Demaripressa

2012 tulee kolmekymmentä vuotta täyteen demaripresidenttien kausia.
Rahtusen käytännössä ylikin, koska Koivisto hoiti presidentinvirkaa jo 1981 virkaatekevänä Kekkosen sairastelun takia.
Kukahan 2012 laitetaan ehdolle?
Jos ei muuten, niin silloisten hienostoperheiden finninaamaisten suunsoittajien kiusaksi?
Katsotaan nyt.
Onpa tässä aikaa, kun Halonen ei toista kauttaankaan ole vielä aloittanut.
Sinne ne jäävät historian hämäriin Esko Ahot ja Sauli Niinistöt.
Ahoa tosin joku veikkaili 2012 ehdokkaaksi.
Uskaltaneeko?
Itsekin sanoi, että olisi ollut väärä valinta vuonna 2000.
Kuka sellaista uskaltaa äänestää?
Pahvi-Sauli tuskin ainakaan asettuu enää tyrkylle?
Jos pahalainen kuitenkin asettuu, mikähän olisi sopivat vaaliteemat ja sloganit ensi kerralla työväen pikkumiekkosella?

Oletteko muuten lukeneet siitä, kuinka Niinistön vaaliristeilyllä Salen joukkojen kokoomuslaiset "duunarinaiset" olivat ostelleet niitä pahvi-ukkoja tuhannen euron kappalehintaan?
8246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kun Tarja ei ollutkaan niin ylivoimainen, että olisi päässyt ensimmäisellä kierroksella läpi. Huijaamalla pääsi toisella mutta "valhe kulkee edellä ja totuus saavuttaa sen" on sanonta. Niinistössä olisi ollut ainakin karismaa ja tyyliä mitä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa tästä nakkikioski-Tarjasta.
Unohda jo kaunasi ja jatka elämääsi eteenpäin niin teemme mekin, jotka joudumme kestämään ja häpeämään teidän presidenttiänne.

Äänestä
  • laki presidentinviran hoitajalta karismaa ja tyyliä. Olen ulkosuomalaisena vähän ulkona noista Suomen lainmuutoksista.

    Onko karisman ja tyylin arvostelulautakunta töppöillyt?

    Äänestä

  • Hampaankoloon ei jäänyt muuta kuin pientä pakotusta Niinistön vaalitoimiston ja kannattajien käyttämistä likatempuista.
    Mutta se helpottaa kyllä, kun Niinistön joukkojen kierot keinot eivät istuneetkaan suomalaiseen todellisuuteen.
    Niinistön olisi pitänyt syntyä USA:ssa.
    Siellä hän olisi voinut menestyä paremmin.
    Suomessa arvostetaan rehellisyyttä ja aitoutta, ei valehtelevia pikkumiehiä kokoomuksesta.

    Äänestä

  • 1982-2012 kirjoitti:

    Hampaankoloon ei jäänyt muuta kuin pientä pakotusta Niinistön vaalitoimiston ja kannattajien käyttämistä likatempuista.
    Mutta se helpottaa kyllä, kun Niinistön joukkojen kierot keinot eivät istuneetkaan suomalaiseen todellisuuteen.
    Niinistön olisi pitänyt syntyä USA:ssa.
    Siellä hän olisi voinut menestyä paremmin.
    Suomessa arvostetaan rehellisyyttä ja aitoutta, ei valehtelevia pikkumiehiä kokoomuksesta.

    pyrkinyt tehtävään vaan häntä siihen pyydettiin toisin kuin Halonen, joka halusi jatkoon. Niinistön kanssa ei tarvittu likaisia temppuja, koska ehdokas oli hyvä ja häntä kannatti äänestäjät yli puoluerajójen.
    Halonen puolestaan kutsui apuun SAK:n lokakampanjoineen ja viimekädessä Lipponenkin tuli valehtelemaan. Kehtasi vielä vaalien jälkeen sanoa "tarkoitus pyhittä keinot"... kun kertoi valehdelleensa ....häpeäisi. Minä häpeäisin myös, jos tuollaista ehdokasta olisin äänestänyt.

