Halosalttarin uhrit:
Presidentin vaalin jälkeen joutuivat SDP ja Vasurit kovaan kriisiin. Välien selvittely on alkanut. Mutta saako tavallinen duunari, vasemmistoliittolainen ääntään kuuluville. Siihen heille ei anneta mahdollisuutta. Heidän lehdistö on jo sensuroitu.
Vasuripuolueilla on kova paikka edessä, kun pressavaaleissa keskinäiset eripurat pakotettiin maton alle. Puolueissa ei vasuri-duunari saanut sanoa mielipidettään, vaan alistettiin hiljaa nielemään katkera kalkki. Mielipiteen vapauden ilmaisu uhrattiin Halosalttarille. (Heinäluoma, Iso-paavo, Ihalainen, Viialainen/Siimes)
Net-palstoilta ja muualtakin lehdistä voimme lukea, kuinka erityisesti demarit, mutta myös Vasurivaikuttajat yrittävät kilvan viihdyttää tuhmuuslööpeillä haavoittunutta ja katkeraa porukkaansa. SDP:ä on olemassa oikein köörejä sepittämässä kaikenlaista roskahuvia. Roska huvilla demarit pyrkivät vasemmiston henkiseen yhdistämiseen.
Vasemmistoliittolaiset käyvät kovaa sotaa kulissien takana demareihin liittymisestä.
Eikä aivan suotta, sillä sehän merkitsee Vasemmistoliiton pyyhkimistä pois puoluekartalta. Eikä siinä auta itku ja hammasten kiristys. Sinne häviää isien aate kallis. Paljon hikeä, tuskaa ja kyyneleitä. Vain demari jää jäljelle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin se on. Maailma muuttuu. Eihän meillä ole vuosikymmeniin ollut edes Isänmaallista kansanliikettä. Moskovan kommunistien hyysäreiden eli vasurien poistumista puoluekartalta eivät jää muut kuin harventuneet aatetoverit ihmettelemään.