Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Miksei loppuun asti?

Mikäköhän siinä on että naiset ei meinaa millään viedä suihinottoa loppuun asti? Tarkoitan sitä että juuri kun mies laukeaa kalu vedetään pois suusta ja sperma lentää milloin minnekin. Tai sitten pyydetään erikseen varoittamaan milloin mies laukeaa. Tarkoitushan on nimenomaan laueta naisen suuhun, nainen nielee lastin jonka jälkeen vielä toivonmukaan jatkaa kalun hyväilyä.

Vaimolla oli sama juttu, ensin oli vaikeaa koko suuseksi touhu, kun sovittiin että asiaa harjoitellaan pitkälti vaimon ehdoilla, n. puolessa vuodessa hän tottui siihen ja antaa nykyään 3-4 kertaa kuukaudessa todella upeita suihinottoja. Seuraava ongelma oli nieleminen. Minusta se oli järkyttävää kun juuri parhaimmalla hetkellä lopetetaan. Nykyään sekin sujuu mutta vaati aikalailla totuttelua. Sperma ei kuulema maistu pahalle, joten ei sille estettäkään ollut.

Joten kaikki naiset! Ajatelkaa tätä miehenne kannalta.
437829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Voi v**tu sä oot kyllä hauska!!! "Ajatelkaa tätä miehenne kannalta.." heh heh, eihän mun naurusta tuu loppua ollenkaan.. HAH HAH HAAA! :D

Ajatteletko sä itse yhtään NAISEN kannalta???? Saako naisesi YHTÄ USEIN orgasmiin asti vietyä suuseksiä sinulta kuin hän itse antaa sitä sinulle?????? Ajatteletko hänen tyydyttämistään??

Toinen kysymys, nielisitkö sinä naisesi valkovuotoa? (ei, en tarkoita mitään tulehduseritteitä vaan vaginan puhtaana pitävää, normaalia, jokaiselta naiselta päivittäin erittyvää emättimen limaa)

Jos et, miksi ihmeessä kuvittelet vaimosi tahtovan niellä spermaasi?? Toiset haluavat tehdä sen, toiset eivät. Vaimosi on ihminen eikä mikään seksiautomaatti, kunnioita hänen tahtoaan. Hän kyllä nielisi, jos haluaisi! Jos ei niele, tyydy siihen, ja mene hiukan itseesi välillä.

PS. Vinkki; jos olet niin kovin tarkka siitä, päätyykö spermasi vatsasi päälle vai vaimosi vatsalaukun sisälle, eikä vaimosi halua niellä, NIELEPÄ ITSE.

Äänestä
  • Naisen valkovuodossa on bakteereja ja epäpuhtauksia.Spermassa niitä EI OLE.Että aikamoinen ero on vuodon ja spekun välillä.Esim haju on suorastaan etova valkovuodossa.Sperman haju ja maku on ihan eri luokkaa.
    Tietysti makunsa ja halunsa kullakin mutta älä ala vertailla hanavettä ja tiskivettä keskenään.

    Äänestä

  • Tri.Itula kirjoitti:

    Naisen valkovuodossa on bakteereja ja epäpuhtauksia.Spermassa niitä EI OLE.Että aikamoinen ero on vuodon ja spekun välillä.Esim haju on suorastaan etova valkovuodossa.Sperman haju ja maku on ihan eri luokkaa.

    "Sperman haju ja maku on ihan eri luokkaa."

    Oma pimppini ei ainakaan haise kuvottavalta ja saa aikaan oksennusrefleksiä niin kuin kasvoille lentävä sperma tekee. Kerran pyysin miestä nuolemaan spermat kasvoiltani ja rinnoiltani pois. Hän ehdotti suihkua!!

    aina ruveta pilkkua nussimaan, koska suoraan ei voida verrata: naisilta kun ei tule spermaa!

    Kuitenkin, kysyn nyt vielä:

    A. Nielisitkö omaa spermaasi/ nuolisitko sen naisesi päältä?

    B. Jos se on "ällöä" koska se on OMAA eritettäsi, nielisitkö sitten TOISEN miehen spermaa? (äläkä sano, että en ole homo, koska nyt ei ole kyse siitä, vaan sperman nielemisestä ihmisen eritteenä)

    Lopuksi pari tietoiskua:

    - jos valkovuodon haju on etova, nainen ei ole terve; kyseessä on tulehdus, hiiva tai sukupuolitauti

    - jos hän ON terve, on kyse ainoastaan MIELIPITEESTÄSI; siitä, ettet sinä satu pitämään valkovuodon tuoksusta. Minun mielestäni taas sperman haju on etova. Maku ei niinkään, mutta haju ja limamainen koostumus tekevät siitä ällöttävää.

    - TÄRKEÄÄ: kaikki bakteerit, mitä naisen valkovuodossa saattaa olla, ovat takuulla tulleet sinuun jo, jos panet naista ilman kondomia ja varsinkin, jos nuolet hänen
    pimpsaansa! Lisäksi; spermassa on myös bakteereita, jotka tulevat siihen siinä vaiheessa kun sperma tulee ulos siittimestä; bakteereja tulee virtsaputkesta peniksen pään aukosta ja terskasta.

    Loppukaneetti: onko koulun seksivalistuksessa tai kemian tunnilla kenties opetettu sinulle naisen alapään eritteiden olevan ihmiselle vaarallista myrkkyä?? Bakteereja on ihmisessä joka puolella; sinun suussasi niitä on takuulla moninkertainen määrä naisen valkovuotoon verrattuna! (puhumme valkovuodosta siinä vaiheessa, kun se tulee ulos emättimestä)

    Äänestä

  • SULLA mies EI OLE HAJUAKAAN MITEN VAIKEAA ON OTTAA SUIHIN. NAISELLE SUUSEKSIN ANTAMINEN MONTA KERTAA HELPOMPAA. EI TARVITSE OTTAA MITÄÄN SUUHUN.

    Äänestä

  • *vedet silmissä* kirjoitti:

    aina ruveta pilkkua nussimaan, koska suoraan ei voida verrata: naisilta kun ei tule spermaa!

    Kuitenkin, kysyn nyt vielä:

    A. Nielisitkö omaa spermaasi/ nuolisitko sen naisesi päältä?

    B. Jos se on "ällöä" koska se on OMAA eritettäsi, nielisitkö sitten TOISEN miehen spermaa? (äläkä sano, että en ole homo, koska nyt ei ole kyse siitä, vaan sperman nielemisestä ihmisen eritteenä)

    Lopuksi pari tietoiskua:

    - jos valkovuodon haju on etova, nainen ei ole terve; kyseessä on tulehdus, hiiva tai sukupuolitauti

    - jos hän ON terve, on kyse ainoastaan MIELIPITEESTÄSI; siitä, ettet sinä satu pitämään valkovuodon tuoksusta. Minun mielestäni taas sperman haju on etova. Maku ei niinkään, mutta haju ja limamainen koostumus tekevät siitä ällöttävää.

    - TÄRKEÄÄ: kaikki bakteerit, mitä naisen valkovuodossa saattaa olla, ovat takuulla tulleet sinuun jo, jos panet naista ilman kondomia ja varsinkin, jos nuolet hänen
    pimpsaansa! Lisäksi; spermassa on myös bakteereita, jotka tulevat siihen siinä vaiheessa kun sperma tulee ulos siittimestä; bakteereja tulee virtsaputkesta peniksen pään aukosta ja terskasta.

    Loppukaneetti: onko koulun seksivalistuksessa tai kemian tunnilla kenties opetettu sinulle naisen alapään eritteiden olevan ihmiselle vaarallista myrkkyä?? Bakteereja on ihmisessä joka puolella; sinun suussasi niitä on takuulla moninkertainen määrä naisen valkovuotoon verrattuna! (puhumme valkovuodosta siinä vaiheessa, kun se tulee ulos emättimestä)

    ..ämmät. se on teidän homma.. ja säkin lesbo voisit kokeilla joskus miestä. dildo ei sama ku kyrpä.

