KASVIMAA

???

Suunnittelin perustavani ensi kesänä kasvimaan, kerta tontillani sellaiseen on mahdollisuus,
Kaivoin viime kesänä tämän alueen kaksi kertaa ylös, ja yli lapion syvyydelle oli mustaa muhevaa multaa, ollut ennen komposti. Alue on noin 12m2.
Ongelma on vain se, että kaavailemani kasvimaa on täysin villiintynyt, kasvaa ihan kaikkea ja elämänlankaa vielä kaiken päälle. Kannattaako kasvimaata perustaa vielä ensi kesänä ja yrittää päästä rikkakasveista ensin eroon? Miten?
Viime kesänä laitoin kaksi riviä mansikkaa ja karviaispensaan sinne jo kasvamaan.
Miten kannattaa toimia?

7

766

    Vastaukset

    • Ehdottaisin, että ensin nyhdät käsin suurimmat rikkaruohot ja sen jälkeen möyhennöt maan kuohkeaksi, jos ei ole konetta voi kääntää käsin lapiollakin. Voipi myös kalkita ennen kääntöä. Kun ei ole tuon suuremmasta alasta kysymys, kasvimaa-aihion voisi peittää sanomalehdillä ja pressuilla, jolloin rikkaruohot kuolevat. Peiton pitäisi olla valoa läpäisemätön. Kiviä painoksi.
      Ainakin rikkaruohot vähenevät huomattavasti.

      • Kiitos neuvosta!
        Viime kesänä kerkesin alueen siis kahteen kertaan kitkemään ja kääntämään maan lapiolla. Sitkeästi vain kasvoivat kaikki rikkaruohot uudelleen.
        Kannattaisiko siis ensi kesä pyhittää rikkaruohojen hävittämiseen ja vasta vuoden päästä alkaa perustamaan kasvimaata? Tuota pressuttamista ajattelin itsekin kokeilla.
        Sitten olisi vielä toinen, suurempi maapala joka tällä hetkellä on täysin heitteillä. Siellä kasvaa alkukesästä kauniisti koiranputki, vadelma ja piparjuuri, mutta kesän puolenvälin tienoilla senkin valtaa elämänlanka ja tappaa kaiken. Tällekin alueelle pitäisi jotain keksiä, mutta mitä? Sama pressulla peittäminen? Olisi kiva saada koko piha käyttöön, joten olen kaikille ideoille ja ehdotuksille avoin!


      • ??? kirjoitti:

        Kiitos neuvosta!
        Viime kesänä kerkesin alueen siis kahteen kertaan kitkemään ja kääntämään maan lapiolla. Sitkeästi vain kasvoivat kaikki rikkaruohot uudelleen.
        Kannattaisiko siis ensi kesä pyhittää rikkaruohojen hävittämiseen ja vasta vuoden päästä alkaa perustamaan kasvimaata? Tuota pressuttamista ajattelin itsekin kokeilla.
        Sitten olisi vielä toinen, suurempi maapala joka tällä hetkellä on täysin heitteillä. Siellä kasvaa alkukesästä kauniisti koiranputki, vadelma ja piparjuuri, mutta kesän puolenvälin tienoilla senkin valtaa elämänlanka ja tappaa kaiken. Tällekin alueelle pitäisi jotain keksiä, mutta mitä? Sama pressulla peittäminen? Olisi kiva saada koko piha käyttöön, joten olen kaikille ideoille ja ehdotuksille avoin!

        Suurta aluetta en lähtisi pressuttamaan, vaan hommaisin möyhetimen. Heti keväällä kun lumet ovat sulaneet ja pelto kuivahtanut sen verran, että siellä pystyy kävelemään se pitäisi ensimmäisen kerran möyhiä. Aina kun vesiheinä ym. alkaa kasvaa, ei kun taas uudelleen, koko kesän tätä pitäisi jatkaa. Jos alue on valtava pitäsi olla vielä järeämmät työkalut.


      • Peltomyyrä kirjoitti:

        Suurta aluetta en lähtisi pressuttamaan, vaan hommaisin möyhetimen. Heti keväällä kun lumet ovat sulaneet ja pelto kuivahtanut sen verran, että siellä pystyy kävelemään se pitäisi ensimmäisen kerran möyhiä. Aina kun vesiheinä ym. alkaa kasvaa, ei kun taas uudelleen, koko kesän tätä pitäisi jatkaa. Jos alue on valtava pitäsi olla vielä järeämmät työkalut.

