Riisuttu joulukuusi - VIERAILIJA: Anna-Kaisa Hermunen 05.02.2006 00:01
Tasavalta huokasi syvään. Taiston kiihkeys, puheet, väkijoukot, viirit, ilmapallot, pahvikuvat - kaikki ovat nyt poissa. Nyt on aika katsoa, mitä sinulle ja minulle jäi käteen. On aika analysoida voittajan, Tarja Halosen, ja häviäjän, Sauli Niinistön, suhtautumista voittoonsa ja tappioonsa.
Seurasin viime maanantaina nyt päättyneen vaalikampanjan jälkipuheita. Katsoin televisiota enkä ymmärtänyt, kuka oli voittanut ja kuka hävinnyt vaalit? Presidentti Tarja Halonen istui linnassa ja piti tiedotustilaisuutta; oli happaman näköinen ja oli hapan. Voittoillan säteily oli nyt riisuttu ja presidentti oli kuin sammunut sädetikku. Monelle keski-ikäiselle naiselle tyypillinen etikkainen marmatus kuului koti-tv:n ääreen asti.
Presidentti luetteli epäonnistuneen vaalitaistelun virheitä ja ne virheethän löytyivät toimittajista. Tarja Halonen mainitsi myös laajan keinovalikoiman, jota nyt oli käytetty hänen maailmanparannushahmoaan vastaan. Juoruja ja huhuja, kuten esimerkiksi se, että hän olisi ollut vain yhtyneen vasemmiston ehdokas. Pöydän takana tuntui istuvan katkera, jopa lähes onneton nainen.
Vanhuus
tulee kaikille
Käytän nyt voimasanaa, joka sisältää todellisen oikean voiman. ”Herran Jumala”. Vuotta vaille eläkeiässä oleva nainen pääsi taistelemalla toiselle kaudelle. Elämä on vain yksi ja jakamaton. Se kertoo, että tulevaisuudessa päättäessään presidenttikautensa hän on pari vuotta vaille 70.
Tämä on totuus; se ei ole ikärasismia eikä antifeminismiä. Siksikö hän on nyt onneton presidentinlinnassa? Siksikö, että elämän taakka kantaa häntä vanhuuden portille siellä linnassa. Vai siksikö, että hänestä ei tullutkaan koko kansan presidenttiä? Hänen surullinen hahmonsa linnan salissa kertoi meille tylyn totuuden: ”Hyvä näin, mutta miksi en saanut enemmän – miksi en kelvannut ihan kaikille?
Vallan ahneuden merkit olivat niin selvästi esillä, että minua viilsi. Muistan vanhan viisaan kirjan sanat: ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielulleen”.
Valta, josta olen niin monta kertaa kirjoittanut, on kuin lipeä, joka nyt syövyttää presidenttiämme Tarja Halosta. Valta on petollinen vuodekumppani. Se antaa vain hetken lämmön. Muutoin se sokeuttaa, vääristää, vie perspektiivin ja vie ihmisen näkökyvyn. Se vie myös ihmisen kyvyn aitoon, siis korostan aitoon empatiaan. Hunajatilalla syntyneenä tiedän, mitä on valheellinen hunajaisuus – kun kättelet sitä, se tahmauttaa kätesi ja ne on heti pestävä.
Ihmiskunnan vallanhistoria on tylyä tarinaa. Valta sopii vain ihmisille, jotka ovat korkealla eettisellä tasolla. On hyvä katsoa valtaa tarkkaan – silloin olisi ehkä mahdollisuutta nähdä sinne pohjattomaan tyhjyyteen.
Häviäjä
kuin voittaja
Sitten Halosen kilpakumppaniin; viime maanantai-illan uutislähetykset piirsivät kuvaa Luxemburgiin lähtevästä Sauli Niinistöstä. Äkkipäätään olisi tv-ruudun ääressä luullut, että Niinistö voitti. Mies puhui selkeän jäsennellysti ja analysoi käytyä taistelua juristin selväjärkisyydellä. Omasta roolistaan ja työstään Euroopan Investointipankin varapääjohtajana Sauli Niinistö luetteli faktoja. Käytyä vaalitaistelua hän piti demokratian voittona.
Käydyn kamppailun syvyys näkyi vain silmien ympärillä ja mataloituneessa äänessä. Helsingin Sanomat käytti viime tiistain lehdessään Niinistöstä sanoja ”rauhallinen ja seesteinen”. Minustakin sana seesteisyys kuvasi miestä, joka nyt jätti kotimaan kunnian kentät. Toisin oli kilpakumppanin laita – hänen ilmekielensä kertoi tappiosta, vaikka se oli voitto.
Niinistön ilmekieli puolestaan kertoi voitosta, vaikka se oli tappio. Jumalan keinut ovat kummallisia. Näitä kilpakumppaneita analysoidessani olen päätynyt yhteen johtopäätökseen, jonka olen omassa henkilöhistoriassani kokenut: Ihminen ei tule toimeen ilman vaikeuksia.
Todellisen
majesteetin kohtaaminen
Jos kuljet matkaa kuoleman kanssa, ja sama kuolema oli silmiesi edessä taas vuosi sitten. Se on pakko olla syvällä ihmisen sielussa, niin että hävitty presidentinvaali on kuin kärpäsen surinaa. Näin ajattelen Sauli Niinistöstä.
Tasavalta huokasi syvään. Taiston kiihkeys, puheet, väkijoukot, viirit, ilmapallot, pahvikuvat - kaikki ovat nyt poissa. Nyt on aika katsoa, mitä sinulle ja minulle jäi käteen. On aika analysoida voittajan, Tarja Halosen, ja häviäjän, Sauli Niinistön, suhtautumista voittoonsa ja tappioonsa.
Seurasin viime maanantaina nyt päättyneen vaalikampanjan jälkipuheita. Katsoin televisiota enkä ymmärtänyt, kuka oli voittanut ja kuka hävinnyt vaalit? Presidentti Tarja Halonen istui linnassa ja piti tiedotustilaisuutta; oli happaman näköinen ja oli hapan. Voittoillan säteily oli nyt riisuttu ja presidentti oli kuin sammunut sädetikku. Monelle keski-ikäiselle naiselle tyypillinen etikkainen marmatus kuului koti-tv:n ääreen asti.
Presidentti luetteli epäonnistuneen vaalitaistelun virheitä ja ne virheethän löytyivät toimittajista. Tarja Halonen mainitsi myös laajan keinovalikoiman, jota nyt oli käytetty hänen maailmanparannushahmoaan vastaan. Juoruja ja huhuja, kuten esimerkiksi se, että hän olisi ollut vain yhtyneen vasemmiston ehdokas. Pöydän takana tuntui istuvan katkera, jopa lähes onneton nainen.
Vanhuus
tulee kaikille
Käytän nyt voimasanaa, joka sisältää todellisen oikean voiman. ”Herran Jumala”. Vuotta vaille eläkeiässä oleva nainen pääsi taistelemalla toiselle kaudelle. Elämä on vain yksi ja jakamaton. Se kertoo, että tulevaisuudessa päättäessään presidenttikautensa hän on pari vuotta vaille 70.
Tämä on totuus; se ei ole ikärasismia eikä antifeminismiä. Siksikö hän on nyt onneton presidentinlinnassa? Siksikö, että elämän taakka kantaa häntä vanhuuden portille siellä linnassa. Vai siksikö, että hänestä ei tullutkaan koko kansan presidenttiä? Hänen surullinen hahmonsa linnan salissa kertoi meille tylyn totuuden: ”Hyvä näin, mutta miksi en saanut enemmän – miksi en kelvannut ihan kaikille?
Vallan ahneuden merkit olivat niin selvästi esillä, että minua viilsi. Muistan vanhan viisaan kirjan sanat: ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielulleen”.