    Äänestä

  • IHJG kirjoitti:

    SULLA mies EI OLE HAJUAKAAN MITEN VAIKEAA ON OTTAA SUIHIN. NAISELLE SUUSEKSIN ANTAMINEN MONTA KERTAA HELPOMPAA. EI TARVITSE OTTAA MITÄÄN SUUHUN.

    Olet täysin oikeassa IHJG.. Tulee noiden miesten usein vaadittua itsestään selvyytenä naisilta semmoista, mitä eivät kuitenkaan itte tekis!!!

    Äänestä

  • kyrpäää... kirjoitti:

    ..ämmät. se on teidän homma.. ja säkin lesbo voisit kokeilla joskus miestä. dildo ei sama ku kyrpä.

    Taitaa tää *vedet silm... nimerkki olla aikamoinen valkovuoto specialisti kun jaksaa jauhaa samanlaist paskaa joka toisessa chatissa tällä palstalla. Kannattais jo olla hiljaa .... eiköhän noi sun kommentit ole kuultu. Ja otahan vaikka anatomian ja lääketieteen kirja käteen ja katso mikä ero on valkovuodolla ja mikä spermalla. Hohoijaa ...

    Kuka on sanonut että joku pakotetaan? Ei kukaan. Aina nainen voi kieltäytyä ja sanoa että ei halua, ja siihen on tyytyminen. Minä taas arvostan naisessa sitä että hän on halunnut kokeilla, todennut suikkarit ok asiaksi ja opetella toimimaan siten kuten mies haluaa. Ainakin hänestä on kiva tuottaa mielihyvää miehelleen.

    Kommentoinkohan minä sitä sitä mitä hän saa vastineeksi. Täällä ruvetaan selittämään "entäs vaimon orgasmi", "entäs naisen halut" jne. Onko joku väittänyt että niitä ei ole otettu huomioon? Levittämällä sen enempää seksielämästämme, niin kyllä tässä tapauksessa vaimo saa myös juuri sellaisen käsittelyn kuin hän itse haluaa, ja on ollut tyytyväinen.

    Suhteessa on hyvä jos kumpikin pystyy mielyttämään toista ja toteuttamaan toisen "fantasioita". Mikään pakkohan ei ole, mutta kyllä mä sanoisin, että olisi äärimmäisen vaikeaa jos puoliso ei suostuisi suuseksiin tai kokisi sen epämielyttäväksi.

    Äänestä

  • Nipatin kirjoitti:

    Olet täysin oikeassa IHJG.. Tulee noiden miesten usein vaadittua itsestään selvyytenä naisilta semmoista, mitä eivät kuitenkaan itte tekis!!!

    ... on vaikeaa jos tekniikka ei ole hallussa. Kannattaisikohan opetella? Ei kenenkään ole pakko ottaa suihin mutta parisuhteessa, ainakin meillä, homma perustuu luottamukseen. En minä ole vaatinut suihinottoa, olen sanonut että se on tärkeää, vaimo on halunnut kokeilla, ei ole todennut sitä mahdottomaksi ajatukseksi ja halunut oppia tekniikan, ja on hyvä siinä! Vastineeksi hän saa sitä minä itse toivoo, eikä sekään ole, voin vakuuttaa, ihan tavallisesta päästä. Kuinnioitusta, kunnioitusta!

    Äänestä

  • Mist sä tiedät että kyseisen ihmisen vaimo ei saa mitään?
    Ja jos mies nuolee naista ni eikös sitä limaa sillon mee suuhun ja tuu nieltyä. itsellä ainakin.. Ja miks sä kerroit jo vastauksen tuon miehen puolesta ettei hän nuole naista? ja lopuksi.. hänhän on tyytynyt varsin hyvin naiseesnsa ainakin tekstin perusteella. Eli toisin sanoen sä et tajunnut sanaakaan mitä tuo mies yritti sanoa?

    Äänestä

  • The Man kirjoitti:

    Taitaa tää *vedet silm... nimerkki olla aikamoinen valkovuoto specialisti kun jaksaa jauhaa samanlaist paskaa joka toisessa chatissa tällä palstalla. Kannattais jo olla hiljaa .... eiköhän noi sun kommentit ole kuultu. Ja otahan vaikka anatomian ja lääketieteen kirja käteen ja katso mikä ero on valkovuodolla ja mikä spermalla. Hohoijaa ...

    Kuka on sanonut että joku pakotetaan? Ei kukaan. Aina nainen voi kieltäytyä ja sanoa että ei halua, ja siihen on tyytyminen. Minä taas arvostan naisessa sitä että hän on halunnut kokeilla, todennut suikkarit ok asiaksi ja opetella toimimaan siten kuten mies haluaa. Ainakin hänestä on kiva tuottaa mielihyvää miehelleen.

    Kommentoinkohan minä sitä sitä mitä hän saa vastineeksi. Täällä ruvetaan selittämään "entäs vaimon orgasmi", "entäs naisen halut" jne. Onko joku väittänyt että niitä ei ole otettu huomioon? Levittämällä sen enempää seksielämästämme, niin kyllä tässä tapauksessa vaimo saa myös juuri sellaisen käsittelyn kuin hän itse haluaa, ja on ollut tyytyväinen.

    Suhteessa on hyvä jos kumpikin pystyy mielyttämään toista ja toteuttamaan toisen "fantasioita". Mikään pakkohan ei ole, mutta kyllä mä sanoisin, että olisi äärimmäisen vaikeaa jos puoliso ei suostuisi suuseksiin tai kokisi sen epämielyttäväksi.

    lukemaan, koska kirjoitinhan jutussani että:

    HELPPO ON SANOA, KOSKA SUORAAN EI VOI VERRATA, KOSKA NAISILTA EI TULE SPERMAA!! (sen vuoksi käytin esimerkkinä valkovuotoa, koska voitte siitä kuvitella miltä alapään eritteiden nieleminen tuntuu, koska, edelleen: naisilta ei tule spermaa joten suoraa vertausta ei ole)

    lisäksi kirjoitin:

    NIELISITKÖ TOISEN MIEHEN SPERMAA? (jos mielestäsi valkovuotovertaus on väärä) Siis esim. nuolisitko naisesi päältä toisen miehen spermaa/ tai omaasi ja nielisit sen??

    KOROSTAN, että en kirjoittanut mistään pakottamisesta, vaan kirjoitin juuri noin mitä sinäkin sanoit, eli että KUNNIOITA naisen omaa valintaa, eihän seksiasioista, esim. juuri sperman nielemisestä saa tulla PAKKOA! Eihän?

    Toistan vielä: toiset naiset tykkäävät niellä, toiset eivät vaan pysty/halua tehdä sitä, ja siihen on TYYTYMINEN.

    En käsitä, miten se voi jollekin olla noin älyttömän SUURI asia????!!!! Et nielläänkö spermas vai ei??

    Siis jos kyse ei ole siitä, että naisesi kiihottais sut äärimmilleen ja sit lopettais; lähtis pois huoneesta kattomaan Salkkareita sanoen et "hohhoijaa, en mä viittikään enää.." Ja et saisi laueta. SILLOIN ymmärtäisin, että sua ottais päähän et keskeytetään homma kesken.

    MUTTA jos kyse on todella siitä, että et vain saa päästellä limojasi naisesi suuhun, en ymmärrä alkuunkaan, miten se noin helvetin tarkkaa voi olla? Jos kuitenkin hän tyydyttää sinut kädellään tai panemalla loppuun asti!

    Kerro nyt vielä, mitä nautintoa saat siitä, että spermasi on naisesi mahahappojen seassa eikä vessanpöntössä paperiin pyyhittynä?

