Peniksien kokovertailu johtuu pelkästään siitä, että on epävarma mieheydestään. Kaikki ovat aluksi kovin epävarmoja, jos kelpaavat miehenä (tai naisena).
Seurasin myös kokovertailuja joskus ja mittailin kulliani siinä sivussa. Tilastollisesti olen ihan aidostikin hieman pienipeniksinen, jos vertailee ihan mihin tahansa tilastotietoon.
Jokatapauksessa olen nyt löytänyt naisen, joka on kaiken muun hyvän lisäksi harrastanut urheilulajia, joka treenaa myös alapään lihaksia. Usein yhdynnän aikana hän puristelee kulliani supistelemalla lihaksiaan ja tosi makoisalle tuntuu. Nykyään puristusvoima on jo sitä luokkaa, että kullini oikein jumittaa tyttöystävän sisään, vaikka hän oikein valuu eritettä kiihottuessaan. Heh, mitään kitkoja ei tuntemuksiin tarvita, vaan pillun heti alkuosassa on rengasmainen supistuma, johon voi vaikuttaa ihan kuin mihin tahansa muuhun lihakseen.
Varmaan kehon sisäisiä lihaksia treenaavia urheilulajeja on enemmänkin, mutta yhden tiedän ihan takuuvarmasti. Me olemme tyttöystävän kanssa nykyään keskustelleet ihan avoimesti kaikesta ja naureskelleet nuoruusaikojen tuskia. Tyttöystäväni menetti neitsyytensä hyvin myöhään ja samoin minäkin. Yleisesti kait luullaan, että kaikki menettävät neitsyytensä jo viisitoistavuotiaana, mutta eipä sekään pidä paikkaansa.
Tytöt ja pojat ovat nuorena kovin epävarmoja, ja me olimme varmaan vielä keskimääräistäkin epävarmempia. Ei ole mitenkään epänormaalia suorastaan pelätä tyttöjä/poikia, vaan kaikki nuorena sen kokevat. Nuoret naiset eivät tietenkään saa mitään orgasmeja parissa minuutissa, jonka verran nuoren miehen laukeaminen kestää. Tytöt näyttelevät orgasmeja ihan yleisesti, koska luulevat olevansa jotenkin poikkeuksia, koska eivät orgasmia parissa minuutissa saa.
Ratsastustahan (hevosilla) se tyttöystäväni on aina harrastanut. Sivutuotteena siinä tulee treenattua jotain muutoin treenaamattomia lihaksia, joiden avulla pillu on tosi tiukka. Ratsastuspiireissä tytöt kyllä itsekin virnistelevät aiheesta. Pojat kait ovat asiasta melko tietämättömiä, koska ratsastus on melkein yksinomaan tyttöjen harrastus.
Vähän vaikeahan se heppatytön pöksyihin pääsy aluksi on. Tytöt vaikuttavat olevan kiinnostuneita vain hevosista, mutta kyllähän he myös miehistä ovat kiinnostuneita. En ole mikään pikapanojen kannattaja, mutta jos mies on muuten vakavissaan kiinnostunut heppatytöstä, niin ihan vain tiedoksi: seksin suhteen ei tule olemaan valittamista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuules nyt. Erittäin tiukka pillu on mulla ainaki luonnostaan, en oo koskaan treenannu. Yksi sormi on tiukasti puristuksissa.
Itsekin ratsastusta jo pidempään harrastaneena olen erittäin tyytyväinen lantiopohjan lihaksiini. Ja niin ovat kaikki peti kumppanitkin olleet.
Ja tosiaan, paljon on tullut astaan erikokoita, muttei yhtään sellaista suhdetta, ettei sitä oikeaa seksin harrastustapaa olisi löytynyt ;)
Tiukalleko naiselle ei ole kullin koolla merkitystä?
Onko iso kulli paremman näköinen/kiihottava vai riittääkö jos kulli on terhakkaasti pystyssä vaikka olisi pienempikin??
Onko liian isoa tai pientä olemassakaan?