Larsin muuntunut oppi

Iltahuuto

Nykyinen VL-liike on pois poikennut Larsin alkuperäisestä linjasta.

Sen hedelminä nähdään maallikkojen masinoimat
mm. hoitokokouskiroukset.

Nykyinen Rauhansanalaisuus on lähimpänä Lars Levin ja Lutherin käsityksiä.

Nimimerkki Juaska listasi joku aika sitten eroavaisuuksia VL-liikkeen suhteesta Raamattuun ja Lutherin tulkintaan siitä. Siitä listasta tosin puuttui mm. kasteopetuksen eroavuus Raamatun sanasta ja Lutherin tulkinnasta.

Vl- liikeessä väitetään, että Luther oli Pyhän Hengen täyttämä mies. Kuitenkin siitä poiketaan monissa kohdin (vrt. nim. Juaskan kirjoitus). Tämähän tarkoittaa sitä, että VL-liikkeessä on eri henki.

Useampi kirkon VL-pappi on myöntänyt, että ero Lutherin opetuksiin on tosiasia, mutta haluavat olla siitä hissukseen, koska pelkäävät tulevansa erotetuksi (ja hoidetuksi).

VL-liikeessä ei ole halua tehdä parannusta vieläkään hoitokokous eikä muistakaan synneistä.

Siksi sille tulee koettelemuksen ajat. Visvapaiseet kun on pakko puhkaista ja saada homma taas toimimaan.

Alkuvaiheessa radiokin oli syntiä. Nyt se hyväksytään, vaikka sieltä tulee taatusti kauheampaa ohjelmaa kuin alkuaikoina. Esimerkkinä vain maallikkojohtoisen liikkeen lakihenkisyydestä.

Nopein tapa olisi tehdä parannus ja siirtyä Raamatun mukaiseen opetukseen, jota lähimpänä lestadiolaisuudessa on Rauhansanalaisuus - kun vielä armon aikaa on.

17

1138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johon voi uskovaisetkin yhtyä:

      Kaksi kohtaa kirkkopostillasta koskien kastetta ja uskoa

      Miksi kaste seuraa uskoa?

      Luther vastaa (Kirkkopostilla osa-2, helatorstai, 2. evankeliumisaarna, kohdat: 25, 26):

      väliotsikko: Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi.

      25. Jumala on aina sanansa rinnalle antanut ulkonaisen merkin voimakkaasti tehostamaan hänen sanaansa, niin että me vahvistuisimme sydämissämme emmekä, sanaa epäillen, horjuisi. Niinpä hän Nooalle antoi taivaalla näkyvän sateenkaaren sen merkiksi, että oli pitävä sanansa eikä enää vedenpaisumuksella hävittävä maata. Näin sateenkaari oli Nooalle ja on meillekin aivan kuin sinetti tai leima; kirjettäkin kirjoitettaessa siihen painetaan kirjoituksen varmemmaksi vakuudeksi leima. Ja aivan samoin kuin valtaherroilla on omat eri väriset vaakunansa tai tunnuksensa, joista heidät tunnetaan, samoin Jumalakin on tehnyt meille: hän on vahvistanut sanansa merkeillä kuin sineteillä ikään, ettemme mitenkään epäilisi. Aabrahamille hän antoi ympärileikkauksen sen merkiksi, että Kristus oli tuleva siunaamaan maailman. Samoin Kristus on tehnyt tässä, lupaukseensa: ”Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi” lisäämällä ulkonaisen merkin, nimittäin kasteen ja lisäksi leivän ja viinin sakramentin, käytettäväksi erikoisesti kiusauksissa ja kuoleman korvalla vahvistamaan uskoamme ja vaatimalla vaatien muistuttamaan Jumalaa hänen lupauksestansa.

      26. Saattaahan joku uskoa, vaikka ei olekaan kastettu. Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, kunhan vain uskotaan evankeliumi. Siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin epäuskon. Sen tähden Herrakin sanoo: "Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" eikä sano: "Joka ei ole kastettu", näin vaieten kasteesta. Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta.

      Miksi kaste sitten on?

      Luther vastaa (Kirkkopostilla osa-2, helatorstai, 1. evankeliumisaarna kohdat: 16, 17-20):

      16. Ällös siis mitenkään ryhdy selittelemään näin: Usko ei yksin saa vanhurskaaksi tulemista aikaan, siihen kuuluvat teotkin; onhan sen perusteella, mitä me sanoimme, päivänselvää, etteivät teot asiaan vähääkään vaikuta. Ketään ei vahingoita mikään muu kuin epäusko, koska teot eivät riitä. Jos olisi käsillä usko, kaikki olisi hyvää. Yhtä vähän siis kuin teot, epäuskossa oltaessa, vaikuttavat sitä, että ne ovat pahoja, yhtä vähän ne uskossa oltaessakaan vaikuttavat sitä, että ne ovat hyviä. Epäusko yksin turmelee kaikki teot, usko taas tekee ne kaikki hyviksi.

      17. Tässä on kuitenkin vielä yksi seikka. Kristus sanoo: ”Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi”. Sanonet: Kuulenpa, että kastekin tässä tarvitaan. Tietysti se tässä tarvitaan, mutta kaste ei ole teko, jonka me itse teemme. Sen täytyy olla uskon mukana siitä syystä, että Jumala tahtoo, ettei usko jää sydämen salaisuudeksi, vaan että se purkautuu esiin, tullakseen maailman edessä tunnetuksi ja ilmeiseksi. Jumala on asettanut tämän ulkonaisen merkin sitä varten, että jokainen voisi osoittaa ja tunnustaa uskonsa, ja niin tultaisiin pyhään ristiin. Jos näet usko saa pysyä salassa sydämessä, voidaan olla varmoja siitä, ettei tarvitse kantaa ristiä eikä seurata Kristusta. Ellei näet maailma tietäisi meidän uskovan, meitä ei vainottaisi.

      18. Toiseksi: kukaan ei meistä kostu eikä tule uskoon, ellemme julkisesti tunnusta evankeliumia ja ellei meillä ole julkista merkkiä, josta tiedetään, missä kristityitä on ja keitä he ovat. Jumala on siis järjestänyt siten, että meidän uskomme on tuleva ilmeiseksi pakanoille: ken vain on kristitty ja on kastattanut itsensä, on jo sellaisenaan vaarassa joutua pakanoiden ja epäkristittyjen käsiin ja surmattavaksi. On siis välttämätöntä, että me, jos olemme kristityitä, kastatamme itsemme, tai, ellei se ole mahdollista, ainakin sanomme: Halusta tulisin kastetuksi.

      19. Tämä merkki on sitä paitsi annettu meille senkin tähden, että me Jumalan omalla armollisella avulla olisimme varmoja hänen armostansa, ja että jokainen voisi sanoa: Jumala on antanut minulle tämän merkin sitä varten, että olisin varma autuaaksitulemisestani, minkä hän on luvannut evankeliumilla. Hän on näet antanut meille sanansa, kirjeen, ja sanojen ohella kasteen, sinetin; näin usko, joka käsittää sanan, vahvistuu merkin ja sinetin avulla.

      20. Mutta tässä et todellakaan havaitse mitään ihmistekoa: kaste ei ole minun tekoani, vaan Jumalan. Se näet, joka minut kastaa, on Jumalan sijaisena, eikä hän suorita mitään ihmistekoa, vaan kaikki on Jumalan käsialaa ja tekoa: Jumala siinä varsinaisesti toimii. Sen tähden sopii ja pitääkin minun sanoa: Itse Jumala, minun Herrani, on kastanut minut ihmiskäden välityksellä; siitä minä voin kerskata ja siihen minä nojaudun ja sanon: Jumala on minulle antanut merkin, hän ei tahdo eikä saata valhetella, ja näin minä olen varma siitä, että hän on minulle armollinen ja että hän tahtoo tehdä minut autuaaksi: Poikansa kautta hän on lahjoittanut minulle kaiken, mikä hänellä on. Meidän puolellamme siis ei ole mitään muuta kuin usko yksin, ja hänen puolellansa sana ja merkki yksin. Tästä olemme tarpeeksi usein puhuneet; nyt siis ei ole tarvis tätä kysymystä enempää eikä laajemmalta käsitellä.

    • Ei muuten radio ole koskaan syntiä ollut tai kiellettyä, paitsi tietenkin huonot ohjelmat siellä ei ole sopivaa uskovaiselle-

      Esim. Lutherin selkeä kanta uskon syntymiseen 19:toista kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina
      Matt.9:1-8, Luther toteaa: "Siksipä minä olen aina opettanutkin, että ensiksi, ennen kaikkea muuta, täytyy olla käsillä suullisen sanan, ja että tämä sana on käsitettävä korvin, mikäli Pyhän Hengen on päästävä sydämeen, Pyhän Hengen, joka sitten sanan avulla ja välityksellä valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko siis ei tule eikä se pysy muulla tavalla kuin kuulemisen ja evankeliumin ulkonaisen saarnan välityksellä. Näiden kautta se sekä pääsee alkuun että kasvaa eli vahvistuu. (Kirkkopostilla III).

      Toinen esimerkki Lutherin saarnasta joulun jälkeisenä sunnuntaina, tekstinä Gal.4:1-7. Tässä saarnassaan hän toteaa: Apostolin tarkoituksena on lausua se totuus, että laki, mikäli uskoa ei ole, kaikkinen tekoineen synnyttää vain orjia. Usko yksin tekee lapsia. Eipä laki, eivät teot eikä luonto voi antaa uskoa; ainoastaan evankeliumi sitä kuultaessa tuo sen mukanaan, se kun on armon sana, ja kun Pyhä Henki on sen myötä siellä missä saarnataan ja hiljentyen kuullaan. Sen osoittaa apostolien tekojen 10-Luku (44. jae), jossa kerrotaan Korneliuksen omaisineen vain kuulemalla pyhää Pietaria saaneen Pyhän Hengen. (Kirkkopostilla 1).

      Avaimet ja sen valta

      Luther kirjoittaa "Avaimet" kirjassaan, että tuo on väärää opetusta, että ensin päästettäisiin taivaassa ja sitten vasta maan päällä:


      "Kristus ei sano: mitä minä sidon ja päästän taivaassa, se on teidänkin sidottava ja päästettävä maan päällä, kuten harha-avaimen opettajat uskottelevat. Koska saisimme tietää, mitä Jumala sitoo tai päästää taivaassa?

      Emme koskaan, ja niin muodoin avaimet olisivat turhat, eikä niistä olisi mitään hyötyä.

      Vaan näin hän sanoo: kun te sidotte ja päästätte maan päällä, niin tahdon minä samalla sitoa ja päästää taivaassa. Mitä te sidotte ja päästätte (sanon minä), sitä en minä tahdo enää sitoa enkä päästää, vaan se on oleva sidottu ja päästetty ilman minun sitomistani ja päästämistäni; minun ja teidän tekonne on oleva yksi ja sama teko, eikä kaksi eri tekoa; minun ja teidän avaimenne ovat yhdet ja samat avaimet, eivät kaksi eri avainta. Näin Kristus velvoittaa ja sitoo itsensä meidän työhömme."

      Tuon todistaa oikeaksi myös seuraava kohta: Luuk.15:7. Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

      Eli samanaikaisesti iloitaan taivaassa...