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Mist sä tiedät että kyseisen ihmisen vaimo ei saa mitään?
    Ja jos mies nuolee naista ni eikös sitä limaa sillon mee suuhun ja tuu nieltyä. itsellä ainakin.. Ja miks sä kerroit jo vastauksen tuon miehen puolesta ettei hän nuole naista? ja lopuksi.. hänhän on tyytynyt varsin hyvin naiseesnsa ainakin tekstin perusteella. Eli toisin sanoen sä et tajunnut sanaakaan mitä tuo mies yritti sanoa?

    Ethän sä lukenut kunnolla kirjoitustani!
    Voi perseensuti.

    En väittänyt, ettei kyseisen ihmisen vaimo saa mitään! KYSYIN, annatko sinä itse vaimolle suuseksiä ja KYSYIN, ajatteletko itse vaimosi nautintoa. Jos vastaukset ovat kyllä, silloin se puoli on kunnossa.

    Siltikään se ei tarkoita, että vaimon pitäisi niellä, koska kaikki eivät vain halua/pysty, ja minun mielestäni ihmiselle pitää antaa se valinnan vapaus, ettei nyt sentään pakoteta tai edes oleteta että nieleminen jotenkin "kuuluisi petipuuhiin" tai "kuuluisi joka naisen hommiin"..koska silloinhan siitä tulee pakko. Ja yleensä sanat seksi ja pakko eivät sovi kovin hyvin yhteen.. Tai pakon alla ei voi syntyä kovinkaan ihanaa seksiä.

    Ja lopettakaa nyt jo noi vertaukset et "jos mies nuolee naista niin hän jo siinä nielee limaa", okei, joo, hyvä hyvä sekin, mutta kun, sitä EI VOI VERRATA spermaan! Naisen seksitouhuista kostuvan pimpan erite ei RUISKAHDA yhtäkkiä isona lastina kurkun perille. Tämä sperman tulotapa riittää monilla aiheuttamaan oksennusrefleksin, ja eipä siinä sitten enää paljoa kykene nieleskelemään, hyvä kun saa estettyä oksennusta tulemasta.. HUOM! Kyse ei ole mausta, kyse on kurkkuun roiskahtamisesta ja limamaisesta koostumuksesta.

    Äänestä

  • *vedet silmissä* kirjoitti:

    lukemaan, koska kirjoitinhan jutussani että:

    HELPPO ON SANOA, KOSKA SUORAAN EI VOI VERRATA, KOSKA NAISILTA EI TULE SPERMAA!! (sen vuoksi käytin esimerkkinä valkovuotoa, koska voitte siitä kuvitella miltä alapään eritteiden nieleminen tuntuu, koska, edelleen: naisilta ei tule spermaa joten suoraa vertausta ei ole)

    lisäksi kirjoitin:

    NIELISITKÖ TOISEN MIEHEN SPERMAA? (jos mielestäsi valkovuotovertaus on väärä) Siis esim. nuolisitko naisesi päältä toisen miehen spermaa/ tai omaasi ja nielisit sen??

    KOROSTAN, että en kirjoittanut mistään pakottamisesta, vaan kirjoitin juuri noin mitä sinäkin sanoit, eli että KUNNIOITA naisen omaa valintaa, eihän seksiasioista, esim. juuri sperman nielemisestä saa tulla PAKKOA! Eihän?

    Toistan vielä: toiset naiset tykkäävät niellä, toiset eivät vaan pysty/halua tehdä sitä, ja siihen on TYYTYMINEN.

    En käsitä, miten se voi jollekin olla noin älyttömän SUURI asia????!!!! Et nielläänkö spermas vai ei??

    Siis jos kyse ei ole siitä, että naisesi kiihottais sut äärimmilleen ja sit lopettais; lähtis pois huoneesta kattomaan Salkkareita sanoen et "hohhoijaa, en mä viittikään enää.." Ja et saisi laueta. SILLOIN ymmärtäisin, että sua ottais päähän et keskeytetään homma kesken.

    MUTTA jos kyse on todella siitä, että et vain saa päästellä limojasi naisesi suuhun, en ymmärrä alkuunkaan, miten se noin helvetin tarkkaa voi olla? Jos kuitenkin hän tyydyttää sinut kädellään tai panemalla loppuun asti!

    Kerro nyt vielä, mitä nautintoa saat siitä, että spermasi on naisesi mahahappojen seassa eikä vessanpöntössä paperiin pyyhittynä?

    Kun yrittäis puhua puunuken kanssa ... mä en ymmärrä tota sun valkovuoto vertausta, jos vähän tuntisit asiaa ymmärtäisit että spermaa ja valkovuotoa ei voi edes vertailla, haloo, kumpikohan noista on tulehduksen aiheuttama? Vertaisit mielummin terveen naisen eritteisiin kuin valkovuotoon, kas kun et kuukautisvuotoa ottanut mukaan ...

    No joo, selvästikkään sä et ymmärrä sitä asiaa, että kukin kiihottuu milloin mistäkin asiasta. Tää voi minun juttu, ehkä sä kiihotut tosta paskan jauhamisesta. Yritähän sä etsiä itseäsi ihmisenä äläkä jauha "en käsitä miten se voilla jollekin ...", mä kerron sulle jotain: Sä et todellakaan käsitä! Kysymys ei ole sen kummesta kuin siitä mistä kukin kiihottuu. Joku kiihottuu kivusta, S/M:stä, sitomisesta, joku vaatteista, fetissistä, joku anaalista joku suuseksistä, joku nielemisestä, joku nuolemisesta.

    Mutta mitä mä tätä sulle selitän, taitaa mennä yli sen vähäisenkin ymmärryksen!

    Siis iik, nyt mulla alkaa olla vedet silmissä jo itkun takia, kun alan lopulta tajuta että sä olet ihan tosissasi..? (sano ettet ole, vielä ehdit..ethän?)

    Mä kysyn nyt vielä ihan asiallisesti, että etkö oikeasti tiedä mitä valkovuoto on? Siis etkö OIKEASTI tiedä? Se edelleenkään EI ole tulehduserite. (tulehdus emättimessä saattaa kylläkin lisätä valkovuodon määrää, ja muuttaa sen hajun epämiellyttäväksi)

    Valkovuoto on jokaisella sukukypsällä TERVEELLÄ naisella päivittäin vaginasta erittyvä nestemäinen erite. Toisilla sitä tulee vähemmän, toisilla enemmän. Jotkut joutuvat käyttämään sen takia pikkuhousunsuojaa päivittäin, etteivät alushousut kastuisi. Sitä alkaa tulla tytöllä yleensä samoihin aikoihin, kun ensimmäiset kuukautiset alkavat. Sen tarkoitus on puhdistaa emätintä ja pitää limakalvot kosteina.

    Aivan samalla tavalla, kuin sinun silmissäsi on kyynelnestettä, jotta ne pysyisivät kosteina (=terveinä ja toimintakykyisinä) ja suussasi on sylkeä. Muuten se kuivuisi kiinni. Tähän tarkoitukseen naisilla erittyy emättimestä valkovuotoa.

    Varmistan vielä: Ymmärsithän jo, ettei valkovuoto ole tuleduksen aiheuttamaa? Vaan päinvastoin, sitä tarvitaan vaginan terveenä pysymiseen.

    Siis ethän nyt luule, että kuukautisverikin viittaa sairauteen tai tulehdukseen, tai on jotenkin saastunutta tai likaista?

    Päinvastoin, se tulee steriilistä ympäristöstä; kohdusta, ja on täysin puhdasta tullessaan ulos emättimestä. Ja sekin kuuluu terveen naisen eritteisiin. (Jotkut ohjeet jopa neuvovat välttämään yhdyntää kuukautisten aikana, mikä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että naisella on silloin helpompi riski saada tulehdus miehen peniksestä, koska kohdunsuu on silloin hieman auki)

    Ei, en ole puunukke, olen ihan oikea ihminen, joka sormillaan näpyttelee näitä näppiksen nappuloita, ja ihmettelen, miksi keskityt jauhamaan samaa "sä et vaan käsitä"-shittiä? MITEN voisin käsittää, kun et ole yhteenkään kysymykseeni vielä vastannut??

    Kirjoitinhan itsekin, että en todellakaan käsitä. Senpä takia KYSYIN sinulta kysymyksiä, joihin vastaamisen sijaan keskitytkin mollaamaan täällä minun käsityskykyäni.

    Et vastannut, nuolisitko ja nielisitkö itse omaa spermaasi tai toisen miehen spermaa? Et vastannut, nielisitkö naisesi vuotoa? (johan tuli vihdoin taottua seki sun päähäsi että se on puhdasta ja tervettä eikä tulehduserite) Et vastannut, mitä välität siitä, meneekö spermasi naisen vatsan sisälle vai viemäriin paperiin pyyhittynä? (en oikein tajua tuota kiihotusjuttua, koska sinultahan on orgasmi jo tullut silloin kun nainen nielee, eli mitä väliä sillä silloin enää on..vai fantasioitko siitä seuraavana päivänä katsellessasi vaimoasi tyyliin "jaahas, onkohan lastini jo hänen paksusuolessaan..?")

    OIKEASTI, en vain ymmärrä, mikset tyydy naiseesi ja kunnioita hänen toiveitaan ja tahtoaan. Aika iso myönnytys häneltä jo tähän mennessä, että hän on opetellut ottamaan suihin ja kehittynyt taitavaksikin, vaikka ei aluksi pitänyt edes ideasta! Älä vaadi kuuta taivaalta.

    Äänestä

  • Tri.Itula kirjoitti:

    Naisen valkovuodossa on bakteereja ja epäpuhtauksia.Spermassa niitä EI OLE.Että aikamoinen ero on vuodon ja spekun välillä.Esim haju on suorastaan etova valkovuodossa.Sperman haju ja maku on ihan eri luokkaa.
    Tietysti makunsa ja halunsa kullakin mutta älä ala vertailla hanavettä ja tiskivettä keskenään.

    Syö oma spermasi, jos se mielestäsi on syötäväksi tarkoitettua. Otan suihin, mutten ota loppuun asti. Vatsallekin levinneenä sperma haisee useimmilla miehillä todella kuvottavalle, valitettavasti. Onhan se ulkonäöltäänkin etovaa limaliisteriä.. Kullia on kiva imeä, mutta lastia en niele. Ainoankaan suhteen kiistana tämä ei ole ollut ja suuseksiä on harrastettu aina paljon.

    Mies joka haluaa spermansa nieltäväksi, kokeilkoon ottaa ensin miespuoliselta kamultaa suihin, nielee kiltisti mällit ja alkaa vasta sitten vaatia sitä naisilta!!

    Äänestä

  • *vedet silmissä* kirjoitti:

    Ethän sä lukenut kunnolla kirjoitustani!
    Voi perseensuti.

    En väittänyt, ettei kyseisen ihmisen vaimo saa mitään! KYSYIN, annatko sinä itse vaimolle suuseksiä ja KYSYIN, ajatteletko itse vaimosi nautintoa. Jos vastaukset ovat kyllä, silloin se puoli on kunnossa.

    Siltikään se ei tarkoita, että vaimon pitäisi niellä, koska kaikki eivät vain halua/pysty, ja minun mielestäni ihmiselle pitää antaa se valinnan vapaus, ettei nyt sentään pakoteta tai edes oleteta että nieleminen jotenkin "kuuluisi petipuuhiin" tai "kuuluisi joka naisen hommiin"..koska silloinhan siitä tulee pakko. Ja yleensä sanat seksi ja pakko eivät sovi kovin hyvin yhteen.. Tai pakon alla ei voi syntyä kovinkaan ihanaa seksiä.

    Ja lopettakaa nyt jo noi vertaukset et "jos mies nuolee naista niin hän jo siinä nielee limaa", okei, joo, hyvä hyvä sekin, mutta kun, sitä EI VOI VERRATA spermaan! Naisen seksitouhuista kostuvan pimpan erite ei RUISKAHDA yhtäkkiä isona lastina kurkun perille. Tämä sperman tulotapa riittää monilla aiheuttamaan oksennusrefleksin, ja eipä siinä sitten enää paljoa kykene nieleskelemään, hyvä kun saa estettyä oksennusta tulemasta.. HUOM! Kyse ei ole mausta, kyse on kurkkuun roiskahtamisesta ja limamaisesta koostumuksesta.

    Voi perkele! *vedet silmissä*, en voi kuin ihmetellä kärsivällisyyttäsi!:) Aika uskomattomalta tuntuu, että vielä nykyään on miehiä, jotka tuntuvat elävän sukupuolitietojensa kanssa ala-asteikää!
    Varsinaiseen aiheeseen en nyt jaksa ottaa kantaa, mutta pakko sanoa, että *vedet simissä* vie tämän matsin 100-0!
    The man on dorka!

    Äänestä

  • *vedet silmissä* kirjoitti:

    Siis iik, nyt mulla alkaa olla vedet silmissä jo itkun takia, kun alan lopulta tajuta että sä olet ihan tosissasi..? (sano ettet ole, vielä ehdit..ethän?)

    Mä kysyn nyt vielä ihan asiallisesti, että etkö oikeasti tiedä mitä valkovuoto on? Siis etkö OIKEASTI tiedä? Se edelleenkään EI ole tulehduserite. (tulehdus emättimessä saattaa kylläkin lisätä valkovuodon määrää, ja muuttaa sen hajun epämiellyttäväksi)

    Valkovuoto on jokaisella sukukypsällä TERVEELLÄ naisella päivittäin vaginasta erittyvä nestemäinen erite. Toisilla sitä tulee vähemmän, toisilla enemmän. Jotkut joutuvat käyttämään sen takia pikkuhousunsuojaa päivittäin, etteivät alushousut kastuisi. Sitä alkaa tulla tytöllä yleensä samoihin aikoihin, kun ensimmäiset kuukautiset alkavat. Sen tarkoitus on puhdistaa emätintä ja pitää limakalvot kosteina.

    Aivan samalla tavalla, kuin sinun silmissäsi on kyynelnestettä, jotta ne pysyisivät kosteina (=terveinä ja toimintakykyisinä) ja suussasi on sylkeä. Muuten se kuivuisi kiinni. Tähän tarkoitukseen naisilla erittyy emättimestä valkovuotoa.

    Varmistan vielä: Ymmärsithän jo, ettei valkovuoto ole tuleduksen aiheuttamaa? Vaan päinvastoin, sitä tarvitaan vaginan terveenä pysymiseen.

    Siis ethän nyt luule, että kuukautisverikin viittaa sairauteen tai tulehdukseen, tai on jotenkin saastunutta tai likaista?

    Päinvastoin, se tulee steriilistä ympäristöstä; kohdusta, ja on täysin puhdasta tullessaan ulos emättimestä. Ja sekin kuuluu terveen naisen eritteisiin. (Jotkut ohjeet jopa neuvovat välttämään yhdyntää kuukautisten aikana, mikä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että naisella on silloin helpompi riski saada tulehdus miehen peniksestä, koska kohdunsuu on silloin hieman auki)

    Ei, en ole puunukke, olen ihan oikea ihminen, joka sormillaan näpyttelee näitä näppiksen nappuloita, ja ihmettelen, miksi keskityt jauhamaan samaa "sä et vaan käsitä"-shittiä? MITEN voisin käsittää, kun et ole yhteenkään kysymykseeni vielä vastannut??

    Kirjoitinhan itsekin, että en todellakaan käsitä. Senpä takia KYSYIN sinulta kysymyksiä, joihin vastaamisen sijaan keskitytkin mollaamaan täällä minun käsityskykyäni.

