Tyttärelläni (tytärpuoli) on todettu paniikkihäiriö.Hänella on Xanor-lääkitys, 2 mg/pv, aikaisemmin vahvempi annos.Olen yrittänyt saada häntä psykologin vastaanotolle keskustelemaan ongelmistaan.Mielestäni pelkkä lääkitys ei riitä, vaan syy paniikkihäiriöön pitäisi "kaivaa" esiin. Voiko siitä parantua?Olenko aivan väärässä, kun yritän hänelle sanoa, että apua paniikkihäiriöön saattaa löytyä myös keskustelun kautta? Minulle tämä asia on kovin outo, löysin vasta tämänkin palstan asian tiimoilta.Olisi mukavaa, jos joku voisi vähän valaista minua, mistä on kysymys.
Tytärpuoleni paniikkihäiriö
kkashh
4946
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kannattaisi olla esim. jokin SSRI-lääke, pelkkä alpratsolam ei pitkälle auta ja sitä paitsi, alpratsolam on eniten fyysistä riippuvuutta aiheuttava bentzo, eli ei pitkäaikaiseen, säännölliseen käyttöön suositeltava,
Ilman muuta apua löytyy myöskin terapian puolelta, esim. kognitiivinen auttaa monia paniikkihäiriöisiä.
Olihan tämä pan.häiriön diagnosoinut lääkäri sitten psykiatri?
Tuolla os. Tukiasema.net:ssä on mm. paljon keskustelua paniikkihäiiröstä, tulehan mukaan juttelemaan!
lääke on paras keino saada paniikki kuriin(itselläni seronil auttoi),mutta sen lisäksi on tosiaan hyvä avoimesti puhua asiasta, sekin auttoi mua, puhuin ihan tuntemattomillekkin, ns. omaa terapiaa toi puhuminen.
Olen sairastanut paniikkihäiriötä melkein 15 vuotta ja tiedän ettei siitä voi parantua. Oireettomaksi potilas voidaan saada oikealla lääkityksellä.
Xanor 2 mg on suuri annos, jos muuta lääkitystä ei ole, sillä siihen jää koukkuun. Jos lääkettä ei jostain syystä saa ovat vieroitusoireet vähintään yhtä suuret kuin missä tahansa muussa huumeessa.
Itse olen joutunut mm. ambulanssilla sairaalaan useita kertoja.
Lääkitykseksi tarvitaan jokin masennuslääke. Alussa voidaan käyttää pieniä annoksia xanoria 0,5 -1 mg lisänä. Niiden määrää on syytä alkaa vähentää heti, kun oireet lievenevät. Masennuslääkkeet kun eivät ala vaikuttaa heti.
Itsekaraisua voi myös miettiä...itse aloin laulaa karaokea ja alussa plkäsin niin että oli sydän lentää rinnasta. Karaistuin ja tänään vain ihmettelen....
Helppoa elämä ei ole, mutta sitä voi yrittää parantaa
Stemppiä
oma paniikkini alkoi pomppimaan noin neljä vuotta sitten kaupassa,en ensin tajunnut mikä minulle oikein tuli mutta kun kohtauksia alkoi ilmetä useammin(aina kaupassa tai vastaavassa tilanteessa)hain apua ns:vastaanottoryhmästä,jouduin käymään läpi kaiken näköisiä keskusteluja psykologin kanssa,koin tilanteen lähinnä ahdistavaksi enkä ainakaan helpottavaksi,en saanut knnollisia lääkkeitä vaan minulle määrättiin mielialalääkitys joka ei ole lähellekkään sama asia,ne eivät auttaneet joten lopetin niin lääkityksen kuin terapiankin.vaiva on edelleen ja taas pahenemaan päin ja aijon itse hakea kunnon lääkityksen oikeaan vaivaan haluan joskus kokea olevani normaali.älkää pakottako paniikkihäiriöistä terapiaan jos hän ei sitä halua jos ei itse ole valmis sellaiseen niin siitä ei apua varmaankaan löydy,tukekaa häntä paniikkihäiriönkanssa on kamala elää ja kohtaukset/kohtausten pelko haittaa normaalia elämää huomattavasti.