Olen pyörällä kulkeva opiskelija ja muuttanut Tampereelle vastikään. Suurin ihmetyksen aiheeni on vanhusten paheksuminen kun ajan heitä vastaan leveällä kadulla (esim. Kuninkaankatu). Onko pyöräily kielletty keskustassa vai mikä helvetti ihmisiä vaivaa? Pelkäävätkö jäävänsä alle? En ole nähnyt kieltomerkkejä, ja ajan todella varovasti ja mielestäni huomaavaisesti. Kävelemään en suostu sen hitauden takia ja mitä enemmän vanhukset mulkoilevat, sitä ärtyneemmäksi tulen ja sitä enemmän ajan "huolimattomasti". Ottaa pattiin tuollainen suvaitsemattomuus. Pyörä on kuitenkin paras tapa liikkua kaupungissa.
Pyöräilyä
opiskelijaeukko
161149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Siinä ei ole mitään henkkohtaista, täällä nyt vain lapset, autot, koirat ja esim. pyöräilijät ovat kaikkien hampaissa , älä välitä, totut kyllä siihen, nauti hyvistä asioista ja katsele aurinkoa....
13 ensimmäistä vuotta ovat kuulema pahimmat?
Asenne oli aluksi hyvä ja pyrin kovasti olemaan välittämättä noista katujen kuninkaallisista. Pinna vain kiristyy koko ajan.. Periksi en anna ja aion jatkaa pyöräilyä. Ehkä hankin vielä koiran vetämään.
Siis tulevatko ne vanhukset vastaasi ajoradalla, vai ajeletko jalkakäytävällä? Kuninkaankadullahan ei tietääkseni ole pyörätietä. Sanoit, että: "En ole nähnyt kieltomerkkejä". No et tietenkään, koska jalkakäytävällä pyöräily on kielletty ilman kieltomerkkejäkin. Jos pyöräilet ajoradalla, niin sitten sen on kyllä ok.
On kyllä totta sekin, että Tampereella pyöräilyä vastustetaan välillä aika hanakasti. Itse kuljen kesäisin työmatkat mahdollisuuksien mukaan pyörällä, ja vihaisia reaktioita tulee aina välillä, vaikka pyrin ajamaan sääntöjen mukaan.
Esim. viime kesänä poljin Itsenäisyydenkadun yhdistettyä jalkakäytävää ja pyörätietä ylöspäin rautatietunnelin jälkeen, kun edelläni kävellyt vanhahko mieshenkilö yhtäkkiä pysähtyi keskelle tietä. Jouduin itsekin pysähtymään, sillä vastaan tuli toinen pyöräilijä, enkä olisi mahtunut ohitse. Se toinen joutui myös hiljentämään. Eteeni pysähtynyt mies kääntyi hitaasti sitä toista pyöräilijää kohti, ja sanoi verkkaan: "Pitää pysähtyä, kun näkee pyöräilijän!"
- Mika
Ilmeisesti en ole tarpeeksi valveutunut pyöräilyn säännöistä, tuntuu muuttuvan tiukemmaksi koko ajan. Ajan ajoradalla mahdollisuuksien mukaan, mutta sitten on taas autoliikenne, jota ei hidas vauhtini miellytä. Olen kotoisin Oulusta jossa pyöräily on todellakin tehty mahdollisimman helpoksi, siksi koko Tampere tuntuu olevan sitä vastaan.
Mene nettiin tai kirjastoon lukemaan kaupungin järjestyssäännöt. Niitä noudattamalla pääset jo pitkälle. Jos vielä tutustut tieliikennelakiin kevyen liikenteen osalta ja noudatat em. pykäliä, tuskin saat vihamielisiä mulkaisuja vastaasi. Kun ne säännöt mm. jalkakäytävällä pyöräilystä on tehty ihan kevyen liikenteen sujumiseksi eikä haitaksi. Noudata niitä äläkä vänise netissä ettei sinun liikennerikkomuksiasi ymmärretä. Ps. en ole autoilija vaan pyöräilijä, jolle ei huomautella, koska noudatan pykäliä ja lisäksi käytän järkeä liikenteessä.
Kuninkaankatu on Hämeenkadun ja Satakunnankadun välillä kävelykatu, jolla saa nykyisen lain tulkinnan mukaan ajaa pyörällä.
Täällä Tampereella tarkoituksella haitataan pyöräilyä, mm jättämällä reunakivet paikallisiin syihin vedoten, yleisen kiusannteon vuoksi apulaiskaupunginjohtajan johdolla korkeammaksi kuin vaikkapa Pirkkalassa. Talvisin osa pyöräteistä katoaa, sen vuoksi että niitä ei voi aurata koneellisesti. Vielä en ole nähnyt yhtäkään talonmiestä kolaamassa niitä. Kirkkaimpana tämän huikean visionäärisen ajattelun tuloksena aseman kohdalla ja sillan jälkeen kaupungin katuyksiköllä ei ole varaa aurata kevyenliikenteen väylää, siksi se on annettu kaupungin puistoyksikön työksi.
Kun menet esim. sinne Metsoon, ja jos käytät Puutarhakatua, niin miksi ihmeessä et voi ajaa sillä pohjoispuolella katua, koska siinä on pyörätie? Joka päivä ja jatkuvasti näen sinun ja kavereittesi ajavan sillä puolella missä pyörätietä ei ole! Mutta eihän liikennesäännöt nuoria ja varsinkaan opiskelijoita koske.
Koska siellä jalkakäytävällä on vähemmän kävelijöitä kuin sillä pyöräpuolella.
Siellä taitaa olla "Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty" -merkit, joten toki siellä siinä tapauksessa saa ajaa polkupyörällä. Ja kun oikein tarkkaan muistelen, niin saattaa olla, että Satakunnankadun toisella puolella, kohti Mältinrantaa mentäessä, olisi vallan pyörätie. En ole siitä ihan varma. Hämeenkadun eteläpuolella ei kait ole kumpaakaan.
Näin siis on, vaikka laissa sinänsä ei "kävelykatua" tietääkseni määritellä mitenkään.
- Mika
Tampere on pyöräilynvastustajien paratiisi. Ei täällä osata suhtautua pyörillä liikkuviin välineisiin, kuten muualla sivistyneessä maailmassa.
olen kesät-talvet kahden vuoden ajan fillaroinut työmatkat yht 15 km osan vapaa-ajan reissuistakin.
Kertaakaan ei ole kukaan silmille hyppinyt.
Sinäkö se siis oletkin, joka paahtaa joka aamu ja iltapäivä pyörällä pitkin jalkakäytävää ja huutaa: "pois alta!"?
tampereella autoilu on pyhä asia. Kaikki muu on haitan tekoa autoilijoille. Mm. suojatie ei ole oikeasti suojatie jalankulkijoille. Hyvin harva auto pysähtyy suojatien eteen jos jalankulkija lähtee tietä ylittämään.
Pyörällä ajon vastustaminen on juurtunut syvälle tamperelaiseen "autolla kaikkialle" periaatteeseen. Tuo kaksipyöräinen hirvitys on uhka autolle.
Ei jumalauta..Mä tunne sut, sä olet se nainen ketä tuli sillä mommomankelilla vastaan 15.1-06 klo. 15.30, ilmeisesti koulusta pyörälläsi, kun muut kävelivät...MUURRRRRHH ...arghh...Jätä se pyörä nyt tästä lähtien KOTIIN...tai soitan Tampere Ry:n toimitusjohtajalle ja kerron asiasta...
Ja by the way...vältä eritoten kuninkaankatua..arghhhg *osaan mursita, olenhan SAAAATANAN PALVOJA* muurrhhr