kertokaa mistä johtuu että mitä ahtaampi väylä sen sekaisempi on liikenne! minäpä kerron; purjeveneet ilman purjeita eli konekulussa olevat luulevat että samat säännöt koskevat heitä jotka todella purjehtivat.nämä konepurkkarit menevät miten sattuu ahtailla väylillä eivätkä noudata oikealta ohittamisen sääntöä jolloin koko "paketti" menee sekaisin. tulin juuri ahvenanmaalta ja kiinnitin huomioni tähän ja kaikki järjestään olivat konepurjehtijoita. MIKSI?
arvoisat "purjehtijat"
harry
304444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
ainakin ajan keskellä väylää kun paatin syvyys täytyy ottaa huomioon,en voi väistellä mihinkään.ja on aivan sama ohittaako vasemmalta vai oikealta!!
se väylän syvyys on vähintäänkin kartassa ilmoittettu koko väylän leveydeltä......
Miksi moottoriveneilijöille on iskostunut ajatus että aina ohitetaan oikealta. Kurvaavat välillä pitkänkin lenkin jotta pääsisivät purjeveneen ohi oikealta puolelta, samalla tietysti menevät tuulen puolelta ja erittäin läheltä aallokkoa nostattaen jolloin kevyessä tuulessa seilaavan purkkarin meno hetkeksi tyssää...
ei ahtailla väylillä voi kiertää kaukaa,pysyppäs aiheessa purkkari"mies"!!mitä enemmän tilaa sen merkityksettömämpi on oikealta ohittaminen, mutta ahtailla väylillä!! sehän sanotaan jo meriteiden säännöissäkin ja maalaisjärkikin sen sanoo että kun kaikki tietää pelisäännöt ja vielä suvaitsisi/ymmärtäisi noudattaa niitä niin homma sujuisi jouhevasti. järki käteen konepurkkarit ,enkä nyt tarkoita mulkkua.
Itse otit puheeksi säännön, että aina ohitetaan oikealta. Minä en kyseistä sääntöä tunne.
Pelisääntöjä (satunnaisjärjestyksessä):
1. Ohitetaan vasemmalta TAI oikealta.
2. Väistetään oikealta tulevaa.
3. Ohitetaan peräpuolelta (ei keulan).
4. Kohdattaessa molemmat väistävät oikealle.
5. Moottoriveneet väistävät purjevenettä.
6. Purjeveneet väistetään tuulen alta.
7. Isoa kauppa-alusta, kalastusalusta (trooli) tai muusta syystä olosuhteisiin nähden vaikeasti hallittavaa alusta väistetään.
7b. Kuuluu hyvään tapaan, että ammattiliikennettä väistetään.
8. Nopeus- ja aallonmuodostusrajoituksia noudatetaan.
9. Väylillä on liikkuminen sallittu joka suuntaan.
10. Väylillä liikkuvilla ei ole "etuajo-oikeutta" muuhun liikenteeseen nähden.
11. Väistäminen on aina selvästi osoitettava. (esim. kurssimuutoksella)
12. Moottorilla kulkeva purjevene tulkitaan moottoriveneeksi.
12b. Sekä moottorilla että purjein liikkuvassa veneessä on oltava tästä osoittava merkki.
13. Väistämisvelvollinen väistää, ja väistettävä ylläpitää nopeutensa ja kurssinsa.
Kokemusteni mukaan moottoriveneilijät rikkovat kohtia 3, 6 ja 8, sekä unohtavat kohdat 1, 9, 11. Vastaavasti purjehtivat rikkovat kohtaa 12b, sekä kokemustesi mukaan kohtaa 12.
Kun puhut oikealta ohittamisesta tarkoitat ilmeisesti kohtaa 4? Ja tämä pätee jos kohdataan törmäyskurssilla samassa linjassa, eli jos kurssimuutokseen on tarvetta, ei silloin jos samalla väylällä on liikennettä vastakkaiseen suuntaan ilman väistötarvetta.
Ohjeellista on, että ahtailla väylillä liikutaan oikealla, mutta tämä ei ole sääntö ilman poikkeuksia kuten se on maanteillä. (Väylillä ei ole liittymiä ja risteyksiä kuten maanteillä.) Väylällä saa, jos haluaa, ajaa moottoriveneelläkin kuten purjevene luovilla... joskus se on sääolosuhteiden takia pakollistakin.
Kaikki on suhteellista, myös ahtailla väylillä. Määrittele ahdas väylä.