    Et vastannut, nuolisitko ja nielisitkö itse omaa spermaasi tai toisen miehen spermaa? Et vastannut, nielisitkö naisesi vuotoa? (johan tuli vihdoin taottua seki sun päähäsi että se on puhdasta ja tervettä eikä tulehduserite) Et vastannut, mitä välität siitä, meneekö spermasi naisen vatsan sisälle vai viemäriin paperiin pyyhittynä? (en oikein tajua tuota kiihotusjuttua, koska sinultahan on orgasmi jo tullut silloin kun nainen nielee, eli mitä väliä sillä silloin enää on..vai fantasioitko siitä seuraavana päivänä katsellessasi vaimoasi tyyliin "jaahas, onkohan lastini jo hänen paksusuolessaan..?")

    OIKEASTI, en vain ymmärrä, mikset tyydy naiseesi ja kunnioita hänen toiveitaan ja tahtoaan. Aika iso myönnytys häneltä jo tähän mennessä, että hän on opetellut ottamaan suihin ja kehittynyt taitavaksikin, vaikka ei aluksi pitänyt edes ideasta! Älä vaadi kuuta taivaalta.

    Ei voi olla totta? Olenko mä väittänyt että valkovuotoa ei esiinny, kyse oli runsaasta valkovuodosta (jotta sitä voisi edes niellä sun mielestä). Runsas valkovuoto on merkki yleensä jonkinlaisesta tulehduksesta, useimmiten hiivasieni tai bakteerin/viruksen aiheuttama emätintulehdus. Jos valkovuoto eritys on normaalia ei sitä mies huomaa, en ainakaan minä ole huomannut.

    Noihin sun muihin "opetuksiin" ei voi muuta kuin nauraa. Näytin juuri tekstin vaimolle ja hänellä oli myös tosi hauskaa. Sä taidat pitää aikuisia ihmisiä pelleinä, vaikka toi sun tarve selittää kaikitietävää paistaa läpi kuin aurinko keskellä yötä. Oih.

    >Et vastannut, nuolisitko ja nielisitkö itse omaa spermaasi tai toisen miehen spermaa?

    En, koska miehet eivät kiinnosta, kysymys on seksuaalisesti suuntautumisesta ja aika helppo heterona vastata sun hypoteettisin kysymyksiin. Toi veraus jo sinänsä ontuu, jotta mä voisin esittää edes mielipiteen pitäis nähtävästi olla bi.

    > Et vastannut, nielisitkö naisesi vuotoa?

    No sitähän teen väkisinkin. Jos tarkoitat runsasta vuotoa (ei ole tullut vastaan), niin en osaa sanoa, riippuu tuntemuksesta, miltä sen tuntuu vastineena siihen kuinka paljon nuolemista vaimo juuri sillä hetkellä haluaisi. Eli oman versus vaimon tarpeisiin ja toiveisiin kontra siihen rajaan milloin se on itselle liian epämielyttävää, silloin en. Sama on koskenut vaimoa aivan samalla lailla. Kukaan ei ole pakottanut, hän on itse halunnut. Minä olen vain esittänyt toivomuksen omasta mieltymyksestä. Jos hän ei halua niellä, hänen ei tarvitse, hän saa ihan vapaasti päättää, sen mukaan miltä itsestä tuntuu. Ensimmäisen kerran kun hän kokeili, hänestä se ei tuntunut liian pahalta. Tekniikan myötä varsinaisen siemensyöksynkin voi ohjata suussa muualle kuin suoraan kurkkuun aiheuttamaan yökkäystä (tämä lause vaimon pyynnöstä).

    >Et vastannut, mitä välität siitä, meneekö spermasi naisen vatsan sisälle vai viemäriin paperiin pyyhittynä?

    En välittäkään. Kysymys on siitä että joitakin miehiä saattaa vain erityisesti kiihottaa se että laukeaa naisen suuhun, ja nainen nielee lastin. On täysin epäolleellista miettiä mihin se menee? Haloo?

    >vai fantasioitko siitä seuraavana päivänä katsellessasi vaimoasi tyyliin "jaahas, onkohan lastini jo hänen paksusuolessaan..?")

    Tähän en voi muuta sanoa kuin SINÄ ET YMMÄRRÄ! Ihmiset kiihottuu eriasioista.

    > OIKEASTI, en vain ymmärrä, mikset tyydy naiseesi ja kunnioita hänen toiveitaan ja tahtoaan. Aika iso myönnytys häneltä jo tähän mennessä, että hän on opetellut ottamaan suihin ja kehittynyt taitavaksikin, vaikka ei aluksi pitänyt edes ideasta!

    Tässä kohdin mä alan hermostua ja en voi sulle muuta sanot kuin jos ET OSAA LUKEA mitä olen aikaisemmin sanonut, PIDÄ LEHMÄ TURPAS kiinni. Meillä suhde perustuu täysin toisen kunnioitukseen. Mitään ei ole pakko tehdä, sen mukaan toimitaan että on mukava tehdä toiselle nautintoa siinä rajoissa kunhan se vain itselle ei ole epämielyttävää. Vaimo ei suihinottoa (alun jälkeen) tuntetunut epämielyttäväksi. Samalla tavalla minä olen täyttänyt hänen toiveitaan, vaikka ne minusta samoin oli suhteen alkupuolella "erikoisemmasta päästä". Joten älä sinä kanttura tule sanomaan mitä minun ja meidän kunnioitus toisiamme kohtaan on.

    Voin keskustella etästä asiasta lisää mutta en vedet silmissä olevan nimimerkin kanssa. Jeesus sentään.

    Äänestä

  • Mies23 kirjoitti:

    Voi perkele! *vedet silmissä*, en voi kuin ihmetellä kärsivällisyyttäsi!:) Aika uskomattomalta tuntuu, että vielä nykyään on miehiä, jotka tuntuvat elävän sukupuolitietojensa kanssa ala-asteikää!
    Varsinaiseen aiheeseen en nyt jaksa ottaa kantaa, mutta pakko sanoa, että *vedet simissä* vie tämän matsin 100-0!
    The man on dorka!

    Heh, nimimerkistä päätellen sulla on vielä korvan taustat märät tai sitten sä olet jo aika seniili.

    Äänestä

  • mrs.40v. kirjoitti:

    Syö oma spermasi, jos se mielestäsi on syötäväksi tarkoitettua. Otan suihin, mutten ota loppuun asti. Vatsallekin levinneenä sperma haisee useimmilla miehillä todella kuvottavalle, valitettavasti. Onhan se ulkonäöltäänkin etovaa limaliisteriä.. Kullia on kiva imeä, mutta lastia en niele. Ainoankaan suhteen kiistana tämä ei ole ollut ja suuseksiä on harrastettu aina paljon.

    Mies joka haluaa spermansa nieltäväksi, kokeilkoon ottaa ensin miespuoliselta kamultaa suihin, nielee kiltisti mällit ja alkaa vasta sitten vaatia sitä naisilta!!

    Mulla ei haise yhtään millekään. Ei tosin etua, sillä se on musta aika tylsää. Exä yritti kovasti, mutta jotenkin vaan se ei ollut kovin kivaa.

    Äänestä

  • mrs.40v. kirjoitti:

    Syö oma spermasi, jos se mielestäsi on syötäväksi tarkoitettua. Otan suihin, mutten ota loppuun asti. Vatsallekin levinneenä sperma haisee useimmilla miehillä todella kuvottavalle, valitettavasti. Onhan se ulkonäöltäänkin etovaa limaliisteriä.. Kullia on kiva imeä, mutta lastia en niele. Ainoankaan suhteen kiistana tämä ei ole ollut ja suuseksiä on harrastettu aina paljon.

    Mies joka haluaa spermansa nieltäväksi, kokeilkoon ottaa ensin miespuoliselta kamultaa suihin, nielee kiltisti mällit ja alkaa vasta sitten vaatia sitä naisilta!!

    Sperman maku on korjattavissa. Erityisesti jatkuvasti/pitkään käytössä olevat lääkkeet penisiliini, antibiootit ym pahentaa makua huomattavasti. Samoin vääränlainen ruoka. Sano miehellesi että keskittyy syömään kasviksia, sitrus hedelmiä ja vihanneksia. Jättää ne lihat ja makkarat vähemmälle niin kuukauden päästä sperma maistuu jo ihan toiselle tai siitä tulee "mautonta" kuten sen pitäisikin olla.

