olen ollut ujo jo ihan pienestä tytöstä lähtien. Aina olen saanut kuulla arvostelua ties mistä piirteestäni. Tässä listaa: ilmeistäni, hymyilen joko liikaa tai liian vähän,jos olen surullinen toiset arvostelevat miksi näytän niin synkältä, eleistäni, äänestäni, s:n ääntämisestäni, kampauksestani, painostani, hiljaisuudestani, katseen kohdistamisestani,laskettelu ja hiihtotyylistäni, kävely tyylistäni,lapsena toiset kiusasivat minua ties millä tavalla, sain risua naamaan, tavaroitani piiloteltiin, minut lukittiin kellariin, toiset menivät piiloon ja arvostelivat minua, tahtoivat miettiä halutaanks me olla sun kanssa, kun sää puhut niin typerästi ja oudon kuuloisesti,nauroivat vartalolleni uimalan suihkussa, kuiskivat juoruilen minusta, matkivat ilmeitäni, haukuivat syömistapaani, jos söin vahingossa vähän aikaa suu auki. Tämän kaiken lisäksi koulukiusaamista. Olen yrittänyt puolustautua, mutta ei auttanut vahvempien lasten otteessa. :(Itken, en saa koskaan hyvää ystävää.
Miksi kaikki haukkuvat ujoa?
crybaby
91915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Just näin. Lienet melko herkkä ihminen?
melko herkkä, vaikka en tahdo sitä aina näyttää.
hauskakin vielä..
Amerikkalaistunut kulttuuri, pitää ujoutta lähtökohtaisesti vääränä.
Ujous on ihmisen evoluution tuote, varovaisuus auttoi pysymään hengissä.
Itse kärsin aikanaan myös ujoudesta, kunnes hyväksyin ujouden osaksi itseäni, enkä suostu kärsimään enempää.
Kokonaan toinen asia kuin ujous, on jättää tahtomiaan asioita tekemättä arkuuden vuoksi. Kokemusta myös siitä.
...kovin oikeassa, minäkin olen yrittänyt hyväksyä ujouden itsessäni, sillä se tulee aina olemaan osa minua, ja vihaan itseäni aina jos en hyväksy sitä. Mutta joskus on vaikeaa kun tekisi mieli mennä jonnekin tai tehdä jotain ja se pelko tuntuu vaan niin ylitsepääsemättömältä ja sitten sitä keksii tekosyitä ettei muka haluaisi tehdä jotain vaikka oikeasti sisimmässään tietää että haluaisi.
...kuulostaa niin kovin tutulta...Aina on väärä ilme ja aina on niin hiljaa ja syrjässä ja aina on väärät vaatteet ja aina on niin outo ja kummallinen...."mikset sä puhu mitään ooksä ihan tyhmä", "ei sille kannata puhua kun ei se osaa", "miks sulla on tommonen ilme, luuleksä olevas joku maailmanomistaja", "toikin hiippari on ihme mulkvisti", "noi farkut on muuten sulle ihan liian isot", "pitääkö seistä tolla tavalla vihasen näkösenä", "ooksä joku lesbo vai", "älä valitse tota ei se osaa pelata", "laula hölmö äläkä vaan liikuttele suutas", "hyi saatana mikä lumppu"...ja sitten sitä seisoo yksin pihalla ja muut on ringissä keskenään ja supattelee ja vilkuilee ja naureskelee. Ja sitten välitunnilla kätketään koulun kyniä penaaliin ja tunnilla huudetaan suureen ääneen "toi on varastanu kyniä".. Oi sitä autuutta, elämä on ihanaa.
Minen ainakaan. Mulla on yksi työkaveri joka on hyvin ujo. Se ainakin kuuntelee kun mä pölpötän:) Olisi ihan mukavaa jos löytäisi enemmänkin ujoja ystäviä. Siis ihan miespuolisia ystäviä tarkoitan. Mä kun liikun työni puolesta lähes ympäri suomen niin olisi kiva tuntea edes yksi ihminen per suomen joka kolkka:o
Minut se on jo tuhonnut.
Vanhempana on helpompaa elää ujouden kanssa ja osaa antaa takaisin kiusaajilleen. Me puhumme asiaa, kun me puhumme. Valitettavasti älyttömiä paljon pulputtava ihminen saa helposti fiksun ja mukavan ihmisen leiman.
Se on pääasia, mitä puhuu, eikä kuinka paljon puhuu. Kuuntelevia ihmisiä tulisi myös arvostaa.