      ...Koska se (päästösana) lausutaan ihmisten kautta, niin luullaan sitä pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana sanasta, joka on maanpäällä, ja niin töllistetään ylös taivasta kohti...juuri ne samat avaimet, jotka ovat Kristuksella eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikäänkuin hän sanoisi: Mitä töllistelet taivaalle ja sieltä etsit avaimiani? etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet, se on totta, mutta ne eivät ole taivaassa. Minä olen jättänyt ne alas maanpäälle. Sinun ei pidä etsiä niitä taivaasta, eikä mistään muualta, vaan löydät ne Pietarin suusta, jonne ne olen pannut. Pietarin suu on minun suuni, ja hänen kielensä on minun avainkoteloni, hänen virkansa on minun virkani, hänen sitomisensa, on minun sitomiseni, hänen päästämisensä on minun päästämiseni...Minä katson vain sitä mitä Pietari sitoo ja päästää, sihen minä pitäydyn. Älä anna johtaa itseäsi harhaan tuon Farisealaisen lörpötyksen, jolla muutamat pettävät itseänsä, nimittäin kuinka muka ihminen voisi antaa syntejä anteeksi. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tapaa anna syntejä anteeksi, kuin suullisen sanan kautta, jonka tavan hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantamusta tässä sanassa, niin turhaan töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai niinkuin he sanovat, sisäistä anteeksiantamusta. (Luther kirjasta "Avaimista" v.1530).

      • Tunnustuskirjat


        Ef.lut.tunnustuskirjamme opettavat kolmenlaista kasteoppia.

        1. s.186, 5 Sanan ja sakramentin vaikutus sama

        2. ...Perisynti on todella synti, joka tuo iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan s.52.

        3. on se jota itse edustan: "Myös ne jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä" (s.276 kohta 7).

        Tähän haluan lisäksi laittaa vastaansanomattoman kohdan Raamatusta:

        1.kor.4:15. Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.

        Ja kuitenkin Paavali oli kastanut korintossa vain muutaman: 1.kor.1:16. Niin, Stefanaan perhekunnan olen myös kastanut, mutta ketään muuta en muista kastaneeni.
        17. Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä.


      • ole ollut koskaan synti


      • ole ollut koskaan synti kirjoitti:

        on varauksella suhtauduttu, mutta ei ole kieltoa ollut, niinkuin väität.

        Lapsen tilasta kansankirkko opettaa väärin.

        Seurakunnassani on opetettu:

        Kertomus Mooseksesta ja hänen vaimostaan Sipporasta, sekä heidän pojastaan (2.Moos.4:24-26) antaa puhuttelevan kuvan sakramentin hylkäämisestä. Jumala oli kutsunut Mooseksen Midianin maasta johdattamaan kansaansa Israelia Egyptin orjuudesta. Matkalla yöpaikassa tapahtui, että Herra hyökkäsi Mooseksen kimppuun ja tahtoi tappaa hänet. Silloin Sippora suoritti pojalleen ympärileikkauksen ja kosketti esinahalla Moosesta alhaalta sanoen: "Veriylkä ympärileikkauksen tähden". Tuomio ei kohdistunut lapseen, vaan sakramentin laiminlyöneeseen isään.


      • weha kirjoitti:

        on varauksella suhtauduttu, mutta ei ole kieltoa ollut, niinkuin väität.

        Lapsen tilasta kansankirkko opettaa väärin.

        Seurakunnassani on opetettu:

        Kertomus Mooseksesta ja hänen vaimostaan Sipporasta, sekä heidän pojastaan (2.Moos.4:24-26) antaa puhuttelevan kuvan sakramentin hylkäämisestä. Jumala oli kutsunut Mooseksen Midianin maasta johdattamaan kansaansa Israelia Egyptin orjuudesta. Matkalla yöpaikassa tapahtui, että Herra hyökkäsi Mooseksen kimppuun ja tahtoi tappaa hänet. Silloin Sippora suoritti pojalleen ympärileikkauksen ja kosketti esinahalla Moosesta alhaalta sanoen: "Veriylkä ympärileikkauksen tähden". Tuomio ei kohdistunut lapseen, vaan sakramentin laiminlyöneeseen isään.

        Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Noilla Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.


      • Hynde
        ole ollut koskaan synti kirjoitti:

        O.H Jussila sano että voi hankkia radion kun jotkut olivat alkaneet pitää radio syntinä.
        Julkisesti ei radion omistamista vastaan tietääkseni olla oltu.

        MUTTA Ainakin jossain kososlaisryhmissä radio oli pannassa.


        On mielestäni ankarasti väärentävää yleistäen sanoa että VLt ovat pitäneet radiota syntinä.


      • sivustakattelija
        Hynde kirjoitti:

        O.H Jussila sano että voi hankkia radion kun jotkut olivat alkaneet pitää radio syntinä.
        Julkisesti ei radion omistamista vastaan tietääkseni olla oltu.

        MUTTA Ainakin jossain kososlaisryhmissä radio oli pannassa.


        On mielestäni ankarasti väärentävää yleistäen sanoa että VLt ovat pitäneet radiota syntinä.

        entä tv sitten. yhtä paha ku radio, ja se telkkarihan on sitten niin maan perusteellisen suuri ja pitkä synti. tyhmää puolustella, että eihän se radio oo meidän mielestä ollu syntiä, kun samalla "kielletään" telkkari. (ja sitte katsellaan netistä irstaita kuvia)


      • sivustakattelija kirjoitti:

        entä tv sitten. yhtä paha ku radio, ja se telkkarihan on sitten niin maan perusteellisen suuri ja pitkä synti. tyhmää puolustella, että eihän se radio oo meidän mielestä ollu syntiä, kun samalla "kielletään" telkkari. (ja sitte katsellaan netistä irstaita kuvia)

        se eriasia viettää iltaa turhanpäivästen kieroituneitten elokuvien parissa, jonka näkee. Tämä on eriasia kuin radio.

        Netin hyötykäyttö on vain nykyään pakollinen ja siinä uskovaisella on valvomisen paikka.


    • Synnyttääkö Jumala kastamattomia lapsia kadotukseen? Jos synnyttää näytä Raamatun kohtia siihen.

      Lutherin opetus on seuraava:

      Kastamattomana kuolleet

      ”Mitä meidän on sanottava kastamattomana kuolleista lapsistamme, jotka jo äidin kohdussa tai synnyttyään, eivät ehdi saamaan kastetta?”

      Tähän on helppo antaa vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista, että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain mukaan heidät tuli ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka Jumala voisi silloin tuomita ne, jotka kuolivat ennen sitä. Sen tähden meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu myös se mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, ”jotka eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam” (Room.5:14), ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: ”ennen kuin he olivat tehneet hyvää tai pahaa” (Room.9:11).

      Tosin pikkulapset tuovat mukanaan maailman synnynnäistä perua olevan synnin, jota me sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi, että he ovat jääneet joko vanhassaliitossa vaille ympärileikkausta tai Uudessa liitossa vaille kastetta.

      Lähde: Luther St. Luisin laitos I, 1040 – Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa, ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.

      • Iltahuuto

        Lainaus Lutherin kasteopetuksesta;

        Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

        Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset? Vastaus: Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."


        Siis Luther opettaa, että kasteessa on syntien anteeksiantamus


      • Iltahuuto kirjoitti:

        Lainaus Lutherin kasteopetuksesta;

        Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

        Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset? Vastaus: Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."


        Siis Luther opettaa, että kasteessa on syntien anteeksiantamus

        "Niille jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset".