    Äänestä

  • The Man kirjoitti:

    Ei voi olla totta? Olenko mä väittänyt että valkovuotoa ei esiinny, kyse oli runsaasta valkovuodosta (jotta sitä voisi edes niellä sun mielestä). Runsas valkovuoto on merkki yleensä jonkinlaisesta tulehduksesta, useimmiten hiivasieni tai bakteerin/viruksen aiheuttama emätintulehdus. Jos valkovuoto eritys on normaalia ei sitä mies huomaa, en ainakaan minä ole huomannut.

    Noihin sun muihin "opetuksiin" ei voi muuta kuin nauraa. Näytin juuri tekstin vaimolle ja hänellä oli myös tosi hauskaa. Sä taidat pitää aikuisia ihmisiä pelleinä, vaikka toi sun tarve selittää kaikitietävää paistaa läpi kuin aurinko keskellä yötä. Oih.

    >Et vastannut, nuolisitko ja nielisitkö itse omaa spermaasi tai toisen miehen spermaa?

    En, koska miehet eivät kiinnosta, kysymys on seksuaalisesti suuntautumisesta ja aika helppo heterona vastata sun hypoteettisin kysymyksiin. Toi veraus jo sinänsä ontuu, jotta mä voisin esittää edes mielipiteen pitäis nähtävästi olla bi.

    > Et vastannut, nielisitkö naisesi vuotoa?

    No sitähän teen väkisinkin. Jos tarkoitat runsasta vuotoa (ei ole tullut vastaan), niin en osaa sanoa, riippuu tuntemuksesta, miltä sen tuntuu vastineena siihen kuinka paljon nuolemista vaimo juuri sillä hetkellä haluaisi. Eli oman versus vaimon tarpeisiin ja toiveisiin kontra siihen rajaan milloin se on itselle liian epämielyttävää, silloin en. Sama on koskenut vaimoa aivan samalla lailla. Kukaan ei ole pakottanut, hän on itse halunnut. Minä olen vain esittänyt toivomuksen omasta mieltymyksestä. Jos hän ei halua niellä, hänen ei tarvitse, hän saa ihan vapaasti päättää, sen mukaan miltä itsestä tuntuu. Ensimmäisen kerran kun hän kokeili, hänestä se ei tuntunut liian pahalta. Tekniikan myötä varsinaisen siemensyöksynkin voi ohjata suussa muualle kuin suoraan kurkkuun aiheuttamaan yökkäystä (tämä lause vaimon pyynnöstä).

    >Et vastannut, mitä välität siitä, meneekö spermasi naisen vatsan sisälle vai viemäriin paperiin pyyhittynä?

    En välittäkään. Kysymys on siitä että joitakin miehiä saattaa vain erityisesti kiihottaa se että laukeaa naisen suuhun, ja nainen nielee lastin. On täysin epäolleellista miettiä mihin se menee? Haloo?

    >vai fantasioitko siitä seuraavana päivänä katsellessasi vaimoasi tyyliin "jaahas, onkohan lastini jo hänen paksusuolessaan..?")

    Tähän en voi muuta sanoa kuin SINÄ ET YMMÄRRÄ! Ihmiset kiihottuu eriasioista.

    > OIKEASTI, en vain ymmärrä, mikset tyydy naiseesi ja kunnioita hänen toiveitaan ja tahtoaan. Aika iso myönnytys häneltä jo tähän mennessä, että hän on opetellut ottamaan suihin ja kehittynyt taitavaksikin, vaikka ei aluksi pitänyt edes ideasta!

    Tässä kohdin mä alan hermostua ja en voi sulle muuta sanot kuin jos ET OSAA LUKEA mitä olen aikaisemmin sanonut, PIDÄ LEHMÄ TURPAS kiinni. Meillä suhde perustuu täysin toisen kunnioitukseen. Mitään ei ole pakko tehdä, sen mukaan toimitaan että on mukava tehdä toiselle nautintoa siinä rajoissa kunhan se vain itselle ei ole epämielyttävää. Vaimo ei suihinottoa (alun jälkeen) tuntetunut epämielyttäväksi. Samalla tavalla minä olen täyttänyt hänen toiveitaan, vaikka ne minusta samoin oli suhteen alkupuolella "erikoisemmasta päästä". Joten älä sinä kanttura tule sanomaan mitä minun ja meidän kunnioitus toisiamme kohtaan on.

    Voin keskustella etästä asiasta lisää mutta en vedet silmissä olevan nimimerkin kanssa. Jeesus sentään.

    PUSI PUSI kultapieni vaan sulle ja vieläpä nakillesikin! :D *muisk!*

    Oletpas sinä hermostuvaa sorttia. Vaikka ei ees tunneta, heh heh. :)

    Ei tartte kuitenkaan lehmäksi kutsua (toisaalta, pidän kyllä lehmistä, musta ne on niiiiin söpöjä ja ihanat ruskeat lempeät silmätkin niillä on).

    Tässä on pupuseni kyse myös siitä, ettet SINÄ ymmärrä MINUA, aivan kuten en minäkään ymmärrä sinua. Oletko ehtinyt ajatella sitä? Etkö kestä mielipide-eroja?

    Minä voin vielä hyväksyä sinun mielipiteesi, vaikka sinä et tunnu hyväksyvän minun. En voinut sille mitään, että nauraa hohotin kun luin ensimmäisen kirjoituksesi. Jos pahastuit siitä, niin anteeksi. :(

    Kyse tuntuu olevan myös siitä, ettet kestä näin suoraa väittelyä ja mielipiteiden vaihtoa, koska olet mies (sori, mutta en tunne ainoatakaan poikkeusta tästä: mies ei kestä VÄITTELYÄ hikeentymättä ja ottamatta sitä henkilökohtaisesti)

    Et sinäkään varmaan kaikkia fetissejä ymmärrä, esim. kakan syömistä. Minä taas en olisi miehen kanssa, jolle nielemisjutut olisivat noin tärkeitä kuin sinulle. Haluan, että kaikki seksiin liittyvä on täysin vapaaehtoista, ja kaikki, minkä sängyssä teen, teen ainoastaan, koska itsekin haluan sitä. Voin haluta myös miellyttää miestäni, mutta en tee asioita, jotka tekisin VAIN miellyyttäkseni miestäni, vaikka en itse sitä halua.

    Juuri siksi, koska en ymmärrä sinua, sen takia kyselin kysymyksiä. OPPIAKSENI EHKÄ YMMÄRTÄMÄÄN. Älä hikeenny.

    Edelleen huomautan, ettet vastannut kysymykseen, nielisitkö omaa spermaasi, nuoltuasi sen naisesi päältä? (se ei ole homoa, eihän, vai onko sinusta se lesboilua, jos nainen työntää ensin sormen pimppiinsä ja sitten nuolaisee sitä)? Mutta, jos se on liian vaikea pala (ehkä koska ymmärrät että tässä kohtaa ideologiasi murenee) niin ei sinun tarvitse vastata, kulta. :)

    Hellät suukot
    Lehmältäsi.

    Äänestä

  • mrs.40v. kirjoitti:

    Syö oma spermasi, jos se mielestäsi on syötäväksi tarkoitettua. Otan suihin, mutten ota loppuun asti. Vatsallekin levinneenä sperma haisee useimmilla miehillä todella kuvottavalle, valitettavasti. Onhan se ulkonäöltäänkin etovaa limaliisteriä.. Kullia on kiva imeä, mutta lastia en niele. Ainoankaan suhteen kiistana tämä ei ole ollut ja suuseksiä on harrastettu aina paljon.

    Mies joka haluaa spermansa nieltäväksi, kokeilkoon ottaa ensin miespuoliselta kamultaa suihin, nielee kiltisti mällit ja alkaa vasta sitten vaatia sitä naisilta!!

