kuinkas sitten kävikään...

löytyy koska seuraan suurimmalta osalta Koraania enkä sotke muuta suuntausta sekaan koska koraani on aika selkeä ja looginen sitten vaan käytetään tervettä maalaisjärkeä kellä sitä nyt sattuu olemaan... :)

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?p=130129

http://global.finland.fi/uutiset/teksti_popup.php?id=3749

Ulkoasiainministeriö
Kehitysyhteistyö

Arabinaiset suurennuslasin alla

"Uusi tutkimus kyseenalaistaa mielikuvan uhrista", toteaa tutkija Susanne Dahlgren, joka esittelee tuoretta arabimaiden naisiin liittyvää kirjallisuutta.

Islamilaisen lain ja oikeuskäytännön tutkimuksen kärkinimiin kuuluu Amira El-Azhary Sonbol, islamin historian, lain ja yhteiskunnan professori Georgetownin yliopistosta Washington DC:sta. Sonbol on tullut tunnetuksi islamilaisen perhelain tuntijana ja hänen toimittamansa Women, the Family and Divorce Laws in Islamic History (Syracuse University Press, 1996) on eräs keskeisistä perheoikeuteen pureutuvista teoksista. Sonbolin uusi teos Women of Jordan. Islam, Labor and the Law on tervetullut avaus naisten kannalta vähän tutkittuun Jordaniaan.

Sonbol on tunnustuksellinen muslimi ja feministi. Hänen islaminsa rajoittuu Koraaniin; kaikki muu islamin keskeinen kirjallisuus, mukaan lukien profeetta Muhammadin esimerkin (sunna) kirjannut perimätieto (hadith-kokoelmat) ja islamilainen lakitieteellinen kirjallisuus (fiqh) joutavat hänen mielestään ankaran tarkastelun ja kritiikin kohteeksi.

Juuri näissä keskiajalla kootuissa kokoelmissa on synnytetty tulkintoja ja konventioita, joilla edelleen alistetaan naista islamin nimissä. Sonbolin näkemyksen mukaan erilaisista, toisilleen vastakkaisistakin perimätiedon palasista ovat usein jääneet elämään kaikkein naisvihamielisimmät osat. Hadithilla ja fiqhillä on monien muslimien silmissä pyhän tekstin arvo. Islamilaisen lain, shari’an, lähteinä käytetään Koraania, sunnaa ja lainjohtamisen tekniikoita.

Yksittäiset lait rajoittavat naisia

Women of Jordan on kunnianhimoinen yritys tarkastella kokonaisen maan lainsäädäntöä ja kulttuurin käytäntöjä siitä näkökulmasta, miten ne tuottavat esteitä naisten työssäkäynnille tai hidastavat talouden ja yhteiskunnan kehitystä. Sonbolin lähtökohtana on erityisesti konservatiivisista Arabian niemimaan maista tuttu ilmiö: naisten koulutuksen kasvu ei ole tukenut naisten laajenevaa osallistumista työelämään, liike-elämään tai yhteiskunnan hoitoon.

YK:n kehitysohjelman UNDP:n pari vuotta sitten julkaiseman Arab Human Development Reportin mukaan Persianlahden maat Qatar, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Kuwait johtavat arabimaiden tyttöjen koulunkäyntitilastoa. Samat maat ovat kärjessä myös naisopiskelijoiden määrässä yliopistotasolla. Kuitenkin näistä maista vain Qatarissa naisilla on äänioikeus, sekin on saavutettu vastikään ja rajattu koskemaan vain paikallisvaaleja. Kuwaitiin ei saatu demokraattia uudistuksia tai naisille oikeuksia, kun Yhdysvallat vapautti maan Irakin miehityksestä 1990-luvun alussa, vaikka niiden piti olla operaation eräs peruste.

YK:n julkilausumista tuttu vaatimus naisten koulutustason kohottamisesta yhteiskunnallisen ja taloudellisen edistyksen takaajana ei siis näytä näissä maissa toimineen. Myös Jordaniassa naisten osuus koulutuksessa on kasvanut huimasti viime vuosikymmeninä. Tästä huolimatta naisia ei näy yhteiskunnan tai talouselämän huipulla, ja parlamenttiin heitä on päässyt vain yksi vuonna 1993.

Sonbol hakee syitä epätasa-arvoon rakenteista. Perustuslaki takaa Jordaniassa sukupuolten tasa-arvon, kuten myös joissakin muissa arabimaissa. Epätasa-arvo tulee esiin yksittäisissä laeissa, Jordaniassa ennen kaikkea työlainsäädännössä, verolaissa, rikoslaissa, kansalaisuuslaissa ja perhelaissa. Työlait rajoittavat "naisten suojelun" nimissä naisten mahdollisuuksia toimia monissa ammateissa.

Sonbolin mukaan liiallinen suojelu koituu naisten kohtaloksi; heitä on helppo syrjiä työhönotossa. Laki määrää työnantajia turvaamaan lastenhoitojärjestelyt työpaikoilla, joissa on yli 20 naistyöntekijää. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että työnantajat välttävät palkkaamasta kahtakymmentä naista.

Holhoussuhde lakien pohjana

Jordanian työlainsäädäntö asettaa naisen isän, aviomiehen tai muun miespuolisen sukulaisen holhouksen alaiseksi, vaille omaa päätösvaltaa. Nainen tarvitsee aviomiehen luvan voidakseen ottaa työpaikan tai perustaa yrityksen. Tämä tapakulttuurista peräisin oleva käytäntö on kirjattu myös perhelakiin ja rikoslakiin.
Kuten Sonbol Koraanin ja hadith-kirjallisuuden hyvin tuntien osoittaa, käytännölle ei löydy perusteita sen paremmin Koraanista, profeetan perimätiedosta kuin lainopillisesta fiqh-kirjallisuudestakaan. Sonbol tutkii lisäksi oikeudenkäyntipöytäkirjoja esimodernilta ajalta, eikä niistä löydy näyttöä tällaisesta lupakäytännöstä. Myös nykyajan islaminoppineet ovat asiasta erimielisiä.

Tällä miehille lailla myönnetyllä oikeudella on kauaskantoisia seurauksia. Monet miehet ajattelevat, että naisten palkka tai yrittäjätulo kuuluu heidän holhouksensa piiriin. Kuitenkin islamilainen laki on hyvin selkeä antaessaan avioliitossa naiselle oikeuden yksin päättää tulojensa ja omaisuutensa käytöstä. Nainen ei islamin mukaan ole velvollinen elättämään perhettään aviomiehen sijaan tai rinnalla. Islamissa avioliitto on sopimus, jossa nainen luovuttaa seksuaalisuutensa ja lisääntymiskykynsä elatusta vastaan miehelle. Sen sijaan kotitöiden kuulumista naisen aviovelvollisuuksiin ei islamilla voi perustella.

Sonbol osoittaa lakien ja vallitsevan kulttuurin perustuvan Jordaniassa sukupuolinäkemykseen, jossa miehen ja naisen ero rakentuu erilaisina moraaliodotuksina. Naiselle asetettuihin odotuksiin kuuluu pysytteleminen miespuolisen perheenjäsenen holhouksen ja määräysvallan alaisena. Tämä perustellaan islamilla ja perinteen velvoitteilla.

Jotta naisille myönteiset sukupuolikuvat tulisivat lainsäädännön ja kulttuurin pohjaksi, olisi ensin purettava vanhat moraaliasetelmat ja osoitettava, että ne perustuvat paikalliseen tapaoikeuteen eivätkä islamiin. Tässä Sonbolin teos antaa uraauurtavan esimerkin muiden maiden lainsäädännön ja oikeusjärjestelmien purkamiselle.

Jordaniaa käsittelevä kirja ei voi sivuuttaa niin kutsuttuja kunniamurhia. Niillä tarkoitetaan miespuolisen perheenjäsenen perheen maineen pelastamisen nimissä tekemiä naisten murhia, joihin Jordanian lainsäädäntö suhtautuu ymmärtäen. Nämä henkirikokset luetaan rikoslaissa intohimorikoksiksi ja äkkipikaistuksissa tehdyiksi, ja siten lievennetyn rangaistusasteikon piiriin kuuluviksi.

Sonbol tutkii murhatapauksia ja osoittaa, että ne ovat olleet suunnitelmallisia ja tapahtuneet pitkienkin aikojen kuluttua huhujen synnystä. Useimmat uhreista olivat lisäksi koskemattomia kuollessaan. Sonbolin mukaan "kunniamurha" on syvästi islamin vastainen. Islam kieltää huhupuheen perusteella tapahtuvan väkivallan ja on ankara tyttölasten surmaamiselle, johon Sonbol vertaa sisaren tai tyttären murhaa.

