Vuonna 1974 perheeseeni ennen joulua syntyi kaksospojat. Vasta synnytyksen lähestyessä, kätilöni määräsi minut äitiyspolille tutkimuksiin, koska sydänäänet hävisi. Oli marraskuu kun sinne menin, ja silloin tutkittiin vielä röngtenillä tämä tilanne.
Vasta silloin sain tietää odottavani kaksosia, enkä tosiaan tiennyt mitä ajatella, meillä ei ollut muita lapsia eikä sitten myöhemminkään tullut.
Minun suvussani oli kaksosia isän sekä äidin puolelta ja mieheni suvussa äidin puolelta.
Olihan siinä aluksi ihmettelemistä, eka yö tiedon jälkeen näin unta että mulla oli hiiriä vatsa täys. Sen jälkeen alkoi vaatteiden lisähankinta, koska olin varautunut vain yhteen lapseen.
Siihen aikaan lasten saanti päivähoitoon oli ongelmallista, päiväkoteja vain yksi paikkakunnalla, ja kaikki perhepäivähoitopaikat täynnä. Joten ratkaisimme tilanteen niin että jäin kotiin lasteni kanssa. Sitä päätöstä en katunut koskaan, koska tänä päivänäkin voin sanoa että se oli elämäni parasta aikaa. Yksi mutta tässä on tietenkin, eli ei siltä ajalta ole kertynyt työeläkettä.
Toinen pojista teetti ongelmia, koska hän oli ilmeisesti koliikkivauva, en osannut missään siitä valittaa, ja neuvolassa lohdutettiin että kun poika täyttää 3 vuotta, niin kyllä ne yöitkut loppuu. Ja niin ne loppui, olin välillä tosi väsynyt. Mutta mulla on ollut hieno tilanne, appivanhempani auttoivat tosi paljon lasten hoidossa, ja vaikka mieheni oli jatkuvassa kolmivuorotyössä niin pystyin harrastamaan. Kansalaisopistossa kertasin ja luin kieliä, kävin jumpalla ja muutenkin pystyin lenkkeilemään.
Kommelluksia oli, mutta niistä selvittiin. Ja pojat olivat kovia tappelemaan keskenään. Mutta niin siitä selvittiin. Kumpikaan ei ole aiheuttanut ongelmia ja ovat työelämässä. Välit ovat heidän kanssaan hyvin. Korvatulehduksia ja yleisimmät rokkotaudit sairastettiin, mutta muuten olivat terveitä.
Naapureillani oli kyllä hauskaa kun olin lasteni kanssa pihamaalla. Esim. toisen syöksyessä kuravaatteissa lätäkköön ja toista nostin...ei mua silloin paljon naurattanut. Ja kunto koheni kun kannoin heitä yhtäaikaa käsivarsillani kolmanteen kerrokseen.
Mutta hienosti meni heidän kanssaan, vaikka välillä tuntui ettei jaksa..
Vasta silloin sain tietää odottavani kaksosia, enkä tosiaan tiennyt mitä ajatella, meillä ei ollut muita lapsia eikä sitten myöhemminkään tullut.
Minun suvussani oli kaksosia isän sekä äidin puolelta ja mieheni suvussa äidin puolelta.
Olihan siinä aluksi ihmettelemistä, eka yö tiedon jälkeen näin unta että mulla oli hiiriä vatsa täys. Sen jälkeen alkoi vaatteiden lisähankinta, koska olin varautunut vain yhteen lapseen.
Siihen aikaan lasten saanti päivähoitoon oli ongelmallista, päiväkoteja vain yksi paikkakunnalla, ja kaikki perhepäivähoitopaikat täynnä. Joten ratkaisimme tilanteen niin että jäin kotiin lasteni kanssa. Sitä päätöstä en katunut koskaan, koska tänä päivänäkin voin sanoa että se oli elämäni parasta aikaa. Yksi mutta tässä on tietenkin, eli ei siltä ajalta ole kertynyt työeläkettä.
Toinen pojista teetti ongelmia, koska hän oli ilmeisesti koliikkivauva, en osannut missään siitä valittaa, ja neuvolassa lohdutettiin että kun poika täyttää 3 vuotta, niin kyllä ne yöitkut loppuu. Ja niin ne loppui, olin välillä tosi väsynyt. Mutta mulla on ollut hieno tilanne, appivanhempani auttoivat tosi paljon lasten hoidossa, ja vaikka mieheni oli jatkuvassa kolmivuorotyössä niin pystyin harrastamaan. Kansalaisopistossa kertasin ja luin kieliä, kävin jumpalla ja muutenkin pystyin lenkkeilemään.
Kommelluksia oli, mutta niistä selvittiin. Ja pojat olivat kovia tappelemaan keskenään. Mutta niin siitä selvittiin. Kumpikaan ei ole aiheuttanut ongelmia ja ovat työelämässä. Välit ovat heidän kanssaan hyvin. Korvatulehduksia ja yleisimmät rokkotaudit sairastettiin, mutta muuten olivat terveitä.
Naapureillani oli kyllä hauskaa kun olin lasteni kanssa pihamaalla. Esim. toisen syöksyessä kuravaatteissa lätäkköön ja toista nostin...ei mua silloin paljon naurattanut. Ja kunto koheni kun kannoin heitä yhtäaikaa käsivarsillani kolmanteen kerrokseen.
Mutta hienosti meni heidän kanssaan, vaikka välillä tuntui ettei jaksa..
Vastaukset 3
Vanhimmat
todella koskettava tarina todellisesta elämästä... antoi kivan pienen potkun takapuoleeni että enpä mene marisemaan joka kerta kun sukat on väärässä jalassa ja kengän narutkin on solmussa=) hienoa lukea tuollaista, miten on ollut vaikeaa mutta antoisaa ja lopussa on kiitos seisonut=) kiitos että kirjoitit tuon, toivon että se on muillekkin antanut sen pienen potkun takamukseen=)
Oli kiva lukea tarinasi, itse olen aurinkoisten (4kk)kanssa vasta alkumetreillä. Suurin toive olisi, että saisin olla heidän kanssaan kotona mahd. pitkään.
Meillä on viisi lasta, joista kaksoset ovat nuorimmat. Olin kaksosten täytettyä kolme vuotta kaksi kuukautta töissä, sitten sanouduin irti ja jäin kotiin. Tuntui liian rankalta viedä kolmea hoitoon, ja kaksi pientä koululaista olivat keskenään kotona, kun oli kesä, ja koulusta lomaa. Se oli ehdottomasti oikea päätös, enkä ole koskaan katunut sitä. Nyt, kun kaikki ovat jo koulussa, olen palannut työelämään. Oli todella antoisaa olla lasten kanssa päivät kotona, ja koululaisistakin oli kiva tulla kotiin, kun oli äiti kotona.