Tiedän, ettei luonteeni ole niitä maailman helpoimpia "normaalinakaan", mutta masentuneena olen välistä todella v***mainen. Todellisia ystäviä minulla ei ole ikinä monia ollut. Nyt taas meni sukset ristiin ystävän kanssa, jota pidin tähän asti parhaana ystävänäni. Hän tietää masennuksestani, mutta itsestäni tuntuu, että hän aina vähättelee murheitani. Elämäntilanteemme ovat aika samanlaiset (pienet lapset, opiskelemme ja miehen kanssa voisi pääsääntöisesti mennä paremminkin). Olin juuri muutaman viikon lasteni kanssa reissussa ja hän kyseli kuulumisiani tekstarilla. Kerroin rehellisesti miltä tuntui eli ei järin hääviltä niin ystäväni vastaus oli "no voivoi" ja perään selitys kuinka hänen lapsensa oli temppuillut ja hänellä oli rankkaa. Masensi vain entisestään. Tänään palasin kotimaisemiin ja sain tietää että homma, joka hänen oli pitänyt hoitaa poissaollessani, oli edelleen pahasti levällään. Hän yritti sysätä juttua mulle tyyliin "kun tunnet ne ihmiset ja homma täytyisi hoitaa". Mulla vähän nyppäsi ja vastasin että onhan hänellä yhteystiedot, voi hän sen hoitaa ilman muakin. Korostettakoon tässä että se oli hänen homma, ei minun, olin vain avittanut häntä parhaani mukaan. Vastaukseksi tuli että penska on ollu sairaana ja kyllä hän sen hoitaa vaikka joutuukin raahaa lasta mukana ja että mun ois ollu helpompi hoitaa se homma. Sillon mulla "pimahti". Hän ei ollu kertonu että lapsi oli ollut sairaana ja homma sen takia viipynyt. Pistin takasin piikikkään sävyisen viestin ja pyytelin anteex etten oo ajatusten lukija ja että oon paska ihminen. Nyt ei oo rouvasta kuulunu mitään. Masentaa rankasti että pilasin taas tämänkin ystävyyden - tiedän että ois pitäny suhtautuu asiallisemmin, mutta en vaan kykene siihen. Tuntuu, että muut pitää mua vaan luulosairaana ja että mun pitäs vaan olla ilonen ja pirtee ja auttavainen aina.
Miten teillä muilla masiksen kourissa rypevillä ystävät suhtautuvat hetkellisiin/pysyvämpiin depiskausiin? Pystyttekö itse asettumaan oman masennuksen yläpuolelle, jos uhkaa mennä sukset ristiin ystävän kanssa ja hoitamaan tilanteen "niin kuin normaalit ihmiset"?
Oisin tosi kiitollinen vastauksista! Kiitos myös jos jaksoit lukea sekavan kirjoitukseni läpi!
Miten teillä muilla masiksen kourissa rypevillä ystävät suhtautuvat hetkellisiin/pysyvämpiin depiskausiin? Pystyttekö itse asettumaan oman masennuksen yläpuolelle, jos uhkaa mennä sukset ristiin ystävän kanssa ja hoitamaan tilanteen "niin kuin normaalit ihmiset"?
Oisin tosi kiitollinen vastauksista! Kiitos myös jos jaksoit lukea sekavan kirjoitukseni läpi!
Vastaukset 3
Vanhimmat
...olen rikkonut monta ystävyys suhdetta masennuksen takia ja kärsin siitä todella paljon.
Itse en osaa hoitaa riitoja niin kuin"normaalit" ihmiset. yhden ihmissuhteen olen onneksi saanut korjattua, mutta muut on jäänyt. Joskus tuntuu että on niin yksinäinen. mielialani vaihtelee aikalailla. jos haluat vaihtaa ajatuksi niin minulle voi meilata rebekka80suomi24.fi
voimia sinulle1
Minulla on yksi hyvä ystävä, joka itse myös sairastaa masennusta, on jo vuosia sairastanut. Hän aina auttaa minua, kun minulla tulee näitä pahempia kausia ja toisinpäin. Muut kaverini eivät ymmärrä. Heistä kerjään vain sääliä, ja he eivät usko paniikkikohtauksiini yms. Eivät he suoraan ole sanoneet päin naamaa, mutta aina joku näistä kavereista on kertonut, että "tiedätkö mitä se ja se sanoi susta?" Kaduttaa että joskus avauduin heille. Nykyisin esitän olevani onnellinen kuin mikä, mutta samaan aikaan tunnen pahaa oloa, perun heidän näkemisiään, ja keksin mitä tyhmempiä selityksiä, mm. joku sairaus, sukulaisen synttärit, eli valehtelen jatkuvasti. En tiedä mitä teen tai sanon, kun heille selviää että olen heitä huijannut.
Miehellenikään en enää kerro kausistani, vaan jopa hänen edessään esitän jotain muuta.
riitelytkin. Kirjoitat ettet ole luonteeltasi helppo terveenäkään ? Mistä tämä tieto on peräisin ? Onko se sinun oma tietosi vai onko joku sinulle niin sanonut ? Jos ystäväsi oli luvannut hoitaa asian niin hänen olisi tullut se hoitaa tai ilmoittaa sinulle hyvissä ajoin, että sairauden takia hän ei kykene asiaa hoitamaan. Sinua aivan selvästi käytetään hyväksi. Ei riitä että muut syyllistävät sinua - sinä itsekin syyllistät itseäsi. Olen mies mutta olen kokenut tuon kaiken saman. Ex-avioliitossa meni kaikki hyvin, kun minä jaksoin tukea vaimoani ja olla aina hyvällä päällä. Mutta koskaan en häneltä tukea saanut. Päin vastoin hän ryhtyi käyttämään masennusta aseena minua vastaan. Minua syyllistettiin ja minä syyllistin itseäni. Ja masennus jatkuu. Tulee jatkumaan sinullakin ellet tajua, että sinua tulee kunnioittaa ihmisenä ja muutkin ihmiset voisivat ottaa sinut huomioon.