    Äänestä

  • ei mitenkään kirjoitti:

    Ei Suomi tarvitse presidenttiä, joka ei edes halua presidentiksi.
    Väkinäistä vääntämistähän se silloin Salella olisi ollut, jos motiivikin olisi pikkumiekkoselta puuttunut.
    Ihmeen paljon Sale sai ääniä, vaikka kampanjointi kannattajajoukoilla oli laittomuuksia lähentelevää ja usein varmasti laittomuuden rajan ylittävääkin.
    Pientähän Salen oma valehtelu oli kaikkeen siihen rivoiluun verrattuna, mitä hänen tukijoukkonsa, muunmuassa Seppo Lehto, levittelivät Halosesta netin kautta ym keinoin.
    Mutta kai se Salen omakin valehtelu muutaman äänen Haloselle toi.

    Katsos, kun Suomessa arvostetaan rehellisyyttä ja aitoutta enemmän kuin kieroilevia pikkumiehiä lokaa heittävine tukijoukkoineen.

    roskaan itsekään. Niinhän se on kuten sanotaan hyökkäys on paras puolustus. Häpeätte niin pressaanne, että on pakko hyökätä Niinistön kannattajia vastaan. Ressukka...olet säälittävä.

    Äänestä

  • tuohon kirjoitti:

    roskaan itsekään. Niinhän se on kuten sanotaan hyökkäys on paras puolustus. Häpeätte niin pressaanne, että on pakko hyökätä Niinistön kannattajia vastaan. Ressukka...olet säälittävä.

    Siihenkö, mitä Niinistön väki levitteli?
    En.
    Ei siihen uskonut moni muukaan.
    Muta uskotko sinä, että Halosta äänestäneet häpeäisivät presidenttiä?
    Mietipä nyt hieman omaa logiikkaasi!
    Niinistön kanattajat voisivat hävetä omia valheitaan, mutta enpä nyt kehoita teitä siihen.
    Eihän Niinistöä kannattaneilla suunsoittajilla ole sellaista inhimillistä kykyä, että he osaisivat tuntea häpeää omista typeristä teoistaan.
    Siksi sinänsä hyvät neuvot, Niinistöläisille annettuina, olisivat kuin helmien heittelyä sioille, eikö vain?

    Siitä olen samaa mieltä, että säälittävä ressukkahan se pikkumiekkonen pohjimmiltaan on.
    Yhtä säälittävä kuin te hänen kannattajansakin.
    Seppo Lehdot ja muut..

    Äänestä

On siinä pahvi ollut hinnoissaan.
Ja rouvat rahoissaan ja ki.........

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1982-2012 kirjoitti:

2012 tulee kolmekymmentä vuotta täyteen demaripresidenttien kausia.
Rahtusen käytännössä ylikin, koska Koivisto hoiti presidentinvirkaa jo 1981 virkaatekevänä Kekkosen sairastelun takia.
Kukahan 2012 laitetaan ehdolle?
Jos ei muuten, niin silloisten hienostoperheiden finninaamaisten suunsoittajien kiusaksi?
Katsotaan nyt.
Onpa tässä aikaa, kun Halonen ei toista kauttaankaan ole vielä aloittanut.
Sinne ne jäävät historian hämäriin Esko Ahot ja Sauli Niinistöt.
Ahoa tosin joku veikkaili 2012 ehdokkaaksi.
Uskaltaneeko?
Itsekin sanoi, että olisi ollut väärä valinta vuonna 2000.
Kuka sellaista uskaltaa äänestää?
Pahvi-Sauli tuskin ainakaan asettuu enää tyrkylle?
Jos pahalainen kuitenkin asettuu, mikähän olisi sopivat vaaliteemat ja sloganit ensi kerralla työväen pikkumiekkosella?

Oletteko muuten lukeneet siitä, kuinka Niinistön vaaliristeilyllä Salen joukkojen kokoomuslaiset "duunarinaiset" olivat ostelleet niitä pahvi-ukkoja tuhannen euron kappalehintaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu