Näinkin voi käydä

Tuli oltua eilen taas karaokessa. Tapani mukaan kävin heittämässä estraadilla Frank Sinatran My Wayn. Ei sen vuoksi, että pitäisin kappaleesta, vaan siksi, että sillä on uskomaton vaikutus kypsempiin naisiin (=yli 55-v.). Kajautettuani viimeiset riimit karhean seksikkäällä äänelläni suunnistin totutusti baaritiskille. Ja kuten aina ennenkin, pirkkoja pyöri ympärillä niin, että rumempia olisi voinut kivittää.

Yhden lyylin siitä sitten illan päätteeksi kainalooni kaappasin ja samalla estelin muitakin lähtemästä matkaani. Suunnistimme pienessä laitamyötäisessä yhdelle Helsingin kalleimmista kaupunginosista, eli samalle alueelle, jossa itsekin asun. Lähes naapurintyttö siis.

No, asiat etenivät niin kuin niillä on näissä geimeissä tapana. Minkkiturkki heitettiin naulakkoon ja pian "kissa" kehräsi kuumana mirri kosteana ja minullakin otti eteen, olinhan elänytkin jo puolipäivää puutteessa. Sitten seurasi illan yllätys. Vanha reuhake tempaisi yhtäkkiä tekohampaat suustaan ja paiskasi ne yöpöydällä odottavaan vesilasiin. Järkytyin, jormakin järkyttyi, ja peli oli menetetty. En ole ennen tiennytkään, että kolmessa sekunnissa on mahdollista pukeutua munasiltaan kalsareitten kautta Bossin pukuun niin, että kravattisolmustakin tulee viimeisen päälle hiottu.

Vitutus oli armoton ja hetken asiaa kiroiltuani päätin soittaa Ludmilalle. Sen verran olin äskeisestä vastoinkäymisestä järkyttynyt, että oli pakko heittää yksi Viagra naamaan.

Mikä moraaliton teko tuolta ikälopulta huuhkajalta. Tekareista olisi tullut mainita jo baaritiskillä, niin olisin valinnut jonkun toisen hoidon. Ludmilallekin meni 80 euroa. Tekisi mieli viedä lasku sille korpulle maksettavaksi.