Tiedättekö, millaisia vakuussummia operaattorit vaativat asiakkailta, joilla on luottohäiriömerkintä? Elisa ainakin ottaa 300 euroa. Kysyin Soneralta ja DNA:lta, mutta ne sanoivat, etteivät voi kertoa ennen kuin saavat sopimuksen. En haluaisi täytellä kaikkia tietojani turhaan. Kai niillä kuitenkin on jokin yleinen säännöstö takuusummista, vai mitenkähän se määräytyy?
Merkintäni Asiakastieto Oy:ssä koskee vapaaehtoista velkajärjestelyä, se ei siis ole varsinainen luottohäiriömerkintä. Onkohan sillä merkitystä takuusummaa määrättäessä.
Millaisia kokemuksia teillä on, jotka olette hakeneet puhelinyhteyttä tai laajakaistaa?
Sen kyllä sain selville Soneralta, että vakuussumma, jos sellainen määrätään, alkaa heti juosta asiakkaan hyväksi puhelinlaskuissa ja kuukausimaksuissa. Elisalta sen saa takaisin vasta vuoden päästä. Mutta operaattoreitahan on on aika monta, ehkä niillä on erilaisia käytäntöjä. Kai ne kaikki jonkun vakuussumman vaativat?
teleoperaattorin vakuusmaksu
41
18257
Vastaukset
- juuhtr
Omat luottotietoni ovat kunnossa, mutta...
Itse hain joku 2v sitten radiolinjalta liittymää. Olin ollut joskus 90 luvulla asiakas ja laskut olivat menneet perintään, jonne ne sitten hoidin ajallaan. Kun yritin avata liittymää pari vuotta sitten vaadittiin 200e takuumaksua. Luottotiedot minulla siis ovat kunnossa, mutta silloisella radiolinjalla oli omissa tiedoissaan merkintä vanhoista maksuhäiriöistäni. Sain kuitenkin liittymän toiselta operaattorilta ilman ongelmia.- alkuper.
Mielenkiintoista. Onkohan niillä oikeutta säilyttää noin kauan tietoja asiakkaistaan? Sehän on tavallaan nk. "musta lista", jonka tietosuojalaki kieltää. Olen ymmärtänyt, että tietosuojalaki velvoittaa jossain vaiheessa hävittämään tiedot, kun ihminen ei ole enää asiakkaana.
Minulla ei koskaan puhelinlaskut ole menneet perintään, mutta tein kyllä aika usein maksusopimuksia entisen operaattorini kanssa. Olin silloin rahavaikeuksissa ja sain ne kaikki hoidettua sillä velkajärjestelyllä, josta tuli sitten merkintä. Kuitenkin hoidin aina ajoissa asiat, ja maksusopimuksistahan operaattorit perivät maksun... Ehkäpä, jos nyt haen uutta liittymää, kurkistavat paitsi luottorekisteriin myös omiin ikivanhoihin tiedostoihinsa. Sitten räpsähtää isompi vakuussumma.
En sinänsä vastusta vakuussummaa, onhan se ymmärrettävää palvelutarjoajan kannalta, ja asiakkaallekin edullista jos se on ennakkomaksu kuten Soneralla, eli siitä voi heti alkaa lyhentää laskujaan. - asö
alkuper. kirjoitti:
Mielenkiintoista. Onkohan niillä oikeutta säilyttää noin kauan tietoja asiakkaistaan? Sehän on tavallaan nk. "musta lista", jonka tietosuojalaki kieltää. Olen ymmärtänyt, että tietosuojalaki velvoittaa jossain vaiheessa hävittämään tiedot, kun ihminen ei ole enää asiakkaana.
Minulla ei koskaan puhelinlaskut ole menneet perintään, mutta tein kyllä aika usein maksusopimuksia entisen operaattorini kanssa. Olin silloin rahavaikeuksissa ja sain ne kaikki hoidettua sillä velkajärjestelyllä, josta tuli sitten merkintä. Kuitenkin hoidin aina ajoissa asiat, ja maksusopimuksistahan operaattorit perivät maksun... Ehkäpä, jos nyt haen uutta liittymää, kurkistavat paitsi luottorekisteriin myös omiin ikivanhoihin tiedostoihinsa. Sitten räpsähtää isompi vakuussumma.
En sinänsä vastusta vakuussummaa, onhan se ymmärrettävää palvelutarjoajan kannalta, ja asiakkaallekin edullista jos se on ennakkomaksu kuten Soneralla, eli siitä voi heti alkaa lyhentää laskujaan.Maksele vaan kiltisti tai hommaa prepaid-persaukisten liittymä.
Ei siitä alle 300 euron selviä. 300 euroa pitäisi olla pikkuraha sinullekin. - hoihoijjaaa
asö kirjoitti:
Maksele vaan kiltisti tai hommaa prepaid-persaukisten liittymä.
Ei siitä alle 300 euron selviä. 300 euroa pitäisi olla pikkuraha sinullekin.Miten sulla omasta mielestä menee??
- vakuusmaksut
..nousseet sitten markka-ajasta. Itselläni oli velkajärjestely meneillään vielä v 2000 ja olisin ottanut radiolinjan liittymän. Mulla oli Soneran ja siihen ei tarvinnu takuita eikä vakuuksia. Radiolinja vaati 500mk vakuutta.En ottanut vaan pysyin entisessä. Eräs tuttu sai myös Soneran liittymän ilman vakuutta, vaikka oli merkintä.Miten lie nykyään?
- juu u
DNA 500€ pelkkä vakuus
TF 340€ alkaa lyhentyyn heti laskuissa
Elisa 300€ pelkkä vakuus
Haeppas perheelle puhelimet ja lapsille kans Tele ja DNA ei kerro etukäteen valehtelevat kyllä jonkun summan, Tele kertoi että olis 170€ oli toi 340€, DNA:lla sanoi 380€ totuus toi 500€. Hieno tapa huijata muutenkin köyhiä!! - on tapauskohtainen
juu u kirjoitti:
DNA 500€ pelkkä vakuus
TF 340€ alkaa lyhentyyn heti laskuissa
Elisa 300€ pelkkä vakuus
Haeppas perheelle puhelimet ja lapsille kans Tele ja DNA ei kerro etukäteen valehtelevat kyllä jonkun summan, Tele kertoi että olis 170€ oli toi 340€, DNA:lla sanoi 380€ totuus toi 500€. Hieno tapa huijata muutenkin köyhiä!!Itselläni on 12 luottohäiriömerkintää ja DNA:n vakuusmaksu oli 340 euroa.
- Anonyymi
juu u kirjoitti:
DNA 500€ pelkkä vakuus
TF 340€ alkaa lyhentyyn heti laskuissa
Elisa 300€ pelkkä vakuus
Haeppas perheelle puhelimet ja lapsille kans Tele ja DNA ei kerro etukäteen valehtelevat kyllä jonkun summan, Tele kertoi että olis 170€ oli toi 340€, DNA:lla sanoi 380€ totuus toi 500€. Hieno tapa huijata muutenkin köyhiä!!jaahas... mulle taas DNA on laittanu sähköpostia, että vaatii 800 euron vakuus maksun
- Okaro
Kuulin tuossa eräältä, että Saunalahti perisi laajakaistasta 500 euron vakuuden, jos luottotiedot eivät ole kunnossa. Tuo on täysin kohtuutonta, kun kuukausimaksu voi olla alle 18 euroa. Olisi syytä lailla säädellä näitä. Laajakaistasta mielestäni korkeintaan 2-3 kuukauden maksut ovat kohtuullisia.
Ensinnäkin on väärä lähtökohta ajatella palvelun hintaa. Pikemminkin kannattaa ajatella sitä vaivaa ja niitä kuluja joita laajakaista-asiakkaastakin koituu, jos hän jättää laskunsa maksamatta. Kuukauden-parin (laskunsa maksavat) asiakkaatkin ovat nettioperaattoreille varmasti enemmän riesa kuin hyöty.
Miksi lain pitäisi säädellä Saunalahden takuumaksuja? Kyllä yrityksellä pitää olla oikeus hinnoitella palvelunsa ja asettaa epäluotettaviksi osoittautuneille asiakkaille haluamansa kynnykset. Jos ne tuntuu liian suurelta, niin silloin voi kääntyä muiden operaattoreiden puoleen.- Okaro
kriittinen kirjoitti:
Ensinnäkin on väärä lähtökohta ajatella palvelun hintaa. Pikemminkin kannattaa ajatella sitä vaivaa ja niitä kuluja joita laajakaista-asiakkaastakin koituu, jos hän jättää laskunsa maksamatta. Kuukauden-parin (laskunsa maksavat) asiakkaatkin ovat nettioperaattoreille varmasti enemmän riesa kuin hyöty.
Miksi lain pitäisi säädellä Saunalahden takuumaksuja? Kyllä yrityksellä pitää olla oikeus hinnoitella palvelunsa ja asettaa epäluotettaviksi osoittautuneille asiakkaille haluamansa kynnykset. Jos ne tuntuu liian suurelta, niin silloin voi kääntyä muiden operaattoreiden puoleen.Mitä ihmeen vaivaa? Eivät operaattorit tappiolla myy, joten aiheitunut haitta on enintään maksamattomat laskut ja normaalit perintäkulut. Jos laskuja ei voi maksaa voidaan yhteys panna poikki.
Laajakaista on nykyään melkein välttämätön siksi ei ole mitään perustetta periä kohtuuttomia takuumaksuja henkilöltä, jolla ei luottotiedot ole kunnossa. Muilla operaattoreilla on suunnilleen yhtä kohtuuttomia maksuja. Okaro kirjoitti:
Mitä ihmeen vaivaa? Eivät operaattorit tappiolla myy, joten aiheitunut haitta on enintään maksamattomat laskut ja normaalit perintäkulut. Jos laskuja ei voi maksaa voidaan yhteys panna poikki.
Laajakaista on nykyään melkein välttämätön siksi ei ole mitään perustetta periä kohtuuttomia takuumaksuja henkilöltä, jolla ei luottotiedot ole kunnossa. Muilla operaattoreilla on suunnilleen yhtä kohtuuttomia maksuja.Maksukehoitusten lähettämisestä ja maksujen perintään siirtämisestä on vaivaa. Laajakaistayhteyden avauksesta koituu työtä ja vaivaa sen verran, että kuukauden asiakassuhteella ei vielä voittoa tehdä.
Muuten, kyllä (jotku) operaattorit tappiolla myyvät. Tammi-syyskuussa Saunalahden tulos oli miinuksella 21,7 miljoonaa euroa!
Laajakaista ei ole mikään välttämättömyys ja on aivan oikein että yrityset asettavat luottotiedottomille asiakkaille takuumaksuja. Muutenhan nämäkin laskut rahastetaan muilta asiakkailta maksamattomiksi jäädessään.- Okaro
kriittinen kirjoitti:
Maksukehoitusten lähettämisestä ja maksujen perintään siirtämisestä on vaivaa. Laajakaistayhteyden avauksesta koituu työtä ja vaivaa sen verran, että kuukauden asiakassuhteella ei vielä voittoa tehdä.
Muuten, kyllä (jotku) operaattorit tappiolla myyvät. Tammi-syyskuussa Saunalahden tulos oli miinuksella 21,7 miljoonaa euroa!
Laajakaista ei ole mikään välttämättömyys ja on aivan oikein että yrityset asettavat luottotiedottomille asiakkaille takuumaksuja. Muutenhan nämäkin laskut rahastetaan muilta asiakkailta maksamattomiksi jäädessään.Nuo kulut eivät ole missään suhteessa 500 euron takuunmaksuun. Perintäkulut ovat luokkaa 5 euroa. Saunalahden tappiosta taas tuskin voi syyttää luottotiedot menettäneitä asiakkaita. Laajakaista on kyllä aikalailla välttämättömyys nykyaikana.
Okaro kirjoitti:
Nuo kulut eivät ole missään suhteessa 500 euron takuunmaksuun. Perintäkulut ovat luokkaa 5 euroa. Saunalahden tappiosta taas tuskin voi syyttää luottotiedot menettäneitä asiakkaita. Laajakaista on kyllä aikalailla välttämättömyys nykyaikana.
No niitä kuluja varmaan syntyy muitakin kuin 5 euron perintäkulut. Vai onko firmassa työntekijät talkoohengellä töissä, tietoverkot asennettu taikomalla etc.
Kuinka niin laajakaista on välttämättömyys nykyaikana? Perusteluja.- Okaro
kriittinen kirjoitti:
No niitä kuluja varmaan syntyy muitakin kuin 5 euron perintäkulut. Vai onko firmassa työntekijät talkoohengellä töissä, tietoverkot asennettu taikomalla etc.
Kuinka niin laajakaista on välttämättömyys nykyaikana? Perusteluja.Siis selitä nyt miten nettiyhteydestä voisi tulla suuremmat kulut kuin normaali veloitus? Ei 17,90 kuukaudessa maksavasta nettiyhteydestä pääse millään tulemaan n. 500 euron kuluja. Ei millään!
Netti on tärkeä nykyään esimerkiksi työnhaussa. Toki ilmankin tulee toimeen. Samoin tulee toimeen ilman puhelinta tai jääkaappiakin. - oikeusss
Okaro kirjoitti:
Siis selitä nyt miten nettiyhteydestä voisi tulla suuremmat kulut kuin normaali veloitus? Ei 17,90 kuukaudessa maksavasta nettiyhteydestä pääse millään tulemaan n. 500 euron kuluja. Ei millään!
Netti on tärkeä nykyään esimerkiksi työnhaussa. Toki ilmankin tulee toimeen. Samoin tulee toimeen ilman puhelinta tai jääkaappiakin.Oikeus vaatia vakuusmaksuja pers aukisilta asiakkailtaan. Ellei pikku vakuusmaksua pysty maksamaan, pitää ottaa prepaid-liittymä.
Ei mitään hyväntekeväisyyttä tämä operaattoribisnes ole. Ärsyttää tuollaiset mankujat - Okaro
oikeusss kirjoitti:
Oikeus vaatia vakuusmaksuja pers aukisilta asiakkailtaan. Ellei pikku vakuusmaksua pysty maksamaan, pitää ottaa prepaid-liittymä.
Ei mitään hyväntekeväisyyttä tämä operaattoribisnes ole. Ärsyttää tuollaiset mankujatMistä saa prepaid laajakaistan? En ole kiistämässä oikeutta ottaa vakuusmaksua, mutta vakuusmaksun tulee olla kohtuullinen suhteessa asiakkaan mahdollisesti aiheuttamaan laskuun. Kohtuullinen takuumaksu olisi esim. se, jonka asiakas voisi kolmen ensimmäisen kuukauden aikana aiheuttaa. Kun liittymää on pidetty esim. vuosi pitäisi suurin takuumaksu olla esim. kolmen kuukauden maksut. Ymmärrän, että matkapuhelimissa suuretkin takuumaksut voivat olla perusteltuja, koska sillä voi tehdä suurenkin laskun. Laajakaistassa näin ei ole. 500 euron vakausmaksu laajakaistasta, joka maksaa 215 euroa vuodessa on kohtuuton. piste. Lisäksi pitää muistaa, että luottotiedottomistakin suurin osa hoitaa laskunsa. Vakuusmaksun sijaan voisikin olla ylimääräinen avausmaksu, jolloin se voisi olla huomattavasti pienempi, kun riittäisi että kaikki avausmaksut yhdessä kattaisivat maksamattomat laskut.
En näe miten se, että kannatta sitä että luottotietojen menettäneeitä on kohdeltava ihmisinä olisi marisemista. Luottotiedot voivat mennä monsta syystä, joilla ei ole mitään tekemistä maksamattomien puhelin- tai laajakaistamaksujen kanssa ja ne voivat olla menetetyt koko loppuelämän. Edes uusi laki ulosoton vanhenemisesta ei vanhenna itse velkaa ja siten käsittääkseni velkoja voi estää luottotietojen palauttamisen. Luottotiedoton ei ole rikollinen. - liittolainen
Okaro kirjoitti:
Nuo kulut eivät ole missään suhteessa 500 euron takuunmaksuun. Perintäkulut ovat luokkaa 5 euroa. Saunalahden tappiosta taas tuskin voi syyttää luottotiedot menettäneitä asiakkaita. Laajakaista on kyllä aikalailla välttämättömyys nykyaikana.
Ota Elisan Laajakaista...siellä ei tarvii maksaa takuumaksuja...maksetaan vaan 2kk kerrallaan etukäteennn...saa olla luotot tosi kuralla....
- Pasli
kriittinen kirjoitti:
Ensinnäkin on väärä lähtökohta ajatella palvelun hintaa. Pikemminkin kannattaa ajatella sitä vaivaa ja niitä kuluja joita laajakaista-asiakkaastakin koituu, jos hän jättää laskunsa maksamatta. Kuukauden-parin (laskunsa maksavat) asiakkaatkin ovat nettioperaattoreille varmasti enemmän riesa kuin hyöty.
Miksi lain pitäisi säädellä Saunalahden takuumaksuja? Kyllä yrityksellä pitää olla oikeus hinnoitella palvelunsa ja asettaa epäluotettaviksi osoittautuneille asiakkaille haluamansa kynnykset. Jos ne tuntuu liian suurelta, niin silloin voi kääntyä muiden operaattoreiden puoleen.kriittinen ja minä tykkään puhua p------. Voi v sun kanssa ja sun juttujes, osta olvdit ja mene hoitoon lähimpään rautakaupåan naapuriin
- kriisinen
kriittinen kirjoitti:
Ensinnäkin on väärä lähtökohta ajatella palvelun hintaa. Pikemminkin kannattaa ajatella sitä vaivaa ja niitä kuluja joita laajakaista-asiakkaastakin koituu, jos hän jättää laskunsa maksamatta. Kuukauden-parin (laskunsa maksavat) asiakkaatkin ovat nettioperaattoreille varmasti enemmän riesa kuin hyöty.
Miksi lain pitäisi säädellä Saunalahden takuumaksuja? Kyllä yrityksellä pitää olla oikeus hinnoitella palvelunsa ja asettaa epäluotettaviksi osoittautuneille asiakkaille haluamansa kynnykset. Jos ne tuntuu liian suurelta, niin silloin voi kääntyä muiden operaattoreiden puoleen."Pikemminkin kannattaa ajatella sitä vaivaa ja niitä kuluja joita laajakaista-asiakkaastakin koituu, jos hän jättää laskunsa maksamatta."
Vaikka maksan laskun tai jätän maksamatta, niin laskutuksen työntekijät ovat töissä.
"Miksi lain pitäisi säädellä Saunalahden takuumaksuja?"
Sen takia että ne ovat kohtuuttoman suuret, verrattuna kuukausimaksuihin. - kriisinen
kriittinen kirjoitti:
Maksukehoitusten lähettämisestä ja maksujen perintään siirtämisestä on vaivaa. Laajakaistayhteyden avauksesta koituu työtä ja vaivaa sen verran, että kuukauden asiakassuhteella ei vielä voittoa tehdä.
Muuten, kyllä (jotku) operaattorit tappiolla myyvät. Tammi-syyskuussa Saunalahden tulos oli miinuksella 21,7 miljoonaa euroa!
Laajakaista ei ole mikään välttämättömyys ja on aivan oikein että yrityset asettavat luottotiedottomille asiakkaille takuumaksuja. Muutenhan nämäkin laskut rahastetaan muilta asiakkailta maksamattomiksi jäädessään."Maksukehoitusten lähettämisestä ja maksujen perintään siirtämisestä on vaivaa."
Operaattorit ja perintätoimistot ottavat moninkertaisesti omansa takaisin päästessään perimään saataviaan. - kriisinen
kriittinen kirjoitti:
No niitä kuluja varmaan syntyy muitakin kuin 5 euron perintäkulut. Vai onko firmassa työntekijät talkoohengellä töissä, tietoverkot asennettu taikomalla etc.
Kuinka niin laajakaista on välttämättömyys nykyaikana? Perusteluja."Kuinka niin laajakaista on välttämättömyys nykyaikana? Perusteluja."
Ei tarvitse perusteluja, eduskunta on päättänyt näin. - Öllerö
kriittinen kirjoitti:
No niitä kuluja varmaan syntyy muitakin kuin 5 euron perintäkulut. Vai onko firmassa työntekijät talkoohengellä töissä, tietoverkot asennettu taikomalla etc.
Kuinka niin laajakaista on välttämättömyys nykyaikana? Perusteluja.Tietoverkot on tehty suureksi osaksi veronmaksajien rahoilla.
Perintäkulujen kustannus on aika hankala eritellä, mutta eiväthän ne
kovin kummoisia ole per asiakas.
Eikä myöskään liittymän uudelleenaukaisu ihmeitä maksa, kun propellipää
painaa paria näppäintä.
Takuumaksut ovat ok, mutta niiden pitää olla suhteessa esim. tässä
tapauksessa kk-maksuihin ja sitä kautta muodostuviin mahdollisiin
luottotappioihin.
Esimerkkinä tästä voisi käyttää vuokra-asunnon kuukauden parin
vakuusmaksua joka on ihan kohtuullinen.
Itse en uskaltaisi maksaa jollekin Saunalahdelle ainakaan 500 euron
maksua tai ainakin heillä pitäisi olla pankkivakuus vakuudelleni. - olli43
Okaro kirjoitti:
Mitä ihmeen vaivaa? Eivät operaattorit tappiolla myy, joten aiheitunut haitta on enintään maksamattomat laskut ja normaalit perintäkulut. Jos laskuja ei voi maksaa voidaan yhteys panna poikki.
Laajakaista on nykyään melkein välttämätön siksi ei ole mitään perustetta periä kohtuuttomia takuumaksuja henkilöltä, jolla ei luottotiedot ole kunnossa. Muilla operaattoreilla on suunnilleen yhtä kohtuuttomia maksuja.ja sitä paitsi operaatorit on myynyt varsinkin mobiili dataa tappiolla ja siihen on tulossa reipas korotus kaikilla ensivuoden alusta.
- pekele
Saunalahdella vakuumaksu on lajaakaistasta(100e) maksu palautetaan takasin 12-kuukauden kuluttua jos hoitaa velvotteensa pulinat pois!
- hopo
Samaa mieltä. Parin kuukauden vakuusmaksu ja jos töpeksii laskunmaksun niin liittyymä poikki, vakuusmaksusta rästit ja kelleen ei tapahdu vahinkoa.
- sijaisikärsijä
Minulla on kolme DNA liittymää,yksi itsellä, tyttärelläni ja siskollani. Siskollani on luottotiedoissa häiriö,joten hän ei saa omaa liittymää. DNA on edullinen aarreliittymä, kun voidaan siskoni kanssa päivittäin jutella, välittämättä laskusta.