En tiedä miksi ihmiset ajavat koneella kun voisivat purjeitakin käyttää. Sietäisivät hävetä, tai ostaisivat moottoriveneen seuraavalle kaudelle. Puolestani moottoriveneilijät saavat "ohittaa aina oikealta" kunhan oppisivat erottamaan purjeveneen keulan perästä ja tietäisivät mistä tuulee. (Tämä tosin rajoittaisi moottoriveneilijöiden ohitusmahdollisuuksia jos tuulee väärästä suunnasta, luulisi siinä vaiheessa jo raksuttavan.) Kun olosuhteiden pakosta (ei tuulta) joutuu ajamaan moottorilla sujuu liikenne vilkasliikenteisissäkin paikoissa hyvin, mutta purjehtiessa alkaa moottoriveneilijöiden ihme kohellus.
ps. Kun sanon että moottoriveneilijät koheltavat, en suinkaan tarkoita että kaikki moottoriveneilijät niin tekevät, ja koheltajia löytyy myös purjehtijoista (purjeilla tai ilman).
Mikä kumma siinä on ettei purjeveneellä saisi ajaa moottorilla vaikka olisi tuultakin riittävästi? Monessa purjeveneessä on hyvä ja hiljainen moottori,itse ajan moottorilla jos siltä tuntuu. Esim. oikein kapeaa väylää ei ole mukava purjehtia veneellä jossa on esim. parduunat. Kapealla väylällä tarkoitan sellaista että joudut heittämään vendan minuutin parin välein.
Saahan sitä moottorilla ajaa, itse en vain ymmärrä miksi niin moni (joukko tuntuu koko ajan kasvavan) näin tekee. Usein näkee avonaisillakin vesillä mukavassa sivumyötäisessä purjeveneiden ajavan moottorilla. Mielestäni on tyylikästä kun purjevene tulee tai lähtee satamasta ilman moottoria; miehistö tietää mitä tekee ja kaikki toimii äänettömästi.
On totta, että monessa purjeveneessäkin on hiljainen moottori mutta ääntä ne kaikki pitävät, ja keinuminen merenkäynnissäkin vähenee purjeet nostettuna.
Todella ärsyttävää on kun purjevene ajaa sekä moottorilla että purjeilla ilman tarvittavaa merkkiä, osittain siksi että se on kiellettyä.
Eikö kohdat 4 ja 6 ole ristiriidassa keskenään?
riippuu tietysti tuulensuunnasta.
Mutta kun yhtälöön lisätään kohta 5 herää kysymys missä järjestyksessä sääntöjä noudatetaan.
Itse olen tulkinnut homman seuraavasti:
Kun kaksi tasa-arvoista alusta kohtaavat, väistävät molemmat oikealle (ettei tapahtuisi yhteentörmäystä sen seurauksena, että toinen väistää vasemmalle, toinen oikealle).
Moottorivene väistää purjevenettä myös kohdattaessa, purjevene pysyy kurssillaan ja moottorivene väistää, mikäli mahdollista niin tuulen alta. Kohdattaessahan tuulen suunnalla ei ole käytännön merkitystä, koska tilanne on nopeasti ohi... tuulen merkitys kasvaa suhteellisesti hitaissa ohituksissa lähietäisyyksillä.
Kun kaksi purjevenettä kohtaavat muodostuu pakostakin tilanne, että toinen väistää toista tuulen puolelta. Kahden purjeveneen ollessa kyseessä on myötätuulella väistämisvelvollisuus luovaavaan nähden, mutta jos molemmilla on sama sivutuuli väistävät molemmat oikealle.
Lisätään soppaan vielä, että myötätuulessakin kulkeva purjevene pitäisi väistää tuulen alta, mutta perän kautta. Mielestäni tuntuisi luontevammalta väistää perän kautta vaikka joudutaankin tuulen puolelle, eli koskaan ei mennä turhan päiten toisen keulan eteen. Tuulen alta väistämien tulee ajankohtaiseksi luovilla.
Ei sunnuntaipurjehtija kaikkia sääntöjä muista, mutta tilanteen tullen sovelletaan (tai kohelletaan).
Nimenomaan olet tulkinnut tai pikemminkin toivonut.Missä meriteiden säännöistä sanotaan että kohdatessa esim.kapealla sisäväylällä, moottoriveneen pitäisi sen sijaan että loogisesti ja turvallisesti väistäisi oikealta, ruveta miettimään mistä päin tuulee.Kuten sanoit,aikaa ei ole kovin paljon.Avoimet vedet on eri asia,mutta silloinhan väistetäänkin niin kaukaa ettei tuulella ole merkitystä.Tottakai esim. Vene-lehdessä on näitä purjehtijoiden kirjoittamia suosituksia tuulen alapuolelta väistämisestä, mutta ei ne mitään meriteiden sääntöjä ole.Kyllä mekin toivoisimme ettei kapeikoissa purjehdittaisi ainakaan vastatuuleen,mutta nämä on vain toiveita,ei sääntöjä.