        Luther opettaa myös monissa kohdissa, että "sakramentit nautitaan uskolla. Ei niin, että nämä synnyttävät uskoa"

        Room.6-Luvun erityinen, voimakas sanoma on opetus pyhityksestä. Valaistaessaan kristityn vaellusta Paavali yhdisti siihen kasteen velvoittavan merkityksen. Kasteen kautta kristitty on haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan. Kun olemme osalliset yhdenkaltaiseen kuolemaan, nousemme kuolleista kuten Kristus (Room.6:4-5). Jumala herätti meidät uuteen elämään omistaessamme Kristuksen kuoleman ja elämän uskon kautta (Room.6:4; Kol.2:12). Kaste opettaa ja muistuttaa Jumalan lapsia, että heidät on liitetty Kristuksen kanssa hänen yhtäläiseen kuolemaansa ja elämäänsä, omistaessamme hänen kuolemansa ja elämänsä uskon kautta. Kristuksen sovituskuolema on kertakaikkinen kuolema synnille, mutta hänen elämänsä on elämää Jumalalle (Room.6:10). Näin tulee uskon kautta tietää,, että Jumalan lapset ovat kuolleet synnille, mutta elävät Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room.6:11).

        Luther kirjoittaa samassa Hengessä katekismuksessa: Mitä merkitsee tällainen kastaminen? Se merkitsee, että vanhaihminen meissä on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja kaikkien syntien ja himojen kanssa kuoletettava ja että sijaan on noustava uusi ihminen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.

        Näin kaste kantaa pelastettua, kuten vesi kantoi jo vanhurskaita ihmisiä Noan arkissa ensimmäisen maailman aikana.


      • weha kirjoitti:

        "Niille jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset".

        Luther opettaa myös monissa kohdissa, että "sakramentit nautitaan uskolla. Ei niin, että nämä synnyttävät uskoa"

        Room.6-Luvun erityinen, voimakas sanoma on opetus pyhityksestä. Valaistaessaan kristityn vaellusta Paavali yhdisti siihen kasteen velvoittavan merkityksen. Kasteen kautta kristitty on haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan. Kun olemme osalliset yhdenkaltaiseen kuolemaan, nousemme kuolleista kuten Kristus (Room.6:4-5). Jumala herätti meidät uuteen elämään omistaessamme Kristuksen kuoleman ja elämän uskon kautta (Room.6:4; Kol.2:12). Kaste opettaa ja muistuttaa Jumalan lapsia, että heidät on liitetty Kristuksen kanssa hänen yhtäläiseen kuolemaansa ja elämäänsä, omistaessamme hänen kuolemansa ja elämänsä uskon kautta. Kristuksen sovituskuolema on kertakaikkinen kuolema synnille, mutta hänen elämänsä on elämää Jumalalle (Room.6:10). Näin tulee uskon kautta tietää,, että Jumalan lapset ovat kuolleet synnille, mutta elävät Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room.6:11).

        Luther kirjoittaa samassa Hengessä katekismuksessa: Mitä merkitsee tällainen kastaminen? Se merkitsee, että vanhaihminen meissä on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja kaikkien syntien ja himojen kanssa kuoletettava ja että sijaan on noustava uusi ihminen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.

        Näin kaste kantaa pelastettua, kuten vesi kantoi jo vanhurskaita ihmisiä Noan arkissa ensimmäisen maailman aikana.

        Synnyttääkö Jumala kastamattomia lapsia kadotukseen? Jos synnyttää näytä Raamatun kohtia siihen.

        Johdomukaisesti tohon oppiin olisi siis kohdallaan, että vasta kasteessa lapsi saisi uskon ja Pyhän Hengen.


      • Voitto Ramu
        Iltahuuto kirjoitti:

        Lainaus Lutherin kasteopetuksesta;

        Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

        Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset? Vastaus: Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."


        Siis Luther opettaa, että kasteessa on syntien anteeksiantamus

        Raamattu opettaa että kasteessa on syntien anteesisaaminen:

        "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi"
        Apt 22:16

        "ottakaa kaset syntien anteeksisaamiseksi"
        Apt 2:38


      • Voitto Ramu kirjoitti:

        Raamattu opettaa että kasteessa on syntien anteesisaaminen:

        "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi"
        Apt 22:16

        "ottakaa kaset syntien anteeksisaamiseksi"
        Apt 2:38

        apt.22:16. Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä.




        Mikä oli kasteen merkitys tässä? Laajemman yhteyden mukaan näyttäisi sille, että Paavali sai Pyhän Hengen, eli uudestisyntyi ennen kastetta. Kaste on Pyhän Hengen merkki ja sinetti, uskon vahvistus. Näin täytynee tämän mukaan olla…
        Uudestisynnyttääkö kaste?


        Tapahtumahan oli seuraava: apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
        18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.


        Aivan samoin:

        1.Kor.4:15. Sillä vaikka teillä olisi kymmenen tuhatta kasvattajaa Kristuksessa, ei kuitenkaan monta isää, sillä minä teidät synnyttänyt evankeliumia julistamalla Kristuksessa Jeesuksessa.

        Paavali oli siis synnyttänyt korintialaiset, evankeliumin sanalla...sillä, hän oli kastanut vain muutaman.

        1.Kor.1:14. Minä kiitän Jumalaa, etten minä ole yhtään teistä kastanut, vaan Krispuksen ja Gajuksen:
        15. Ettei kenkään saa sanoa, että minä minun nimeeni ketään kastin.
        16. Minä kastin myös Stephanaan perheen; sitte en minä tiedä, jos minä jonkun muun kastanut olen.
        17. Sillä ei Kristus minua lähettänyt kastamaan, vaan evankeliumia saarnaamaan, ei sanan viisaudella, ettei Kristuksen risti turhaan menisi.
        18. Sillä se puhe rististä on niille hulluus, jotka kadotetaan; mutta meille, jotka autuaaksi tulemme, on se Jumalan voima.

        Raamattuhan opettaa, että me uskon kautta saamme luvatun Pyhän hengen.

        "Ne sanat jotka olen puhunut, ovat Henki ja elämä" (Joh.6:63)

        Apt.2-luku

        38. Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. 39. Sillä teille ja teidän lapsillenne on tämä lupaus annettu, ja kaikille, jotka taampana ovat, kutka ikänä Herra meidän Jumalamme kutsuu…
        41. Jotka siis mielellänsä hänen sanansa ottivat vastaan, ne kastettiin; ja sinä päivänä lisääntyi lähes kolmetuhatta sielua.

        V: Eli tässäkin on ensin, parannuksen teko, usko ja sitten kaste.
        Tunnustuskirjoissamme sanotaan: "Myös ne jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä" (s.276 kohta 7).


    • Kaaleb

      Uusi testamentti tuntee vain "maallikko" virkoja
      se ei kanna sisällään sellaista pappeutta tai
      pappeusjärjestelmää kuin luterilaisessa kirkossa
      on käytäntö ,.
      Raamattu ei tunne luterilaisuutta,luterilaisuus
      vetoaa kyllä Raamattuun mutta sillä on aina siitä
      poikkeavat tulkinnat .
      Se mitä tapahtui ja tapahtuu vl:ssä ei ole esimerkki muille, vl:ssä ei totella Uuden testamentin opetuksia ,.
      Ukovainen maallikko saarnaja on aina parempi kuin
      jumalaton pappi kirkossa .

      • sekin jonka seurakunta on kutsunut puhumaan ja opettamaan, on aina "paimen". Ei pitäisi takertua hirveästi nimikkeisiin, sillä ne ovat lopulta kaikki seurakunnan paimenia ja sananpalvelioita. Virkapapit, saattavat usein osata alkukieliä, mitä ei välttämättä taas maallikot osaa.

        Hengellinen pappeus sensijaan on kaikilla uskovaisilla: 9. Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on,
        10. Jotka ette muinen kansa olleet, mutta nyt olette Jumalan kansa: jotka ette muinen armossa olleet, mutta nyt te armossa olette.

        Tällöin ei ole lupa seurakunnassa opettaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      130
      7162
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2519
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      263
      1204
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1009
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      161
      937
    6. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      890
    7. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      69
      879
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      764
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      723
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      711
    Aihe