Mutta ongelmia alkoi syntyä laskujen kanssa. Meillä tyttäreni kanssa on 14- 23e kuukaudessa. Siskoni laskut 147e, 184 ja 252e, sama liittymä kuinka voi olla mahdollista. Ollaan oltu monta kertaa yhteydessä DNA:han, siellä ei näy, että kukaan on koskaan soittanut tai muutenkaan kysellyt mitään. Onko nämä sitten niitä takuumaksuja, saadaanko ne takaisin? voiko joku kertoa......Tosi epäreilua meininkiä....pitäähän luottotiedon menettäneilläkin olla jokin oikeusturva, vai ovatko he lainsuojattomia. Ainahan ei luottotiedot ole mennyt omien velkojen takia! Vastatkaa mitä tehdä?- kannattaakohan..
ihan oikeasti keskustella siskosi kanssa mihin muualle on sitten soitellut kun on saanut tuollaiset maksut aikaan? Kaiiki liittymäthän on sinun nimillä? Saat varmaankin erittelyn siskosi puhelinliikenteestä halutessasi..
Suku on taas todistettavasti pahin!
- taiteilija7
DNA-yhtiö sai myytyä vuosi sitten liittymän ja puhelimen (ei oltaisi edes tarvittu). Henk.kohtaisilla tiedoillani olisi pitänyt vakuusmaksu maksaa, mutta y-tunnuksella olevaan yritykseen sain liittymän ja myivät puhelimenkin osamaksulla lisäksi ilman mitään vakuutta. Sen vuoksi puhelin otettiinkin, sillä kuka nyt ostaisi osamaksupuhelinta, jos olisi heittää pöytään 500€? Vuoden lopulla oli sitten laskumaksuepäselvyyksiä eivätkä edes vastanneet puhelimeen päiväsaikaan, kun olisi kyselty. Sitten yhtäkkiä tammikuussa ennenkuin oli asiat selvinnyt, katkaisivat yhteydet. Pitivät vielä siinä uskossa, että kun laskut on maksettu, liittymä avataan, kun todistettavasti maksettu. Nyt vaikka maksut on maksettu (Y-TUNNUKSEN LUOTTOTIEDOTKIN KUNNOSSA) ja kun ei oltu halukkaita maksamaan pika-avausmaksua (25 e), niin lähettivät 500 euron vakuusmaksuvaatimuksen yllättäen ja aikaa hoitaa 14 pv eikä ilman vakuusmaksua avata uudestaan. Nyt eivät halua enää edes neuvotella eivätkä kommentoi sopimuksen purkamista ja haluani luovuttaa ylikallista puhelinta takaisin. PALVELU HUONOA. USKOMATONTA.
- vähäpuheinen
Yritin ostaa Soneralta 3g-puhelimen kuukausiliittymällä. Puhelimen hinta olisi ollut reilut 400 euroa ja liittymän kuukausihinta alle 15 euroa. Minulla on vanha, opiskeluaikainen maksuhäiriömerkintä, joka tuli noin 60 euron summasta. Merkintä on vanhentumassa parin kuukauden sisällä, velka on aikoja sitten maksettu, eikä mitään muita merkintöjä ole tullut kolmeen vuoteen. Soneran mielestä on kohtuullista, että maksan haluamastani paketista 600 euroa vakuusmaksua.
Kokonaislasku olisi siis ollut tonnin. Olin valmis maksamaan puhelimen kerralla ja vaikka vuoden kuukausimaksut ennakkoon, jolloin summa olisi ollut yhteensä noin 600 euroa. Mutta tuhat euroa ylittää kipukynnyksen. Olisi mulla varaa maksaa se ihan leikiten ja vaikka moneen kertaan, mutta Soneran periaate on niin käsittämätön, asiakasta kunnioittamaton ja vittumainen, että sanoin kaupalle ei kiitos.
Kohtuuttomalla vakuusmaksukäytännöllään Sonera menetti siis minun tapauksessani 600 euron kertakaupan ja kahden vuoden asiakkuuden.- kelttu
Persaukisten luottonsa menettäneiden on turha vinkua. jos haluaa liittymän niin maksaa takuumaksun. jos ei ole varaa niin sitten ei ole. ei kai se operaattoreiden vika ole jos joku on tyrinyt raha-asiansa.
- kysehän
on siitä, että se on palveluntarjoajalle ilmaista rahaa. Vaaditaan luottotiedottomilta vakuuksia, jotka voidaan laittaa vuodeksi korolle jne.
Esimerkiksi laajakaistaliittymässä yrityksen tappio voi olla yhden (tai kahden) kuukauden maksun verran. Jos laskua ei makseta, niin liittymä menee poikki. Loppupeleissä asiakas maksaa myös perintäkulut. Todellisia luottotappioita on todennäköisesti vähän.
Operaattorithan hyväksyvät myös ns. henkilötakauksen. Joku muu ottaa liittymän, johon merkitään luottotiedoton käyttäjäksi ja laksunmaksajaksi. Jos käyttäjä ei maksa, niin peritään omistajalta. - Vili
kelttu kirjoitti:
Persaukisten luottonsa menettäneiden on turha vinkua. jos haluaa liittymän niin maksaa takuumaksun. jos ei ole varaa niin sitten ei ole. ei kai se operaattoreiden vika ole jos joku on tyrinyt raha-asiansa.
Täällä taas vinkuu joku kulta lusikka pe*****ä syntyny jälkeen jäänyt yksilö.... Sekö tekee ihmisestä persaukisen jos on luottotiedot menny????
- Kultalusikat persees
kysehän kirjoitti:
on siitä, että se on palveluntarjoajalle ilmaista rahaa. Vaaditaan luottotiedottomilta vakuuksia, jotka voidaan laittaa vuodeksi korolle jne.
Esimerkiksi laajakaistaliittymässä yrityksen tappio voi olla yhden (tai kahden) kuukauden maksun verran. Jos laskua ei makseta, niin liittymä menee poikki. Loppupeleissä asiakas maksaa myös perintäkulut. Todellisia luottotappioita on todennäköisesti vähän.
Operaattorithan hyväksyvät myös ns. henkilötakauksen. Joku muu ottaa liittymän, johon merkitään luottotiedoton käyttäjäksi ja laksunmaksajaksi. Jos käyttäjä ei maksa, niin peritään omistajalta.Paljon ne vakuutusmaksut nykyään on, laitan soneralle viestiä niin selviää vielä jonkun pari sataa voin laajakaistan vakuudeksi maksaa mutta enemmän on jo epäkohtuutonta.
- karikko10
Kultalusikat persees kirjoitti:
Paljon ne vakuutusmaksut nykyään on, laitan soneralle viestiä niin selviää vielä jonkun pari sataa voin laajakaistan vakuudeksi maksaa mutta enemmän on jo epäkohtuutonta.
hommasin mukkulan ja liittymän yritin sitä aluksi soneralta oli vakuusmaksu 500e oli vähän liikaa mulle sit kokeilin elisaa 5m mobiililaajakaista sen sit hommasin oli vakuusmaksu 300e saahan sen vuoden päästä takas jos laskut maksaa niinkuin pitää ,on niin kuin raha pankissa
- laaajakaistaaa
karikko10 kirjoitti:
hommasin mukkulan ja liittymän yritin sitä aluksi soneralta oli vakuusmaksu 500e oli vähän liikaa mulle sit kokeilin elisaa 5m mobiililaajakaista sen sit hommasin oli vakuusmaksu 300e saahan sen vuoden päästä takas jos laskut maksaa niinkuin pitää ,on niin kuin raha pankissa
kuin pankissa, elisa repii korot tuosta vakuusmaksusta ja raha kyllä palautetaan 1 vuoden jälkeen liittymän avaamisesta jos muistaa soitella elisalle ja muistutella asiasta, ja kun vuosi on täynnä ja haluaa rahan takaisin tietysti kaikki laskut pitää olla hoidettu, ja viimeisin lasku pitää maksaa pois vaikka eräpäivä olisi vasta 2 viikon päässä ennen kuin suostuvat palauttamaan vakuuden. Laajakaista oli yllätys että ei vaatineet vakuuksia, lähettelee vaan 2kk laskun kerralla.
- eräsvaan
laaajakaistaaa kirjoitti:

On vähän summat muuttuneet. Itse otin vuonna 2004 Soneralta laajakaistaliittymän, johon tuli 200euron vakuusmaksu. Kun muuttaessani irtisanoin liittymän pyysivät samassa yhtydessä tilinumeron johon vakuusmaksun voi palauttaa ja parin päivän päästä liittymän sulkeutumisesta oli rahat tilillä.
Ja tuohon korkoasiaan, monethan maksavat asunnostaan sen 1-2kk vakuusmaksua vuokranantajalle, eikä siinäkään saa niitä korkoja itselleen, eikä sitä rahaa missään vaiheessa aleta tilitellä takaisin. Mielestäni tämä on täysin verrattava juttu. - Aki81
eräsvaan kirjoitti:
On vähän summat muuttuneet. Itse otin vuonna 2004 Soneralta laajakaistaliittymän, johon tuli 200euron vakuusmaksu. Kun muuttaessani irtisanoin liittymän pyysivät samassa yhtydessä tilinumeron johon vakuusmaksun voi palauttaa ja parin päivän päästä liittymän sulkeutumisesta oli rahat tilillä.
