Olen pyörittnyt yritysta vajaan vuoden.
Kirjanpitäjäni konsultoi minua kunnolla pari tuntia viiem viikolla. Olen ollut ylitunnollinen merkitessäni kaiken mahdollisen ylös joka pikkua viilaten. Kirjanpitäjä sanoi, ettei se ole tarpeen. Esim. kun ajan työajoja kahdella eri autolla. Merkaan aina automerkin ja tarkasti kilometrit ylös. Kirjanpitäjä sano että hän lähettää verottajalle kuluista yhteisumman, ei erittelyä. Joten ei kukaan vahtaa mun eri autojen mittareita. Mutta sanoi, että silti pitää merkitä oikein ja ehdottomati omantunnon mukaan. Olen aina luullut, että kaikki kulut eritellään todella tarkasti.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä mulle on annettu ohjeet kirjata mahdollisimman tarkkaan kaikki. Ei tuu sit ongelmia jos sattuu joku tarkastus.
ihan järjissään........vähemmän tulee ongelmia verottajan kanssa, kun kaikesta paistaa että on dokumentoitu viimeisen päälle ( jos tulee kyselyjä/verotarkastus).
Mitenköhän suuripiirteisesti sitä kirjanpitoa sitten tehdään ?
Kannattaa jatkaa tarkalla linjalla. Jos jotain sotkuja tulee, luuletko kirjanpitäjän ottavan vastuun tuommoisista neuvoistaan? Arvaa kuka maksaa, jos verottaja vaatii jotain lisää?
Saamistasi hyvistä neuvoista vedät varmaan oikeat johtopäätökset.