5. ydinvoimala oli suuri KANSANKUSETUS vailla vertaa.
Mikään hankkeen läpiviemiseksi kyhätty argumentti ei pitänytkään paikkaansa:
5. ydinvoimala ei tuonut työtä Suomalaisille, ei nimeksikään: enemmän työtä olisi tuonut bioenergian, hybridi- tai tuulienergian rakentaminen, lisäksi se olisi voitu jakaa tasaisesti ympäri Suomenmaata.
Ydinvoima ei ole kotimaista, vaan tuontienergiaa Australiasta.
Ydinenergian lisääminen on erittäin lyhytnäköistä: ajatellaan vain n. 30-40 vuotta eteenpäin.
Kaikki ongelmat jätetään tuleville sukupolville: Esimerkiksi jääkausi & "randomtekijät" kuten terrori tai sabotaasi. Ydinvoima on tulevaisuuden "PCB-ongelma," lapsemme tulevat halveksumaan tätä sukupolvea.
Ydinvoima ON siis erittäin kova saastuttaja ja onnettomuus VOI TAPAHTUA ihan yhtä hyvin SUOMESSA kuin USA:ssakin, tahi Venäjällä.
Hanke vietiin ohi Kansalaisten hyväksynnän ja tässä tehdään rahaa Kansan sinisilmäisyydellä:
TV-uutiset spekuloivat osakekursseilla ja rahastavat Kansaa sähkön hinnan keinotekoisella kohottamisella pilviin.
Se on niin että pakkasella voi käyttää VALKOISTA ERISTETTÄ LUNTA sekä VIHREÄÄ ENERGIAA, PUUTA: ja takaan ettei tule kylmä: testaa vaikka puusaunassa.
Ydinvoima on röyhkeää Kansan riistoa, Lipposlaiseen henkeen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
meinaatko koivuhaloilla kirjoittaa tänne.ensin luodaan tarpeet,jotkut ihmetelee että sähkö riitti
kymmenenvuotta sitten,joka vuosi sähkö vitkutimet lisäänttyy sitä ei vaan hiffaa,nytkin mulla on kaksi pleksiä puhaltaa autoon lämmintä,plus
mootorilämmitin,muuten on niin pirun kylmä.kuinkahan monta omakotia on tullut kymmeness
vuodessa sähköllä...