Vauva ja leijonat

Hei,

Kiitos, kun jaksat kärsivällisesti seistä apunani :).

Syksyllä syntyvä ensimmäinen lapsenlapseni tulee pehmentämään minut. Hän on nyt jo jollakin tapaa niin lähelläni. En tietenkään haluaisi ajatella olevani kylmä, mutta unet taitavat paljastaa minut :( ? Toinen pehmentävä tekijä olisi tietenkin parisuhde, rakkaus. Rakastan lunta ja jäätä ja talven viileyttä. Olen niin "kuuma", että viileys tuntuu hyvältä. Minusta on kiva maata hangella ja katsella taivasta :).

Sanoit, että leijona on tulielementti ? Mietin aikaisemman unen ohjetta heittää tuli tyhjään kaivoon...onko tämä sama asia toisella tapaa esitettynä ? Onko palava tunne, rakkaus, se "lääke", jota tarvitsisin ? En haluaisi päästää kaipuuta pintaan, se on niin voimakas. En kai kaipuuta ole kieltänyt, mutta en halua märehtiä sitä, kun asialle ei voi mitään. Kun ei rakkaus vastaan kävele, minkäs teet ? Puuhailen muita juttuja ja odottelen rauhassa. Jossakin, joskus, kun vähiten sitä osaan odottaa, hän tulee. Ihan varmasti :D.

Voiko uni kuvata myös kamppailua egon ja sielun välillä ? Olen maadoittanut egoani nyt tiiviisti, jotta se tietäisi oman paikkansa.
Kuninkaan, voiman ja urheuden symboli ? Yritän piilottaa noita piirteitä, koska ilman muuta ne minussa ovat. Pelottavan voimakkainakin. Olen automaattisesti johtaja, jopa diktaattori, enkä halua olla sellainen. Ehkä sitten, jos kaikki lumet autostani ovat sulaneet, nuo voimani rupeavat ilmenemään toisella tapaa. Diktaattorista tuleekin lempeä isä tai äiti.

Höh, minusta tuntuu, että minussa on liikaa tunnetta ja siksi yritän sitä hillitä. Sitten muutunkin jääksi. Voih, mitenkähän löytyisi tasapaino ? Onko unessa ohjetta mitä tehdä ? Sitä taitaisin nyt tarvita.

t. sara

sara kirjoitti:

Hei,

Kiitos, kun jaksat kärsivällisesti seistä apunani :).

Syksyllä syntyvä ensimmäinen lapsenlapseni tulee pehmentämään minut. Hän on nyt jo jollakin tapaa niin lähelläni. En tietenkään haluaisi ajatella olevani kylmä, mutta unet taitavat paljastaa minut :( ? Toinen pehmentävä tekijä olisi tietenkin parisuhde, rakkaus. Rakastan lunta ja jäätä ja talven viileyttä. Olen niin "kuuma", että viileys tuntuu hyvältä. Minusta on kiva maata hangella ja katsella taivasta :).

Sanoit, että leijona on tulielementti ? Mietin aikaisemman unen ohjetta heittää tuli tyhjään kaivoon...onko tämä sama asia toisella tapaa esitettynä ? Onko palava tunne, rakkaus, se "lääke", jota tarvitsisin ? En haluaisi päästää kaipuuta pintaan, se on niin voimakas. En kai kaipuuta ole kieltänyt, mutta en halua märehtiä sitä, kun asialle ei voi mitään. Kun ei rakkaus vastaan kävele, minkäs teet ? Puuhailen muita juttuja ja odottelen rauhassa. Jossakin, joskus, kun vähiten sitä osaan odottaa, hän tulee. Ihan varmasti :D.

Voiko uni kuvata myös kamppailua egon ja sielun välillä ? Olen maadoittanut egoani nyt tiiviisti, jotta se tietäisi oman paikkansa.
Kuninkaan, voiman ja urheuden symboli ? Yritän piilottaa noita piirteitä, koska ilman muuta ne minussa ovat. Pelottavan voimakkainakin. Olen automaattisesti johtaja, jopa diktaattori, enkä halua olla sellainen. Ehkä sitten, jos kaikki lumet autostani ovat sulaneet, nuo voimani rupeavat ilmenemään toisella tapaa. Diktaattorista tuleekin lempeä isä tai äiti.

Höh, minusta tuntuu, että minussa on liikaa tunnetta ja siksi yritän sitä hillitä. Sitten muutunkin jääksi. Voih, mitenkähän löytyisi tasapaino ? Onko unessa ohjetta mitä tehdä ? Sitä taitaisin nyt tarvita.

t. sara

Lue lisää

Kyllähän sinusta tuli huokuu...

Johtajatyyppejä on aina tarvittu ja tullaan aina tarvitsemaan. Jonkunhan täytyy näyttää esimerkkiä ja tietä muille. Miksi yrität kieltää itsestäsi tuon ominaisuuden? Vallankäyttäjän määrittelee hänen tapansa käyttää valtaa, ei valta sellaisenaan.

Ja rakkaus on yksi elämän mysteeri. Mitä se oikein on? Elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa on perustarve - ei rakkautta. Seksi on perustarve - ei rakkautta. ... en osaa sanoa rakkaudesta mitään, kun en oikein tiedä siitä mitään.

Tunne ja tunteminen on psyykeen yksi peruselementti. Naisilla usein tunne hallitsee ja heidän elämäntehtävänsä on tutustua järkipuoleensa ja löytää jonkinlainen tasapaino näiden kahden voiman välille. Egolla on tärkeä tehtävä tässä hommassa. Se toimii välittäjänä näiden kahden voiman välillä. Kun ego on työnsä tehnyt, sitä ei enää tarvita tasapainottamaan lapsellisia haluja ja yliminän velvollisuuden tunteita. Yksi eteenpäin vievä ajatus voisi olla armo. Ole armollinen itsellesi. Anna itsellesi anteeksi ja yritä uudelleen.

Joskus on vain hyväksi yksilölle olla ja elää yksin. Ehkä leijonasi voi kuvata sinulle myös tuota yksinäisyyden tunnetta?

Sorcerer

Sorcerer kirjoitti:

Kyllähän sinusta tuli huokuu...

Johtajatyyppejä on aina tarvittu ja tullaan aina tarvitsemaan. Jonkunhan täytyy näyttää esimerkkiä ja tietä muille. Miksi yrität kieltää itsestäsi tuon ominaisuuden? Vallankäyttäjän määrittelee hänen tapansa käyttää valtaa, ei valta sellaisenaan.

Ja rakkaus on yksi elämän mysteeri. Mitä se oikein on? Elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa on perustarve - ei rakkautta. Seksi on perustarve - ei rakkautta. ... en osaa sanoa rakkaudesta mitään, kun en oikein tiedä siitä mitään.

Tunne ja tunteminen on psyykeen yksi peruselementti. Naisilla usein tunne hallitsee ja heidän elämäntehtävänsä on tutustua järkipuoleensa ja löytää jonkinlainen tasapaino näiden kahden voiman välille. Egolla on tärkeä tehtävä tässä hommassa. Se toimii välittäjänä näiden kahden voiman välillä. Kun ego on työnsä tehnyt, sitä ei enää tarvita tasapainottamaan lapsellisia haluja ja yliminän velvollisuuden tunteita. Yksi eteenpäin vievä ajatus voisi olla armo. Ole armollinen itsellesi. Anna itsellesi anteeksi ja yritä uudelleen.

Joskus on vain hyväksi yksilölle olla ja elää yksin. Ehkä leijonasi voi kuvata sinulle myös tuota yksinäisyyden tunnetta?

Sorcerer

Lue lisää

Hei,

Olin kyllä ihan onnellinen taivaltaessa tuolla hangessa leijonien keskellä. Kai se on ominta itseäni ?

Olen yleensä pystynyt tulkitsemaan uneni ja saanut nopeasti oivalluksia. Nyt liikun alueella, josta en ymmärrä mitään. Minäkään en taida tietää rakkaudesta paljon mitään. Tiedän miltä sen pitäisi tuntua, mitä on antaa ja saada tasavertaisessa suhteessa, kahden aikuisen välillä. En ole kokenut sitä täällä maan päällä enkä tiedä onko tuo upea rakkaus fyysisessä kehossamme edes mahdollista. Sielujen sympatia on jotakin ainutlaatuista :).

Valta ja voima ovat pelottavia. Niitä tarvitaan ja arvostan ihmisiä joilla nuo ominaisuudet ovat. En oikein jaksa olla muunlaisten ihmisten kanssa. Ehkä se minua hirvittääkin. Vahvalla on vara olla lempeä, mutta kykynenkö itse olemaan sellainen ? Jos teenkin vain pahaa ja loukkaan läheisiäni ? Vahvuus ja valta väistämättä työntävät valokeilaan ja silloin on itse vaaravyöhykkeessä.

Minäkin koen, että yksinolo ei ole rangaistus, vaan lahja. Yksin löydän omat tarpeeni ja saan oman ääneni kuuluville. Tiiviissä parisuhteessa tarpeet sekoittuvat ja oma itse voi kadota. Haluan oppia tuntemaan ensin itseni, ennenkuin sitoudun toisen ihmisen tarpeille. Jos osaisin tyydyttää itse omat tarpeeni, olisin enemmän ystävä. Jaksan olla enemmän antaja suhteessa kuin heikko ripustautuja, joka näännyttää rakkaansa omilla tarpeillaan ja keskeneräisyydellään. Armo ja hyväksyvä rakkaus, miten vaikea sitä on tuntea itseään kohtaan :).

Nyt oivalsin, miksi pomoni on niin usein unissani. Hänellä on juuri tuo ihana vahva, peloton voima. Hän tavallaan sanoo puolestani sen, mitä minun on pakko sanoa, jos joku muu ei sano. Hän auttaa minua omalla olemuksellaan. Ottaa osan ohjauksesta itselleen.

Nyt kysymys vain kuuluu, kumpi minussa on vallan kahvasssa: ego vai sielu ? Haluan sielun valtaan, jotta toimintani lähtee universaalista viisaudesta ja rakkaudesta kaikkien hyväksi. En halua itselleni mitään, haluan asioita yhteiseksi iloksi. Hävettää vain, jos saan siinä sivussa itsekin. Silloin pelkään, että ego on johtajani ja nauttii vallasta.

t. sara

sara kirjoitti:

Hei,

Olin kyllä ihan onnellinen taivaltaessa tuolla hangessa leijonien keskellä. Kai se on ominta itseäni ?

Olen yleensä pystynyt tulkitsemaan uneni ja saanut nopeasti oivalluksia. Nyt liikun alueella, josta en ymmärrä mitään. Minäkään en taida tietää rakkaudesta paljon mitään. Tiedän miltä sen pitäisi tuntua, mitä on antaa ja saada tasavertaisessa suhteessa, kahden aikuisen välillä. En ole kokenut sitä täällä maan päällä enkä tiedä onko tuo upea rakkaus fyysisessä kehossamme edes mahdollista. Sielujen sympatia on jotakin ainutlaatuista :).

Valta ja voima ovat pelottavia. Niitä tarvitaan ja arvostan ihmisiä joilla nuo ominaisuudet ovat. En oikein jaksa olla muunlaisten ihmisten kanssa. Ehkä se minua hirvittääkin. Vahvalla on vara olla lempeä, mutta kykynenkö itse olemaan sellainen ? Jos teenkin vain pahaa ja loukkaan läheisiäni ? Vahvuus ja valta väistämättä työntävät valokeilaan ja silloin on itse vaaravyöhykkeessä.

Minäkin koen, että yksinolo ei ole rangaistus, vaan lahja. Yksin löydän omat tarpeeni ja saan oman ääneni kuuluville. Tiiviissä parisuhteessa tarpeet sekoittuvat ja oma itse voi kadota. Haluan oppia tuntemaan ensin itseni, ennenkuin sitoudun toisen ihmisen tarpeille. Jos osaisin tyydyttää itse omat tarpeeni, olisin enemmän ystävä. Jaksan olla enemmän antaja suhteessa kuin heikko ripustautuja, joka näännyttää rakkaansa omilla tarpeillaan ja keskeneräisyydellään. Armo ja hyväksyvä rakkaus, miten vaikea sitä on tuntea itseään kohtaan :).

Nyt oivalsin, miksi pomoni on niin usein unissani. Hänellä on juuri tuo ihana vahva, peloton voima. Hän tavallaan sanoo puolestani sen, mitä minun on pakko sanoa, jos joku muu ei sano. Hän auttaa minua omalla olemuksellaan. Ottaa osan ohjauksesta itselleen.

Nyt kysymys vain kuuluu, kumpi minussa on vallan kahvasssa: ego vai sielu ? Haluan sielun valtaan, jotta toimintani lähtee universaalista viisaudesta ja rakkaudesta kaikkien hyväksi. En halua itselleni mitään, haluan asioita yhteiseksi iloksi. Hävettää vain, jos saan siinä sivussa itsekin. Silloin pelkään, että ego on johtajani ja nauttii vallasta.

t. sara

Lue lisää

Hei Sara.

Ajatuksesi rakkaudesta sivuavat omiani. On eri asia korvata äitiä ja isää toisella ihmisellä ja kuvitella sitä todelliseksi rakkaudeksi. Pettymys on suuri, kun havaitsee, ettei se 'äiti' tai 'isä' olekaan siinä tarjoamassa sitä rajatonta rakkauttaan ja hyväksyntäänsä, vaan hänellä on omat tarpeensa ja odotuksensa sinusta, jotka poikkeavat siitä mitä olet kuvitellut niiden olevan -- ja tuo ihminenhän voi jopa valita jonkun toisen. Tämä oivallus, näkemys omasta rakkaudesta, tulee ihmisille yleensä vasta sitten kun he ovat oman lisääntymisvaiheensa eläneet. Toisille, kuten itselleni, vasta keski-iän kriisin yhteydessä (lue. elämä ei kestä ikuisesti). Olisi mielenkiintoista tietää minkälainen kasvukokemus on, kun havaitsee olevansa isoäiti. Minun on mahdotonta kuvitella sellaista.

Siis toki voin älyllisesti kuvitella tilanteen, mutta viittaan joihinkin aikaisempiin uniisi, joissa selvästi näkyy henkilökohtainen kokemus. Joku vittasi edesmenneisiin filosofeihin, jotka olivat kirjoittaneet niistä ... (Ainakin 500(?) sukupolvea (jääkauden jälkeen, olettaen, että uusi syntyy joka 18 vuosi :-)) on kokenut näitä samoja asioita, joten mistään kovin uudesta ilmiöstä ei ole kysymys.) Vaikka kiinassa joku filosofi olisi joskus oivaltanut jonkin asian ja joku on lukenut sen kirjasta, on eri asia elää ja kokea se. Sen vuoksi itse uskonkin, että elämä on ainutlaatuinen seikkailu. Omakohtainen kokemus ja oivallus on aivan eri asia, kuin kirjasta luettu 'dogmi', "näin sen kuuluukin mennä" ... elämälle ei ole mitään universaalia käsikirjoitusta, olemme liian monimutkaisia olentoja sellaiseen. Toisaalta oivallukset, joita 200 sukupolvea sitten on tehty ovat ihan kurantteja edelleen. Mutta silti on eri asia elää tuo kokemus kuin vain lukea, että sellainen on 'olemassa'.

Valta ja voima ovat pelottavia. Niiden käyttö vaatii harkintaa. Todennäköisesti jokainen joka pyrkii vallallaan jonkinlaisen muutoksen aikaansaamiseen aiheuttaa enemmän tuhoa kuin hyvää. Vaikkei niin haluaisikaan. (esim. Marx & Lenin) Ajatus voi olla universaali ja hyvä, mutta toteutus mahdoton... tosin Leniniä saamme kiittää itsenäisyydestämme. (Ja Stalinia kirota sen hinnasta.) Sama homma yksilön tasolla parisuhteessa. Kuvittelen, että valtioiden välinen politiikka on suoraan verrannollista yksilöiden välisiin suhteisiin... tosin en voi tietää, kun kokemukseni on niin rajallinen ...

Viet minua ajatuksissasi aika pitkälle. On ihan kasvattavaa tunnistaa omia rajojaan ja rajallisuuttaan erilaisten asioiden ymmärtämisen suhteen.

Pomosi edustaa itsellesi sitä arkkityyppistä hyvää isää, joka kantaa vastuun puolestasi.

Egon ja sielun sisäisistä kamppailuista on kaikki suuret myyttiset sankaritarinat kirjoitettu. Sankari tulee, voittaa lohikäärmeen ja vapauttaa prinsessan sen vallasta. (Ego voittaa tuhoavan äitihahmon ja vapauttaa sisäisen naisen, jotta ajattelu ja tunne pääsisivät liittoon keskenään ... hatusta vedetty esimerkki miehen psyykeestä.) Olet kovin pitkällä omassa kasvussasi Sara.

Sorcerer

Sorcerer kirjoitti:

Hei Sara.

Ajatuksesi rakkaudesta sivuavat omiani. On eri asia korvata äitiä ja isää toisella ihmisellä ja kuvitella sitä todelliseksi rakkaudeksi. Pettymys on suuri, kun havaitsee, ettei se 'äiti' tai 'isä' olekaan siinä tarjoamassa sitä rajatonta rakkauttaan ja hyväksyntäänsä, vaan hänellä on omat tarpeensa ja odotuksensa sinusta, jotka poikkeavat siitä mitä olet kuvitellut niiden olevan -- ja tuo ihminenhän voi jopa valita jonkun toisen. Tämä oivallus, näkemys omasta rakkaudesta, tulee ihmisille yleensä vasta sitten kun he ovat oman lisääntymisvaiheensa eläneet. Toisille, kuten itselleni, vasta keski-iän kriisin yhteydessä (lue. elämä ei kestä ikuisesti). Olisi mielenkiintoista tietää minkälainen kasvukokemus on, kun havaitsee olevansa isoäiti. Minun on mahdotonta kuvitella sellaista.

Siis toki voin älyllisesti kuvitella tilanteen, mutta viittaan joihinkin aikaisempiin uniisi, joissa selvästi näkyy henkilökohtainen kokemus. Joku vittasi edesmenneisiin filosofeihin, jotka olivat kirjoittaneet niistä ... (Ainakin 500(?) sukupolvea (jääkauden jälkeen, olettaen, että uusi syntyy joka 18 vuosi :-)) on kokenut näitä samoja asioita, joten mistään kovin uudesta ilmiöstä ei ole kysymys.) Vaikka kiinassa joku filosofi olisi joskus oivaltanut jonkin asian ja joku on lukenut sen kirjasta, on eri asia elää ja kokea se. Sen vuoksi itse uskonkin, että elämä on ainutlaatuinen seikkailu. Omakohtainen kokemus ja oivallus on aivan eri asia, kuin kirjasta luettu 'dogmi', "näin sen kuuluukin mennä" ... elämälle ei ole mitään universaalia käsikirjoitusta, olemme liian monimutkaisia olentoja sellaiseen. Toisaalta oivallukset, joita 200 sukupolvea sitten on tehty ovat ihan kurantteja edelleen. Mutta silti on eri asia elää tuo kokemus kuin vain lukea, että sellainen on 'olemassa'.

Valta ja voima ovat pelottavia. Niiden käyttö vaatii harkintaa. Todennäköisesti jokainen joka pyrkii vallallaan jonkinlaisen muutoksen aikaansaamiseen aiheuttaa enemmän tuhoa kuin hyvää. Vaikkei niin haluaisikaan. (esim. Marx & Lenin) Ajatus voi olla universaali ja hyvä, mutta toteutus mahdoton... tosin Leniniä saamme kiittää itsenäisyydestämme. (Ja Stalinia kirota sen hinnasta.) Sama homma yksilön tasolla parisuhteessa. Kuvittelen, että valtioiden välinen politiikka on suoraan verrannollista yksilöiden välisiin suhteisiin... tosin en voi tietää, kun kokemukseni on niin rajallinen ...

Viet minua ajatuksissasi aika pitkälle. On ihan kasvattavaa tunnistaa omia rajojaan ja rajallisuuttaan erilaisten asioiden ymmärtämisen suhteen.

Pomosi edustaa itsellesi sitä arkkityyppistä hyvää isää, joka kantaa vastuun puolestasi.

Egon ja sielun sisäisistä kamppailuista on kaikki suuret myyttiset sankaritarinat kirjoitettu. Sankari tulee, voittaa lohikäärmeen ja vapauttaa prinsessan sen vallasta. (Ego voittaa tuhoavan äitihahmon ja vapauttaa sisäisen naisen, jotta ajattelu ja tunne pääsisivät liittoon keskenään ... hatusta vedetty esimerkki miehen psyykeestä.) Olet kovin pitkällä omassa kasvussasi Sara.

Sorcerer

Lue lisää

Hei,

Kerkesit jo väliin, kun kävin vielä tuota unta läpi uusin silmin (eli uuden kirjan kanssa) :).

Tuntuu oudolta jutella kanssasi tällaisia. Olet mies ja on todella balsamia haavoilleni, että huomaan miehelläkin olevan sydän :).

Sain tietää vauvasta uuden vuoden aattona ja itkimme ensin tyttäreni kanssa onnesta ja sitten jäin yksin. Minulta meni koko viikonloppu itkiessä. Asia oli niin kertakaikkisen valtava, että ilo ja pelko iskivät kimppuuni. Mietin jopa, uskallanko edes ottaa vauvaa syliini, jos rikon hänet. Olen kolmen lapsen äiti ja ikäni pyöritellyt omia ja vieraitten vauvoja. Tuo tuleva pikkuinen on niin spesiaali tapaus, että sitä on vaikea itsekään ymmärtää. Sain nuorimman tyttäreni 38v. eli iästä ei ole kyse.

Jokainen rakastaa lapsiaan, mutta kun oma lapsi tekee vielä vauvan, tuo rakkaus ikäänkuin tuplaantuu. Siltä minusta tuntui. Vauva on rakas jo itsenään, mutta se, että hänessä näkyy myös tyttäreni, tekee asiasta niin suuren.

Tuo vauva tekee minusta mummin, ihan uuden ihmisen. Tuli kiire kasvaa täyteen mittaani. Tuolle pikkuiselle tuntuu sydämeni ja oveni aukeavan ihan uudella tavalla. Tuntuu ihmeelliseltä, että minä olen tuolle pienelle se satujen mummo, jolla on lämmin syli ja aina aikaa pikkuiselle. Minulla on 100% varmuus, että oli vauva millainen koliikkivauva hyvänsä, hän rauhoittuu sylissäni. Itsevarmuus tuntuu hyvältä. Hyvältä tuntuu myös tämä sukuni vahvojen naisten jatkumo :). Uusi vauva lienee tytön näkyjen perusteella poika. Tervetuloa. Siinäpäs onkin mummolle ihmettelemistä ja opettelemista, miten päin poikaa pidetään sylissä :).

Tätä uutta suhdetta ei pilaa stressi, ei pakko, ei epävarmuus. Tämä suhde on vain meidän molempien iloksi. Niin paljon yhteistä aikaa, kuin kumpikin tuntee tarvitsevansa ja niin kauan, kuin se tuntuu hyvältä ja luontevalta. On viisaita vanhempia miehiä ja naisia. Jotenkin vasta tämä tieto sai minut oivaltamaan, että minäkin olen jo vanha ja viisas. Tai viisaampi kuin tänne tullessani. Tuo tieto tuntuu hyvältä.

Minä kadehdin pappoja. Miten ihana olisi olla suojana ja turvana lapselle. Toki saanhan olla sitä naisenakin. On siinä kyllä vivahde ero. Meiltä odotetaan erilaisia asioita. Kadehdin miesten lupaa olla sellaisia kuin ovat. Mutta ehkä todellisuus ei ole ihan sellainen, kuin se minulle naisena näyttää. Moni mies on naisensa hiljainen jatke, jolla ei ole mitään sananvaltaa omaan elämäänsä. Se on surullista. Kukaan ei ole toisen jatke tai varjo.

Mitenkähän parisuhteenkin saisi toimimaan perustuen vain vapauteen. Rakkaus kasvaa ja kukoistaa vain avoimella kämmenellä. Minulle tuo on vaikea pala. Miten tuntea olonsa turvalliseksi, vaikka antaakin toisen mennä ? Uudessa Minä olen lehdessä on ihana juttu parisuhteesta. http://www.minaolen.com/frameset.html
Lehti ilmestyy ilmeisesti jolloinkin nettiinkin. Käypä lukemassa. Juttu on niin kaunis, että kun joskus löydän rakkaan, liimaan tuon jutun jääkaapin oveen, jotta muistaisin sen joka päivä, joka hetki. Mies ja nainen ovat erilaisia, sitä pitää kunnoittaa. Siihenhän me toisissamme rakastumme, toisen ainutlaatuisuuteen :). Miksi sitten heti pyrimme muuttamaan hänet toisenlaiseksi ?

t. sara

sara kirjoitti:

Hei,

Kerkesit jo väliin, kun kävin vielä tuota unta läpi uusin silmin (eli uuden kirjan kanssa) :).

Tuntuu oudolta jutella kanssasi tällaisia. Olet mies ja on todella balsamia haavoilleni, että huomaan miehelläkin olevan sydän :).

Sain tietää vauvasta uuden vuoden aattona ja itkimme ensin tyttäreni kanssa onnesta ja sitten jäin yksin. Minulta meni koko viikonloppu itkiessä. Asia oli niin kertakaikkisen valtava, että ilo ja pelko iskivät kimppuuni. Mietin jopa, uskallanko edes ottaa vauvaa syliini, jos rikon hänet. Olen kolmen lapsen äiti ja ikäni pyöritellyt omia ja vieraitten vauvoja. Tuo tuleva pikkuinen on niin spesiaali tapaus, että sitä on vaikea itsekään ymmärtää. Sain nuorimman tyttäreni 38v. eli iästä ei ole kyse.

Jokainen rakastaa lapsiaan, mutta kun oma lapsi tekee vielä vauvan, tuo rakkaus ikäänkuin tuplaantuu. Siltä minusta tuntui. Vauva on rakas jo itsenään, mutta se, että hänessä näkyy myös tyttäreni, tekee asiasta niin suuren.

Tuo vauva tekee minusta mummin, ihan uuden ihmisen. Tuli kiire kasvaa täyteen mittaani. Tuolle pikkuiselle tuntuu sydämeni ja oveni aukeavan ihan uudella tavalla. Tuntuu ihmeelliseltä, että minä olen tuolle pienelle se satujen mummo, jolla on lämmin syli ja aina aikaa pikkuiselle. Minulla on 100% varmuus, että oli vauva millainen koliikkivauva hyvänsä, hän rauhoittuu sylissäni. Itsevarmuus tuntuu hyvältä. Hyvältä tuntuu myös tämä sukuni vahvojen naisten jatkumo :). Uusi vauva lienee tytön näkyjen perusteella poika. Tervetuloa. Siinäpäs onkin mummolle ihmettelemistä ja opettelemista, miten päin poikaa pidetään sylissä :).

Tätä uutta suhdetta ei pilaa stressi, ei pakko, ei epävarmuus. Tämä suhde on vain meidän molempien iloksi. Niin paljon yhteistä aikaa, kuin kumpikin tuntee tarvitsevansa ja niin kauan, kuin se tuntuu hyvältä ja luontevalta. On viisaita vanhempia miehiä ja naisia. Jotenkin vasta tämä tieto sai minut oivaltamaan, että minäkin olen jo vanha ja viisas. Tai viisaampi kuin tänne tullessani. Tuo tieto tuntuu hyvältä.

Minä kadehdin pappoja. Miten ihana olisi olla suojana ja turvana lapselle. Toki saanhan olla sitä naisenakin. On siinä kyllä vivahde ero. Meiltä odotetaan erilaisia asioita. Kadehdin miesten lupaa olla sellaisia kuin ovat. Mutta ehkä todellisuus ei ole ihan sellainen, kuin se minulle naisena näyttää. Moni mies on naisensa hiljainen jatke, jolla ei ole mitään sananvaltaa omaan elämäänsä. Se on surullista. Kukaan ei ole toisen jatke tai varjo.

Mitenkähän parisuhteenkin saisi toimimaan perustuen vain vapauteen. Rakkaus kasvaa ja kukoistaa vain avoimella kämmenellä. Minulle tuo on vaikea pala. Miten tuntea olonsa turvalliseksi, vaikka antaakin toisen mennä ? Uudessa Minä olen lehdessä on ihana juttu parisuhteesta. http://www.minaolen.com/frameset.html
Lehti ilmestyy ilmeisesti jolloinkin nettiinkin. Käypä lukemassa. Juttu on niin kaunis, että kun joskus löydän rakkaan, liimaan tuon jutun jääkaapin oveen, jotta muistaisin sen joka päivä, joka hetki. Mies ja nainen ovat erilaisia, sitä pitää kunnoittaa. Siihenhän me toisissamme rakastumme, toisen ainutlaatuisuuteen :). Miksi sitten heti pyrimme muuttamaan hänet toisenlaiseksi ?

t. sara

Lue lisää

Hei Sara.

Jumalallinen rakkaus. Luin reilu vuosi sitten kirjan niemltä "Kristillinen moraaliteoria ja psykoanalyysi", missä käsiteltiin mm. Jumalallista rakkautta. Siinä oli mielenkiintoinen ajatus, joka osuu tuohon Minä Olen artikkeliin rakkaudesta: Kun kirkossa vihitään kaksi ihmistä, pitäisi lausua, "sen minkä Jumalallinen rakkaus yhdistää, vain kuolema erottaa." Kun Jumalallinen rakkaus kahden ihmisen välillä loppuu, silloin loppuu käytännössä heidän rakkaussuhteensakin. Kuka tai mikä tahansa pääsee suhteen väliin tuolloin. Muodollinen suhde voi jatkua vaikka koko elämän, kuten isoisälläni ja isoäidilläni teki. Kuolema heidät erotti. He ovatkin olleen oman parisuhteeni malli, joka yhtenä osatekijänä on muokannut minusta sen mitä nyt olen. Jokaisella on ihanteita, jotka joskus murenevat. Toisaalta uskon edelleen ihmiseen ja meidän inhimillisyyteemme omista pettymyksistäni huolimatta.

Hyvä artikkeli kaikkineen.

Sorcerer kirjoitti:

Hei Sara.

Jumalallinen rakkaus. Luin reilu vuosi sitten kirjan niemltä "Kristillinen moraaliteoria ja psykoanalyysi", missä käsiteltiin mm. Jumalallista rakkautta. Siinä oli mielenkiintoinen ajatus, joka osuu tuohon Minä Olen artikkeliin rakkaudesta: Kun kirkossa vihitään kaksi ihmistä, pitäisi lausua, "sen minkä Jumalallinen rakkaus yhdistää, vain kuolema erottaa." Kun Jumalallinen rakkaus kahden ihmisen välillä loppuu, silloin loppuu käytännössä heidän rakkaussuhteensakin. Kuka tai mikä tahansa pääsee suhteen väliin tuolloin. Muodollinen suhde voi jatkua vaikka koko elämän, kuten isoisälläni ja isoäidilläni teki. Kuolema heidät erotti. He ovatkin olleen oman parisuhteeni malli, joka yhtenä osatekijänä on muokannut minusta sen mitä nyt olen. Jokaisella on ihanteita, jotka joskus murenevat. Toisaalta uskon edelleen ihmiseen ja meidän inhimillisyyteemme omista pettymyksistäni huolimatta.

Hyvä artikkeli kaikkineen.

Lue lisää

Hei,

Tuo juttu on lehdessä 1/2006 Tuula Helle Rakkaus on vapautta. Se ei vielä ole nettisivuilla.
Juttu herätteli minua oivaltamaan naisen ja miehen roolit parisuhteessa. Mies on tahto ja nainen rakkaus.

Roolit sotivat sitä ajatusta vastaan, että minä itsenä kehityn täydeksi ja kaikki on minussa. En tarvitse miestä täydentääkseni itseäni. Siihen tilaan on pitkä kehityksen tie eli suurimmalle osalle meistä tuo roolijako on vielä täyttä totta.

Olen joutunut tarkistamaan omia asenteitani. Mitä tapahtuu, jos minä kieltäydyn täydestä naisen roolistani ? Jos en hoidakaan tuota rakkaudellista rooliani perheessä, miten käy miehen ja lasten ? Mies ei välttämättä kykene vielä muuttumaan perheen elättäjästä ja perheen pään roolista helläksi rakkauden antajaksi.
Kuka hoitaa silloin perheen rakastavan ja hoivaajan roolin ? Onko vain kaksi tahtoihmistä ?

Minulla ei ole yhtään kaunista esimerkkiä parisuhteesta. Olen poiminut tietoa ja mielikuvia kirjoista, elokuvista jne. Mikään ei ole niin herkkä kuin parisuhteen rakkaus. Kukaan ei tule meitä niin lähelle kuin rakkaamme. Ja miten me käytämme valtaamme ? Arvostelemme, moitimme ja olemme tyytymättömiä.

Etsin rakkauden ja hyväksynnän ilmapiiriä. Olen herkkä. Nyt kun olen saanut vuosien kahleita särettyä ympäriltäni, olen varovainen, kuka saa tulla minua kasvattamaan. Vanhempien ja ympäristön jättämät traumat ovat niin hirvittävän tiukassa. Kun negatiivinen arvostelu tulee rakkaan ihmisen suusta, se jää minuun totuudeksi.

Hirvittää ihan, miten olen vanhempia lapsia kasvattanut itsekin. Komentanut ja arvostellut. Aina esitellyt vikoja ja kehoittanut lasta aina vain kehittymään. Huh, huh. Nyt nuorimman kanssa olen vasta oppinut, että minulla on lupa vain rakastaa tuota täydellistä olentoa ja ohjailla häntä. Toki ojennan ja opastan häntä, mutta tapa millä se tehdään, pitää olla hyvin mietitty.

Herkkää pientä ihmistä ei saa loukata eikä lyödä maahan. Niin ei saa tehdä isollekaan ihmiselle. Olemme vieraille kohteliaita, mutta omaa lähi-ihmistä kohtelemme kuin hän olisi arvoton ja annettu omaksi laskiämpäriksi, johon saa heittää kaiken kuonan.

Tuossa jutussa sanotaan, että jos mies haluaa pettää, hänelle on se suotava. Hurja ajatus ja kuitenkin niinhän se pitäisi olla. Rakkautemme on syvempää kuin seksi. Mikään ei uhkaa Jumalallista rakkautta :). Voin valita olenko toisen lähellä vai en. Toista en voi kuitenkaan muuttaa enkä estää häntä toteuttamasta itseään. Hänen on annettava kulkea omaa kivistä tietään, kasvaa ja kehittyä.

Olen aina haaveillut suhteesta, jossa kumpikin toteuttaa vapaasti itseään ja illalla on oma rakas syli odottamassa. Ystävää, jonka kanssa voi pelotta jakaa päivän kokemukset. Surullisinta on, että olen itse tuollaisen suhteen pahin este. Miten muistaa arjessa koko ajan oma ja toisen arvo ?

Minulla on kokemusta vain parista 10v. suhteesta. Ei ole sellaista pitkää tarinaa, jossa olisi kasvettu yhteen ja opittu monta kertaa uudestaan rakastamaan toista. Uskon, että se on kyllä mahdollista. Jumalainen rakkaus kuvaa mielestäni täydellisesti suhteen arvoa. Se on jotakin ihan muuta kuin kamppailua tiskivuorista. Täydellinen antautuminen toiselle loppuelämäksi.

Ihan kylmänväreet menevät, kun ajattelen asian syvyyttä ja vakavuutta. Miltä tuntuisi alttarilla antaa tuo lupaus todella täydestä sydämestä, uskoen siihen täysin, ilman mitään muttia. Valtavan kaunista ja pelottavaa. Vielä jos voisikin rakastaa ja luottaa toiseen niin, että pelkoa ei olisikaan. Olisi vain tuo täydellinen rakkaus ja halu antautua.

t. sara

Kyllä, luokittelisin unisarjat enneuniksi. Henkilökohtaisen asennemuutoksen enneunia.

Sorcerer kirjoitti:

Kyllä, luokittelisin unisarjat enneuniksi. Henkilökohtaisen asennemuutoksen enneunia.

Hei,

Ennustaminen on sitä, että tunnistaa tämän hetken energiat. Kun energiat kasaantuvat tarpeeksi vahvasti tiettyihin juttuihin, niillä on tapana toteutua. Silti minulla on vapaa tahto muuttaa yllättäen suuntaa.

Unissamme aistimme ja tiedostamme varmasti nuo energiat eli yhtälailla ne voivat kai näyttää huomisen kuin selvänäkeminenkin. Ne voivat toteutua tai sitten ei tuon vapaan tahdon vuoksi :).

t. sara