Yritän nyt kuvailla tämän mahdollisimman tarkkaan vaikka se melko vaikeaa onkin:
Nämä "kohtaukset" alkoivat joskus 7-8 vuotiaana minulla ja loppuivat teini-iässä. Nyt 23-vuotiaana tuli ensimmäinen kohtaus moneen vuoteen, aivan yhtäkkiä.
Kohtaukset ilmenee aina makuuasennossa. Siinä tulee eräänlainen hirvittävä tunne, että kaikki mitä teen, tai olen, järisyttää koko ympäristöä. Pienikin silmänräpäytys tuntuu että kaataa seinät. Kroppa tuntuu kuin se painaisi kaksi tonnia ja kädet monta sataa kiloa.. (Enkä ole lihava.) Lopulta en halua liikkua ollenkaan koska jos esim. vaihdan kylkeä, se meinaa räjäyttää tajunnan. Lisäksi tähän kuuluu jonkinsorttista hallusinaatiota. Silmät kiinni "näen" ja tunnen valtavia kiviä ja elottomia oksia tippuvan taivaalta. Tätä on tosi vaikea kuvailla. Yleensä tämä kestää 10-20min. Muistan kun pienenä mukamast rukoilin aina tunteen pois, koska luulin että se on itse saatana heheh. Arvauksia mistähän mahtaisi olla kyse?
Nämä "kohtaukset" alkoivat joskus 7-8 vuotiaana minulla ja loppuivat teini-iässä. Nyt 23-vuotiaana tuli ensimmäinen kohtaus moneen vuoteen, aivan yhtäkkiä.
Kohtaukset ilmenee aina makuuasennossa. Siinä tulee eräänlainen hirvittävä tunne, että kaikki mitä teen, tai olen, järisyttää koko ympäristöä. Pienikin silmänräpäytys tuntuu että kaataa seinät. Kroppa tuntuu kuin se painaisi kaksi tonnia ja kädet monta sataa kiloa.. (Enkä ole lihava.) Lopulta en halua liikkua ollenkaan koska jos esim. vaihdan kylkeä, se meinaa räjäyttää tajunnan. Lisäksi tähän kuuluu jonkinsorttista hallusinaatiota. Silmät kiinni "näen" ja tunnen valtavia kiviä ja elottomia oksia tippuvan taivaalta. Tätä on tosi vaikea kuvailla. Yleensä tämä kestää 10-20min. Muistan kun pienenä mukamast rukoilin aina tunteen pois, koska luulin että se on itse saatana heheh. Arvauksia mistähän mahtaisi olla kyse?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Muistan tuon ilmiön psykiatrian kliiniseltä kurssilta: tuo on kuvattu kyllä psykiatrian oppikirjoissa.
Kyseessä on jonkinlainen epätodellisen olon kokemus, joka on aivan vaaraton ja viaton, muuta todella epämiellyttävä. Harmi, että muistan tarkkaan ilmiön ja sen ettei se ole vaarallinen, mutta en muista mistä tuo johtui yms. mutta ehkäpä löytäisit sen itse psykiatrian kirjoista: esim. Achte:n kirja katso kirjastosta psykiatrian kirjoja.
Aivan eri ilmiö on sitten ns. unihalvaus, jossa jotkut pelästyvät myös pahasti.
käyn katsomassa kirjastossa heti kunhan kerkiän. Se olo on kyllä niin epätodellinen että selkäpiitä riipii. Eikä ole unihalvaus, sekin on tuttua minulle. kiitokset.
Mulle, myös 23-vuotiaalle naiselle, on tullut eräistä nimeltä mainitsemattomista psyykelääkkeistä vähän tollanen olo. Hienoa että tämä nim. Yleislääkäri osasi kertoa tuon olon. Se on sairaan pelottavaa, kun se tulee.
Olen luullut kohtausten aikana, että se kuuluu asiaan, olen nyt tulossa normaaliksi ja olen tällainen lopun ikääni. On aistinut ruumiinsa jotenkin erilailla...
Juuh. Itse koin noita samoja tiloja joskus, tosin en "tuhoavassa" muodossa vaan sellaisessa että pystyn vaikuttamaan maailmaan (myös tuhoavasti) jollain tavalla.
Tilat poistuivat kun konkretisoin tätä kokemusta, etsin sitä syvemmäksi, hienonsin sen rakennetta, tartuin jopa yksittäisiin esineisiin, asioihin, aineen hienorakenteeseen ja mielikuvien tasolla tönin jopa yksittäisiä atomeja ja atomien osia ja loin henkisen kanavan oikeastaan kaikkeen mahdolliseen antaen itseni virrata "ulos" tuon kokemuksen kautta.
Sen jälkeen kokemukset ovat vaimenneet vaikka niitä joskus yhä on ja itsestäni on tuntunut että olen jollain tapaa lähempänä maailmaa. Mitään pelkoa en tunne vaan tuo olotila on rauhoittava ja antaa minulle erittäin miellyttävän meditatiivisen olon jossa pysyttelen mielelläni kauan ja sitten se hiljalleen sulaa pois.
Ehdotan tämän perusteella että kun seuraavan kerran koet tuota tunnetta niin ajattele jotain kaunista ja yleishyödyllistä. Fokusoi kokemasi massa ja voima tuon tarkoituksen palvelukseen ja heilauta kättäsi tai mitä tahansa muuta ruumiinosaa (fokusoi ajatukseksi ja anna sen kertoa mikä on oikea liike ja suunta) - ei lyöntiin tai potkuun - vaan suunnan ja voimanantamiseen. Luota siihen että alitajuisesti osaat ohjata tuota kokemusta tai että vähintään olet hyvässä tarkoituksessa oppimassa tuon voiman valjastamista. Lupaan että jos jotain hajoaa on se tarkoitettu hajoavaksi ja hajoitus itsessään luo taas uutta.
On turha yrittää valjastaa, kontrolli on harhaa. Vain yhdessä hetkessä voi antaa oman osansa, muuten on hiljaista.
Niin tätä ympäristön räjäyttävää tunnetta ei mulla muistaakseni ollut, vain tuo oman kehon epänormaalikokeminen, joka oli todella ahdistavaa.
Kyllä, juuri tuollainen kuuluu siihen ilmiöön.
Siis se, että on itse vaikuttamassa KOKO maailmaan. Joskus se vain ilmenee siten, että kokee, että omat ajatukset kykenevät tuhoamaan koko maailman, että koko maailma jotenkin romahtaa jos ajattelee juuri silloin jotenkin väärin tai jotain. Siksi se "tila" on useista enemmänkin ahdistava. Ko. ilmiö saattaa liittyä esim. pakko-oireiseen häiriöön: jos symmetria on tärkeää, niin tuossa "tilassa" saattaa tuntua, että jollei omassa mielessä kaikki ole samankokoista esim. tai muuten "tasapainossa" ja symmetriassa esim. jokin on huomattavasti isompi kuin jokin muu, niin se ero aiheuttaa jotenkin maailman romahtamisen. Eräänlainen transsi tuo tila on, vaaraton, mutta monille ahdistava, kai siitä sitten voi olla myös tuollainen miellyttävä muoto olemassa, joka tapauksessa kokeminen maailmasta omasta itsestään jotenkin erikoisesti sekoittuu tuossa tilassa: omat sisäiset ajatukset ja tuntemukset vaikuttavat jotenkin koko maailmaan.
Keskustelun aloittaja: saitko tähän koskaan vastausta? Kiinnostaisi paljon, kiitos jos jaksat kertoa.