Ja tuohon korkoasiaan, monethan maksavat asunnostaan sen 1-2kk vakuusmaksua vuokranantajalle, eikä siinäkään saa niitä korkoja itselleen, eikä sitä rahaa missään vaiheessa aleta tilitellä takaisin. Mielestäni tämä on täysin verrattava juttu.Itse muutin Vantaalle antennitaloon johon en enää saanut welhon laajakaistaa siirrettyä, talon ilmoitustaululla oli SUOMICOMMUNICATIONIN tarra jonne soitin ja tiedustelin lajakaistaa, koska minulla oli luottohäiriömerkintöjä piti maksaa ennakkomaksu 100e eli maksoin 4kk. ennakkoon! mielestäni summa oli hyvin kohtuullinen verrattuna joidenkin isojen firmojen useiden satojen kiskurivakuusmaksuihin! Järjettömän korkeilla vakuusmaksuilla jotkut yhtiöt ilmeisesti haluavat vain pitää poissa ns. "kakkosluokan kansalaiset" joille eivät halua palvelujaan tarjota! Mielestäni on törkeää että kaikkein heikoimmassa asemassa olevia sorretaan vielä lisää estämällä joidenkin palvelujen saatavuus ylisuurilla vakuuksilla! Olisiko syytä esim.viestintäministeriön pohtia jonkinlaista vakuusmaksukattoa yrityksille! Omasta mielestäni yli 100e vakuus on liian kova esim. kelan tai sossun rahan varassa elävälle!
- Takuut palauttamatta
eräsvaan kirjoitti:
On vähän summat muuttuneet. Itse otin vuonna 2004 Soneralta laajakaistaliittymän, johon tuli 200euron vakuusmaksu. Kun muuttaessani irtisanoin liittymän pyysivät samassa yhtydessä tilinumeron johon vakuusmaksun voi palauttaa ja parin päivän päästä liittymän sulkeutumisesta oli rahat tilillä.
Ja tuohon korkoasiaan, monethan maksavat asunnostaan sen 1-2kk vakuusmaksua vuokranantajalle, eikä siinäkään saa niitä korkoja itselleen, eikä sitä rahaa missään vaiheessa aleta tilitellä takaisin. Mielestäni tämä on täysin verrattava juttu.Minulla oli Soneran laajakaista vuodenpäivät. Piti maksaa 200e vakuusmaksu josta yksipuoliset ehdot tuli. Ei siis korkoa. Sonera muutti rajattoman netin yksipuolisesti niin että päivässä voi käyttää tietyn määrän yhteyksiä. Ei mitään ohjeita jolla sitä voi kontroloida jos avasi iltsikan sivun tai ison kuvan niin se olikin siinä kuten jäkeenpäin selvisi. Paukahti suuri lasku ja vein sen kuluttajaasiamiehelle ja voitin. En enää uskaltanut käyttää koko konetta.Sonera ei huomioinut irtisanomista eikä soittoja sinne. Aina oli uusi neropatti langan päässä. Kaikki laskut oli maksettu siitä mitä sitä käytettiinkin. Uusia laskuja lykkäsi monta kuukautta jälkikäteen, eikä uskottu mitään. Eikä hommaa saanut poikki.Tähän päivään mennessä n.10 vuotta, eikä rahoja ole palautettu ja se on suuri lovi työttömän yksinhuotajan taloudessa. Jälkeenpäin on tullut tuo vuoden systeemi.
Mitä tulee vuokralaisten korkoihin niin vakuudet voi laittaa tilille joka kasvaa korkoa. Ennen sieltä tuli hyvinkin muutama satanen mutta nyt saa melkein maksaa kun rahaa pitää pankissa. Niin ja itse saa vielä tehdä työt.
- ei enää koskaan!
Jännä homma kun tulee vakuusmaksu 500 euroa DNA:lta vaikka toissa viikolla soitin että kaikki on kunnossa. Vaihtuu liittymä aika äkkiä. Palvelu ei muutenkaan pelaa, maksan mokkulasta joka on rikkoutunut nyt jo toista kertaa. Aiemmin liikalaskutuksesta lupasivat jonkun hyvitystuotteen, sekin on jäänyt lähettämättä. On vittu vaikeeta. Nyt vaihtuu operaattorit! Kun soittaa aspaan sanovat: "hetki pieni, kysyn esimieheltä", mutta puhelinmyyntiä itsekin joskus tehneenä tiedän sen olevan vain jippo.
- hake77
300€ minulta pyydettiin.vuoden päästä maksetaan takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35089481 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692368- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161552Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601320Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227