Opiskelen ohjelmapalveluiden tuottajaksi ammattikoulussa ja tämän kuun aikana pitäisi saada päättötyö aikaiseksi tai siirtyy vuoden päähän. Valmistu en nyt kuitenkaan, mutta saisin päättötyön pois alta.
On vaan hieman ongelmia ollut päättötyön aiheen löytämisessä. Aihetta ei yksinkertaisesti ole, onhan tässä ollut mielessä yhtä sun toista, mutta ei ne oikein ole innostaneet.
Ehdottakaahan te jotain aiheita.
On vaan hieman ongelmia ollut päättötyön aiheen löytämisessä. Aihetta ei yksinkertaisesti ole, onhan tässä ollut mielessä yhtä sun toista, mutta ei ne oikein ole innostaneet.
Ehdottakaahan te jotain aiheita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Esim.: Vuodenaikojen korreloiminen matkakohteisiin. Selvitellään mikä matkakohde milloinkin on kiinnostavin seuramatkoilla, ei liikematkoilla tms. Suuntautuvatko talvimatkat johonkin tiettyyn kohteeseen jne. Jos tämä tuntuu liian laajalta, voinet keskittyä vaikka johonkin tiettyyn vuodenaikaan.
Eikö sun ohjaajallakaan ole mitään ehdotusta?
Tulipa mieleeni brändin ja erityisesti imagomielikuvien merkitys matkailulle ja matkustavien tekemille valinnoille. Alustavaa ideaa saat esimerkiksi tämän matkailu-palstan laivamatkat-osiosta, jossa on hiukan ehkä laantumassa kiukkuinen keskustelu siitä, onko Silja vai Viking parempi. Ja perusteet viesteissä näyttävät olevan ihan täyttä "mutua", mutta henkeen ja vereen silti puolustetaan omaa. Hassua!