        Siemenestä lisääntyvien rikkakasvien siemenet säilyvät mullassa kymmeniä vuosia! Ne itävät sitten kun pääsevät tarpeeksi lähelle maan pintaa.Niistä ei siis pääse eroon muuten, kuin antamalla itää ja kitkemällä, sitten taas kääntää, antaa itää ja kitkee.
        Entä jos laitat kasvimaan puolelle alasta, kun varmaan sormet syyhyävät jo siihen suuntaan? Pidät toisen puolen kesannolla ja kitket ja kitket ja käännät ja kitket...
        Joudut tietysti sitä toistakin puolta kitkemään ja saattaa olla, että satosi jää pieneksi tai tukahtuu, mutta haitanneeko, kun siihen osaa varautua?
        Joka tapauksessa: RIKKARUOHOT ON INHOTTAVIA!!!!!


    • Riippuu paljonko sitä (elämänlankaa) on, mutta sen kanssa tulee ongelmia - äidilläni oli/on.
      Yksi vaihtoehto olisi kaivaa osa maasta ylös ja laittaa tilalle puhdasta, rikkaruohotonta multaa (säkeistä). Vieressä eivät tietysti rikkaruohot saisi rehoittaa ja siementää.
      Älä anna elämänlangan kasvaa pensaiden juurillakaan.
      Kompostina ollut alue kasvaa varmaan myös nokkosta, maa on vahvaa. Kalkitustakin tarvitsisi.
      Helpommalla pääsisit, jos hankkisit koko kasvimaalle uuden mullan ja rajaisit alueen.
      Jos olet ahkera kitkijä, voit tietysti selvitä kitkemällä. Älä kuitenkaan kylvä tilliä tai porkkanaa maahan, missä on paljon rikkaruohon siemeniä, et välttämättä löydä taimia rikkaruohojen seasta.

      • Kun sinulla siinä jo kerta on hyvää multaa, niin sitä on aivan turha vaihtaa. Uusi multa ei takaa etteikö elämänlankaa tulisi sen mukana. Käytä täsmä myrkytystä jos et halua käyttää myrkkyä isommalle alalle. Suppilo esim: muovipullosta pohja pois ja se sumutinpulloon kiinni ja tämä sitten tainen päälle. Kätevä konsti myös reunojen myrkytykseen tulee tasainen jälki. Kylvää myös huoletta porkkanat ja muut, siementen päälle hiekka vana jonka avulla helposti löydät kylvö rivin. ja rivien välin voit peittää vaikka sanomalehdillä, muista tarpeeksi paksu kerros ( 4-5 sivua) ja kunnolla limikkäin. Kasteltuina helpompi laittaa, ei tuuli vie. Päälle voit laittaa vaikka hiekkaa ja myöhemmin kesän aikana lisätä ruohosilppua, niin pysyy sato puhtaana tai kuoriketta, jota riittää ohuempikin kerros koska alla on jo sanomalehti. Vesiheinääkään ei tarvi koko ajan olla kitkemässä, hyvä kate pitää maanpinnan kosteana. Kitke vasta ennen siemennystä, sama syksyllä. Älä jätä vesiheinää siementämään sadonkorjuun jälkeen. Jolloin voit myös kääntää maan, lehtineen kaikkineen. Muista myös vuoroviljelystä on apua maalle tulevaisuudessa.
        Joutomaalle riippuen haluatko siitä nurmikon vai kasvimaan, aloittaisin käsittelyn möyhentämällä koneella ja tarpeeksi syvään. Kätevämmin käy kun ensin ajat alueen läpi rikkoen maan pinnan ja sen jälkeen ajat ristiin syvemmältä 15- 20cm. Lisää myös kalkki, pinnan rikkomisen jälkeen. Toista möyhennys 1-2 kesässä. Heinäkuun alussa ja viimeinen kerta syksyllä, kuitenkin ennen kuin rikkaruohot ovat täysin lakastuneet. Sitkeimpien kanssa voi käyttää täsmä myrkytystä tai kitkeä käsin. Voit myös laitta viherkesannon ensimmäisen möyhennyksen jälkeen esim. Hunaja kukkaa jonka siten syksyllä tai seuraavana keväänä käännät maahaan.
        P.S Vaalikaa matoja, sen parempia apulaisia ei olekkaan!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Opettaja koulutus uusittava välittömästi. Ei vastaa tätä päivää.

      Kun näiden kiusaamisten ja tunnilla häiriköinti tapausten määrä näyttää vain lisääntyvän ja pahentuvan on opettajakoulutusta pakko muuttaa. Kolme asi
      Maailman menoa
      523
      3928
    2. Maisahan sen aloitti - pettämisen

      Tässä se nähtiin. Maisa petti Jaria JO viikko kihlajaisten jälkeen. Ai ai mikä tytsy. https://www.is.fi/ralli/art-2000006654320.html Ota ja lue totuus
      137
      2577
    3. Linnan juhlat on peruttu!

      Ne järjestetään toisella tavalla: https://yle.fi/uutiset/3-11568594
      Maailman menoa
      346
      1641