Ystäväni pyysi minua juuri lapsensa kummiksi. Ihana asia ja tietysti suostuin! :) Mutta... Ihmettelen miksi hän pyysi vain minua eikä miestäni ollenkaan. Onko tämä yleistä? Emme ole mieheni kanssa naimisissa, mutta avoliitossa ja tosissamme vakaassa suhteessa. Ystävänikin tietää sen ja mieheni tulee hienosti toimeen ystäväni ja hänen miehensä kanssa. En kehtaa kysellä asiasta ystävältäni, vaikka ehkä minun pitäisi. Selvää on kuitenkin että kummipyyntö koski ainoastaan minua, ei miestäni :(
Minä mutta ei mieheni?
ihmetyttää
183941
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
toi on yleistä. Noin tein itsekkin enkä näe siinä mitään pahaa. Noin on myös tehty meille enkä näe siinä mitään ihmeellistä tai pahaa?
Mikä on ongelmasi?
Hyvä kuulla! Meidän piireissä on nimittäin aina ollut tapana pyytää pariskuntaa kummeiksi. Tai siis vakaassa suhteessa olevia ihmisiä molempia, ei vain toista. Hyvä kuitenkin tietää, että tämä vain toisen pyytäminenkin on tavallista. Siksi tästä kyselin, kun jäi mietityttämään epäilevätkö ystäväni mieheni ja minun suhteen kestävyyttä tai jotain...
Mun mielestä toi on ainaki ihan normaalia. Minä olen ystäväni lapsen kummi mutta avomieheni/kihlattuni ei. Koska ystäväni ja hänen mies ovat alunperin minun kavereita, ja olimme kaikki sitä mieltä että koska minä olen kummi, niin mieheni tulee kuitenkin siinä "sivussa".. :) eli periaatteessa ollaan molemmat kummeja..
mieheni on sisarensa pojan kummi. aikoinaan miestäni pyydettiin, minua ei, olimme silloin kihloissa, nyt naimisissa. minäkin ennemmin ajattelin, että minä tulen "siinä sivussa" ja että poika pitää myös minua "kumminaan". kaikki lahjat, yhteydenotot, ym ovat tulleet minun puoleltani, mieheni ei edes muista koska on pojan syntymäpäivä.
pari vuotta sitten poika lähetti kuvansa. takana luki äitinsä kirjoittamana "kummille" ei muuta. samoin joulukortti tuli vain kummisetä xxxx:lle. samoin poika pääsi sitten sen perään ripille. mieheni kutsuttiin etukäteen heidän asuntoonsa kuulemaan, miten kirkossa pitää kummin olla ym... minua ei kutsuttu.
sen jälkeen olen "unohtanut" pojan päivät ja sanonut miehelleni, että hoitaa ne. en tiedä onko hoitanut, en ole muistutellut.
Kylläpäs on äitee alkanu häjyksi. Ootko loukannut jotenkin? Eihän tuo varmaan pojan syy ole, mutta äiteensä sais piipahtaa peilin ääressä.
Unohda tästä lähin. Anna oikean kummin hoitaa jos muistaa. Eiköhän tahti muutu, kun lahja-automaatti katoaa.
Myös minun mieheni on sisarensa pojan kummi. Minäkin olen alkanut "unohtamaan", kun ei sieltäkään mitään kuulu. Yhdestäkään lahjasta en ole (eikä mieheni) kiitosta kuullut. Jos ei pieni lapsi osaa kiittää, silloin pitää vanhempien osata. Itse olen lapseni laittanut pienestä pitäen soittamaan kiitoksen lahjan saatuaan.
Täälläkin tapana pyytää vain toista kummiksi, mutta jos naimisissa niin silloin molemmat. Papeista monetkaan eivät suostu ottamaan kummeiksi kun vain ja ainoastaan avioparit. Avoiliitto ei siis aina käy. Onhan se sitten ikävää, jos kuitenkin erotaan..
Kommentoisin tätä Aadan kertomaa, ettei pappi ota avoparista molempia lapsen kummeiksi, miksi ihmeessä ei ottaisi?
