Olen yksin. Vaikka on kavareita, nii en vain tunne että minulla olisi todellisia ystäviä. Kaikki ovat vain pettymyksiä. Parempi olla yksin, niin silloin ei ainakaan voi pettyä. En ole onnellinen, en iloitse arkisista asioista, vaikka elämää ei saisi pitää itsestäänselvyytenä. En osaa iloita elämästäni, koska tuntuu elämä on nii vaikeata. Pitää osata elää tällaisessa mustassa maailmassa, missä on vain rankkaa ja pahuutta. Ihmiset ovat niin itsekkäitä, jotka ajattelevat vain itseään ja käyttävät toisiaan hyväkseen. En jaksa enää sellaista. Tuntuu vain ettei elämässäni ole tarkoitusta, vaikka elämä on vasta alullaan. Olen 20.vuotta ja silti tuntuu ettei elämänlaatu tästä paranne. Kaikki menee vain aina huonommaksi. Miksi aina hyviä ihmisiä käytetään hyväksi? Minusta olen ystävällinen ja hyväsydäminen, mutta toiset eivät osaa arvostaa sitä. En tiedä miksi minulla ei ole päämäärää, minkä vuoksi elää. Tämä tunne ei ole yhtään mukavaa. Joka päivä etsin paikkani tässä maailmassa, jossa tuntuu etten kuulu tänne. Mutta en vain tunne löytäväni itseeni. En tiedä kuka oikein olen ja mitä haluan. En jaksa tällaista elämää! Olen aina ollut lapsesta asti pohdiskelija ja tuntuu että olen pohdiskullut liikaa ja haluan vihdoinkin nauttia elämästäni.
Kaikki asiat ottaa päähän ja musta tuntuu että olen todella heikko. Ajattelen että jos toisetkin nauttivat elämästään tai ainakin löytävät itselleen elämänhalua. Ajattelen aina itsestäni aina huonompaa kuin olen. Siksi minulla on varmasti huono itsetunto. Aliarvioin itseäni ja kykyäni. Minun pitää arvostaa enemmän itseäni ja kunnioittaa itseäni ihmisenä. En vain tiedä mistä aloittaisin! Kaikki johtuu tavasta, jolla ajattelen itsestäni. Miksi minä ajattelen itsestäni huonoa?? Enkö omasta mielestä ansaitse olla onnellinen? En enää tiedä mitä tehdä, mikä ei tuota mielihyvää. Haluaisin lähteä jonnekin, missä ei olisi ollenkaan ihmisiä. Missä ei olisi pahuutta, jossa olisi vain onnellisia asioita. Se olisi ihana toive, mikä ei vain koskaan tule tapahtumaan.
Haluan muuttua ja aion muuttua, en tiedä mistä aloitan. Kuitenkin sisimmissäni tiedän että ansaitsen olla onnellinen. En tiedä missä onneni on, mutta jossain se on..Onko muilla samankaltaisia ajatuksia? Vaikka minulla on kavereita ja ns. ystäviä silti tunnen itseeni yksinäiseksi. He eivät ymmärrä minua ja vaikka he sanovat ymmärtävänsä tuntuu ettei heille voi kertoa sisimpiä asioita. Nykyään pidän kaiken sisälläni, mutta se ei tee kyllä hyvää. En tiedä miksi on niin vaikea löytää aitoja ystäviä. Minusta tuntuu, että kaikki teeskentelevät jotain muuta kuin ovat. Varsinkin kaksinaamaisuus ärsyttää minua todella paljon. Kehenkään ei vain voi luottaa, ainakin olen sitä mieltä tällä hetkellä. Haluaisin ajatella positiivisemmin, mikä on vaikeata! Elämäni on kuin tyhjiö. Olisi vain parempi, jos minua ei olisi olemassa.
Onko teillä samankaltaisia kokemuksia tai ajatuksia?
Yksin parempi?
20
1716
Vastaukset
- LoneSheWolf
Hyvinkin samanlaisia tuntemuksia.
Ihmiset eivät yleisestiottaen ole sen arvoisia että niitä viitsisi omaan elämään päästää. Välillä sitä tietysti yrittää, mutta samanlaisiksi ne on osoittautuneet kuin muutkin. Jokainen vuorollaan, toiset ovat vain onnistuneet peittämään sen pidempään.
Itsetuntokaan ei varmaan ole niitä parhaita mahdollisia. Lähinnä mikään tekemäni ei koskaan ole tarpeeksi hyvä kun se on valmis. Enkä ennen asian tekemistä usko että edes osaan, vaikka tiedänkin osaavani. Hankala selittää, mutta sanottakoon että useimmissa asioissa (jotka minulle sattuvat tehtäväksi) en oikeastaan ole edes huono.
Siinä mielessä poikkean sinusta, etten edes yritä miellyttää. Paitsi siinä mielessä että teen kaiken aina mahdollisimman hyvin jos siitä riippuu jonkun muunkin menestys kuin itseni. Ikäänkuin velvollisuudesta siis. Totta kai olen tyytyväinen kehuihin mutta lähinnä se vaikuttaa asiaan niin että saan esim. pitää työpaikan, mikä on sinänsä hyväksi itselleni. En pyri sosiaalisiin kontakteihin tai tulemaan pidetyksi muuna kuin hyvänä työntekijänä. Henkilökohtaisissa suhteissa ihmiset ovat myrkyllisiä.- yritä lukea
tekstisi niin kuin se olisi vieraan kirjoittama. Mitä ajattelisit? Minulla jäi mieleen lannistettu sävy ja pikkuriikkinen katkeruus. Entä jos ihmiset eivät osoittaudu pettymyksiksi jos yrittäisit kiinnittää jokaisen hyviin puoliin huomiota. Korotatko itsesi jotenkin pettymyksen yläpuolelle? Kun et ole yhteydessä keneenkään, kukaan ei voi pettyä sinuun.Ei pettymyksiä pidä pelätä. Katsele ihmisiä lempeiden lasien kautta ja muista inhimilliset heikkoudet. Saat paljon itseironiaa ja hymyilyn aihetta. Uskotaan siihen, että elämä yllättää, että sillä on varattuna meille jotakin. Muistatko viime kerran, kun ajattelit, että on yksi sama rata, jossa pyörit? Mutta eikö se ympyrä olekin nyt hiukan erilainen?
ps. Itselleni oikeastaan kirjoitin. On liian helppo eksyä narsistiseen ylimielisyyteen. Kyynisyys ja ironiakin ovat pelkurin tie. Riman alitus on liian helppoa ja ylitys vaatii ponnisteluja.Juoksen tästä juoksuradan päähän uuteen yritykseen..
pps.ap:lle Kuulostit täsmälleen itseltäni 20v:na. Mene ja yritä löytää juttusi ja elämän mielekkyys. Se vaatii paljon mutta antaa enemmän.((uskon vakaasti siihen) Onnea matkaan!:))) - LoneSheWolf
Yritän kyllä jatkuvasti ymmärtää itseäni ja nähdä itseni niinkuin muutkin näkevät.
En vain itse näe itseäni kovinkaan hyvänä, tai koen etteivät muut näe minua hyvänä. Ikäänkuin suojelen ihmisiä itseltäni koska koen olevani paha tai huono, empatiaan kykenemätön.
En edes päästä ihmisiä lähelleni ja kuvittelen (mistä minä muuten tiedän kuvittelenko vai en) että kukaan ei lähelleni haluaisikaan. Ehkä ne muut taas kuvittelevat etten minä halua ketään lähelleni, osittain totta sekin. Toisaalta muista täytyy tehdä itselleen arvottomia ja hyödyttömiä jottei niitä kaipaisi JA toisaalta en arvosta tarpeeksi ihmisiä jotka ovat lähellä vaan kaipaan pois.
Ei ole helppoa eikä yksinkertaista, ei.
Että oisko ketään joka tulis mun kanssa toimeen? ;) - Type*
Mikä tekee ihmisistä myrkyllisiä?
- LoneSheWolf
Type* kirjoitti:
Mikä tekee ihmisistä myrkyllisiä?
että selkään puukotetaan välittömästi kun se on a. mahdollista b. missään määrin hyödyllistä.
- Type*
LoneSheWolf kirjoitti:
että selkään puukotetaan välittömästi kun se on a. mahdollista b. missään määrin hyödyllistä.
Toivottavasti et nyt yleistä. Kaikki kun eivät harrasta mitään selkäänpuukottamista.
- naulan
LoneSheWolf kirjoitti:
että selkään puukotetaan välittömästi kun se on a. mahdollista b. missään määrin hyödyllistä.
kantaan. Minäkin tunnen oloni yksinäiseksi vaikka on kavereita. Suurin osa heistä jauhaa paskaa ja heitä on todella helppo miellyttää kun yhtyy paskan jauhamiseen. Ja selkään puukottaminen, se vasta nannaa onkin naisille.Itse inhoan sellaista käytöstä.
Baariinmenon tulisi olla hauskaa mutta siinäkin käy yleensä niin että kaverit vain kilpailevat miesten huomiosta. Siis niin pinnallista ja tylsää touhua. Miehetkin ovat nykyään niin pinnallisia ettei kiinnosta. Tässä iässä pitäisi juuri rakentaa pysyviä ihmissuhteita mutta mahdottomalta vaikuttaa tällä tasolla. Masentaa... - minä
naulan kirjoitti:
kantaan. Minäkin tunnen oloni yksinäiseksi vaikka on kavereita. Suurin osa heistä jauhaa paskaa ja heitä on todella helppo miellyttää kun yhtyy paskan jauhamiseen. Ja selkään puukottaminen, se vasta nannaa onkin naisille.Itse inhoan sellaista käytöstä.
Baariinmenon tulisi olla hauskaa mutta siinäkin käy yleensä niin että kaverit vain kilpailevat miesten huomiosta. Siis niin pinnallista ja tylsää touhua. Miehetkin ovat nykyään niin pinnallisia ettei kiinnosta. Tässä iässä pitäisi juuri rakentaa pysyviä ihmissuhteita mutta mahdottomalta vaikuttaa tällä tasolla. Masentaa...Just näin se menee!!!! Parempi vaan jättää kaikki paskasuhteet pois kokonaan ja nimenomaan keskittyä siihen HYVÄÄN seuraan. Jos ei ole HYVÄÄ seuraa ei tarvitse olla seuraa ollenkaan. Oma mielenterveys säilyy parhaiten näin.
- LoneSheWolf
minä kirjoitti:
Just näin se menee!!!! Parempi vaan jättää kaikki paskasuhteet pois kokonaan ja nimenomaan keskittyä siihen HYVÄÄN seuraan. Jos ei ole HYVÄÄ seuraa ei tarvitse olla seuraa ollenkaan. Oma mielenterveys säilyy parhaiten näin.
Mielenterveys? Mikä se sellainen on?
Ei tuota ajatusta kannata kovin pitkälle viedä. Voipi käydä niin ettei lopulta enää tule kenenkään kanssa toimeen.
Mutta tuota... Jos pää kestää niin mikä ettei voisi olla yksin. Monessa asiassa vaan vaaditaan yhteistyötä ihmisten kanssa. Valitettavasti.
- samajuttu
katos katos.. toiha oli ku ois omaa sepustusta lukenu..
mistä päin suomen maata olet?
haluaisitkohan mailalla kanssani? olisi kiva tutustua samanlaiseen ihmiseen... vaihtaa ajatuksia ja saada ystävä.
olen 19v ja myös vähä liian hyvätahtonen varmaa tai jtn..- idea, paitsi
että kaksi tuollaista petonaista harvoin ystävystyy keskenään. Kunnioittaa ne voi toisiaan vaikka hamaan loppuun asti, mutta ystävyys... no can do. Ei musta oo ystäväksi kuin miehille.
- alkup.kirjoittaja
idea, paitsi kirjoitti:
että kaksi tuollaista petonaista harvoin ystävystyy keskenään. Kunnioittaa ne voi toisiaan vaikka hamaan loppuun asti, mutta ystävyys... no can do. Ei musta oo ystäväksi kuin miehille.
Elämä on sellainen kuin se on. Sanotaan että itse voi vaikuttaa siihen minkälaista omasta elämästä tulee. Minusta minä teen parhaani, mikä minä näen on parhaaksi itselleni. Kyllä sitä tavoittelee onnellisuutta, mutta en vain tiedä miksi onnelliseksi tuleminen on niin vaikeata. Aina ei vain itsestä kiinni. Ympäristötekijöillä on todella tärkeä osaa. Ehkä minä en vain tiedä mikä on hyväksi itselleni:(
Ei ole siitä ettenkö ole avoin uusille ihmisille ja asioille. Olen vain kertaan kaikkian kyllästynyt niin monen epäonnistumisen jälkeen että tarvitsen aikaa itselleni ja olla yksin. Tarvitsen ja haluan todellisia ystäviä, ei niinkään ns. hyviä kavereita. Joka tukisi minua hyvinä sekä huonoina aikoina! Minulle hyvä ystävä ei tarvitse olla samaa sukupuolta, sillä tärkeintä on sen henkilön persoona.
On vain niin surullista elää kokea maailman huonoja ja hyviä puolia yksin, ei ole kenenkään, jonka kanssa sitä onnea voisi jakaa. Ehkä sitten kun voin paremmin sisäisesti, niin näen asioita erilailla, positiivisemmin! - jööpa.
alkup.kirjoittaja kirjoitti:
Elämä on sellainen kuin se on. Sanotaan että itse voi vaikuttaa siihen minkälaista omasta elämästä tulee. Minusta minä teen parhaani, mikä minä näen on parhaaksi itselleni. Kyllä sitä tavoittelee onnellisuutta, mutta en vain tiedä miksi onnelliseksi tuleminen on niin vaikeata. Aina ei vain itsestä kiinni. Ympäristötekijöillä on todella tärkeä osaa. Ehkä minä en vain tiedä mikä on hyväksi itselleni:(
Ei ole siitä ettenkö ole avoin uusille ihmisille ja asioille. Olen vain kertaan kaikkian kyllästynyt niin monen epäonnistumisen jälkeen että tarvitsen aikaa itselleni ja olla yksin. Tarvitsen ja haluan todellisia ystäviä, ei niinkään ns. hyviä kavereita. Joka tukisi minua hyvinä sekä huonoina aikoina! Minulle hyvä ystävä ei tarvitse olla samaa sukupuolta, sillä tärkeintä on sen henkilön persoona.
On vain niin surullista elää kokea maailman huonoja ja hyviä puolia yksin, ei ole kenenkään, jonka kanssa sitä onnea voisi jakaa. Ehkä sitten kun voin paremmin sisäisesti, niin näen asioita erilailla, positiivisemmin!Vaatiiko se paremmin sisäisesti hyvinvoiminen ystäviä , vai ajattelitko ensin yksin haluta häätää pois ne demonit sisältäsi?
- antidemons
jööpa. kirjoitti:
Vaatiiko se paremmin sisäisesti hyvinvoiminen ystäviä , vai ajattelitko ensin yksin haluta häätää pois ne demonit sisältäsi?
Vaikeus on siinä, että kun niitä demoneita on sekä sisällä että ulkona, ja välillä vaikea erottaa toisistaan. Esimerkiksi kun ihmiset tahtovat pahaa sinulle, niin puolet myöntää sen että ihmiset ovat pahoja ja ilkeilevät. Toiset ovat heti sitä mieltä, että vika on itsetunnossa tai koko asian ajattelee olevan niin. Kumpikin voi olla, totta erikseen tai yhdessä.
Itseensä pitää kuitenkin luottaa sen verran, että tietää mikä on totuus. Siinä mielessä on turha kuunnella noita löpinöitä, jos tietää, etteivät ne vaikuta itse ongelmaan eivätkä ratkaise yhtään mitään. Pitäisi tietää, mistä todella on kysymys eikä siten, että arvuutellaan ja heitetään lennosta muka hyviä ideoita. - alkup.kirjoittaja
antidemons kirjoitti:
Vaikeus on siinä, että kun niitä demoneita on sekä sisällä että ulkona, ja välillä vaikea erottaa toisistaan. Esimerkiksi kun ihmiset tahtovat pahaa sinulle, niin puolet myöntää sen että ihmiset ovat pahoja ja ilkeilevät. Toiset ovat heti sitä mieltä, että vika on itsetunnossa tai koko asian ajattelee olevan niin. Kumpikin voi olla, totta erikseen tai yhdessä.
Itseensä pitää kuitenkin luottaa sen verran, että tietää mikä on totuus. Siinä mielessä on turha kuunnella noita löpinöitä, jos tietää, etteivät ne vaikuta itse ongelmaan eivätkä ratkaise yhtään mitään. Pitäisi tietää, mistä todella on kysymys eikä siten, että arvuutellaan ja heitetään lennosta muka hyviä ideoita.Niinkuin käytit sanaa demonit, niin minusta jossain määrin sissälläni on sitä. Joskus tuntuu päässä pyörii niin paljon asioita eri näkökulmista, että pääkin menee sekaisin. Sitten kun on valinnut se oikean ratkaisun, niin se ei välttämättä ole se paras mahdollinen. Haluan olla sujut itseni kanssa, mutta tuntuu että tällaista menoa on jatkunut jo viisi kuusi vuotta. Haluaisin niin paljon hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen ja olla ylpeä itsestäni. Mutta minulla on vain tiukka itsekritiikki, jolloin koen etten ole tarpeeksi hyvä ihmisenä.
