Vanhoillislestadiolaisuus elää ilmeisesti jonkinlaista murrosvaihetta. Illuusio mustavalkoisesta maailmasta on näemmä murtumassa. Viimeaikoina liike on joutunut monien menneisyys- ja tulevaisuuskysymysten eteen, joihin SRK pyrkii parhaansa mukaan kyhäämään vastauksia. Elämme rappion aikaa. Pystytäänkö liike jälleen ompelemaan kasaan vai tapahtuuko hajaannusta?
Kriisejä on mahtunut menneisyyteen monia. Nyt havaittava kuohunta kertoo paljon siitä, että jotain on tekeillä. Uhkarohkeat yksilöt ovat ottaneet kantaa liikkeen kehitykseen jopa sisältä päin, mikä onkin jakanut mielipiteet. Toiset taas eivät näe tilanteessa mitään outoa, mikä on totuutta silmiin katsottaessa melko naiivi lähestymistapa.
Mitä sitten yritetään tehdä? SRK:n päämajan edessä lienee stressitupakoijia massoittain ja lestadiolaisuus yritetään valaa yhtenäisyyden säilyttämiseksi uuteen muottiin - fossiiliksi, joka on turvassa ainakin seuraavat sata vuotta. Otetta on kiristetty esimerkiksi uskovaisille sopivan viihteen suhteen. Katkeruus ja kiukkuisuus ovat monin paikoin valloillaan. Puolustuspuheenvuorot sinkoilevat ja liikkeen pomot käynevät melko kuumina kriisitilanteen suhteen. Jotain on pakko saada aikaan ennen kuin jotain kaameaa tapahtuu. Toisaalla taas ollaan ihan rauhassa; mitään erikoista ei tapahdu.
Lehdistökampanjointi ja -"propaganda" saattavat purra. Mutta entä jos hampaat on viety suusta? Juna puuskuttaa. Takaa kuuluu huutoa "Ei korvakoruja, ei huulikiiltoaaaaa!". Jälkijoukko seuraa resiinalla. Onko tämä todellisuutta? Tuskinpa kuitenkaan ihan. Murtuuko vanhoillislestadiolaisuus kahteen osaan?
Kriisin luonne tänä päivänä on erilainen kuin ennen. Kriisin tunnistaminen on vaikeaa. Sellainen kuitenkin on jo olemassa. Liikkeen lehdet ovat joutuneet kritiikin kohteiksi, ja maallistumista tapahtuu. Vanhoillislestadiolaisuus ei ole enää se sama liike kuin ennen. Onko jollakin tästä vastuu? Onko asialle tehtävä jotain? Onko luonnollista, että näin käy?
Kriisejä on mahtunut menneisyyteen monia. Nyt havaittava kuohunta kertoo paljon siitä, että jotain on tekeillä. Uhkarohkeat yksilöt ovat ottaneet kantaa liikkeen kehitykseen jopa sisältä päin, mikä onkin jakanut mielipiteet. Toiset taas eivät näe tilanteessa mitään outoa, mikä on totuutta silmiin katsottaessa melko naiivi lähestymistapa.
Mitä sitten yritetään tehdä? SRK:n päämajan edessä lienee stressitupakoijia massoittain ja lestadiolaisuus yritetään valaa yhtenäisyyden säilyttämiseksi uuteen muottiin - fossiiliksi, joka on turvassa ainakin seuraavat sata vuotta. Otetta on kiristetty esimerkiksi uskovaisille sopivan viihteen suhteen. Katkeruus ja kiukkuisuus ovat monin paikoin valloillaan. Puolustuspuheenvuorot sinkoilevat ja liikkeen pomot käynevät melko kuumina kriisitilanteen suhteen. Jotain on pakko saada aikaan ennen kuin jotain kaameaa tapahtuu. Toisaalla taas ollaan ihan rauhassa; mitään erikoista ei tapahdu.
Lehdistökampanjointi ja -"propaganda" saattavat purra. Mutta entä jos hampaat on viety suusta? Juna puuskuttaa. Takaa kuuluu huutoa "Ei korvakoruja, ei huulikiiltoaaaaa!". Jälkijoukko seuraa resiinalla. Onko tämä todellisuutta? Tuskinpa kuitenkaan ihan. Murtuuko vanhoillislestadiolaisuus kahteen osaan?
Kriisin luonne tänä päivänä on erilainen kuin ennen. Kriisin tunnistaminen on vaikeaa. Sellainen kuitenkin on jo olemassa. Liikkeen lehdet ovat joutuneet kritiikin kohteiksi, ja maallistumista tapahtuu. Vanhoillislestadiolaisuus ei ole enää se sama liike kuin ennen. Onko jollakin tästä vastuu? Onko asialle tehtävä jotain? Onko luonnollista, että näin käy?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taas provokaatiota. Yritätkö saada aikaan tuolla tyhmällä kirjoittelullasi hajaannusta.
Ei onnistu, ne jotka ovat vahvoja uskossaan pysyvät siinä loppuun asti, ja jos koetellaan, usko vaan vahvistuu.
loppuun asti. Pysykää vain harhassanne ja itsepetoksessanne niin kauan kuin tykkäätte.
Kun ei ole mitään kriisiä. Nuo hoitokokouskeskustelut ovat täyttä soopaa ja jokainen tervejärkinen ymmärtää, etteivät ne jutut ole totta. Ja ihan asiaa nuo lehdetkin ovat kirjoitelleet.