    Harvoin näkee noin fiksua tekstiä, olet fiksu nainen ja kunnioitat itseäsikin. Hyvä hyvä!! :)

    Äänestä

  • Mies23 kirjoitti:

    Voi perkele! *vedet silmissä*, en voi kuin ihmetellä kärsivällisyyttäsi!:) Aika uskomattomalta tuntuu, että vielä nykyään on miehiä, jotka tuntuvat elävän sukupuolitietojensa kanssa ala-asteikää!
    Varsinaiseen aiheeseen en nyt jaksa ottaa kantaa, mutta pakko sanoa, että *vedet simissä* vie tämän matsin 100-0!
    The man on dorka!

    Hyvä ja ytimekäs kommentti Mies23.
    Hämmästyksestä silmät ymmyrkäisinä lueskelin The man:n kirjoituksia. Voiko mies todella olla noin puusilmäinen, voiko? Näköjään voi..
    Viisas ottaisi asioista selvää, eikä yrittäisi väkisin tunkea omaa ähkyään läpi. Fiksu vastaisi myös esitettyihin kysymyksiin asiallisesti ja miettien niitä ensin ihan oikeasti. Sen sijaan 'the man' käy päälle kuin yleinen syyttäjä, ei pysy asiassa vaan hikeentyy ja sanankäyttö muuttuu epäasialliseksi.

    Täydet tyylipisteet sulle *vedet silmissä*
    kärsivällisyydestä ja asiallisesta tekstistä.
    Johdat kisaa 200-0

    Voi jee jos elämä ja parisuhde on sperman nielemisestä kiinni, niin heikoin eväin silloin liikutaan..

    Äänestä

  • Tri.Itula kirjoitti:

    Naisen valkovuodossa on bakteereja ja epäpuhtauksia.Spermassa niitä EI OLE.Että aikamoinen ero on vuodon ja spekun välillä.Esim haju on suorastaan etova valkovuodossa.Sperman haju ja maku on ihan eri luokkaa.
    Tietysti makunsa ja halunsa kullakin mutta älä ala vertailla hanavettä ja tiskivettä keskenään.

    ...voi pientä, on tainnut sun oppituntisi jäädä melko vähäiseksi! JOKAISESSA IHMISESSÄ OLEVASSA ELIMESSÄ, AINEESSA , NESTEESSÄ JA MISSÄ VAIN ON BAKTEEREJA. Terveellä ihmisellä on yhtä grammaa kohti 6000 bakteeria, joten eiköhän tossa spermassakin niitä ole. Valkovuoto ei ole mitenkään vaarallista, ja valkovuodon ei pitäisi haista pahalta josse siin ole mitään hiivasientä!

    Äänestä

  • Tuulia kirjoitti:

    "Sperman haju ja maku on ihan eri luokkaa."

    Oma pimppini ei ainakaan haise kuvottavalta ja saa aikaan oksennusrefleksiä niin kuin kasvoille lentävä sperma tekee. Kerran pyysin miestä nuolemaan spermat kasvoiltani ja rinnoiltani pois. Hän ehdotti suihkua!!

    Minä nuolisin Spermani se ei haise eikä maistu miltään.Nuolisin pillus myös.Kumpikin maistuu hyvälle.

    Äänestä

Suuseksin antaminen on ihanaa, mutta leuat tahtoo revetä ja pakko välillä nuoleskella ympäriltä. Kukaan mies joka ei ole suuseksiä penikselle antanut, voi olla hiljaa. Se on täyttä työtä se.

Äänestä
  • leuat lujilla.. eihän sitä kullia ole pakko kokoajan nuolla ja imeä.Runkkaa välillä sitä myös käsillä, laita sormi pyllyaukolle ja kiihota eturauhasta,nuole ja ime taas kun leuat ei enää lukitu,,kyllä mieheltä spermat lentää,eikä enää edes tajua lensikö ne seinälle,vatsalle vai vaimon suuhun tai silmään..en minäkään voi ottaa sitä suuhuni, joskus tapahtuneen inhojutun vuoksi.Mutta rakastlusta voi tehdä niin mahtavan,ettei sillä ole lopputulokseen vaikutusta,mies kun tuntuu melkein räjähtävän ATOMEIKSI joka kerta.KOHTAvuosi ILOTULITUSTA..JA seuraavatkin vuodet, jos Luoja suo.

    Äänestä

Siitähän tässä on kysymys. Jotkut naiset ei tykkää ottaa suihin. Jotkut tykkää kovasti. Jotkut miehet ei nuole naista. Jotkut tykkää kovasti.

Kyse on siis ihmisten erilaisuudesta. Minusta ainakin on tympeää joutua tekemään sellaista, mistä en pidä. Varsinkin ison suihinotto on hankalaa. Pitkä vehje menee syvälle ja saattaa tulla oksennusrefleksi. Tosi kivaa!!! Paksun kanssa työskentely on hankalaa, koska ei voi käyttää suutaan monipuolisesti. Ja spermat maistuu erilaiselle. Jotkut on tosi ällöjä. Ei sellaista halua saada suuhunsa, kun taas oksettaa. Määrästäkin se riippuu. Jos tulee vaan vähän eikä maistu pahalle, voi sen nielläkin. Näin siis minulla. En erityisesti nauti suihinotosta, mutta kun toista rakastaa, se menettelee ja joskus sitä haluaa jopa tehdä.

Äänestä
  • ... saat myös itse sitä mitä haluat.

    Äänestä

  • The Man kirjoitti:

    ... saat myös itse sitä mitä haluat.

    eivät ole niin pässejä kuin sinä, vaan jotkut osaavat rakastella ymmärtäen ja pyyteettömästi, ilman että etuja jaellaan mulle-sulle, mulle-sulle...

    Äänestä

  • kaikki miehet kirjoitti:

    eivät ole niin pässejä kuin sinä, vaan jotkut osaavat rakastella ymmärtäen ja pyyteettömästi, ilman että etuja jaellaan mulle-sulle, mulle-sulle...

    samanlaista tanttojen läpytystä tältäkin ... Sulle rakastelu on varmaan peiton alla lähetyssaarnajassa pimeässä. Meille vaimon kanssa seksi on paljon muutakin. Mikä sen parempaa kun kokeilla ja leikkiä seksillä kummankin mieltymyksen mukaan. Sä tuskin uskoisit mitä kaikkea on yhdessä kokeiltu ja sitten sä kaikkitietävänä tulet kertomaan jotain todellisesta rakastelusta. Hyi helvetti että muo oksettaa tuollaiset ihmiset ...

    Äänestä

Tajuatko et se johtuu siitä, et sulla on pieni kulli! Vaimos ei saa minkäänlaista tyydytystä sitä imeskellessään. Ja lisäksi nimenomaan sun spermas ei oo mitään laatutavaraa, jota ees vaimos kehtais suuhunsa ottaa saati niellä. Joten koitahan jaksaa, sillä kukaan järkevä nainen ei tosiaankaan sun munaas koske.

Äänestä
  • Tää on hauska. Toivottavasti tämän kirjoittanut ei ole aikuinen, on tainnut jäädä evoluutiossa vähän jälkeen ...

    Äänestä

  • The Man kirjoitti:

    Tää on hauska. Toivottavasti tämän kirjoittanut ei ole aikuinen, on tainnut jäädä evoluutiossa vähän jälkeen ...

    Mietihän sitä tyhmän pääs kanssa!

    Äänestä

... The Man kanssa. Kunnioitusta pitää olla kuten hän on ilmaissutkin. Kyllä minunkin mies kiihottuu tai erityisesti pitää jos otan lastin loppuun asti ja nielen. Ehkä jotain miehistä vallan tunnetta tai jotain. Mitä väliä sillä jos toinen pitää ja toinen haluaa antaa? Hyvä neuvo tähän, naikaa ensin ja vasta sen jälkeen suikkari. Tai naikaa aamulla ja suikkari illalla. Tällä tavoin se "lasti" ei ole niin iso.