Olet oikeassa.
Tuulisäännöt koskevat vain purjeveneiden välisiä kohtaamisia, ja nekin sain väärin (en enää itsekään ymmärrä mitä tarkoitin). Oikaisu:
1) Se, jolla on tuuli vasemmalta väistää.
2) Se, joka on tuulen puolella väistää suojan puolella olevaa (jos molemmilla tuuli samalta puolelta)
Eli kohdattaessa moottoriveneet väistävät molemmat aina oikealle, purjeveneistä toinen osapuoli väistää, ja moottorivene väistää purjevenettä. Siihen ei ilmeisesti löydy pykälää, miten moottorivene purjeveneen väistää? Oikealle väistäminen koskee kahden moottoriveneen kohtaamista.
Meniköhän nyt oikein? :)
Se johtuu asennevammastasi, ei Ahvenanmaalta tänne päin mitään ruuhkaa ole tähän aikaan kaudesta, eikä purjeveneet koneajossa aiheuta mitään kohellusta ennenkuin paikalle saapuu ensimmäinen motskari, joka päättää kostaa kaiken kesällä kokemansa "vääryyden" ja alemmuudentunnon kerralla.
Noista kirjoittamattomista säännöistä sun on hyvä tietää sitten sen verran, että Stadissa heikompi väistää. Siksi syy, ettei aina tule väistettyä edes koneajossa, kaikkeen tottuu.
jos olisit merellä viikonloppuisin,huomaisit että vieläkin on suht.paljon veneilijöitä liikenteessä, mutta kun olen seurannut sinun kirjoitteluasi sekä muiden kanssaveneilijöittesi silmissä arvottomuuttasi/hylkiömäisyyttäsi en noteeraa kirjoitustasi juurikaan paitsi siltä osalta että heikot väistää,se tuntuu olevan teidänlaistenne veneilijöiden motto.katkera olenkin,siinä suhteessa että veneily voisi sujua jouhevastikin kun kaikki tietäisi miten merellä pitäisi liikkua,valkoinen lakki ei vielä riitä..
me purjehdusmiehet olemme omaa maata ja valkoinen lakki on meidän etuoikeus ja sekös sinua risoo.ja arvostuksestani,minulla on vakaa kannattajakuntani purjeveneilijöiden keskuudessa, sitä on turha kyseenalaistaa vai mitä? ja kaljuudestani,harvahiuksisuus on miehekästä vanhemmalla iällä,tulet vielä huomaamaan sen.
Paras keino välttää koko kalabaliikki on ajaa motskarilla aina ulkomerellä ! Siellä ei noi purkkarikipparit valkolakissaan häiritse eikä ole väistämisongelmia, kun on vain suurten laivojen ammattilaiset mukana. Noi purkkarimiehet kryssii Barösundissa ja muissa kaislikoissa että heidät ja heidän veneensä nähtäisiin. Ulkomerellä ei ole väistämisongelmia kun ei ole purkkareita. Tänä kesänäkin ajoin yhtä "pötköä" Maarianhaminaan Porkkalasta ulkokautta näkemättä ainuttakaan purkkaria ! Haha ei tarvinnut väistellä Bb:tä ja pelätä tekevänsä aaltoja, aallot teki taivaan isä.
Purjeveneet menevät kapeilla väylillä miten sattuu tietenkin siksi,että kun ne ovat niin onnettoman hitaita,ne yrittävät minimoida kuljetun matkan ja pyrkivät oikomaan myös vasemmanpuoleisen merkin vierestä.Ja ovat ilmeisesti vielä sitä mieltä,että moottoriveneidenkin pitäisi ajaa sisäväylillä sitä kuutta solmua mihin ne itse pystyvät.
Kuka näitä jaksaa ulostaa tänne palstoille? Keksisit jotain uutta ja piristävää
Esittämäsi tapahtumankulku tuskin pitää paikkaansa, koska koneella kulkeva purjevene ei hitautensa vuoksi moottorivenettä ohita. Moottoriveneilijänkin tulisi tietää, että kohtaaminen ja ohittaminen on kaksi eri asiaa.
