Perlos 600 yh-neuvotteluihin

Tai-Pan

Taas synkkä päivä Suomelle - Perlos Oy ilmoittaa aloittavansa 600 työntekijänsä kanssa yh-neuvottelut. Samalla yhtïä siirtää toimintojaan Intiaan.
Mitenkä meillä hoidetaan elinkeino- ja työllisyyspolitiikkaa muuten kuin fraasien ja tilastojen tasolla?!
Lama vei työpaikat 1990-luvun alkuvuosina, mutta nämä upeat kasvun vuodet eivät niitä ole takaisin tuonneet. Syntyi "menetettyjen sukupolvien" -luokka kuten olen usein sanonut. Työ katosi ja työttömyydestä tuli enemmän tai vähemmän pysyvä luonteinen olotila näille ihmisille. Osa on nyt päässyt onneksi kunniallisesti eläkkeelle ja toivon heille hyviä eläkepäiviä, sillä sen he ovat ansainneet!
Mutta yhä kannamme raskaan työttömyyden lastia, ei puhettakaan täystyöllisyydestä tai siitä pelotellusta työvoimapulasta - vaikka sitäkin tietysti löytyy alakohtaisesti, kun kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa toisiaan!
Pätkätöistä tullut hyväksyttävä työllistymisen muoto. Kauanko tämä yhteiskunta kestää tätä tilannetta, jossa työssäkäyvät kokevat pahoinvointia ja riittämättömyyden tunnetta ja vastaavasti toisella puolella työttömyyden kierteestä kärsivät ihmiset!
Mikä on Suomen hallituksen ja eri avainministeriöiden rooli tässä ? Se on tekojen paikka - fraasien heittelyn, selittelyjen ja politikoinnin aika alkaisi olla jo ohi.
Presidentinvaalit nostivat minusta yhden hyvän pointin tähän keskusteluun: elämmekö pysähtyneisyyden aikaa vai uutta tekojen aikaa? Tätä teemaa älkäämme unohtako, vaikka nämä vaalit on nyt käyty - on kohta uudet vaalit - eduskuntavaalit! Teot ratkaisevat hyvät kansanedustajat - aikanne ei vielä ole loppuun käytetty, nyt tekemään uudistuksia, jotka tukevat työpaikkojen pysymistä Suomessa, parempaa työllisyydenhoitoa jne.

2

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhtiö_varmasti

      Odotteli miten presidentin vaaleissa käy. Nyt, kun se tiedetään miten siinä kävi......yhtiössä tehtiin ratkaisu.....

      Kuinkahan monta näitä vielä tulee.

      • Iceman44-08

        Kyllä porvarit suomessa tehtaat pitää jos olis sama palkkataso kuin esim tässä tapauksessa Intiassa . Mutta mites täällä maailman kalleimpiin maihin kuuluvassa Suomessa niillä palkoilla eläisi ? . Jos Porvareilla olis täysi valta( mitä ei tule koskaan olemaan ) tässä maassa ,niin ei työläiselle maksettaisi juurikaan mitään palkkaa . Itselleen keräisivät vaan suuret voitot. 20 vuoden kokemuksella olen nähnyt suomen työnantajien työntekijöitä vastaan harjoittamaa mielivaltaa ja jos ei ammatti-liittoja olisi niin palkkataso olisi tässöä maassa Kiinan tasoa .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe