Pieni punainen

Olipa kerran pieni punainen kana, joka nokki pihamaan kovaa pintaa ja löysi muutaman vehnänjyvän. Kana kutsui muut pihan eläimet neuvonpitoon kertoen, että kylvämällä vehnän ja korjaamalla sadon viljasta saisivat kaikki leipää syödäkseen. Samalla kana pyysi muilta apua kylvötöihin.

- Ei ole minusta kylväjäksi,lehmä sanoi.
- Eikä minusta, sika röhki.
- En minäkään siihen ryhdy, lammas määki.
- Kun eivät muut, en minäkään,hanhi kaakatti.
- Hyvä on, kana sanoi ja kylvi vehnän.

Vilja iti hyvin ja kasvoi ennen pitkää korkeaksi. Tähkien kellastuessa kana alkoi pyydellä muilta apua sadonkorjuuseen.
Hanhi kielsi heti apunsa ilman perusteluja.
- Minä olen ammattimies aivan toisella alalla, sika torjui pyynnön.
- Minä en työttömyysavustusta vaaranna, lammas perusteli.
- Minä en viljapuoleen sekaannu, lehmä tokaisi.
Pieni punainen kana korjasi sadon yksin. Se vielä puikin sen ja vei myllyyn. Kun sillä oli jauhot, se kysyi muilta, olisiko niillä halua leipomiseen.
- Ei käy, menee ylitöiksi, lehmä ammaisi
- Se on toisen osaston työtä, lammas kieltäytyi
- Minulla on tänään vapaapäivä, hanhi huomautti
- Siinä hommassa on oltava vähintään kolme työntekijää, sika muistutti.

Yksin joutui pieni punainen kana jälleen töihin. Se leipoi viisi komeaa leipää ja jätti ne näkyville jäähtymään. Siitäkös syntyi liikettä pihamaalla. Kaikki halusivat saada osansa leivästä. Pieni punainen kana ilmoitti itse syövänsä kaikki.
-Todellinen riistäjä, lehmä mylvi
- Järjestelmää on muutettava, sika röhki raivoissaan
-Demokratisointi on ulotettava joka alalle, kaakatti hanhi kiihkoissaan
-Primääritarpeiden tyydyttäminen on mahdollista ainoastaan sosialismissa, lammas veisteli oppineesti

Kiihtyneet kumppanit järjestivät mielenosoituksen vaatien oikeuksiaan. Ne marssivat kanaraukan ympärillä huutaen sille törkeyksiä.
Tilannetta rauhoittamaan kutsuttiin paikalle työsuojelutarkastaja, joka saamiensa ohjeiden mukaan palautti kanan heti päiväjärjestykseen.
- Kuuleppas kana, sinä et saa olla ahne. Sitäpaitsi en ole ollenkaan varma, onko työsi tehty säännösten mukaisesti. Sinä voisit saada melkoiset rapsut, jos oikein tarkoiksi käytäisiin.

Kanaraukka hämmästyi.
-Mutta minä olen ansainnut leipäni
- Tottakai, mutta toki sinun on tiedettävä, että jo nytkin, jo ennen sosialismiin siirtymistä, ahkerien työläisten on jaettava työnsä hedelmät vähemmän tuottavien kanssa, tarkastaja luennoi solunsa oppien mukaisesti.

Niin sitten leivät jaettiin ja kaikki elivät onnellisina pihamaalla. Pikku kanakin hymyili ja kotkotti olevansa kiitollinen siitä, että sai pitää yhden leivän. Kuitenkin muut eläimet ihmettelivät myöhemmin, miksi pieni punainen kana ei enää koskaan leiponut uudelleen.

PS. No, ehkä nyt ei naurettu ihan tälle viimeiselle lauseelle, mutta sitä edeltävälle kyllä sitäkin reippaammin.
55092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kana, yritti delegoida työnteon muille, ja vetää siivut työnteon tuottamasta tuloksesta päältä. Kun sitten itse kokeili työntekoa, päätti ettei enään ikinä tee töitä, joutuisi taas antamaan työnsä tuloksista muille, eikä sellainen sovi kuin työntekijöille, jotka antaisivat kanalle...

Äänestä
  • Onk sulla lisää noita päättömiä juttuja?

    Äänestä

  • Iron Mike kirjoitti:

    Onk sulla lisää noita päättömiä juttuja?

    Minuako tarkoitat vai nimimerkki "oli"a??
    kyllähän noita juttuja on pilvin pimein.

    Äänestä

  • kana kirjoitti:

    Minuako tarkoitat vai nimimerkki "oli"a??
    kyllähän noita juttuja on pilvin pimein.

    Pidä ne sitten omana tietonasi.

    Äänestä

  • Iron Mike kirjoitti:

    Pidä ne sitten omana tietonasi.

    Kanaa moiti, nuo jututhan ovat vallan liikuttavia:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kana kirjoitti:

Olipa kerran pieni punainen kana, joka nokki pihamaan kovaa pintaa ja löysi muutaman vehnänjyvän. Kana kutsui muut pihan eläimet neuvonpitoon kertoen, että kylvämällä vehnän ja korjaamalla sadon viljasta saisivat kaikki leipää syödäkseen. Samalla kana pyysi muilta apua kylvötöihin.

- Ei ole minusta kylväjäksi,lehmä sanoi.
- Eikä minusta, sika röhki.
- En minäkään siihen ryhdy, lammas määki.
- Kun eivät muut, en minäkään,hanhi kaakatti.
- Hyvä on, kana sanoi ja kylvi vehnän.

Vilja iti hyvin ja kasvoi ennen pitkää korkeaksi. Tähkien kellastuessa kana alkoi pyydellä muilta apua sadonkorjuuseen.
Hanhi kielsi heti apunsa ilman perusteluja.
- Minä olen ammattimies aivan toisella alalla, sika torjui pyynnön.
- Minä en työttömyysavustusta vaaranna, lammas perusteli.
- Minä en viljapuoleen sekaannu, lehmä tokaisi.
Pieni punainen kana korjasi sadon yksin. Se vielä puikin sen ja vei myllyyn. Kun sillä oli jauhot, se kysyi muilta, olisiko niillä halua leipomiseen.
- Ei käy, menee ylitöiksi, lehmä ammaisi
- Se on toisen osaston työtä, lammas kieltäytyi
- Minulla on tänään vapaapäivä, hanhi huomautti
- Siinä hommassa on oltava vähintään kolme työntekijää, sika muistutti.

Yksin joutui pieni punainen kana jälleen töihin. Se leipoi viisi komeaa leipää ja jätti ne näkyville jäähtymään. Siitäkös syntyi liikettä pihamaalla. Kaikki halusivat saada osansa leivästä. Pieni punainen kana ilmoitti itse syövänsä kaikki.
-Todellinen riistäjä, lehmä mylvi
- Järjestelmää on muutettava, sika röhki raivoissaan
-Demokratisointi on ulotettava joka alalle, kaakatti hanhi kiihkoissaan
-Primääritarpeiden tyydyttäminen on mahdollista ainoastaan sosialismissa, lammas veisteli oppineesti

Kiihtyneet kumppanit järjestivät mielenosoituksen vaatien oikeuksiaan. Ne marssivat kanaraukan ympärillä huutaen sille törkeyksiä.
Tilannetta rauhoittamaan kutsuttiin paikalle työsuojelutarkastaja, joka saamiensa ohjeiden mukaan palautti kanan heti päiväjärjestykseen.
- Kuuleppas kana, sinä et saa olla ahne. Sitäpaitsi en ole ollenkaan varma, onko työsi tehty säännösten mukaisesti. Sinä voisit saada melkoiset rapsut, jos oikein tarkoiksi käytäisiin.

Kanaraukka hämmästyi.
-Mutta minä olen ansainnut leipäni
- Tottakai, mutta toki sinun on tiedettävä, että jo nytkin, jo ennen sosialismiin siirtymistä, ahkerien työläisten on jaettava työnsä hedelmät vähemmän tuottavien kanssa, tarkastaja luennoi solunsa oppien mukaisesti.

Niin sitten leivät jaettiin ja kaikki elivät onnellisina pihamaalla. Pikku kanakin hymyili ja kotkotti olevansa kiitollinen siitä, että sai pitää yhden leivän. Kuitenkin muut eläimet ihmettelivät myöhemmin, miksi pieni punainen kana ei enää koskaan leiponut uudelleen.

PS. No, ehkä nyt ei naurettu ihan tälle viimeiselle lauseelle, mutta sitä edeltävälle kyllä sitäkin reippaammin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu