Rusin
pitkä_piina
20511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
-Rusin veli Jukka Rusi tunnusti luovuttaneensa asiakirjoja DDR:n tiedustelupalvelulle.-
Ne on kaikki, Olli Rehn yksi hyväkäs sotkemassa todisteita ja tutkimuksia!
mieltä kanssasi. Ihmettelenpä vain miksi on yksi henkilö nostettu tutkintaan. Merkit kuitenkin viittaavat suurempaan määrään näitä suomettuneita oman edun tavoittelijoita olleen liikenteessä.
Oliko kyse siitä, että viedään huomio pois jostakin suuremmasta/useammasta "kalasta".
Tiitinenkin ole jotenkin SDP:en kallellaan (kukahan tuli/tulee tilalle). Korkeimman oikeuden tuomarikin on nykyään Halosen nimittämä (ohi pätevämpien).
Tuntuu todella oudolta...
ja tiedä. Luulisi että nämä sen ajan suuremmat "kalat" taitaa olla jo kuopattuna.
Halonenkin vielä.
vähän liioitteleva. Todistettavasti Halosen nimeä ei listassa ole, sen verran siitä on eräässä lehdessä tullut julkisuuteen. Yleensä jos aletaan spekuloimaan niin ois kuitenkin asiallista yrittää tehdä se tuomitsematta ketään ilman kummempaa tietoa, tai että edes aletaan vihjaileen. Halosen nimitykset on "tuoreempia" kuin nuo jutut.
niin ne ei suomalaiset tahot, jotka on listan nähnyt niin siinä ei ole Halosta mukana.
"Todistettavasti Halosen nimeä ei listassa ole" olisi kiva tietää nämä todisteet.
Luonnollisesti "eräässä lehdessä tullut julkisuuteen" ei varmastikaan kannata ihan kaikkea uskoa mitä kirjoitellaan - muissakin, kun eräässä lehdessä. Oman järjen käyttökin on sallittua.
No, en halua provosoida...kiinnostaa tämä aihe. Tuntuu olevan vähän kuin "kuuma peruna".
vaikka SINÄHÄN sen kyllä sanoit.....
RE:
Espanjan Sanomien mukaan kyseisen niin sanotun Stasi-listan koostumus on laajasti tiedossa suomalaisten toimittajien keskuudessa ja kaikkien keskeisten tiedotusvälineiden toimituksissa. Ei siis ole ollut vaikea päästä selville listan painavimmista nimistä. Kummallista vain on, että suomalaiset tiedotusvälineet eivät uskalla niitä paljastaa. “Ehkä kyse on jonkinlaisesta jälkisuomettumisesta – se ei siis päättynytkään kylmään sotaan”.
Kolmantena on poliittinen alivaltiosihteeri Jaakko Laajava, joka 1990-luvulla oli Suomen Washingtonin suurlähettiläs. Laajava oli aikanaan 1970-luvun alussa DDR:n tunnustamiskomitean hallituksessa, samassa jonka varapuheenjohtajana toimi Espanjan Sanomien mukaan nykyinen presidentti Tarja Halonen. Espanjan Sanomien mukaan Tarja Halosen nimi ei ole Stasi-listalla
Mut yritän vain ajatella asiaa niin että sehän olisi silkka "itsemurha" ryhtyä pressaksi jos asia näin olisi.
RE:
Kolmantena on poliittinen alivaltiosihteeri Jaakko Laajava, joka 1990-luvulla oli Suomen Washingtonin suurlähettiläs. Laajava oli aikanaan 1970-luvun alussa DDR:n tunnustamiskomitean hallituksessa, samassa jonka varapuheenjohtajana toimi Espanjan Sanomien mukaan nykyinen presidentti Tarja Halonen. Espanjan Sanomien mukaan Tarja Halosen nimi ei ole Stasi-listalla
roger out.
Tuo kirjoitus on vuodelta 2000.
RE:
Myös Suomessa on kaikessa hiljaisuudessa aloitettu Stasin vakoilijoiden ja avustajien metsästys uusien vihjeiden perusteella. Se on lajissaan meillä ainutlaatuinen operaatio.
Luovuttaessaan tiedusteluaineistoaan Saksaan Yhdysvallat joutuu oman lainsäädäntönsä vuoksi pyytämään luovutukselle luvan niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tiedot koskevat eli keitä epäillään vakoilijoiksi.
Valtiosihteeri Jukka Valtasaari vahvistaa, että Yhdysvallat jätti tätä koskevan pyynnön myös Suomelle maaliskuussa. Hänen mukaan Suomi vastasi siihen myöntävästi huhtikuussa. Suomi siis antoi Yhdysvalloille luvan luovuttaa Saksalle henkilötiedot suomalaisista Stasin apureista. Asiakirjat Yhdysvaltain kyselystä on ulkoministeriössä leimattu salaisiksi.
Ulkopoliittinen johto piti asiaa niin tärkeänä, että ratkaisu tehtiin korkeimmalla tasolla. Käytännössä luvasta päättivät ulkoministeri Erkki Tuomiojan ohella pääministeri Paavo Lipponen ja tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Suomi asetti tietojen luovutukselle kuitenkin kaksi ehtoa. Niillä Suomen kansalaisilla joiden tietoja on Rosenholz-aineistossa, on oltava oikeus saada tutustua itseään koskeviin asiakirjoihin. Lisäksi Suomi vaati omille viranomaisilleen pääsyn aineistoon. Näin haluttiin turvata Supon tutkimukset. Se etsii lähteitä, jotka ovat antaneet kiellettyjä papereita Stasille.
ovat taas esillä:
Tuomioja sdp
Lipponen sdp
Halonen sdp
En usko, että muutakaan vaihtoehtoa olisi ollut. Luvan kieltäminen olisi ollut poliittinen itsemurha.
Kyseiset tiedot otaksuttavasti ovat muutenkin olleet jo Saksan tiedossa.
sillon vallassa, niin tottahan ne luvan siihen antaa. Jos asiaan liittyisi nuo ihmiset niin miksi ne sitten ei ole ollut syytettynä! Stasilistoissa taitaa muutenkin olla niin että ne ihmiset joita vakoiltiin niin niiden nimet tietty on heillä ollut vaikka missä listoissa.
Siis Stasilaiset itse tuhosivat omia arkistojaan, nämä oli jo aiemmin luovutettu usalaan.
muös tämäkin:
Stasilaisia auttoi niin kommarit, kokoomuslaiset kuin keskusta myös.
osiossa oli mielenkiintoinen linkki (luettavaa). Luulen, että oletkin jo lukenut sen.
Linkki tässä
http://www.ilkkaremes.com/kirjasto/stas.html
Tosin kirjailijan tuotos, mutta luulen hänen tarkistaneen tietonsa.
Ei todellakaan kannata uskoa kaikkea mitä lehdissä lukee, mutta yksikään niistä jotka täällä väittävät Halosen olevan listalla, ei ole nähnyt tuota Stasi listaa, ja vaikka kuinka käyttäisit omaa ja vähän muidenkin järkeä, et löydä totuutta,koska et listaa ole nähnyt.
Listakin on kuitenkin Usalaisten tekemä ja kertoo vain siitä ketä ddr vakoili ja halusi värvätä, Huom.halusi värvätä ei värvännyt.
Joten kukaan teistä ei tiedä mitä listassa on.
kerrottiin Pentti Arajärven olleen kokoavana DDr:n agenttina. Hän järjesteli tapaaamisia ja piti yhteyksiä. Palkkioksi hän sai matkoja DDR:n
laskuun mm. Kuubaan.
http://www.promerit.net/Stasi.et.CIA.070105.phtml