Vuonna 2000 Jordanian parlamentti käsitteli kuningas Abdullahin kannattamaa rikoslain uudistusta, jossa olisi poistettu lieventävät tekijät perheen sisäisissä veriteoissa. Uudistus ei kuitenkaan mennyt läpi alahuoneessa, joka on koottu maaseudun heimojärjestelmää kunnioittaen. Lakimuutos leimattiin "lännen ja sionismin salaliitoksi". Tämä parivaljakko marssitetaan monissa arabimaissa esiin, kun halutaan estää uudistuksia tai mustata muutoksia ajavat.

Sonbolin mukaan lakimuutoksen läpivientiä haittasi myös se, että kannattajat eivät osanneet muotoilla asiaansa suurelle yleisölle tutun islamilaisen kielenkäytön ja tapakulttuurin mukaiseksi. Tämä on tärkeä huomio, ja kertoo siitä, kuinka vahva asema kielellä ja mielikuvilla on arabimaiden yhteiskunnallisessa muutoksessa. Kunniamurhaa käsittelevä luku antaa uusia näkökulmia länsimaisten feministien usein yksiulotteiseen kritiikkiin kyllästyneelle lukijalle. Valitettavasti kirja ei valota kristittyjen perusteluja ”kunniamurhilleen” tai eri kirkkokuntien suhdetta niihin.

Sonbolin kirjaa voi suositella jokaiselle, joka haluaa kurkistaa yhden arabimaan rakenteellisiin ja historiallisiin valtatekijöihin tiedotusvälineiden tai suomenkielisen kirjallisuuden tarjoamaa kuvaa syvemmälle. Sonbol kutoo esittämänsä kritiikin ymmärrettävästi osaksi niitä historiallisia tekijöitä, joiden syntyyn länsimaailmakaan ei ole syytön. Tässä mielessä kirja on huomattavasti paremmin luotu esitys sukupuolten epätasa-arvon monisyisyydestä kuin esimerkiksi Nawal el-Saadawin suomeksikin käännetyt kirjat, joiden psykologinen ja poliittis-ideologinen taso jää Egyptin historiaa ja kulttuuria huonosti tuntevalle avautumatta.

Kuka perheessä käyttää valtaa?

Lähi-idän tutkimuksessa on vakiintunut näkemys, jonka mukaan patriarkaatti järjestää yhteiskunnan instituutioita perheestä heimorakenteiden kautta valtioon. Tämä prinsiippi yhdistää alueen kaikkia uskontoja ja on yhteinen myös erilaisille paikalliskulttuureille.

Itse patriarkaatin käsitettä on viime aikoina kuitenkin ryhdytty katsomaan uudesta näkökulmasta. Sukupuoli- ja perhetutkijoiden parissa patriarkaattia ei nähdä pelkkänä miesten valtana naisiin vaan erityisenä valtasuhteena, jossa sukupuolen rinnalla senioriteetti tuo patriarkaatille valta-asemia. Naisten elämänkaarta katsottaessa vanhemman naisen asema on perheessä vaikutusvaltaisempi kuin saman naisen asema nuorena ja naimattomana.

Tutkijat ovat tuoneet esiin seniorinaisten roolin muun muassa avioliittojen järjestämisessä, työpaikkojen hankkimisessa ja lasten urasuunnitelmien tekemisessä. Ajatus arabiperheestä ikuisena miesvaltaisena alistusinstituutiona on sekin saanut kyytiä: tarkemmin tutkittaessa perheen isällä ei välttämättä olekaan kuin nimellistä valtaa naisväen hoitaessa huushollin ja päätöksenteon.

Omassa antropologiseen kenttätyöhön perustuvassa tutkimuksessani Adenin kaupungissa Jemenissä huomasin, että miesten rooli perheen asioiden hoidossa saattaa olla olematon. Adenissa tapasin myös perheenpäinä toimivia naisia. Jopa nuorilla naimattomilla naisilla saattoi olla perheenpäähän verrattavaa sananvaltaa silloin, kun he toivat tilipussinsa yhteiseen kotitalouteen.

Perhetutkimuksen uusia tuulia edustaa myös patriarkaatin ylhäältä alas -ajattelun rinnalle syntynyt näkökulma, jossa keskitytään "poikittaisiin" valtasuhteisiin perheen sisällä. Tutkijoiden mukaan sisaren ja veljen suhde voi olla alisteisen naisidentiteetin synnyssä jopa tärkeämpi kuin isän ja tyttären suhde.

Sisaren ja veljen vaikea valtasuhde

Kairon amerikkalainen yliopisto (AUC) on yksi arabimaiden harvoista huippuyliopistoista. Siellä tehdään arabimaailman johtavaa sosiologista tutkimusta, jonka kärkeä on vuodesta 1977 lähtien julkaistu englanninkielisessä sarjassa Cairo Papers in Social Science. Viime vuonna sarjassa ilmestyi mielenkiintoinen kokoelma uutta perhetutkimusta otsikolla The New Arab Family. Vaikka joukossa on muutama tunnettu amerikkalaisnimi, suurin osa artikkeleiden kirjoittajista on egyptiläisiä tai muista arabimaista kotoisin olevia tutkijoita.

AUC:n antropologian professori Soraya al-Torki on tehnyt syvälle meneviä tutkimuksia Saudi-Arabian kaupunkiväestön sukupuolidynamiikasta.

Kokoelmakirjassa hän tarkastelee sisaren ja veljen valtasuhteita kriisitilanteissa. Lukija saa syventyä viiteen tapauskuvaukseen. Niistä jännittävin lienee se, jossa sisar on uskonut veljensä hoitoon perintöosuuden, jonka veli käyttää salaa tappiollisten sijoitustensa paikkaamiseen. Veli häviää rahat.

Kun totuus valkenee siskolle, tämä pettyy ennen kaikkea siihen, ettei veli tosipaikan tullen halunnut ottaa sisartaan mukaan päätöksentekoon, vaikka oli aina esiintynyt naisten oikeuksien puolustajana. Sisar joutuu miettimään, hyödyttääkö hänen katkaista välit veljeen. Hän valitsee ovelamman tien: julkisen arvostelun ja välien rikkoontumisen sijaan hän saa veljestään niskaotteen hoitamalla asian diskreetisti kahden kesken.

Analysoidessaan kertomiaan tapauksia Soraya al-Torki osoittaa, ettei patriarkaatti koskaan toimi saman kaavan mukaan. Patriarkaatti on suhde, jonka syntyä ja kehitystä voi tutkia vain tarkastelemalla suhteen molempia osapuolia ja sitä yleistä kulttuurin kontekstia, jossa valta- ja alistussuhteet näyttäytyvät luonnollisina ja jopa toivottuina. Saudi-Arabiassa työelämä ja koulutus asettavat miehille ja naisille samat vaatimukset, vaikka yleiset moraaliodotukset ovat miehille ja naisille erilaiset. Maan lainsäädäntö kuitenkin pohjautuu viimeksi mainittuihin, ja se estää naisia osallistumasta täysivaltaisesti talouden ja yhteiskunnan kehitykseen.

Suku huolehtii jäsentensä tarpeista

Perheen sisäisen dynamiikan ja sukulaisuuden tärkein teoretisoija on Libanonista lähtöisin oleva Suad Joseph, joka toimii antropologian professorina Kalifornian yliopistossa Davisissa. The New Arab Family -teoksessa julkaistu artikkeli tiivistää hänen aiemmissa tutkimuksissa esittämänsä teoreettiset avaukset.

Josephin mukaan Libanonissa sukulaisuus on keskeinen valtiota, politiikkaa, taloutta, uskontoja, yhteiskuntajärjestystä ja lakia ohjaava periaate. Kuuluminen perheeseen ja sukuun on välttämätöntä, koska ne ensisijaisesti antavat yksilölle hänen oikeutensa. Perhe ja suku myös huolehtivat jäsentensä tarpeiden tyydyttämisestä, olivatpa tarpeet emotionaalisia, sosiaalisia tai materiaalisia.

Patriarkaatti rakentuu perhe- ja sukulaisuusyhteisön sisällä. Se on uskontojen legitimoimaa ja lakiin kirjattua valtaa, joka heijastuu myös todellisina ja metaforisina sukulaisuussuhteina politiikan, talouden ja uskonnon parissa. Libanonin yhteiskunnalle on tyypillistä poliittisten johtajien tukeutuminen sukujen ja linjasukujen patriarkkoihin. Nämä puolestaan huolehtivat oman valtapiirinsä jäsenten lojaaliudesta konfliktitilanteissa tai vaikka vaaleissa.

Näin sukulaisuusjärjestelmä takaa sekä talouden vakauden että poliittisen järjestelmän muuttumattomuuden. Poliitikot, talouselämän huiput ja uskonnolliset johtajat ylläpitävät patriarkaalista järjestelmää palkitsemalla patriarkkoja. Heidän kauttaan esimerkiksi rekrytoidaan työntekijöitä sekä julkisen että yksityisen sektorin työpaikoille ja poliittisiin luottamustehtäviin. Valtion varojen käyttö palkitsemiseen on osa tätä järjestelmää, joka on tuttu myös muista arabimaista, kuten Jemenistä.

Uusin arabimaihin kohdistuva yhteiskuntatieteellinen tutkimus toimii ajan hermolla: viimeaikaisten konfliktien ymmärtämiseen tarvitaan syvällisempää tietoa kuin mitä tiedotusvälineitä seuraamalla voi saada. Yhteiskuntajärjestelmän muuttaminen edellyttää sen tosiasiallisen toimintamallin tuntemista - tämä on ajankohtainen havainto esimerkiksi Irakissa. Arabimaiden demokratian puutteesta, naisten oikeuksien vähyydestä tai vaikka militanttien liikkeiden kasvusta huolestuneiden kannattaa tutustua tutkijoiden tuottamaan tietoon.

Susanne Dahlgren
Kirjoittaja on kulttuuriantropologi ja Lähi-idän tutkija.

Kirjallisuus:
Cairo Papers in Social Science 24:1-2. The New Arab Family, toim. Nicholas S. Hopkins. The American University in Cairo Press, 2003.
Dahlgren, Susanne, Contesting Realities. Morality, Propriety and the Public Sphere in Aden, Yemen. Research reports no. 243, Sosiologian laitos, Helsingin yliopisto, 2004.
The Greenwood Encyclopedia of Women’s Issues Worldwide. The Middle East and North Africa, toim. Bahira Sherif-Trask. Greenwood Press, 2003.
Sonbol, Amira El-Azhary, Women of Jordan. Islam, Labor and the Law. Syracuse University Press, 2003.
United Nations Development Programme. Arab Human Development Report 2002. Creating Opportunities for Future Generations. United Nations Publications, 2002.

(Kehitys-Utveckling 3/2004)

Islamia, muotia ja naisintellektuelleja

Suomessa on yhä yleistä nähdä arabimaiden naiset ”musliminaisten” massana vailla oikeuksia tai ihmisarvoa. Vahvistusta stereotypioille saadaan ”tosikertomuksista hunnun takaa”, joita kaupalliset kustantajat säännöllisesti julkaisevat. Tavallisten naisten ja miesten arkeen ja ajatuksiin pureutuvaa, tutkimukseen perustuvaa kirjallisuutta ei ole suomen kielellä saatavilla.

Kansainvälisesti tunnustetun arabimaiden yhteiskuntatutkimuksen huipulta löytyy eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten lisäksi monia Lähi-idästä kotoisin olevia naisia ja miehiä. Heillä on harvoin eroja lähestymistavassa tutkimuskohteeseen. Yhteisenä lähtökohtana on luoda vertailukelpoista tutkimusta paikallistuntemuksen pohjalta. Yhteistä on myös ymmärrys siitä, ettei länsimaisin silmälasein hyödytä tarkastella muiden kulttuurien piirissä ilmeneviä ongelmia saati ehdottaa niille ulkoa tuotuja ratkaisuja.

Kansainvälistä Lähi-idän sukupuolisensitiivistä tutkimusta yhdistää myös feminismi. Lähtökohtana on kuitenkin se, että jälkikolonialistisessa maailmassa feminismejä on monenlaisia, ja että feminismi voi yhdistyä muihin ideologisiin ja poliittisiin maailmankuviin.

Tutkimuksen teemoiksi ovat viime vuosina nousseet naisten työssäkäynti, perheen sisäinen dynamiikka, modernien yhteiskuntarakenteiden synnyn historia, naisten islamilaiset tiedostusryhmät, naispuoliset muslimi-intellektuellit, seksuaalisuus monissa muodoissaan, "islamilainen" muoti, pyhien tekstien tulkintakonventioiden synty ja kansalaisyhteiskunnan kehitys.

Oikeuskäytäntöä koskeva tutkimus on nostanut esiin muun muassa sen, ettei vallitseva oikeuskäytäntö välttämättä ole tuonut naisille suurempia oikeuksia kuin heillä oli esimodernilla ajalla. Shari'an sijaan islamiin pohjautuvien lakien on osoitettu sisältävän tapaoikeudellisia tai jopa viktoriaaniseen sukupuolimoraaliin perustuvia lähtökohtia.

Susanne Dahlgren
06.09.2004