ei parhaassa iässä vaan just

Etsipäs käsiisi Susanna Kubelkan kirja "Vihdoinkin yli 40" niin tiedät mikä on totuus ;))

Mitä väliä on rapistuvalla ulkonäöllä kun sisäisesti on ihanan tyyni, onnellinen ja tyytyväinen? Tietysti ikä näkyy ja tuntuu, niin sen pitääkin, mutta mitä sitten?

Älä vaan sano että ihannoit nuoruutta? Muistatko oikeesti minkälaista oli olla kakskymppinen? Sitä jatkuvaa epävarmuutta, hakemista, orgasmiongelmia, mieshuolia, pelkoa tulevaisuudesta ja ahdistusta menneestä? Voi elämän kevät!!!

Maailma on nelikymppisten naisten! Enää ei tarvitse edes yrittää, on vaan luonnostaan hyvä äitinä, työntekijänä, ystävänä, puolisona, naapurina. Enää ei tarvitse todistaa kellekään mitään vaan voi olla rennosti oma itsensä. Osaa iloita pienen pienistä arkipäivän asioista eikä odota lottovoittoa pelastajanaan. Muistelee menneisyyden seikkailuja hymyssä suin, katsoo valoisana tulevaisuuteen ja elää tässä hetkessä, onnellisena ja tyytyväisenä.

Mulla elämä paranee vaan vuosi vuodelta. Tottahan rypyt lisääntyy ja nahka löystyy, mutta mitä sitten?

Elämä on ihanaa, varsinkin aikuisena naisena ;)))

Mua alkoi naurattaan, älä välitä, mutta en voinut sille mitään.

No, mä odottelen vielä sitä kriisiä, vaikka jo 50 alkaa olla lähempänä.

Ulkomuotosi ei varmaankaan ole enää sitä mitä nuorena, mutta kyllä ihminen on muutakin kuin kuoret.

parhaalta iältä? Miulle on hiipimässä pikkuhiljaa kolmenkympin kriisi, mutta en kuitenkaan haluaisi olla yhtään nuorempi. Jotenkin tuntuu, että kunhan sen pahimman järkytyksen yli selviää, se oma ikä tuntuu sitten parhaimmalta iältä. Ihan sama ajatus kuin miksi omat asiat ovat tärkeämpiä kuin toisten, koska ne ovat omia jne. Mutta toisaalta tää on miun eka "ikäkriisi", taidan olla vähän huono kommentoimaan. Kuitenkin on olemassa väite, että kun hyväksyy sen, että on asioita joita ei pysty muuttamaan ja yrittää nauttia asioista, joihin voi vaikuttaa, elo sujuisi lupsakammin, kuka tietää... Voimia sinulle ikäkriisin kanssa kamppailuun! :-)

Voi hyvät hyssykät sun kanssas!!!

Minä, kohta 42 v nainen, tunnen olevani mitä parhaimman ikäinen. Joo, rinnat roikkuu ja kaipa niitä ryppyjäkin on, mutta so what!

Minulla on nyt 8 kk:n ikäinen vauva ja nauroin neuvolassa kun varoittivat, että naisen kroppa muuttuu (voipi takapuoli levitä ja rinnat imetyksestä roikkua). Ihan aikuisten oikeasti, jos lapseni isä tuosta syystä mut hylkäisi, olisipa vain hänen tappionsa.

Keskusteltiin myös tuossa miehen (48v) kanssa uudesta missistä, johon hän totesi; onhan se varmaan ihan nätti, vaikea arvioida kun on kuitenkin vielä ihan lapsi, eikä voi verrata naiseen.

Me aikuiset naiset olemme siitä ihania, että tässä vaiheessa tunnemme itsemme, takana on elettyäkin elämää ja osaamme myöntää, ettemme aina ole oikeassa, mutta emme aina myöskään väärässä. Pää pystyyn!

Joo, myönnetään, oli hieman karrikoitu viesti. Mutta kiitokset teille kaikille ihanista vastauksista!
Olen aina pitänyt itseäni sinuina itseni ja ikäni kanssa ja hieman hymyilyt salaa naisille, jotka suunnittelevat kasvojenkohotukseen menoa. Nautin elämästä, minulla on ihanat lapset, ihana mies ja jne. kyse ei ole mistään elämää suuremmasta tragediasta, kyse on lähinnä siitä, että huomasin missikisailtana olevani melkein 40. Jotenkin en ole sisäistänyt tätä asiaa aikaisemmin. Tuntui vain siltä, että ohhoh, kylläpäs noi lapset kasvaa ja vanhenee mutta itsessään ei tapahdu mitään muutosta. Peiliinkin olen menneinä vuosina onnistunut katsomaan jotenkin valheellisesti. Olen nähnyt vain miten ripsivärit menee, mutten huomannut miten paljon ryppyjä silmien ympärillä jo on.
Ja auta armias miten julma tuo kevätaurinko on! Ennen se vain nosti näkyviin kaikki nurkissa möllöttävät pölykoirat ja pesemättömät ikkunat, mutta nyt se nostaa näkyviin myös löystyneen ihon, rypyt, pullistuneet verisuonet kämmenselässä...ja ne pölykoirat.

Uskon vakaasti, että kriisit ovat kehittymisen paikka ja teidän viestien lukeminen oli todella helpottavaa. Ehkäpä minäkin osaan tämän kriisin päätteeksi suhteuttaa ne rypyt yms. tähän elämän suureen palapeliin ja nauttia elämästä niinkuin se vielä eteen tarjotaan. Kiitos!

Näin se totuus paljastui itse kullekin samaisena iltana ;) Ei niinkään ulkomuodollisesti (vaikka olenkin riippuva ja roikkuva), vaan tajusin, että nuoruus meni eikä takas tule!!!

Olen kaihomielellä jo jonkin aikaa muistellut aikaa kun lapset olivat pieniä (nyt jo 11 ja 7 "vanhoja"). Silloin kun jaksoi kahden pienen kanssa kotona touhuta ja kylilläkin luuhata.
MILLOIN MINUSTA TULI NÄIN VANHA JA VÄSYNYT????!!

Kyllä äitini oli oikeassa taas kerran. Kun aikoinaan valittelin, kuinka sitovaa pienten kanssa olo on hän vastasi, että nauti nyt, vielä tulee aika jolloin kaipaat näitä vuosia!

Kyllä tää selvästi on jokin ikäkriisi ja uudelle tasolle siirtymisen kriisi :)

Ja miehet vaan mennä möllöttää...

Siskot, älkää murehtiko ikääntymistänne.
"Ne on munat, jotka pilaantuu, ei kanat."