että mikä tämä juttu on:
jostain kumman syystä ihan vähän aikaa sitten (ainakin huomasin sen sitten vähän aikaa sitten, en kiellä etteikö se olisi voinut olla jo aikaisemminkin) minä huomasin että tuntuu kuin minussa olisi kaksi puolta. Toinen puoli yrittää tavoitella onnea, on ystävällinen muille, elämänhaluinen ja kaipaa rakkautta. Sitten tämä toinen puoli mikä yrittää tuhota kaiken.
Säilytän valokuvia ja sitten saatankin yhtäkkiä heittää ne kaikki roskikseen (siltojen polttamista ns.) Tahdon elää, mutta sitten yhtäkkiä tulee sellainen olo etten haluaisikaan (parempi kuolla vaan pois). Haluan rakastaa ja olla rakastettu ja sitten taas iskee jokin outo kohtaus että haluan olla yksin enkä halua ketään lähellekään. Se olisi okei (kai) jos tuo olisi kausittaista. Joskus kun tekee mieli olla yksin niin sitten on yksin, mutta tuntuu siltä kuin yksinäisyys ja läheisyys menee päällekäin. Sitten en enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Vai onko tällainen epämiellyttävä kahteen suuntaan jakautuminen sitten normaalia?
jostain kumman syystä ihan vähän aikaa sitten (ainakin huomasin sen sitten vähän aikaa sitten, en kiellä etteikö se olisi voinut olla jo aikaisemminkin) minä huomasin että tuntuu kuin minussa olisi kaksi puolta. Toinen puoli yrittää tavoitella onnea, on ystävällinen muille, elämänhaluinen ja kaipaa rakkautta. Sitten tämä toinen puoli mikä yrittää tuhota kaiken.
Säilytän valokuvia ja sitten saatankin yhtäkkiä heittää ne kaikki roskikseen (siltojen polttamista ns.) Tahdon elää, mutta sitten yhtäkkiä tulee sellainen olo etten haluaisikaan (parempi kuolla vaan pois). Haluan rakastaa ja olla rakastettu ja sitten taas iskee jokin outo kohtaus että haluan olla yksin enkä halua ketään lähellekään. Se olisi okei (kai) jos tuo olisi kausittaista. Joskus kun tekee mieli olla yksin niin sitten on yksin, mutta tuntuu siltä kuin yksinäisyys ja läheisyys menee päällekäin. Sitten en enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Vai onko tällainen epämiellyttävä kahteen suuntaan jakautuminen sitten normaalia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
itseäsi, huomaat, että sinussa on enemmänkin kuin nuo mainitsemasi 2 puolta. Ihmissuhteet ovat vaikeita. Sitä ihmistä jota rakastaa voi myös vihata.
Tuo on totta. Ihmisessä on AINAKIN 2 eri puolta. Rakkaus ja viha kulkevat käsi kädessä, kummatkin ovat hyvin voimakkaita tunteita, vaikkakin toistensa vastakohdat. Ihmisessä on ikäänkuin kaksi mieltä, toinen niistä on se negatiivinen ja toinen on positiivinen. Ehkä kannattaisi perehtyä hieman psykologiaan, huomaisi että kyseiset jutut ovat ihan normaaleja ilmiöitä ja niitä esiintyy kaikilla ihmisillä. Liiaksi ei kuitenkaan ole hyvä jäädä miettimään ja tutkailemaan itseään, asioista voi tulla liian suuria, pienistäkin. Ihminen myös käy eräänlaista dialogia päässään, toinen puolisko sanoo yhtä ja se toinen taas toista. Yleensä myös "kummatkin" ovat eri mieltä keskenään (eli huomaa taas se vastakohtaisuus). Missään tapauksessa tuo ei ole mikään hulluuden merkki vaan täysin normaalia. Psykologiaan perehtymällä saa selityksiä omalle toiminnalleen - myös niille "pään sisäisille".
Ensinnäkin rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys. Vihassa ja rakkaudessa on aina kysymys siitä, että vihan ja rakkauden kohde on merkityksellinen voimakkaasti. Välinpitämättömyys ja sen kohde on merkityksetöntä.
Ihmisten tunnetilat vaihtelevat päivittäin. Monilla voimakkaammin kuin toisilla. Se että tunnetilat vaihtelevat ei tarkoita sitä, että ihmisenä muuttuu. Ihmisen oma olemus ja minuus ei ole sama asia, kuin häilyvät hetkenaikaiset tunnetilat. Minuus on pysyvämpi rakenne ja rakentuu muuhun kuin tunnetiloihin. Toisaalta voimakas järkytys tai shokki voi vaikuttaa minuuteen.