Kannattaa olla tarkkana talokaupoissa; teimme tarjouksen, johon myyjä teki vastatarjouksen, johon suostuimme. Kävimme irtaimiston myyjän kanssa läpi, olimme kuntokartoituksessa mukana ja kaiken piti olla selvää eli heti voidaan maksaa osa kauppasummasta, kun tarvittavat paperit on saatu. Perjantaina saatiin kaikkia taloa koskevat paperit ja sunnuntaina välittäjä soittaa, että myyjä on saanut paremman tarjouksen naapuriltaan ja tarjosi sitten meille uutta hintaa, joka oli sitten taas kalliimpi kuin jo sovittu hinta. Hammasta kiristellen ajalteltiin suostua tähän... Tosin tässäkin tapauksessa taas pitäisi jo maksaa aiemmin sovittua korkeampi hinta jo tällä viikolla. Tuntuu että meitä on kusetettu varsin rankasti. Miksi välittäjä ei hoitanut asiaansa oikein, jotta kaupasta olisi sovittu kirjallisesti eikä myyjä olisi voinut lähteä vedettämään hintaa?? Kenenkään sanaan ei voi luottaa!
talokauppa
kusetettu ostaja
2994
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ettehän te vielä ole mitään kauppoja tehneet. Kun välittäjä tai myyjä ottaa vastaan käsirahan, sopimus on syntynyt. Senkin voi myyjä tai ostaja vielä purkaa, mutta käsiraha on sitten menetetty. Samoin myyjä voi joutua korvaamaan käsirahan suuruuden. Muitakin ehtoja voi tietysti sopimukseen laittaa.
Myyjä saa nostella tai laskea hintaa mielinmäärin, kunnes kaupoista on sovittu. Suullinenkin sopimus voi olla pätevä, mutta sitä on vaikea toteennäyttää.
Kaupat ovat vasta sitten tehty, kun nimet ovat kauppakirjassa.
pidä pää kylmänä ja vetäydy, älä lähde mukaan vedätykseen. Sano että myykää sitten sille kuka enemmän maksaa. Kyllä välittäjä alkaa sitten perään soitella , kun ei uutta ostajaa ilmaantunukkaan "ei saanut rahoitusta kuntoon,,,tmv".....toi on mailman vanhin vedätystemppu talokaupoissa, kun huomataan että ostajat on ihan mehuissaan, ja myyjää alkaa kaduttaa että nää samat höpöt ois maksanut ihan mitä vaan tästä unelmatalosta......
Sit kun välittäjä soittaa perään, niin tarjoat kylmästi reippaasti vähemmän kuin nyt oli puhe....tonneja pois,,,,,,,kun välittäjä alkaa nikotteleen , sanot että se hinta oli silloin,,,,me on vähän katteltu jo muita taloja tässä välillä...ota tai jätä.......
käsirahat kun lyötte pöytään , ja teette kuitin / esikauppakirjan , niin sitten on myyjän vaikeempi vetäytyy, tai joutuu korvaan teille käsirahan suuruisen sakon...