Valta, josta olen niin monta kertaa kirjoittanut, on kuin lipeä, joka nyt syövyttää presidenttiämme Tarja Halosta. Valta on petollinen vuodekumppani. Se antaa vain hetken lämmön. Muutoin se sokeuttaa, vääristää, vie perspektiivin ja vie ihmisen näkökyvyn. Se vie myös ihmisen kyvyn aitoon, siis korostan aitoon empatiaan. Hunajatilalla syntyneenä tiedän, mitä on valheellinen hunajaisuus – kun kättelet sitä, se tahmauttaa kätesi ja ne on heti pestävä.
Ihmiskunnan vallanhistoria on tylyä tarinaa. Valta sopii vain ihmisille, jotka ovat korkealla eettisellä tasolla. On hyvä katsoa valtaa tarkkaan – silloin olisi ehkä mahdollisuutta nähdä sinne pohjattomaan tyhjyyteen.
Häviäjä
kuin voittaja
Sitten Halosen kilpakumppaniin; viime maanantai-illan uutislähetykset piirsivät kuvaa Luxemburgiin lähtevästä Sauli Niinistöstä. Äkkipäätään olisi tv-ruudun ääressä luullut, että Niinistö voitti. Mies puhui selkeän jäsennellysti ja analysoi käytyä taistelua juristin selväjärkisyydellä. Omasta roolistaan ja työstään Euroopan Investointipankin varapääjohtajana Sauli Niinistö luetteli faktoja. Käytyä vaalitaistelua hän piti demokratian voittona.
Käydyn kamppailun syvyys näkyi vain silmien ympärillä ja mataloituneessa äänessä. Helsingin Sanomat käytti viime tiistain lehdessään Niinistöstä sanoja ”rauhallinen ja seesteinen”. Minustakin sana seesteisyys kuvasi miestä, joka nyt jätti kotimaan kunnian kentät. Toisin oli kilpakumppanin laita – hänen ilmekielensä kertoi tappiosta, vaikka se oli voitto.
Niinistön ilmekieli puolestaan kertoi voitosta, vaikka se oli tappio. Jumalan keinut ovat kummallisia. Näitä kilpakumppaneita analysoidessani olen päätynyt yhteen johtopäätökseen, jonka olen omassa henkilöhistoriassani kokenut: Ihminen ei tule toimeen ilman vaikeuksia.
Todellisen
majesteetin kohtaaminen
Jos kuljet matkaa kuoleman kanssa, ja sama kuolema oli silmiesi edessä taas vuosi sitten. Se on pakko olla syvällä ihmisen sielussa, niin että hävitty presidentinvaali on kuin kärpäsen surinaa. Näin ajattelen Sauli Niinistöstä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
surina. Hyvä kirjoitus sinänsä. Nimimerkki joutui jo 18-vuotiaana kokemaan kuoleman silmiensä edessä. Josta todisteena jäljet jäjellä. Jälkeenkään päin en ole pystynyt selvittämään, selittämään, mikä oli ja mistä tuli se viisaus, tehdä sekunnin muro-osassa pelastava ratkaisu. Pelastavan ratkasisu oli, - mitä kuollut tekee sillä ja sillä kehon osalla?
Näissä net-kirjoituksissa ja pikin elämääni olen sillöin tällöin saanut kuulla herjoja, mutta niillä ei tunnu olevan mitään merkitystä.
Kun seurasin Sauli Niinistöä, ei hänellekään näyttänyt paljon merkitsevän vasemmiston loan heitto. Ei ole jälkeenkään päin paljoa aikaansa tuhlannut moisen loan selvittelyyn. Vaikka ei tullut presidentiksi valittukaan. Onnea Saulille!
voinut mainita, että lainasit avauksesi suoraan KePu:n sanomalehti- Keski-Suomalaisen sivuilta!
Hyvä tapa, nääs!! Joku voisi toistaa saman tekstin muuttamalla T. Halosen tilalle A-K. Hermusen nimen!!
vom