Olen jo kauan miettinyt kirjoittavani tälle palstalle, joten nyt päätin tehdä sen. Olen ollut niin kauan kuin muistan arka keskustellessani ihmisten kanssa. Varovaisuuteni jopa estää kommunikoinnin toisten kanssa. Ajattelen aina, mistä asiasta on soveliasta puhua ja missä asiassa kannattaa pitää suunsa kiinni. Olen liian kriittinen itselleni. Haluan, että kaikki pitää minusta enkä halua vihamiehiä. Yritän välttää konfliktit kaiken tavoin enkä halua olla vaivaksi.
Ei ole normaalia, että tunnen syyllisyyttä pienestäkin mielipiteestäni. Mielipiteitähän saa tuoda julki vapaasti, välittämättä mitä mieltä muut ovat. Mistä tahansa asiasta voi keskustella kunhan se ei loukkaa toisia.
Itseni tarkkaileminen on minulle jopa pakkomielle, joka on johtanut siihen että työnnän itseni vain enemmän nurkkaan. Olen huomannut, että muut kohtelevat minua samalla tavalla miten minä kohtelen itseäni. Kun minä mitätöin kaikkia sanomisiani, kaikki pitävät minua mitättömänä, kaukaisena, olemattomana.
Olen siis itse aiheuttanut itselleni noidankehän. Pelkään, etten koskaan pääse siitä pois. Joskus tuntuu, että ihan kuin huutaisin sisäisesti toiselle, muttei hän kuule sitä eikä hän näe minua koska olen vain jokin hahmo jolla on ääriviivat.
Ihan kuin olisin syyllinen olemassaolostani.
Ei ole normaalia, että tunnen syyllisyyttä pienestäkin mielipiteestäni. Mielipiteitähän saa tuoda julki vapaasti, välittämättä mitä mieltä muut ovat. Mistä tahansa asiasta voi keskustella kunhan se ei loukkaa toisia.
Itseni tarkkaileminen on minulle jopa pakkomielle, joka on johtanut siihen että työnnän itseni vain enemmän nurkkaan. Olen huomannut, että muut kohtelevat minua samalla tavalla miten minä kohtelen itseäni. Kun minä mitätöin kaikkia sanomisiani, kaikki pitävät minua mitättömänä, kaukaisena, olemattomana.
Olen siis itse aiheuttanut itselleni noidankehän. Pelkään, etten koskaan pääse siitä pois. Joskus tuntuu, että ihan kuin huutaisin sisäisesti toiselle, muttei hän kuule sitä eikä hän näe minua koska olen vain jokin hahmo jolla on ääriviivat.
Ihan kuin olisin syyllinen olemassaolostani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä enemmän maailma potkii päähän, sitä enemmän eristäydyn.
Eiköhän ainoa keino ole että teet selväksi itsellesi hyvät puolesi ja uskot niihin.
Hakeudu ihmisten seuraan,niiden tuttujen,sukulaisten,ystävien,kenen tahansa jonka seurassa tunnet itsesi varmimmaksi ja
kokeilet siellä rajojasi.
Eri mieltäkin voit olla kun perustelet valmiiksi asian itsellesi niin että itse uskot siihen.
Kaikilla meillä on heikot kohtamme,toisilla enemmän,toisilla vähemmän.
Kunhan ymmärrät ensin itse kuinka upea olet jossain asiassa,vaikka siinä ettet loukkaa muita ihmisiä ja varmasti monessa muussakin asiassa !
Olet ainakin tiedostanut sen, mikä ongelmasi on. Kuten nimimerkki "harvinaista" jo sanoi, muuta vaihtoehtoa ei oikein ole kuin kohdata ne ihmiset ja alkaa harjoittelemaan käyttäytymistä toisin tavoin.
Ei näitä kannata liikaa miettiä. Syyllisyydentunteesikin varmaan lakkaavat olemasta, kun olet ensin muutaman kerran huomannut, ettei sinua syytetäkään kaikesta. Kunhan et sentään oikeasti härnää ihmisiä. :)
Ja jälleen kerran on syytä muistaa, että mikään ei muutu jos et ala tekemään asioille jotain ihan oikeasti.
Hmmmm. on kai helppo sanoa sivullisen että joo kohtaa ne ihmiset jne... ongelma käsittääkseni on juuri se että vaikka tiedostaa ongelmansa ja tietää että pitäisi käyttäytyä toisin, niin silti käytännön tilanteessa se on liian pelottavaa.kuten edellisissä kommenteissa jo mainittiinkin, niin etsi omat vahvat puolesi, ne voivat olla mitä vaan. Aseta itsellesi joka asiassa matalammat tavoitteet jotta koet onnistumisia. Ja ota asenne: mitä väliä jos sanon jotain "väärin", ei se minua hetkauta