Jos ajatellaan, että ministereitä olisi lahjottu. He tietävät sen, että heidän raha-asioitaan seurataan tarkasti. Joten he eivät voi ostaa mitään suurta ilman selitystä sille mistä rahat ovat tulleet. Ajatellaan vaikkapa, että henkilö on saanut pimeällä kujalla 500 000€ lahjonnasta. Sellaisesta on kiinnijäämisriski lähes 0%. Hän ei voi vain ostaa 500 000 € uutta taloa, koska kansa voisi ihmetellä, että mistä 500 000 € on tullut. Niimpä he joutuvat järjestämään asian niin, että ottavat vaikkapa 500 000€ velkaa ja ostavat talon. Näin he voivat ostaa talon ja näyttää että rahat ovat tulleet laillisesta lähteestä.
Yllämainitun kaltaista ei tietenkään Suomessa tapahdu vaikka kiinnijäämisriski tuollaisesta on lähes 0% ja ministereillä sattuu olemaan isot velat. Ylläkirjoitettu juttu ei siis mitenkään liity Karpelaan ja Vanhaseen.
---
Vanhasen ja Karpelan jättivelat kasvoivat
Hallituksen velkaisimman ministerin, pääministeri Matti Vanhasen (kesk) lainataakka on noussut viime vuodesta jo 290000 euroon. Kulttuuriministeri Tanja Karpelan (kesk) velat ovat puolestaan jo noin 270000 euroa.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id1126432

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni on tulot 5 kertaa pienemmät ja lainaa vain 3 kertaa vähemmän. Ihan normaaliveloiltahan nuo vaikuttaa kun ajattelee, että Vanhanen joutui osittamaan omaisuutensa eron takia. Lentoemännän tulot ei liene huimat joten Vanhanen sen omaisuuden on hankkinut ja velkaahan sitä joutuu ottamaan kun puolet menee entiselle vaimolle.
Karpelallahan taas on puolikuntoinen iso kesämökki johon palaa varmasti rahaa ja asuntoja siellä täällä.
Ei näitä suomalaisia kansanedustajia tarvitse lahjoa kun ovat hyvälle puhujalle aivan sätkynukkeja muutenkin.