Pilapiirrokset ja Suomi

Pääministeri Vanhanen sanoi, että hän tyytyväinen siihen, ettei suomalainen media ole julkaissut kohua herättäneitä pilapiirroksia. Vanhanen sanoi myös, ettei entisenä toimittajana olisi julkaisut tällaisia kuvia.

Medialla on kuitenkin mahdollisuus edelleen julkaista näitä kuvia myös Suomessa. Meillä ei ole ennakkosensuuria, joten minkälaisten kuvien ja kirjoitusten julkaiseminen on sallittua.

Eri asia on sitten se, täyttääkö julkaiseminen jonkin rikoksen tunnusmerkit ja siitä voisi näin seurata sanktioita. Suomen rikoslaissa on edelleen säännös (RL 17:10) uskonrauhan rikkomisesta, missä rikoksena pidetään mm. sitä, että joku julkisesti häpäisee sellaista, mitä jokin uskonnonvapauslaissa tarkoitettu uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä.

Jos nämä pilapiirrokset täyttävät tuon tunnusmerkistön, mikä on hyvinkin mahdollista, Suomessa valtiovallan olisi helppo pyytää loukkausta anteeksi ja ilmoittaa, että asiasta suoritetaan rikostutkinta. Näin tulkittuna kyse oli Suomessa sananvapauden väärinkäytöstä, vaikka tuota väärinkäyttöä ei voidakaan etukäteen estää. Ilmeisesti kotimainen lehdistö on käsittänyt, että se voi syyllistyä rikokseen, jos se julkaisee kuvia ja on mm. sen vuoksi pidättäytynyt julkaisemisesta.

Mutta juridesti asia ei ole näin yksinkertainen. On nimittäin varmasti epäselvää, onko kyse julkisesta häpäisemisestä vai kriittisesta suhtautumisesta johonkin uskontoon. Länsimaiden omien uskontojen kohdalla loukkaantumiskynnys olisi varmasti paljon korkeammalla. Mikä merkitys on siis annettava sille, että jonkun toisen uskontokunnan jäsenet loukkaantuvat tällaisista kuvista herkemmin kuin länsimaiset uskontokunnat vastaavissa tilanteissa?

Kun nyt on havaittu, miten suurta ärtymästä kuvien julkaiseminen on islamilaisissa piireissä aiheuttanut, on luonnollisesti täysi syy pidättäytyä jatkossa kritiikin esittämisestä tällaisessa muodossa, koska se koetaan tahallisena loukkauksena. Toisaalta nyt nähty reagointi tähän loukkaukseen aika lailla vain todistaa sitä sanomaa, mitä kuvien avulla väitettiin. Siis islamilaisten väkivaltaiset purkaukset Tanskaa ja muita länsimaita kohtaa kertoo siitä, että kuvien piirtäjät olivat oikeilla jäljillä. Tämän paradoksin ymmärtäminen lienee kuitenkin mahdotonta silloin, kun tunnekuohu voittaa järjen.

Islamilaiset uskonnolliset johtajat voisivat halutessaan laukaista tilanteen parhaiten, koska heitä uskottaisiin. He voisivat sanoa, että kyse on loukkauksesta, mutta pakanoiden taholta tulevat loukkaukset ovat vain kärpäsen surinaa, sillä Allah on suuri ja vahva ja pystyy halutessaan kärpäslätkällään vaientamaan tuollaiset surisijat. He voisivat sanoa, että islamin loukkaukset ovat vain merkki länsimaiden pakanallisuudesta ja islam tarvitseekin tuollaisia merkkejä osoittaakseen, miten paljon parempia he ovat pysyessään uskossa.