Elämä menee koko ajan vain huonommaksi, ainakin minusta tuntuu niin. Muistan vieläkin kuinka paljon onnellisempi olin lapsena. Kun ihminen vanhenee häneltä odotetaan erilaisia asioita. Pitää olla parempi kun on! - huithapeli tulloo
alkup.kirjoittaja kirjoitti:
Niinkuin käytit sanaa demonit, niin minusta jossain määrin sissälläni on sitä. Joskus tuntuu päässä pyörii niin paljon asioita eri näkökulmista, että pääkin menee sekaisin. Sitten kun on valinnut se oikean ratkaisun, niin se ei välttämättä ole se paras mahdollinen. Haluan olla sujut itseni kanssa, mutta tuntuu että tällaista menoa on jatkunut jo viisi kuusi vuotta. Haluaisin niin paljon hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen ja olla ylpeä itsestäni. Mutta minulla on vain tiukka itsekritiikki, jolloin koen etten ole tarpeeksi hyvä ihmisenä.
Elämä menee koko ajan vain huonommaksi, ainakin minusta tuntuu niin. Muistan vieläkin kuinka paljon onnellisempi olin lapsena. Kun ihminen vanhenee häneltä odotetaan erilaisia asioita. Pitää olla parempi kun on!Olisko iha mahoton aatos, et matkaisit Lapinerämaihin ja hankkisit sieltä paikan itelles. Siel oot ihmiste ulottumattomissa, ja voi löytyy rauha sieltäkin. Mut leivän hankintaa sit pittää suunnitella muita apukeinoja. Ohan siel siks aikaa suunntella seuraavaa siirtoa.mie voisin ol nii uskalias, jättäisin täs eteläsuomen ja lähtisin huolehtivan sukankuluttajan kans sin vaik loppuelämäks lapinnoidan oppilaaksi taikoja tekemään, ku sitä jo vähä suvus,ja ites onki,sitä tietäjän virkaa
- kamisama
Haha, et uskokaan miten paljon olen ajatellut juuri samoja asioita. Olen pohtinut niitä pitkään ja hartaasti aina välillä, noin viiden vuoden ajan. Sitä ennen oikeastaan voin sanoa että olin onnellisen tietämätön maailmasta ja mistään muustakaan.
Välillä on todellakin niin tyhjä olo että mikään ei oikeastaan auta, mutta taas välillä huomaa että ei tässä nyt niin huonosti menekään.
Voin puhua vain omasta kokemuksestani tässä joten mitään yleispätevää näistä ei varmaankaan kannata johtaa. Eniwei:
Eli olen nyt 25v miespuolinen henkilö, ja olin peruskoulussa koulukiusattu. En mitenkään rankasti mutta silti sen verran että arvet tuntuvat vieläkin. Sen seurauksena minulla on kaiketi aika huono itsetunto ja en pidä itseäni juurikaan muitten arvoisena. En siis pidä esimerkiksi ajatuksesta että minun tulisi mennä iskemään naisia baariin, niinkuin keskiverron miehen tulisi. En koe että minulla olisi mitään annettavaa, ja en myöskään halua käyttää toisia vain omien halujeni tyydyttämiseen. Ja baarissa seisoskelu nyt on muutenkin puuduttaavaa touhua.
Monta vuotta elin oikeassa masennuksessa, ilman että kerroin siitä kenellekään, enkä ole kertonut vieläkään kun nykyään se luokitellaan minun ikäisilläni vain muoti-ilmiöksi.
Tuona aikana tuli ajateltua yhtä sun toista aika syvällisestikin, ja lopulta kaikki tiivistyi vain tähän: elät täällä itsellesi.
Tuon jälkeen en oikeastaan enää ole tuntenut lähellekään niin pahaa oloa mitä tapasin tuntea. Olen aloittanut monia uusia harrastuksia koska en tee sitä tulosten takia. Eli jätin tavallaan vertailun muihin ihmisiin kokonaan pois, olkoot he omalla skaalallaan, ja minä olen omallani. En etsi kumppania kun en kumminkaan kelpaa, jos joku kysyy että miksi olen yksin niin vastaan vain suoraan että "en kelpaa kumminkaan niin miksi tuhlaisin aikaa siihen". Samalla tavalla jos joku tulee aukomaan päätänsä niin voin vain sanoa että niinpäs olenkin ja hymyilen samalla ilkeän kierosti.
Elikkäs. En voi luvata että elämäsi parantuisi kokonaan, mutta luulen että ainakin välillä voit tuntea suurtakin onnistumisen tunnetta aloittamalla jonkun harrastuksen. Kilpailet ja vertailet siinä itseäsi vain itseäsi vastaan. Unohda itsesi harrastukseesi, etsi intohimosi siihen :) Esimerkiksi piirtäminen ja maalaaminen ovat erittäin kiitollisia harrastuksia visuaalisille henkilöille. Vastaavasti toisille musiikki, liikunta jne.
Tunne kymmenen tunnin yhtämittaisen taidesession jälkeen on sanoinkuvaamaton parhaimmillaan :) Siihen jää koukkuun.
Toivottavasti löydät oman elämän "huumeesi" jostain. Voin nimittäin väittää että sitä et tule toisista ihmisistä löytämään. Uskoisin että parhaat suhteet syntyvät vahvojen, myös itsenäiseen elämään kykenevien ihmisten kesken joilla riittää keskusteltavaa ja jotka tuntevat yhtä syvästi intohimojaan kohtaan.
Liian monet kun kulkevat nykyään silmät kiinni... toivottavasti ainakin sinun silmät aukeavat. Onnea tulevaisuudellesi :)- tiedän tunteen
ihan kuin minun ajatuksiani! olen yksinäinen, tuntuu että tämä elämä ei ole minua varten vaikka miten yrittäisin parhaani. kai näistä asioista pääsee joskus eroon. yksinäisyydessä sitä alkaa liian helposti analysoida itseään ja hulluksihan siinä tulee! minulla tämä on alkanut noin 4 vuotta sitten, tunnen itseni masentuneeksi ja häpeän itseäni. yksin ollessani on helpompaa, mutta niin suuri kaipaus iskee ajoittain. olisipa joku joka kertoisi ja kuuntelisi.
- aikaauttaaunohtaamenneet
Vaikka sitä tietää mistä ns. ongelmat johtuvat niin niistä ei vain pääse eroon. Sitä miettii niin paljon uudestaan ja uudestaan niitä asioita, silti tilanne ei vain paranne. Meillä on jotain yhteistä, sillä minullakin on ollut masennusta. Itkin yöllä omassa huoneessani ja aloin syyttää itseäni siitä miksi olen yksinäinen ja sekä siitä miksi en voi löytää onnea ystävistä tai yksi läheinen henkilö, joka tukisi minua sellaisenaan kuin. Aloin miettiä oliko jotain vika itsessäni? Miksi en voinut olla samanlainen kuin muut ikäiseni, niin huoleton vaan nauttii elämästään. Näkee maailmassa niin paljon mahdollisuutta ja potentiaalia, jota minä en nähnyt:(
Masennuskauteni kesti varmaan kolme neljä vuotta, kun sitä ei tiedä milloin tarkalleen se alkoi, sillä se vaan oli osaa elämää. Silloin en tiennyt että se oli masennusta, vaan normaalia elämää, jonka minä itse olin saanut aikaiseksi. Silloin olin aika nuori vielä! Kaikki kasaantui päälleen, enkä todellakaan tiennyt miten kestäisin sitä, sillä en ikinä pitänyt itseäni vahvana. Onneksi minä olen päässyt masennusta yli, koska ymmärsin etten voi syyttää itseäni ikuisesti monista asioita. Eniten mikä vaikutti minuun oli kai huonot välit veljeeni. En oikeastaan siihen aikaan tiennyt mistä se huonot välit johtui. Olin varmaan jotain 14 wee, kun välit oli niin huono, ettei hän puhunut minulle yhteen aikajaksoon. Se satutti sydäntäni pahasti ja se kesti pari vuotta kunnes meidän välit alkoi parantua. Siihen aikaan syytin itseäni kaikesta, mikä johti meidän välirikkoon. Se oli kamalinta aikaa elämässäni, sillä hän on todella rakas minulle.
Yksi tekijä mikä seurauksena minulla alkoi kehittyä huono itsetunto oli se, kun isäni sanoi minulle ettei minusta ole mihinkään ja että olen täysi nolla. Hän on sanonut sen niin moneen kertaan, että silloin kun hän sanoi sen sydämeni kovettui. Minun rakkauteni alkoi vähitellen kadota, koska silloin ajattelin että jos hän rakastaisi omaa lastaan, niin hän ei sanoisi tuollaisia asioita minun kuullen. En ole vieläkään päässyt tästä yli, vaikka minulla on hyvät välit vanhempaani, sillä hän ei koskaan myöntänyt tehneensä väärin. Luulen että tästä johtuen en luota itseeni enkä pysty mihinkään.
Tämä kaikki oli minulle aivan liikaa ja aloin lihota, koska ruoka oli lohduttajani. En päässyt puhumaan näistä huoleistani kenellekään ja sain käydä tämä koko prosessi ihan yksikseni. Voin sanoa että se kesti aivan liian monta vuotta, sillä tuntuu kuin olisi heittänyt niin paljon aikaa hukkaan. Masennus vei minulta niin paljon voimia, jolloin koulukin alkoi mennä huonosti, sillä en voi uskoa että olisin tarpeeksi hyvä pärjäämään kouluaineissa. Pahinta oli, kun uskoin todella että olin ansainnut tämä kaiken. Pieninä ennen näitä kokemuksia voin sanoa luotin itseeni enemmän ja olin paljon onnellisempi ja avoimempi.
Viime vuodesta sain lisää voimia kerätä itseeni kokoon ja voin paljon paremmin kuin ennen, vaikka minun pitää jotenkin vielä työstää sitä itsetuntoa, jotta saisin sitä kohennettua. Silloin voisin elää tasapainoista elämää ja luottaa omiin päättelykykyihin=)
Vaikka en ole kärsinnyt nälästä tai materiaaleista, niin silti voin sanoa että olen kokenut paljon henkisesti ja se oli viennyt niin paljon voimiani ja elämäniloani!
Jos vaikka haluisit kirjoittaa minulle ja voitaisiin vaihdella ajatuksia niin se olisi mukavaa;) - kamisama
aikaauttaaunohtaamenneet kirjoitti:
Vaikka sitä tietää mistä ns. ongelmat johtuvat niin niistä ei vain pääse eroon. Sitä miettii niin paljon uudestaan ja uudestaan niitä asioita, silti tilanne ei vain paranne. Meillä on jotain yhteistä, sillä minullakin on ollut masennusta. Itkin yöllä omassa huoneessani ja aloin syyttää itseäni siitä miksi olen yksinäinen ja sekä siitä miksi en voi löytää onnea ystävistä tai yksi läheinen henkilö, joka tukisi minua sellaisenaan kuin. Aloin miettiä oliko jotain vika itsessäni? Miksi en voinut olla samanlainen kuin muut ikäiseni, niin huoleton vaan nauttii elämästään. Näkee maailmassa niin paljon mahdollisuutta ja potentiaalia, jota minä en nähnyt:(
Masennuskauteni kesti varmaan kolme neljä vuotta, kun sitä ei tiedä milloin tarkalleen se alkoi, sillä se vaan oli osaa elämää. Silloin en tiennyt että se oli masennusta, vaan normaalia elämää, jonka minä itse olin saanut aikaiseksi. Silloin olin aika nuori vielä! Kaikki kasaantui päälleen, enkä todellakaan tiennyt miten kestäisin sitä, sillä en ikinä pitänyt itseäni vahvana. Onneksi minä olen päässyt masennusta yli, koska ymmärsin etten voi syyttää itseäni ikuisesti monista asioita. Eniten mikä vaikutti minuun oli kai huonot välit veljeeni. En oikeastaan siihen aikaan tiennyt mistä se huonot välit johtui. Olin varmaan jotain 14 wee, kun välit oli niin huono, ettei hän puhunut minulle yhteen aikajaksoon. Se satutti sydäntäni pahasti ja se kesti pari vuotta kunnes meidän välit alkoi parantua. Siihen aikaan syytin itseäni kaikesta, mikä johti meidän välirikkoon. Se oli kamalinta aikaa elämässäni, sillä hän on todella rakas minulle.
Yksi tekijä mikä seurauksena minulla alkoi kehittyä huono itsetunto oli se, kun isäni sanoi minulle ettei minusta ole mihinkään ja että olen täysi nolla. Hän on sanonut sen niin moneen kertaan, että silloin kun hän sanoi sen sydämeni kovettui. Minun rakkauteni alkoi vähitellen kadota, koska silloin ajattelin että jos hän rakastaisi omaa lastaan, niin hän ei sanoisi tuollaisia asioita minun kuullen. En ole vieläkään päässyt tästä yli, vaikka minulla on hyvät välit vanhempaani, sillä hän ei koskaan myöntänyt tehneensä väärin. Luulen että tästä johtuen en luota itseeni enkä pysty mihinkään.
Tämä kaikki oli minulle aivan liikaa ja aloin lihota, koska ruoka oli lohduttajani. En päässyt puhumaan näistä huoleistani kenellekään ja sain käydä tämä koko prosessi ihan yksikseni. Voin sanoa että se kesti aivan liian monta vuotta, sillä tuntuu kuin olisi heittänyt niin paljon aikaa hukkaan. Masennus vei minulta niin paljon voimia, jolloin koulukin alkoi mennä huonosti, sillä en voi uskoa että olisin tarpeeksi hyvä pärjäämään kouluaineissa. Pahinta oli, kun uskoin todella että olin ansainnut tämä kaiken. Pieninä ennen näitä kokemuksia voin sanoa luotin itseeni enemmän ja olin paljon onnellisempi ja avoimempi.
Viime vuodesta sain lisää voimia kerätä itseeni kokoon ja voin paljon paremmin kuin ennen, vaikka minun pitää jotenkin vielä työstää sitä itsetuntoa, jotta saisin sitä kohennettua. Silloin voisin elää tasapainoista elämää ja luottaa omiin päättelykykyihin=)
Vaikka en ole kärsinnyt nälästä tai materiaaleista, niin silti voin sanoa että olen kokenut paljon henkisesti ja se oli viennyt niin paljon voimiani ja elämäniloani!
Jos vaikka haluisit kirjoittaa minulle ja voitaisiin vaihdella ajatuksia niin se olisi mukavaa;)Niin kirjoittele tuonne: [email protected]. Ehkä opin ymmärtämään itseänikin paremmin jos vaihdellaan ajatuksia :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eutanasia?
Kertokaas omia mielipiteitä eutanasiaan liittyen. Onko mielestäsi oikein vai väärin ja miksi?512376Eutanasia - miksi eläimelle sallitaan armokuolema, mutta ihmiselle ei?
Olen pitkään ihmetellyt yhtä asiaa Suomessa. Kun koira kärsii parantumattomasta sairaudesta ja kovista kivuista, eläinlä411153Riikka Purran kaudella nousi bensan hinta yli 2 euron
Muistatteko kuinka edellisen vasemmistohallituksen aikana, ns. Marinin aikakaudella, bensiiniä sai 1,3 euron litrahinnal1755085Veli Sofia teki urosmehiläisen työn
Paljastaessaan kuinka TPS:ssä ei joukkuehenki toimi sooloilijoiden vuoksi, jonka takia koko seura ei pärjää kilpailussa283689Mitäs nyt sijoittajat?
Pörssit laskevat maailmalla Iranin sodan takia ja muutenkin ovat olleet Trumpin vallan alla epävarmat. Ainoa, mikä on no1963534Hjallis Harkimon, 72, Jasmine-rakas, 37, paljastaa suhteen alusta: "Vähän..."
Liikemies, kansanedustaja Hjallis Harkimo ja tuottaja-juontaja Jasmine Pajari ovat pariskunta. He asuvat yhdessä Sipooss463070Unisex-vessat
Ahdistaa. Miksi kaikki pitää tasapäistää tasa-arvon nimissä? Tasa-arvo on sitä, että kunnioitetaan sukupuolien erilaisu1082799Jäit kiinni siitä
että katselet minua. Käänsin pääni, minäkin etsin sinua, ja meidän katseemme kohtasivat. Eikä se haittaa - molemmat ky132218Sosiaalidemokratia romahtanut kautta maailman
nuoret eivät enää kannata järjetöntä aatetta, joten demarien täytyy hakea kannattajia mamuista. Ruotsin sos.demit jo kie372127Jutta Larm, 52, haluaa kumota tämän piintyneen ikämyytin
Oletko samaa mieltä? Jutta Larm on 52-vuotias ja tehnyt pitkän uran yrittäjänä. Hän haluaa kumota tämän piintyneen ikämy191935