Vihreää

Ydinvoimasta on luovuttava vähitellen

Vihreät eivät hyväksy ydinvoimaa. Suunnitelmat viidennestä ydinvoimalasta on haudattava lopullisesti. Lisäksi on pikaisesti käynnistettävä suunnitelmat nykyisistä neljästä ydinvoimalasta luopumiseksi niiden "turvallisen" käyttöajan päättyessä 2020-luvulla.Ydinvoima tulee korvata energiansäästöllä, uusiutuvilla biopolttoaineilla ja vaihtoehtoisilla energiantuotantotavoilla, kuten tuuli- ja aurinkoenergialla. Valtion ja valtiojohtoisten yritysten tulee siirtää tähän tarkoitukseen kaikki ydinvoiman tutkimukseen nyt käytettävät suunnittelurahat.

Myös Suomi on alustavasti sitoutunut painamaan päästönsä vuoden 1990 tasolle vuoteen 2010 mennessä. Nyt on olennaista löytää keinot, joilla hiilidioksidipäästöjen pitkään jatkunut nousu käännetään laskusuunnaksi. On harhaluulo, että ilmastositoumuksista selvittäisiin rakentamalla lisää ydinvoimaa ja antamalla kaiken muun jatkua entisellään. Tämä edellyttäisi 4-5 uutta ydinvoimalaa vuoteen 2010 mennessä ja vuoteen 2025 mennessä vielä enemmän kuin toista mokomaa lisää. Ympäristön, työllisyyden ja kansantalouden kannalta parempi vaihtoehto on toteuttaa seuraavien kymmenen kohdan mukainen vihreä

Päätöksenteossa on otettava huomioon Vuotoksen ympäristövaikutukset niiden todellisessa laajuudessaan. Vuotoksen sääntely vaikuttaisi Kemijärven kautta Perämereen siten, että pinnanvaihtelu saa Kemijärven pohjaan varastoituneen liukenevan fosforin liikkeelle. Fosforin samoin kuin elohopeapitoisuuksien kasvu ja vaikutukset tuntuvat Perämeren matalassa pohjukassa myös Ruotsin alueella.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


magiaa. kirjoitti:

Ydinvoimasta on luovuttava vähitellen

Vihreät eivät hyväksy ydinvoimaa. Suunnitelmat viidennestä ydinvoimalasta on haudattava lopullisesti. Lisäksi on pikaisesti käynnistettävä suunnitelmat nykyisistä neljästä ydinvoimalasta luopumiseksi niiden "turvallisen" käyttöajan päättyessä 2020-luvulla.Ydinvoima tulee korvata energiansäästöllä, uusiutuvilla biopolttoaineilla ja vaihtoehtoisilla energiantuotantotavoilla, kuten tuuli- ja aurinkoenergialla. Valtion ja valtiojohtoisten yritysten tulee siirtää tähän tarkoitukseen kaikki ydinvoiman tutkimukseen nyt käytettävät suunnittelurahat.

Myös Suomi on alustavasti sitoutunut painamaan päästönsä vuoden 1990 tasolle vuoteen 2010 mennessä. Nyt on olennaista löytää keinot, joilla hiilidioksidipäästöjen pitkään jatkunut nousu käännetään laskusuunnaksi. On harhaluulo, että ilmastositoumuksista selvittäisiin rakentamalla lisää ydinvoimaa ja antamalla kaiken muun jatkua entisellään. Tämä edellyttäisi 4-5 uutta ydinvoimalaa vuoteen 2010 mennessä ja vuoteen 2025 mennessä vielä enemmän kuin toista mokomaa lisää. Ympäristön, työllisyyden ja kansantalouden kannalta parempi vaihtoehto on toteuttaa seuraavien kymmenen kohdan mukainen vihreä

Päätöksenteossa on otettava huomioon Vuotoksen ympäristövaikutukset niiden todellisessa laajuudessaan. Vuotoksen sääntely vaikuttaisi Kemijärven kautta Perämereen siten, että pinnanvaihtelu saa Kemijärven pohjaan varastoituneen liukenevan fosforin liikkeelle. Fosforin samoin kuin elohopeapitoisuuksien kasvu ja vaikutukset tuntuvat Perämeren matalassa pohjukassa myös Ruotsin alueella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu