Judo taitaa jatkuvasti olla kolmen kärjessä urheilulajien loukkaantumistilastoissa? En tiedä kuinka suuri osa noista loukkaantumisista on kisoissa tai kilpailijoille sattuneita.
Varsinainen kysymykseni koskee kuitenkin tavallisen riviharjoittelijan loukkaantumisalttiutta. Eli kuinka usein ja minkälaisista loukkaantumisista tavalliset harrastajat kärsivät? En tarvitse tilastoja kymmeneltä vuodelta, ainoastaan kokemuksia ja tuntemuksia judoa pidempään harrastaneilta.
Olen harkinnut judon aloittamista (kunhan aika antaa myöten), mutta tuo loukkaantumisasia on aina hieman askarruttanut. Ikää on ehtinyt jo kertyä liki neljäkymmentä. Muuta kamppailua olen ehtinyt harrastaa jo useita vuosia ja harrastan edelleenkin.
Varsinainen kysymykseni koskee kuitenkin tavallisen riviharjoittelijan loukkaantumisalttiutta. Eli kuinka usein ja minkälaisista loukkaantumisista tavalliset harrastajat kärsivät? En tarvitse tilastoja kymmeneltä vuodelta, ainoastaan kokemuksia ja tuntemuksia judoa pidempään harrastaneilta.
Olen harkinnut judon aloittamista (kunhan aika antaa myöten), mutta tuo loukkaantumisasia on aina hieman askarruttanut. Ikää on ehtinyt jo kertyä liki neljäkymmentä. Muuta kamppailua olen ehtinyt harrastaa jo useita vuosia ja harrastan edelleenkin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itselläni on muutama vuosi judoilua takana. Suuremmilta vammoilata olen välttynyt, mutta peukalosta on kerran jänne revennyt. Randorissa sattuu ja tapahtuu, mutta paljon se on itsestäkin kiinni pysyykö paikat ehjinä. Itsellänikin on ikää jo sen verran, että suurimmat näyttämisen halut ovat karisseet ja pidän judoa itselleni turvallisena harrastuksena. Tule "lakana" rohkeasti mukaan.
Hyväksyn tietenkin sen tosiasian, että aina voi jotain sattua siinä nujuamisen tuoksinassa. Ja kunhan perheen aikataulu sallii, aionkin askeltaa paikalliseen seuraan.
Itsellesi ei ole siis tuon "pahempaa" sattunut. Muistuuko mieleesi mahdollisesti muille sattuneita osumia.
Muutkin saavat kertoilla...
Kilpaura toki takana, mutta vakavimmat loukkaantumiset itsellä olleet polven nivelsiteet ja kierukka. Plus kyynerpää meni kisoissa leikkauskuntoon. Toiset selviää urallaan erittäin pienillä loukkaantumisilla nyrjähdykset, venähdykset ym. toki aina "kuuluu" mukaan. Toiset taas pistää itsensä sairaalakuntoon useammin. Keskimäärin menee polvet, varpaat, sormet, olkapää, kyynerpää (yleensä enemmän kilpailevilla !) Mutta Fyysisetkin perusominaisuudetkin painaa vaakakupissa. Oman kokemukseni mukaan jotkut vaan loukkaantuu herkemmin.Vaikka lihasta ja voimaa löytyy. Synnynnäinen ominaisuus ??
Ihan tavallisissa perustreeneissä sattuu erittäin ! harvoin sen kummempia. 99 % porukka palaa omin jaloin kotiin :D .Huolellinen lämmittely ja omien rajojen tunteminen auttaa tuossa paljon.
Eli eiku mukaan vaan ja futista pidän itse paljon "kamalampana" :)
Potkupallo (Suomessa kun ei jalkapalloa pelata) on mielestäni ja tietojeni mukaan tosiaan "vieläkin kamalampaa". Siksi olenkin koko ikäni keskittynyt turvallisiin lajeihin: voimailuun ja kamppailuun. ;-)
Eikä tarkoitukseni ole kilpailemaan ruvetakaan. Ainoastaan harrastuspohjalla käydä hengästymässä ja hikoilemassa muutaman kerran viikossa. Siinä sivussa kun oppii hieman kamppailua niin hyvin käy!
Pelko pois ja salille!
Itselläni meni peukalosta nivelsiteet toisissa tai kolmansissa alkeiskurssitreeneissä ja ihan omaa syytä, kun en ollut vielä ehtinyt sisäistämään ukemin olemusta riittävästi ja tulin tatamiin peukku tanassa.
Lisäksi kerran on nilkka nyrjähtänyt siinä merkittävimmät loukkaantumiset, jos noita nyt edes loukkaantumisiksi voi kutsua.
Tehokas lääke vammojen välttämiseksi on opetella omat rajansa ja pitää päänsä kylmänä. On terveellistä ymmärtää antaa heiton tapahtua, jos randorissa tilanne on edennyt siihen, että vastatekniikka ei enää pure vaan ainoa lääke kaverin tekniikan torppaamiseen olisi voiman käyttö. Mikäli sortuu liialliseen voiman käyttöön edelläkuvatunlaisessa tilanteessa, niin tyypillisesti ritinää alkaa kuulumaan muualtakin kuin judogeista, nimittäin lihaksista ja nivelistä.
Vaarallisimmat randorikaverit ovat tyypillisesti nuoria noin 16-30v vihreä- ja sinivöisiä miehiä. Siinä iässä, kun monesti kilpailuvietti menee järjen edelle ja em. vyötasolla ei läheskään aina tuolla iällä ole tekniikka kuitenkaan hioutunut niin hyväksi, etteikö sitä pitäisi välillä voimalla repimällä kompensoida ja voimaahan tuon ikäisillä on yllinkyllin.
Toisin sanoen järjen käyttö salilla ennaltaehkäisee monelta vammalta.
Itse aloitin judon peruskurssin nyt keväällä ja viime harjoituksissa tulin heitosta jotenkin hassusti alas. Varvas murtui sen seurauksena. Mutta aika pientähän tuokin on ja sattumaa. Oppii ainakin kunnon ukemin tarkoituksen. Ja tuppaan olemaan sitä rämäpäisempää laatua. :D
Itse huomannut,että kun kaveri heittää,niin vä-
lillä alastulo sattuu kropassa järjettömän pal-
jon ja ukemin teon puoleinen reisi tuntuu irto-
avan lonkasta(repii ilmeisesti reiden lähetäjä
lihasta).
Jonkun verran alkanut "jännittämään" noi heitot,
kun ei aina tiedä miten hyvin ukemillaan onnis-
tuu neutralisoimaan alastulon impaktin.
Kertokaa kokeneemmat,että minkälaista se heite-
tyksi tuleminen on esim.yleisten treenien tasol-
la,kun heitoissa on jo enemmän tehoa.Pääseekö
jännittämisestä eroon ja saako ne ukemit niin hy-
vin hallintaan,että olo ei ole treenin jälkeen, kuin talonkatolta pudonneella?
Aikanaan juniorina harjoituksissa korostettiin "kannatusta" kun heitetään. Heittoharjoittelussa ei ole tarkoitus vahingoittaa harjoituskaveria vaan heitettäessä torin tulisi kannattaa ukea heiton loppuvaiheessa ettei uke tulisi liian kovaa alas. Tätä seikkaa painotettii lähes joka harjoituskerralla ja etenkin lonkkaheittojen kohdalla. Kävin tässä itsekin pitkästä aikaa harjoituksissa ja muutamassa heitossa tuntui kuin paikat olisivat irronneet hampaista ja päätä särki kotona loppupäivän. Se ei liene judoharjoittelun tarkoitus. Mielestäni harjoitellessa pitää aina heiton lopussa pyrkiä pehmentämään heittoa jotta uke ei loukkaa itseään. Muuten voi harjoituskaverit loppua nopeasti.
Uudemmat harrastajat tahtoo kovin jännittää noita heittotilanteita. Varsinkin jos ylempi vyö heittää, vaikka heittäjänä taatusti taitavampi. Tuohon alastuloon pitäis saada tietty rentous unohtamatta sitä jäntevyyttä. Toi reisi kuulostaa "kummalta" pyritkö tulemaan istualleen alas ? Anna heiton tulla ja tulet kunnolla kyljelleen koko kropalla alas. Napakka piiskamainen lyönti kymmenesosa sekuntia ennen kuin tömähdät mattoon. Harjoittele ukemeja, ukemeja, ukemeja.... kaikista mahdollisista tilanteista. Matalalta, korkealta. pukin yli. Pitkälle, korkealle..
Ja totta on myös, että Torlla on oma tehtävänsä kannatella Ukea = mitä kokeneempi judoka sen parempi heittäjä. Randorissa toki vedetään loppuun asti heitot. Siinä ei pahemmin kannatella, jos heitto lähtee todella hyvin.
Yks hyvä kikka vois olla aloittaa ensin heitot hiiitaaaasti pikkuhiljaa tempoa nostaen aina maksimitempoon asti.
saanko arvata? et ole kovin elastinen tai notkea?
yleisin syy aloittelijoille huonossa ukemissa on kankeus. notkea kaveri kykenee rentouttamaan itsensä paljon paremmin kuin jäykkä.
eli venyttely, venyttelyä ja vielä kerran venyttelyä...varmasti korjaantuu.