Tiedoksi

Jotkut ovat täällä väittäneet minua kokoomuslaiseksi sen perusteella, että kannatin viime vaalien toisella kierroksella Sauli Niinistöä. Ei pidä paikkaansa. Kokoomus on minulle aivan liian vasemmistolainen puolue ja aion äänestää perussuomalaisia niin kauan kunnes kokoomus palaa juurilleen koti, uskonto ja isänmaa tematiikkaan.

Sinä pieni typerys, joka jankkat jääkäreistä. Ei ole minun syyni, että isovanhempasi ryhtyivät v1918 bolsevistiseen kapinaan laillista valtiovaltaa vastaan. Jääkäreitä osallistui vapaussotaan reilu tuhat. Koulutettavana Saksassa oli kuitenkin huomattavasti suurempi määrä. Voisin toki etsiä tarkat luvut sinulle jostakin kirjasta tai wikipediasta, mutta eiköhän tuollainen pilkunhinkkaaja voi ne itsekin etsiä.

Teidän demareiden on aivan turha kuvitella, että hirmuvaltanne olisi ikuista.Vielä on koittava se päivä, jolloin Suomen kansa herää lopullisesti huomaamaan miten kauan ja törkeästi sosialistit ovat sitä kusettaneet.
3107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

suomen kansalle puolet pois muilla menee taas vähän paremmin siinä sinun aforismisi,mutta onneksi ei tule toteutumaan julista mitä lystäät ei tehoa.

Äänestä

qullistajaa...

Äänestä

Hinttarit, kuten sinä hintman 1 kaikkein surkuteltavin jäte.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J_Julistaja kirjoitti:

Jotkut ovat täällä väittäneet minua kokoomuslaiseksi sen perusteella, että kannatin viime vaalien toisella kierroksella Sauli Niinistöä. Ei pidä paikkaansa. Kokoomus on minulle aivan liian vasemmistolainen puolue ja aion äänestää perussuomalaisia niin kauan kunnes kokoomus palaa juurilleen koti, uskonto ja isänmaa tematiikkaan.

Sinä pieni typerys, joka jankkat jääkäreistä. Ei ole minun syyni, että isovanhempasi ryhtyivät v1918 bolsevistiseen kapinaan laillista valtiovaltaa vastaan. Jääkäreitä osallistui vapaussotaan reilu tuhat. Koulutettavana Saksassa oli kuitenkin huomattavasti suurempi määrä. Voisin toki etsiä tarkat luvut sinulle jostakin kirjasta tai wikipediasta, mutta eiköhän tuollainen pilkunhinkkaaja voi ne itsekin etsiä.

Teidän demareiden on aivan turha kuvitella, että hirmuvaltanne olisi ikuista.Vielä on koittava se päivä, jolloin Suomen kansa herää lopullisesti huomaamaan miten kauan ja törkeästi sosialistit ovat sitä kusettaneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu