Jos sijaislapsen bio-vanhemmat haluavat pitää tiivistä yhteyttä? Oletteko saaneet hyvää suhdetta itsenne ja bio-vanhempien välille?
oletteko iloisia vai ärsyttääkö
kazku
141174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
no ei pitäisi ärsyttää. lapsihan kuuluu biovanhemmilleen kun huostaanoton perusteet ovat väistyneet.
minulle ainakin sijaisäiti sanoi että hänen mielestään lapsen paikka on kotona ja lapsi kuuluisi aina biovanhemmilleen (siis jos olosuhteet sen sallivat).
että ei pitäisi ärsyttää. Silti jotenkin tuntuu, että huostaanottoa ei helposti peruta, vaikka syytä ei olisikaan enää jatkaa. Ainakin tuntemieni tapausten mukaan. Kertokaa jos olen väärässä yleisemmällä tasolla?
Tuntuu että vielä on vaikuttaa jäänteet ajalta, jolloin vauva saatettiin huostaanottaa ja antaa adoptoivaksi. Ainakin sellaista tapahtui vielä 80-luvun alkupuolella.
niin ei peruta. tästä on juuri paljon kirjoitettu että huostaanoton purku pitäisi olla oikeasti mahdollinen. lakiuudistus tulee voimaan joskus kyberkaudella...
sitä en osaa sanoa miksi ei pureta vaikka huostaanoton kriteerit olisivat poistuneet. ehkä lastensuojelu haluaa varmistella 150 prosenttisesti ettei huostaanotto uusiudu. hätävarjelun liioittelua...tai pelata aikaa, ettei ole enää lapsen etu palata kotiin kun kiintynyt sijaisprheeseen. tai kriteerien poistumiset nähdään eri tavalla, lastensuojelu ei halua nähdä niiden poistuneen.
on totta, että kyse on isosta asiasta, LAPSEN ELÄMÄSTÄ. mutta lapseen tulee aina vaikuttamaan se että hänet on erotettu biologiastaan, olipa kyse adoptiosta tai sijoituksesta. vai onko biologisuus aivan liian yliarvostettu? jäänpä pohtimaan.
..kyllähän se vähän ärsyttää, sillä jos biot pyörii jatkuvasti elämässämme, ei sitä tavallista arkea pääse tulemaan. Biot ulos!!!! ;o)
ajatteletko nyt LAPSEN ETUA?!
en tiedä millaiset biovanhemmat teidän sijoitetulla on, mutta jos he haluavat/kykenevät ja ennen muuta jos lapsi haluaa tavata biovanhempiaan, miksi olet vastaan?
olette vain väliaikaisia huoltajia sijoitetullenne. miksi siis katkaista suhde biovanhempiin/sukuun? tai vaikka olisi kyse pitkäaikaisestakin (18v.) sijoituksesta.
nyt tulee väistämättä mieleen (mistä on paljon täällä kirjoitettu), että olette juuri niitä sijaisvanhempia jotka yrittävät "omia" lapsen itselleen...
..taisin provosoida hieman ;o) Meidän sijoitetun biot eivät kykene tapaamaan lasta ja joskus kyllä tulee mieleen että eivät ehkä haluakaan - niin surkeita selityksiä tapaamisten peruuttamiselle on ollut. Sukuun ei ole katkaistu suhteita, lähettelen lapsen kuvia niille sukulaisille jotka ovat osoittaneet olevansa kiinnostuneita ja tapaamisia heidän kanssaan on suunnitteilla.
Mikä on mielestäsi lapsen etu kun biot kerta toisensa jälkeen pari päivää ennen tapaamista lähettävät kortin jossa kertovat rakastavansa ja ikävöivänsä tosi paljon ja sitten viime hetkillä peruvat tapaamisen, syynä mahatauti (joka heillä on jo todella vakava, on nimittäin vaivannut viimeisen vuoden joka kuukausi)? Onko lapsen etu pettyä joka kuukausi, jopa niin ettei enää reagoi tapahtuneeseen mitenkään?
Lasta en halua omia, hän nyt vaan "sattuu" asumaan meillä ja joka kerta kun hän pettyy, minuun sattuu ja ajattelen, että kunpa nuo biot jättäisivät rauhaan jo. Tässä elämänvaiheessa mielestäni se olisi lapsen etu. Vai mitä mieltä olet?
sanoinhan että en tiedä teidän biojen taustaa. tuohan toistaa juuri sitä mitä minun poikani isä tekee, lupaa, muttei pidä lupaustaan. (onneksi poika vielä niin pieni ettei ymmärrä, mutta isä tehnyt tätä samaa ensimmäisestä liitosta olevalle pojalleen, joka on saanut pettyä monet kerrat.)
tosin itse biona ymmärrän juuri sen verran teidän biojen "mahatautia", että ehkä he eivät pysty tapaamaan lastaan koska se on liian kivuliasta heille itselleen.
minäkin rakastan poikaani ja ikävöin häntä ihan oikeasti joka päivä, itkenkin melkein joka päivä, mutta en kestänyt tapaamisten jälkeistä tuskaa ja olin 2,5 kuukautta tapaamatta lastani. en yrittänytkään selittää mitään tekosyitä, vaan sanoin etten pysty elämään tapaamisten jälkeen. aikuisen pitäisi se kestää, mutta minkä ihminen tunteilleen voi. miksi rikon itseni niin pahasti ettei pojallani ole kohta täysjärkistä äitiä ollenkaan?
poikani muisti minut kuitenkin ihan täysin tämän "pitkän" eron jälkeen, vaikka pieni mies vielä onkin. tapaamiset eivät ole vieläkään helppoja, nyt niitä jostain syystä rajoittaa sossu. kohta on taas mennyt 2kk, sossut eivät vastaa puhelimeen eivätkä sähköpostiin. sosiaaliasiamies selvittää juttua, hänkin on aivan ymmällään. ehkä sossut odottavat lautakunnan kokouksen päätöstä joka on ensi viikolla.
olen myös miettinyt onko nämä tapaamiset lapseni etu. kun näkisitte poikani ilmeen eron hetkellä...kestääkö lapseni tämän edes takas vatkaamisen? kun en häntä ennen huostaanottoa mitenkään vaurioittanut, niin mitä tämä äidistä erossa oleminen tekee lapselleni. siksi aina mietin "mustavalkoisesti" että hänen kuuluisi olla jommassa kummassa paikassa. ja siksi minulla mieliala vaihtuu taistelun ja luovuttamisen välillä. poikani kuuluisi olla kotona äidin luona.
ja olet vahva, älä sure poikasi eron hetkellä olevaa ikävää.
Jollakulla pienellä tulee valtava ikävä jo tarhaan jäädessä, ja lapsen vanhemmalla nurkan takana itku. (tilanne ei todellakaan ole verrattavissa vakavuudessaan Sinun tilanteeseesi).
Sellaisia nämä elämässä olevat saapumiset ja lähtemiset ovat, isot ja pienet sellaiset.
Mutta jos itse jaksaa ja kestää ja (yrittää) on vahva näinä eron ikävinä hetkinä,
niin lapsikin kestää ja jaksaa paremmin.
Ja aika näiden saapumisten ja lähtemisten välillä on pienelle lapselle suhteellinen käsite.
luuletteko etten ole ihan kympillä yrittänyt? nämä ei olekaan ihan niin selviä ja helppoja asioita.
tavallaan syyllistyn itsekin tuohon että olisi tapaaminen, mutta en mene (mennyt). minua on täällä aiemmin moitittu siitä ettei poikani ymmärrä miksi välillä tapaamme säännöllisesti ja välillä emme. niin, järki ja tunteet eivät mahdu samaan päähän...
toisaalta "kapinoin" myös sossuja vastaan (poikani kustannuksella!), he kun yrittivät rajoittaa tapaamisia rajusti eikä siihen ollut perusteita kenenkään muun mielestä kuin sossujen.
no nyt kai on kapina tuottanut tulosta kun hallinto-oikeus siis palautti asian uudelleen kaupungille. ensi viikon jälkeen alkaa sama äiti-lapsi-show uudelleen hallinto-oikeuteen. sinne lähteekin sitten sellaista tekstiä että ihmettelen jos ei tämän kaupungin sosiaalitointa tutkita kaikin puolin vähän tarkemmin.
jaksamista! Todella hienoa on ollut kuulla taistelustasi, joka nyt ilmeisesti viimein on johtamassa johonkin! Tsemppiä, voimia, jaksamista, mitä ikinä vain voin toivottaa ja mitä tarvitset! Olemme tuntemattomia, mutta sydämeni on kanssasi.
Kun lapsen ja biovanhempien välit on kunnossa (eli lapsi ei ahdistu kun ovat tekemisissä), tiivis yhteydenpito on tosi hyvä juttu! Minusta lapselle on rikkaus se, että elämässä on mukana monta rakastavaa ihmistä. Monessakin mielessä on hyvä jos bio- ja sijaisvanhempien välit toimii. Asioista sopiminen sujuu, lapsella on turvallinen olo jne...
Ainahan näin hyvin ei tietenkään ole, mutta on se sellainen asia jonka eteen kannattaa nähdä vähän vaivaakin puolin ja toisin.
"selvittämättömiä ja ikäviä" asioita.
Eikö sellaiset asiat pidä purkaa terapioiden
ja muiden analyysien kautta asioina pois päiväjärjestyksestä/Lapsen etu!
(...huostaanotetun lapsen ja hänen vanhemman tuen ja avun tarve... huoltosuunnitelmaan kirjattuna/lastensuojeluasetus)
aiomme sijareiksi ja ilman muuta aiomme tehdä kaikkemme, että bioihin syntyisi hyvät välit. samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa, joka sanoi, että se on lapselle rikkaus.
..teoriassa se menee just noin. Mutta, puhellaan siitä sit enemmän kun ootte ollu hommassa pari vuotta - kysellään sit kuin on hyvä suhteet biovanhempiin ja kuinka on kaikki tehty! ;o)