REKKA

kolaroi harvoin

Lähes joka päivä saamme kuulla tai lukea kolarista, jossa on rekka osallisena.
Saamme kuulla sen takia, että iso auto jää tukkimaan tien tai siksi, että tonneista johtuen jälki on rumaa.
Pikkuauto saadaan helposti pois tieltä ja ketäpä henkilöauto-onnettomuudet ylipäänsä kiinnostaisivatkaan.
Mutta hei, JÄRKI KÄTEEN! Vakuutusyhtiöille ilmoitetaan vuosittain lähes 100 000 henkilöauto-onnettomuudesta (lisäksi vielä lukuisammat pienemmät vahingot maksetaan omasta pussista...)

21

2739

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinnittänyt

      olen itse kiinnitänyt huomiota rekkojen asenteisin ennen ja nyt. Muutos on valtava. Onko sitten asenteiden muutoksen seurausta, jotta joka päivälle riittää noita rekkauutisia. Ja niitä käsimerkkejä - voi voi, niitä löytyy joka lähtöön - varsinkin jos sattumoisin olet asuntovaunulla liikenteessä. Molemmilla ymmärtääkseni on vaunu perässä ja samat rajoituset. En ole yhdenkään asuntovaunuilijan "opettaneen" muita liikenteessä.

      • Ei kumpikaan

        Karavaanarit ovat "huvikseen tientukkona", rekat ovat pakosta.
        Tottahan on että kaikissa autoluokissa on hyviä ja vaarallisia kuskeja. Karavaanarit vaan ei näy ymmärtävän että jättäisivät reilut välit edellä ajaviin karavaanareihin, olen todella usein huomannut sen ikävän tosiasian että ohitus vaikeutuu/estyy kun olisi ohitettava kaksi tai useampi "rullamökki" kerralla.

        Reilut turvavälit kunniaan.

      • stycke

        Väittäisin rekkauutisten lisääntymisen mediassa johtuvan siitä 19.3.2004 olleesta huonosta päivästä, jonka jälkeen kaikki negatiivinen raskasta liikennettä koskeva on ollut mediaseksikästä, ja tämä kansa ostaa niitä lehtiä jotka uutisoivat näyttävämmin. Kun vain keksisin keinon tehdä yhtä paljon hallaa haaskantonkijatoimittajille yhtä laillisesti, ryhtyisin heti toimeen!

      • oikeilla
        stycke kirjoitti:

        jäljillä.....tuon tekisin mielelläni itsekin...mutta tosiaan,, miten

      • Sami xxx
        oikeilla kirjoitti:

        jäljillä.....tuon tekisin mielelläni itsekin...mutta tosiaan,, miten

        ...niin kertokaa minullekin. Tulen mielelläni mukaan toimenpiteisiin. Olen tätä myöten täynnä asenteellisten toimittajien vääristämiä juttuja.

      • sinivilkku
        Sami xxx kirjoitti:

        ...niin kertokaa minullekin. Tulen mielelläni mukaan toimenpiteisiin. Olen tätä myöten täynnä asenteellisten toimittajien vääristämiä juttuja.

        mukana olen.

        Eipä ole media mitään muuta ammattikuntaa solvannut niin kuin raskaan kaluston kuljettajia.

      • rahti-78
        sinivilkku kirjoitti:

        mukana olen.

        Eipä ole media mitään muuta ammattikuntaa solvannut niin kuin raskaan kaluston kuljettajia.

        ...joukkoon tummaan

      • tia65
        rahti-78 kirjoitti:

        ...joukkoon tummaan

        täällä, mukana ollaan... turhanpäiväinen "mediaseksikäs" kirjoittaminen raskaasta liikenteestä kuriin. täytyypi alkaa katselemaan kuka kirjoittaa pahimmat jutut ja otsikot...

      • Rattimatti
        tia65 kirjoitti:

        täällä, mukana ollaan... turhanpäiväinen "mediaseksikäs" kirjoittaminen raskaasta liikenteestä kuriin. täytyypi alkaa katselemaan kuka kirjoittaa pahimmat jutut ja otsikot...

        Samaan sakkiin tullaan.

      • Rattimatti kirjoitti:

        Samaan sakkiin tullaan.

        ollaan

      • Tepa
        Rattimatti kirjoitti:

        Samaan sakkiin tullaan.

        ...myös!

      • Rattimatti kirjoitti:

        Samaan sakkiin tullaan.

        Vaikka ei enää ole hajuakaan, että mihin tässä tuli liityttyä :)

        Yksi keinohan voisi olla, että lähestyisi lehtien toimituksia aina kun huomaa ikävästi kirjoitetun jutun. Sitten jos sitä "lähestymistä" harrastaisi useampikin...
        Ei välttämättä toimi, mutta tulipahan mieleen.

      • stycke
        puukuski kirjoitti:

        Aluksi voisi olla ihan hyvä lähestyä kohteliaasti useamman allekirjoittajan voimin. Voisi muistuttaa siitä, että vaikka negatiivissävytteinen kirjoittelu epäilemättä parantaa heidän lehtimyyntiään, se tekee kuitenkin paljon suurempaa hallaa kokonaiselle eikä ihan pienelle ammattikunnalle. Ammattikunnalle, jota ilman ei esim. Ilta~Sanomia myytäisi Porissa ollenkaan. Tietenkään emme voi kenenkään suuta tukkia, mutta toivoa edes että otsikoidaan ja kirjoitetaan juttu kuten se on, koska otsikko "rekkakolari" saa lööppiä vilkaisevan ajatukset automaattisesti tiettyyn suuntaan, vaikka oikeasti tapauksessa se iso auto on vain ollut oikeassa paikassa mutta huonoon aikaan.

      • Kallonkutistaja
        stycke kirjoitti:

        Väittäisin rekkauutisten lisääntymisen mediassa johtuvan siitä 19.3.2004 olleesta huonosta päivästä, jonka jälkeen kaikki negatiivinen raskasta liikennettä koskeva on ollut mediaseksikästä, ja tämä kansa ostaa niitä lehtiä jotka uutisoivat näyttävämmin. Kun vain keksisin keinon tehdä yhtä paljon hallaa haaskantonkijatoimittajille yhtä laillisesti, ryhtyisin heti toimeen!

        Myös tilastoissa rekkaonnettomuudet ovat alkaneet nostaa päätään. Niiden kolarit eivät ole niinkään lisääntyneet, mutta kun muiden onnettomuudet ovat vähentyneet, niin rekkaonnettomuudet jatkavat vanhaa linjaa ja erottuvat joukosta.

        Tosin täälläkin on "sallittu" kuljettajien selvätkin virheet, niin miksei myös ammattitaidottomien toimittajien "toimitukselliset ojaanajot"? Vai olisiko sittenkin parempi vaatia ammattilaisilta ammatimaisia otteita, on kyse sitten auton kuljettamisesta tai uutisten toimittamisesta. Ja kuten autokuljettajienkin kohdalla myös toimittajien kohdalla taitavat ja tunnollisesti "lastinsa perille vievät" ovat joutuneet samaan sakkiin noiden heikommilla taidoilla hommiansa hoitavien kanssa.

      • stycke
        Kallonkutistaja kirjoitti:

        Muistankohan väärin, kun mulla on sellainen kuva että onnettomuuksien kokonaismäärä olisi hienoisessa kasvussa, kun kuolonkolarien määrä oli laskussa. Isojen massojen ollessa kyseessä jälki on aina rumaa.

        Toimituksellisista ojaanajoista tietysti ymmärrän että sellaisia sattuu, mutta epäilen sattumuksen osuutta jos ne systemaattisesti tapahtuvat tietystä asiasta uutisoidessa. Vähän kuin "rekat" ajaisivat aina yhdellä tietyllä tienpätkällä ulos.

        Rekkakolarihan on aina vakava riippumatta syistä ja ensisijaisesta syyllisestä. Isosta massaerosta on haittaa aiheuttajasta riippumatta. Rekasta käsin onnettomuuksien ehkäisemiseen ja tuhojen minimointiin on kuitenkin parhaat mahdollisuudet jo pelkästään paremman näkyvyyden ja ammattikuljettajan ansiosta. Siksi rekkakuljettajille lienee tulossa lisävastuuta myös taitamattomien osalta.

        Kannattaa muistaa, että on paljon myös ihan oikein uutisoituja onnettomuuksia. Ja koska toimittajillakin yleensä on vain toisen käden tietoa, niin sitä voi pitää jopa ihmeenä.

      • stycke kirjoitti:

        Aluksi voisi olla ihan hyvä lähestyä kohteliaasti useamman allekirjoittajan voimin. Voisi muistuttaa siitä, että vaikka negatiivissävytteinen kirjoittelu epäilemättä parantaa heidän lehtimyyntiään, se tekee kuitenkin paljon suurempaa hallaa kokonaiselle eikä ihan pienelle ammattikunnalle. Ammattikunnalle, jota ilman ei esim. Ilta~Sanomia myytäisi Porissa ollenkaan. Tietenkään emme voi kenenkään suuta tukkia, mutta toivoa edes että otsikoidaan ja kirjoitetaan juttu kuten se on, koska otsikko "rekkakolari" saa lööppiä vilkaisevan ajatukset automaattisesti tiettyyn suuntaan, vaikka oikeasti tapauksessa se iso auto on vain ollut oikeassa paikassa mutta huonoon aikaan.

        Kannattaisi säilyttää se kohteliaisuus / asiallisuus. Mielellään vielä niin, että olisi useampi sen sanoman takana. Kuten kirjoititkin.

      • Tonneja takana...
        Ei kumpikaan kirjoitti:

        Karavaanarit ovat "huvikseen tientukkona", rekat ovat pakosta.
        Tottahan on että kaikissa autoluokissa on hyviä ja vaarallisia kuskeja. Karavaanarit vaan ei näy ymmärtävän että jättäisivät reilut välit edellä ajaviin karavaanareihin, olen todella usein huomannut sen ikävän tosiasian että ohitus vaikeutuu/estyy kun olisi ohitettava kaksi tai useampi "rullamökki" kerralla.

        Reilut turvavälit kunniaan.

        Se on kauheeta katella ku alitehosella "Taunuksella" vedetään tommosta jäähallin kokoista snakaria perässä... Koittakaa edes liikkua sitä kasikymppiä,vaik joillekki se on ylivoimaisen vaikeeta,saattaa olla ettei kulkupelin tehoresurssit ole mitoitettu vedettävän häkkyrän kokoon...Mutta pysykää perskele isompien ja nopeampien jaloista pois,ettei tartte työntää sitä vauhtia lisää jos ei muuten vehkeet liiku...

    • repe56

      siirrettävä kiskoille. Ehdottomasti. Loppuu noi älyttömät,piittaamattomuudesta aiheutuvat rekkakolarit.

      • no johan.....

        siirretään tavarat kauppoihin,onko muita hyviä ideoita?

      • tommi
        no johan..... kirjoitti:

        siirretään tavarat kauppoihin,onko muita hyviä ideoita?

        joo hyviä ideoita. mitäs jos te valittajat alkaisitte liikkumaan junilla, varmasti kolarit vähenisi, ja rahtarit saisivat tehdä työnsä rauhassa. ja kuten oli aikaisemmin kirjoitettu rekat aiheuttavat vain murto osan onnettomuuksista, useimmin siellä on joku "kaistalta ajautunut" henkilö autoilija syypäänä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9317
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      58
      4833
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4531
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      56
      2851
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1566
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      44
      1254
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1232
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1164
    Aihe