Äänestä
  • En oo kyllä pitkään aikaan nauranut näin makoisasti kuin noita the manin älynväläytyksiä lukiessani. :)
    En ymmärrä, miten hän on selvinnyt naimisiin asti, taitaa vaimolla olla kestämistä.

    Äänestä

Järkyttävää ettei nainen niele lastia!!!!!!!!!
Onko tuon kirjoittanut todella mies? Jos on, niin itsekkyys suorastaan huutaa tästä.

Jos kokeilet kerrankin ottaa omat spermasi omaan suuhun, niin tiedät miksei se naisia kiinnosta. Jos on ajan saatossa eri kumppaniensa kanssa yrittänyt, eikä se sittenkään houkuttele, niin miksi pitäisi ajatella asiaa vain miehen kannalta. Käännetään juttu, eli ajatellaanpa tätä sperman nielemistä ensin nielemään joutuvan kannalta!! Orgasmin saaminen on miehille monin verroin helpompaa kuin naiselle, joten huolehdi ensisijassa vaimosi tyytyväisyydestä.

Tuoreessa liitossa naiset usein alistuvat miellyttämään miestä. Se kostautuu sitten jonkin ajan kuluttua haluttomuutena minkäänlaiseen seksiin. Vai olisiko miehen avioon mennessä hyvä tehdä sopimus, jossa selkeästi ilmoitetaan mitä vaimon on miehensä nautinnoksi tehtävä? On todella ikävä kokea järkytyksiä sitten itse liitossa, kun kumppani ei innostukaan ihan kaikesta.

Totinen totuus on, että nainen jää huomattavasti useammin ihan kokonaan ilman sitä "parhainta hetkeä", eikä mies tee omansa saatuaan enää mitään asian eteen!

Ajatele hyvä mies asioita ensin naisen kannalta ennen kuin alat vaatia mitään!
"Kunnioitus" on joillakin hellan ja nyrkin välissä ja siinäkin on muistettava olla suu auki ottamassa herran kalu imuun ja limat nieluun.

Äänestä

vetäsees nyrkkiin ja lennätä lasti toiseen kouraas. Sitten imaset sen siitä kourakupista suoraan suuhus ja maistelet mitä namia vaimosi oikein saakaan. Sen jälkeen alatkin ihmetellä miksei muijasi halua sitä herkkua joka päivä!
Itse voit tietenkin herkutella aina milloin mielesi tekee, sinullahan on sitä kassikaupalla aina mukana!

Suosittelen sinulle lämpimästi tätä kokeilua. Vois meinaan avartaa hiukan ajatuksiasi asiasta.

Äänestä
  • Ruikkaa tunppuun, tumppu suuhun ja imuksi. MAISTA, MAISTA ja MAISTA.... ja NIELE!!!
    Tuu tänne SEN jälkeen vinkuun ja ihmetteleen "miks akka ei ota poskeen loppuun asti"!!!
    Helvetin juntti..Se ei oo mikää "yks kaks niele" hommaa imee kullia loppuun asti. Niin kauan ku kieltäydyt kokeilemasta sitä ite, nii sul ei oo MINKÄÄNLAISTA varaa vinkua MISSÄÄN ettei muija ota lastia suuhun.

    Naista on ylihelppoo miellyttää nuolemalla..ihan eri juttu miesten kans.
    ----------PISTE-----------

    Äänestä

Mitä outoa on tossa The Man kirjoituksisssa kun naiset tällä palstalla noin pillastuu? Minusta se on luonnollista, jos mies pyytää saada laueta suuhun ja haluaa naisen nielevän, mitä sitten? Se tekee joka pystyy. Minkätakia täällä pitää huutaa kurkkusuorana ...

Joillekin miehille se saattaa olla todella stimuloiva vallan tunne. Nainen polvillaan, kalu suussa, laukeaa, nainen nielee ja jatkaa imemistä? Kyllä minä teen niin välillä vaikka oma mies ei sellaista ole varsinaisesti pyytänytkään.

Tässähän on kyse puhtaasti mieltymyksestä. Vaikka tietysti toi The Man aloitus tälle ketjulle on vähän provosoiva: "Joten kaikki naiset! Ajatelkaa tätä miehenne kannalta. ", mutta mitä sitten.

Mulla on naisena omia "perversioita", joita yksikään mies, lukuunottamatta tätä nykyistä ei ole suostunut toteuttamaan. Hänkään ei ensin halunnut, mutta oli valmis kokeilemaan. Ei pidä siitä vieläkään erityisesti, mutta tekee sen minun takia. Sama juttu mutta toisin päin.

Seksistä puhuttaessa pitäis olla suvaitsevaisuutta. Joillekin riittää peiton alla pimeässä muhinointi, toiselle sitominen, ruoskinta, kakka ja pissaleikitkään ei ole tarpeeksi. Ei kaikkia tarvi ymmärtää, yrittäkää kuitenkin hyväksyä ne. Niissä ei ole mitään vikaa niin kauan kuin kumpikin osapuoli on vapaaehtoisesti mukana.

Äänestä
  • Olisin kiinnostunut mikä on tuo Sinun perversio
    olisi mielenkiintoista ehdottaa ehkä omalle naiselle jos tuntuisi vaikka hyvälle

    Äänestä

  • Olen kanssasi täysin samaa mieltä.Kyllä seksi on todella mukavaa kun se tehdään molempia mielyttävällä tavalla ja vasta silloin se on todellinen nautinto,itse pidän siitä kun puolisoni on kontallaan edessäni ja tiedän hänen nauttivan siitä, kun saa kohta pitkät ryöpyt ottaa joko suuhunsa tai rinnoillensa,tai sitten'''''

    Äänestä

  • ukkom kirjoitti:

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä.Kyllä seksi on todella mukavaa kun se tehdään molempia mielyttävällä tavalla ja vasta silloin se on todellinen nautinto,itse pidän siitä kun puolisoni on kontallaan edessäni ja tiedän hänen nauttivan siitä, kun saa kohta pitkät ryöpyt ottaa joko suuhunsa tai rinnoillensa,tai sitten'''''

    suihinottoa(kun olen kuulema niin hyvä....?)mutta otan joka kerta kun sekstailemme tai joskus pelkästään suihin...mutta en kyllä niele joka kerta. se on kyllä vähän etovaa joo, mutta kun nyt siitä mausta niin on eroja maussa!!!!riippuu mitä on mies syönyt..ne on ihan oksettavaa kun tulee tajuttomat lastit ja vielä järkyn makuset....mutta onhan noita kikkoja, ottaa loppuunasti ja ei niele kaikkea..siis vaikea selittää mutta riippuu missä asennossa on niitä mällejä ottamas..kun osan voi sillai pornosti valuttaa pisin naamaa ja osan vaan nielee.ja ukko tykkää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

The Man kirjoitti:

Mikäköhän siinä on että naiset ei meinaa millään viedä suihinottoa loppuun asti? Tarkoitan sitä että juuri kun mies laukeaa kalu vedetään pois suusta ja sperma lentää milloin minnekin. Tai sitten pyydetään erikseen varoittamaan milloin mies laukeaa. Tarkoitushan on nimenomaan laueta naisen suuhun, nainen nielee lastin jonka jälkeen vielä toivonmukaan jatkaa kalun hyväilyä.

Vaimolla oli sama juttu, ensin oli vaikeaa koko suuseksi touhu, kun sovittiin että asiaa harjoitellaan pitkälti vaimon ehdoilla, n. puolessa vuodessa hän tottui siihen ja antaa nykyään 3-4 kertaa kuukaudessa todella upeita suihinottoja. Seuraava ongelma oli nieleminen. Minusta se oli järkyttävää kun juuri parhaimmalla hetkellä lopetetaan. Nykyään sekin sujuu mutta vaati aikalailla totuttelua. Sperma ei kuulema maistu pahalle, joten ei sille estettäkään ollut.

Joten kaikki naiset! Ajatelkaa tätä miehenne kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu