Olen keskusteluissa huomannut, että täällä on nykyään monella merkillinen käsitys tieliikennelaista. Laki ikäänkuin joustaa oman tai yhteisen hyvän edessä.
Näinhän asia ei kuitenkaan ole, joten lopetetaan se laiton edessäolevan ahdistelu, vaikka hän ajaisikin hiljempaa kuin muut. Turvavälin tulee olla kunnossa silloinkin kun edessäoleva ajaa 20km/h alle nopeusrajoituksen ja sama koskee myös rekkoja. Ylämäki ei ole mikään veruke ajaa turvaväli umpeen.
Kuinka moni on aikuisten oikeasti saanut muka ylinopeussakkonsa anteeksi, vetoamalla hyvään säähän, hyvään ajotaitoon tai suoraan tiehen? Ei kukaan, ei edes Antero.
Mistä johtuu, että nopeusrajoituksia noudattavien kuljettajien arvostelijat tuntuvat itse olevan käsittämättömän arkoja ja huonoja ohittajia? Ensin pidetään kauhea palopuhe oman auton tehoreserveistä ja heti seuraavassa lauseessa manataan nysväriä, josta ei tunnuta pääsevän koskaan ohi.
Tästä voisi äkkiseltään vetään sen johtopäätöksen, että huonoa ajotaitoa ja omaa pätemisen tarvetta paikkaillaan nopealla ajolla ja hitaampien ahdistelulla. Kovaahan osaavat ajaa kaikki juuri kortin saaneet märkäkorvatkin, mutta vain kokeneet kujettajat osaavat ajaa oikeaa tilannenopeutta. Tämä näkyy suoraan onnettomuustilastoista nuorten kuljettajien ja agressiivisen ajotavan kolarialttiudesta.
Lakiko nykyään joustaa???
11
544
Vastaukset
- Kanssa-autoilija
Olet oikeassa, tieliikennelaki ei jousta jollei pykälissä ole lievennyskohtia. Esim. suuntamerkin (lue:vilkun) käytön suhteen laki ei jousta, sitä on käytettävä kaistan vaihdossa, ohituksen yhteydessä (myös palatessa ohitettavan eteen) jne.
Termit siis menevät uusiksi. Ne joita kutsutaan Nysvääjiksi olvat todellisia aitoja joustavan liikennekäyttäytymisen toteuttajia.
Ja sitten nämä ns. Joustajat ovat aivan aitoja nysvääjiä, omaan napaansa tuijottajia ja heitä tarpeen vaatiessa poliisi pysäyttelee ja jakelee pikku maksulappusia.- uudet termit
Olisiko niin, että jotkut ajavat taidolla ja toiset tuurilla.
Nysväri=Taitoautoilija
Kaahari=Tuuriautoilija - Ari Kaah
Neuvoisin ihmisiä keskittymään lähinnä siihen omaan ajoon. Jos joku haluaa ajaa ohi, niin ei siitä tarvitse vetää hernettä nenään.
Nopeuserot teillä pysyy siinä missä tuloerot työelämässäkin, vaikka sosialistisessa Suomessa kaikki pyrytään tasapäistämään. - Sohvatiikeri
Ari Kaah kirjoitti:
Neuvoisin ihmisiä keskittymään lähinnä siihen omaan ajoon. Jos joku haluaa ajaa ohi, niin ei siitä tarvitse vetää hernettä nenään.
Nopeuserot teillä pysyy siinä missä tuloerot työelämässäkin, vaikka sosialistisessa Suomessa kaikki pyrytään tasapäistämään.Hitaammistahan sitä valitetaan. "Huonompia" autoilijoita kehotetaan jäämään kotiin, jos eivät osaa ajaa nopeampien tahdissa.
- Kanssa-autoilija
Ari Kaah kirjoitti:
Neuvoisin ihmisiä keskittymään lähinnä siihen omaan ajoon. Jos joku haluaa ajaa ohi, niin ei siitä tarvitse vetää hernettä nenään.
Nopeuserot teillä pysyy siinä missä tuloerot työelämässäkin, vaikka sosialistisessa Suomessa kaikki pyrytään tasapäistämään....ne nopeuserot ovat lähinnä liikennemerkein osoitetun suurimman SALLITUN (jota ei siis saa ylittää) ja ajoneuvokohtaisen suurimman sallitun (esim. rekka ei saa ajaa 80km/t kovempaa vaikka tiekohtainen suurin sallittu on 100km/t) muodostama erotus. Tieliikennelain, ja sen valvojien, lähtöoletus on että lakia noudatetaan eikä venytellä oman mielen mukaan.
- Hohhoijaa..
Sohvatiikeri kirjoitti:
Hitaammistahan sitä valitetaan. "Huonompia" autoilijoita kehotetaan jäämään kotiin, jos eivät osaa ajaa nopeampien tahdissa.
Kovaa ajavat eivät uskalla tai osaa mennä niistä hitaammista ohi. Tätä minä en ole koskaan näissä purnaajissa ymmärtänyt. Kehutaan sitä omaa ajotaitoa taivaisiin, mutta yhden alle nopeusrajoituksen ajavan ohittaminen on maailman vaikein temppu.
- Ihmettelevä
Sohvatiikeri kirjoitti:
Hitaammistahan sitä valitetaan. "Huonompia" autoilijoita kehotetaan jäämään kotiin, jos eivät osaa ajaa nopeampien tahdissa.
Minua ei haittaa muiden vauhti. Hitaammista menen ohi ja nopeammille annan tietä. Mikähän siinä on monelle niin ylipääsemätöntä? Minua tuo asia ei ole vaivannut koskaan.
- +15% NOPEUS
Ihmettelevä kirjoitti:
Minua ei haittaa muiden vauhti. Hitaammista menen ohi ja nopeammille annan tietä. Mikähän siinä on monelle niin ylipääsemätöntä? Minua tuo asia ei ole vaivannut koskaan.
Nysvääjät ovat todellinen maanvaiva niillä vilkkaasti liikennöidyillä eteläsuomen kaksikaistaisilla teillä joissa ohituspaikat ovat kortilla tai vastaantulevasta liikenteestä johtuen ei voi lähteä ohittamaan. Joustava, 15% nopeusrajoituksen mukaan ajava kuski ei kuitenkaan tahdo tietäen vaarantaa muitten taikka itsensä henkeä ja terveyttä.
Nysvääjät saavat nysvätä mielensä mukaan pohjanmaan lakeuksilla tai Lapin perukoilla jossa vastaantulijoita ei näy mailla halmeilla ja tiet ovat pitkiä ja suoria. Nämä eteläsuomen tientukot sitävastoin ovat todellisia omanedun tavoittelijoita koska eivät ollenkaan ota huomioon muita tiellä mahdollisesti vähän joutuisammin kotiin haluavia.
Nysvääjä on egoisti. Jos ei muun liikenteen vauhdin mukaan sovi ajaa niin nysvääjä voisi sitten pysähtyä bussipysäkille ja päästää muut ohi kun ei kerta ole mihinkään kiire. - Kanssa-autoilija
+15% NOPEUS kirjoitti:
Nysvääjät ovat todellinen maanvaiva niillä vilkkaasti liikennöidyillä eteläsuomen kaksikaistaisilla teillä joissa ohituspaikat ovat kortilla tai vastaantulevasta liikenteestä johtuen ei voi lähteä ohittamaan. Joustava, 15% nopeusrajoituksen mukaan ajava kuski ei kuitenkaan tahdo tietäen vaarantaa muitten taikka itsensä henkeä ja terveyttä.
Nysvääjät saavat nysvätä mielensä mukaan pohjanmaan lakeuksilla tai Lapin perukoilla jossa vastaantulijoita ei näy mailla halmeilla ja tiet ovat pitkiä ja suoria. Nämä eteläsuomen tientukot sitävastoin ovat todellisia omanedun tavoittelijoita koska eivät ollenkaan ota huomioon muita tiellä mahdollisesti vähän joutuisammin kotiin haluavia.
Nysvääjä on egoisti. Jos ei muun liikenteen vauhdin mukaan sovi ajaa niin nysvääjä voisi sitten pysähtyä bussipysäkille ja päästää muut ohi kun ei kerta ole mihinkään kiire.No onhan se vaikea ohittaa kun vastaan tulee liikennettä, mutta vain idiootti (=takaluukussa ajava nysväri) edes ajattelee ohittavansa kun vastaan tulee liikennettä.
Olen samaa mieltä, nämä takaluukun tuntumassa ajavat nysvärit ovat todellinen maanvaiva ja liikenteen vaarantajia.
Ja kyllä, nysvääjä on egoisti joka ajattelee vain itseänsä. Nysvääjälle ei sovi muiden autoilijoiden käyttämä suurin sallittu nopeus vaan aivan välttämättä haluaa ajaa lujaa muusta liikenteestä välimättä. Ilmankos näitä suojatie onnettomuuksia sattuu. - +15% nopeus
Kanssa-autoilija kirjoitti:
No onhan se vaikea ohittaa kun vastaan tulee liikennettä, mutta vain idiootti (=takaluukussa ajava nysväri) edes ajattelee ohittavansa kun vastaan tulee liikennettä.
Olen samaa mieltä, nämä takaluukun tuntumassa ajavat nysvärit ovat todellinen maanvaiva ja liikenteen vaarantajia.
Ja kyllä, nysvääjä on egoisti joka ajattelee vain itseänsä. Nysvääjälle ei sovi muiden autoilijoiden käyttämä suurin sallittu nopeus vaan aivan välttämättä haluaa ajaa lujaa muusta liikenteestä välimättä. Ilmankos näitä suojatie onnettomuuksia sattuu.kun kertaat saman asian jonka juuri viestissäni sanoin.
Ei voi ohittaa kun tulee liikennettä vastaan, tämän hyväksyn minä ja varmasti myös kaltaisesi nysvääjä. Jos sinua ei maita ajaa sopivaa tilannenopeutta eikä sinulla ole mihinkään kiire, sinulla ei liene mitään sitä vastaan pysähtyä pientareelle tai bussipysäkillä ja päästää muita joutaisampia kuskeja ohitsesi.
Sillä että ajat nopeusrajoitusta tai sen alle ja kuvittelet olevasi oikeutettu hidastamaan muiden tielläliikkumista tekee sinusta egoistin. Ei minulla mitään sitä vastaan että tykkäät körötellä, niin minäkin joskus kun ei ole kiire mihinkään, tosin silloin yleensä väistän niin paljon oikeaan reunaan kuin mahdollista ja hidastan vauhtia vähän että muut taitavat kuskit pääsevät helpommin ohitseni. Totta. ja jos poliisi epäilee 8km/h ylinopeudesta (kyllä 8km/h) niin pahimmillaan tulee kutsu oikeuteen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707