Asia oli Ilta-Sanomien mukaan ollut oikeuskäsittelyssä.
Halosen vaalityöntekijää lyönyt oli kovasti katunut tekoaan ja pyydellyt anteeksi.
Samalla hemmolla oli kaksi muutakin pajoinpitelyä.
Naisystävän pahoinpitely ja toinen oli se, että hän oli kapakassa lyönyt jotain miestä oluttuopilla päähän.
Oliko hullu humalainen Niinistön kannattaja?

Vastaukset 6
Vanhimmat
oli pesunkestävä kommunisti jostain Korson persereiästä.
SDP:llahan on merkittävä osa Suomen historiassa sillä, ettei kommunistit nousseet valtaan.
Saattaa se jossain kommunistissa vielä vihantunteita herättää.
Olikohan naisystävä ja kapakkatuttukin kommunisteja, kun se nekin pieksi?
Toisaalta, mieshän oli kertonut olevansa jonkun muun kuin Halosen kannattaja vaaleissa.
Se taas voisi tarkoittaa kuitenkin, että Saulin kannattaja siellä riehui.
Kokoomuslaiset kun ovat muutenkin oikein kansanedustajatasolla tulleet kuuluisiksi pahoinpitely- (myös varkauksia) tuomioistaan,
Olikohan naisystävä ja kapakkatuttukin demareita, kun se nekin pieksi?
HELSINKI. Sisäministeriön entinen kansliapäällikkö Kari Häkämies (kok) tuomittiin tiistaina Raaseporin käräjäoikeudessa sakkoihin kolmesta pahoinpitelystä. Vuonna 2002 tapahtuneet pahoinpitelyt kohdistuivat Häkämiehen silloiseen naisystävään.
http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1064844377281
löytyy paremminkin sieltä Halosen leiristä. Nakkikïoskilla sekin tietysti tapahtui Kalliossa. Kuka oikeistolainen viitsii koskea Halosen kannattajaan. Hyi...olkoon. Voi saada vaikka syyhypunkin tai kirppuja.
....lesbo....TH