Kiinnostaisi tietää, kuinka monella mustasukkaisella on ollut etäinen ja hyljeksivä äiti. Johtavatko mustasukkaisuuden juuret äitivajeeseen: rakkauteen jota kaiken aikaa etsi mutta jäi paitsi silloin kun avuttomin oli.
Itse ainakin olen hyvin mustasukkainen ja äiti (niin), en halua tuomita, mutta hän ei antanut minulle sitä mitä kipeimmin olisin tarvinnut. Ja siksikö pelkään miessuhteessani kaiken aikaa, että tulee joku joka vie rakkaani minulta, koska tunnen itseni sisältä niin arvottomaksi ja huonoksi. Muut ovat parempia.
Itse ainakin olen hyvin mustasukkainen ja äiti (niin), en halua tuomita, mutta hän ei antanut minulle sitä mitä kipeimmin olisin tarvinnut. Ja siksikö pelkään miessuhteessani kaiken aikaa, että tulee joku joka vie rakkaani minulta, koska tunnen itseni sisältä niin arvottomaksi ja huonoksi. Muut ovat parempia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin, taidan olla kanssasi samaa mieltä. En lapsuudessani koskaan saanut kokea äidinrakkautta. Äiti joskus ollessani aikuinen sanoi, että on tietenkin rakastanut minua, mutta ei koskaan osannut näyttää sitä minulle.
Minulla on myös erittäin huono itsetunto ja luulen sen myös johtuvan äitisuhteestani. Kaksi aikaisempaa suhdettani olen jo pilannut mustasukkaisuuteni takia ja nyt tuntuukin siltä, etten uutta suhdetta enää aloita ennenkuin olen saanut ns. itseni kuntoon. Onko se mahdollista oppia luottamaan ikinä toiseen vai epäilenkö aina...???
Uusi vinkkeli asiaan, hmmm... Itse tosi mustis myös, pilannut suhteet olemalla itsekin onneton kun ei rannallekaan voi oman "huonon" kropan kanssa mennä, siis huonon itsetunnon takia. Äitylistä sen verran että rakastaa ja hoivaa tänä päivänä aikuista tytärtään parhaansa mukaan (ilman sanoja ja fyysistä läheisyyttä vieläkin), mutta lapsena muistan kyllä usein tuntevani etäisyyttä äidistä, isää ei ollut, joten ehkä sitä olisi voinut odottaa enemmän äidiltä. 10v. vanhempi isosisko koki jopa väkivaltaa mudeltamme aikoinaan. Elikkä elikkä...
Niinhän sitä sanotaan, että lapsuuden traumat heijastuvat tavalla tai toisella aikuisiässä.
Itse olen kokenut lapsuudessani äitini osalta välinpitämättömyyttä, hän ei ottanut koskaan syliin tai muutenkaan osoittanut välittämistä. Kova ja tunteeton persoona.
Onnekseni olen kuitenkin tasapainoinen, lieneekö se sitten rakastavien siskojeni ansiota. Isäni oli "kiltti" ja aivan liian hyvä ihminen äidilleni, vahinko vain isäni kuoli ollessani 9v.
Mitä mustasukkaisuuteen tulee, niin esim. nykyisessä suhteessani olen ns. normaalilla tavalla mustis.
Sairaaloinen mustasukkaisuushan on jo sitten aivan toinen juttu ja se kuluttaa ihmissuhteita ja myös sitä mustasukkaista ihmistä.
Mä olen tosi mustasukkainen, ja luulen että se saattaa johtua osittain siitä että minulla ei ole koskaan olut isää, en ole koskaan tuntenut häntä. Asuimme sisareni kanssa äidin kanssa kolmistaan, luulen että jonkinlaista kilpailua on ollut minun ja sisareni välillä äidin huomiosta... ja tämä isättömyys varmasti vaikuttaa siten, että mulla ei ole silloin lapsena eikä nuorena ollut kotona "elämäni miestä", miehistä esikuvaa.. luulen että tämä saa aikaan nyt aikuisena, parisuhteessa omistamisen halua ja mustasukkaisuutta.
Itse menetin oman isäni jo aivan pienenä ja koko ikäni olen siitä kärsinyt. Ja uskon todellakin sen vaikuttavan siihen, että olen aina ollut
jopa sairaalloisen mustasukkainen puolisoistani.