Olosuhteista johtuen purjevene joutuu hetkellisesti tai ajoittain käyttämään väylän väärää laitaa. Koneella kulkeva purjevene on sen verran hidaskulkuinen, että vilkkaasti liikennöidyn väylän ylittämiseen on valittava "sopiva" ajankohta.
yksi purjeveneilijä huomasi epäkohtani kokonaisen viikon aikana,huonolla prosentilla pykälät tunnetaan..jopa kuivakka/kaljuuntuva BB ei haistanut hänelle niin olennaista epäkohtaa.
Harry ei. Epäkohtasi ei ollut tarkoituskenmukainen koukku, jolla testasit toisten tuntemusta. Epäkohta johtui siitä, ettei vielä viikko sitten tiennyt ohittamisen ja kohtaamisen eroa. Lisäksi epäkohtasi johtui siitä, ettet osannut edes meriteiden sääntöjen perusteita. Toivottavasti tämä keskustelu on kuitenkin opettanut sinua sen verran että palstan lukijoiden kumulatiivinen kärsimys ei ole mennyt aivan hukkaan.
Ja nyt Harry, nyt leikkimään siitä. Pois aikuisten jaloista. Vaikkapa moottoriveneilemään. Jookos?
Kiitos, herra otti jo välillä (taas) nickini käyttöön, sama mies varmaan joka järjestää gallupeita, valitettavasti elävä legenda, mika on purjehtijan ja motskarimiehen ero.
se pitää paikkansa etten huomannut virhettäni viikko sitten mutta tämän beebeen on turha tulla suoltamaan tuollaista paskaa nickeistään ilman omaa oikeaa nimeään. ainoa mikä piti paikkansa kirjoituksessasi oli että puhuttelit minua herrana ja miehenä,tuollaisille teoriapurjehtijoille olen aina herra! ei ihme että sinua pidetään mätänä täällä purjehdussivuilla ja itseasiassa muuallakin,mikä vittu luulet oikein olevasi? pitäs vedellä ympäri korvia..
Nyt motoristi vähän jäitä hattuun. Mene kotiin, vedä peitto korville ja mieti mikä elämässäsi oikein mättää.
näyttäs siltä että vtp:t ja BB:t omaa samasta paskasta sikinneet..ettei vaan olisi mennyt omaan miinaan ja langenneet itse nimimerkkivirheisiin eli sama tyyppi! aika yksin tunnut olevan asiassasi BBoika.huomaatkos muuten,nämä oikeat purjehtijat tajuavat pitää suunsa kiinni eivätkä provosoidu mutta miten on teikäläisen laita..taidetaan sittenkin olla samasta koulusta.jos olisin sinun hameessasi BBoika, en luokittelisi itseäni edes soutuveneilijäksi.purjehtijat ja paskanjauhajat ovat eri gastia. kysy joltain jos oli outo sana mutta omalla nimimerkilläsi.
...teikäläisen suun laita?
Kuka ei pysty purjehtimaan, ajakoon moottorilla!
nostitteko kädet pystyyn jo?? tässähän rupeaa vasta lämpeämään..mutta älkää sekoittako purjehdusta tähän,jätetään se homma täällä taustalla seuraaville oikeille purjehtijoille.kirjoittelusi on säälittävyyden ja naurettavuuden rajamailla häilyvää pupeltamista,joten on vielä pakko kysyä:purjehdushan vaatii järkeä,miten pystyt yhdistämään kirjoituksesi yksinkertaisuuden ja purjehduksen "vaikeuden"??
minulla on munaa tunnustaa etten ole mikään purjehtija,entäs teikäläinen? ja halu perintövene ei vielä riitä joukkoon pääsemiseksi,lätsästä nyt puhumattakaan.
tuttua lääkäriä, enkä nyt tarkoita kirurgia! Äidinkielesi onneksi paljastaa edelleen purjehtijoille, milloin feikki on asialla.
Yritäppäs nukkua ensi yönä.
mikä ihmeen feikki? minähän kirjoitan sentään omalla etunimelläni. ja jos sanakäänteeni ovat liian vaikeaselkoisia sinulle niin älä pistä tyhmyyttäsi minun/muiden piikkin!! uneni ei ole mitenkään sinun olemassaolostasi riippuvainen, päinvastoin,nukun hyvin taas yöni kun tiedän yhden paskahousun kuuluvankin purjehduspuolelle. vai kuulutko? siihen saisivat muut vastata! itseasiassa ovat jo vastanneet kun näitä palstoja seurailee hetkenkin. kovin olet kuule yksinäsi juttujesi kanssa ja jos jonkun kanssa juttuun pääsetkin niin tämä pöllyttää sinut tennistermein 6-0 6-0. voipi olla ettet ymmärtänyt tätäkään..