kysymys nuorena lapsen saaneille

Onpa vaikea kysymys. Itsehän olin 17, kun sain lapsen. Kyllä varmasti jollain 13-15-vuotiaalla olisi hyvä olla aina automaattisesti sosiaalin puolelta apua ja tukea siinä alkuvaiheessa. Että seurattaisiin tarkemmin, miten pärjää ja pärjääkö ylipäätänsäkään. Jos sitten kaikki ok, niin tiiviin seuraamisen voisi lopettaa.

Kyseessä on erittäin vaikea ja arka asia.
Jokainen ihminen on tietenkin erilainen,toiset kypsyvät toista nopeammin,mutta mielestäni kukaan ei voi olla valmis äidiksi ennen kuin on edes 15vuotta.
Tietenkin asiasta voidaan olla niin montaa mieltä,ettei mikään auta kyseisessä asiassa ratkomaan ongelmaa.
Mutta kun mietitään ihan noin teoriassa,13-vuotias äiti? Jolla kuukautiset alkaneet hyvä että 1-2v sitten??

Tiedän 15- vuotiaita naisen- ja miehenalkuja joiden voisin kuvitella selviävän vanhemmuudesta aivan hyvin. Ja toisaalta tiedän 25- vuotiaita joille en lasta antaisi edes muutamaksi tunniksi hoitoon.
Mitään yleispätevää "alaikärajaa" on mahdoton määritellä.

Mielestäni sopiva ikä äidiksi tulemiseen heiluu jokaisen kohdalla. Itse en kyllä olisi pitänyt varmaankaan lastani 15-vuotiaana. Tuohon on niin vaikea vastata. Riippuu niin paljon siitä kyseisestä henkilöstä!

Välillä tuntuu, että nykyaikana se leikkiminen jää sinne jonnekin alle 10-vuotiaaseen ja sit mennään kauheella vauhdilla kohti aikuistumista.
Välillä tuntui koulussa, että omani ikäiset olivat jopa lapsellisempia ja kaipasin ihan yli 20-vuotiaiden seuraa.

jospa vaikka vastaan että aikuinen pystyy kasvattamaan lapsen tai ihminen joka on lapsen nähden aikuinen vielä tarkennettuna. Alaikärajaa ei siis kai voi suoraan määritellä, mutta teiniäiti tarvitsee kyllä tukea ilman muuta ainakin joltakin läheiseltään ja ns vanhoissakin äideissä löytyy niitä jotka ei seulaa läpäise..

Kasvatus on niin iso asia, että sen oivaltaa vasta paljon myöhemmin kuin homman pahimmat karikot on kohdattu mistä oikein onkaan kyse.. kärsivällisyys ja vastuu on sitten vielä avainsanoja.

Katselin omia tyttöjäni viikonloppuna kun toisen entinen luokkakaveri saa vauvan kesällä ja tulin siihen tulokseen että lapsia ovat vaikka mitä tekisi!! Onneksi..

Toisaalta lapsi myös kasvattaa vanhempiaan, mutta kuinka paljon? Arvomaailman ainakin tulisi olla ruodussaan ennen lapsen syntymää eli kumpi on tärkeämpi uusi Potteri vai tutteli, onko PAKKO päästä katsomaan illan konserttia vai onko sairas lapsi ensisijalla...

Ja todellakin asia ei ole siis nuoresta iästä kiinni...

kysymys on elämänkokemuksesta. Itse olin vielä 17-vuotiaana todella naiivi - en ollut pitänyt edes poikaa kädestä saati käynyt diskossa tanssimassa - kun taas kaverini sai silloin ekan lapsensa. Ehtinyt käydä monet miehet, baarit ja viinat, sun muun "villin teinielämän" läpi keskenmenoineen ja lumihangessa oksentamisineen ja sammumisineen. Vanhemmat olivat normaaleja, hyvin toimeentulevia jne. Mutta itse sanoisin että logiikka "kyllä 14-v on jo sen verran iso et hoitaa itsensä" on välinpitämättömyyttä. Hoitihan se kaverini itsensä. Vaikeuksiin.

No, hyvinhän tuolla näkyy nyt menevän, ja kyllä se osasi hoitaa lapsensa. :) Mutta itse vielä 22v:nä olen kauhistunut ajatuksesta että pitäisi nyt yksikin lapsi vääntää.. Uskon että olisin täysin kypsä pienen lapsen hoitamaan ja siitä vastuun ottamaan, mutta vauva ei nyt sovi elämäntilanteeseeni. Sotkisi vaan muita suunnitelmiani.

Eli kokemuksesta kiinni. Toisille, kuten ystävälleni, se rauhoitti elämän. Viina, tupakka, suojaamattomat seksisuhteet etc. jäivät. Elämään astui rauha ja kotiäitiys, perhe-elo. Eli joskus vauvasta on hyötyäkin.

mielestäni pitää edes se peruskoulu pitää olla käytynä. itse aloin odottaa esikoistani 17 vuotiaana hyvin on kyllä mennyt mutta varmaan sen ansiosta että minulla on itseäni vanhempi mies joka ottaa jo vastuuta asioista ja huolehtii myös rahallisesti perheen hyvin voinnista.

15 vuotias ja siitä alaspäin

ei pitäisi takertua liikaa numeroihin ja ikään. mun mielipide on, että ollakseen tarpeeksi kypsä äidiksi, TÄYTYY olla asunut omillaan VÄHINTÄÄN vuoden (vaikka sekin on vähän). Täytyy olla itsenäistynyt omista vanhemmistaan, niin että ei esim. notku vanhempien luona joka viikonloppu pyydä rahaa jatkuvasti. nuorten talous on tiukilla, mutta kypsä äiti laskee, että tulot riittävät myös lapsenhoitoon, ennen kuin alkaa yrittämään vauvaa. ei lähtöoletuksena saa olla, että "kyllä mun porukat auttaa".

Myös suhde lapsen isään täytyy olla erittäin vakavalla pohjalla (lue: seurusteltu jo kauan ja vakavissanne suunnittelette viettävänne loppuelämänne yhdessä, suurempaa sitoumusta ei ole kuin lapsi).

jos näitä ehtoja ei täytä, on liian nuori (tai epäkypsä) yrittämään lasta. aina näin ei ole ja sanoisinkin, että silloin äiti on ollut liian epäkypsä, koska ei ole pystynyt antamaan hyviä lähtökohtia lapselleen. kypsä äiti ymmärtää ajatella myös lapsensa parasta.

vahinkotapaukset ovat asia erikseen.

Tuttu sai lapsen 14v ja elo oli sen mukaista..Ensinnäkin joi alkoa viikottain raskausajan ja tupakoi.Isästä ei varmuutta.Kun lapsi sitten kumma kyllä syntyi terveenä niin kyllä tyttelillä vielä menojalka vipatti ja oma äitinsä hoiti lasta jatkuvasti.Koulut jäi käymättä.Kyllä hän lapsensa perustarpeet hoiti, oli ruokaa(kai?) ja vaatteita, nekin tosin vanhoja ja kuluneita.Sosiaalin rahoilla tietenkin eli ja kaipa lastensuojelu oli mukana heidän elämässään.Nyt on tämä tyttö jo rauhoittunut kun lapsikin 5v, alkaa näkemään varmaan elämän aikuisen näkökulmasta.Hyvä niin.Eli kyllä minusta alle 17v on liian nuori.Pitäisi peruskoulu olla käytynä ja hankkia joku jatkokoulutuspaikka.Opintojahan voi siirtää muutamalla vuodella, jos saa paikan vaikka ammattikouluun.