Onhan lapsen kummeina muutenkin yksinäisiä ihmisiä. Mahdollisen eron jälkeenhän (ja päättyyhän avioliittojakin eroon) jäisi lapselle kaksi sinkkukummia. Eihän avoparin eron jälkeenkään ole mitään estettä sille, että molemmat pitää yhteyttä lapseen. (Tosin oikeassa elämässä yhteydenpito usein jää, mutta etukäteen sitä ei voi tietää).
Usein avoparille kirjoitetaan molemmille omat kummikirjat, kun aviopari saa yhteisen, mutta tämäkin vaihtelee seurakunnittain.
Alkuperäiselle taas sanoisin, että olen kuullut useampiakin tapauksia, jolloin pariskunnasta (sekä avo- että aviopareista) vain toista on pyydetty kummiksi. Lähipiirissä tapahtui myös viimetalvena niin, että lapsen kummiksi pyydettiin lapsen sedän avovaimoa, mutta ei lapsen setää.
kummeja päätä!
Ennen kirkkolaissa (vai kirkkojärjestyksessä) säädettiin, että kummin on oltava paitsi konfirmoitu, möys kristillisestä harrastuksesta tunnettu ja pitikö olla vielä nuhteetonkin... Sanamuotoa en enää muista, mutta kummin siis edellytettiin olevan tunnetusti kristitty. Samoin tuona aikana lähtökohta oli, että kristilliseen elämäntapaan ei avoliitto kuulu, joten avoparit eivät täyttäneet kirkkolain kummeille asettamia vaatimuksia.
Kirkon liberalisoiduttua suurin osa papeista ei pidä avoliittoa mitenkään epäkristillisenä, eipä näytä monet pitävän homoliittojakaan. Kummiudestakin on taidettu poistaa kristillisyyden vaatimukset, nykyisin "konfirmoitu kirkon jäsen" riittää, vaikka sitten kummi liittyisi kirkkoon vain kasteen ajaksi...
Voikin oikeasti kysyä, onko kummiudella näillä periaatteilla enää sitä kristillistä merkitystä, mikä sillä on ollut. Jos vanhemmat haluavat vain lahja-automaattia, vanhemmat ja kummit viis veisaavat kristillisestä tehtävästä - mitä merkitystä kummiudella silloin on? Toisaalta, ihmettelen kyllä sitäkin, miksi ihmiset edes kastavat lapsensa ja kuuluvat kirkkoon, jos usko ja kristillinen opetus ei merkitse heille mitään?
kyllähän kirkko nykyisin kovasti on huolissaan kirkosta eroamisesta, mutta painavin syy huoleen tuntuu olevan kirkollisverojen väheneminen eikä ihmisten sielun tila...
siis olenko ainoa joka on kuullut että puolet avioliitoista päätyy eroon ja osa eroaa useamminkin kuin kerran. Miten siis voi varautua kummien eroon? Viisas pappi ei edes kirjoita avioparille yhteistä todistusta vaan kaikille kummeille omansa.
En myöskään koskaan ole kuullut että pappi kysyy kummin siviilisäätyä ja perhesuhteita ennen kastetta!!
Kannattaa sunkin siirtyä tälle vuosituhannelle..
Jotkut papit edelleenkään eivät hyväksy avoliitossa elävää kummiksi, mutta ne papit lienevät jo melkoinen harvinaisuus.
Itse kirjoitan AINA jokaiselle kummille oman kummitodistuksen. En siksi, että varaudun mahdolliseen eroon vaan siksi, että jokainen on kummina OMANA ITSENÄÄN, ei pariskuntana.
Kummin kristillinen tehtävä on tosiaan unohtunut ainakin minulta, enkä odota sitä omien lasteni kummeiltakaan. Pyydän kummiksi ihmisen, jonka uskon olevan lapsen elämässä mukana välittävänä aikuisena, yhtenä ohjaajana ja kasvattajana, ehkä sellaisena jonka puoleen lapsi uskaltaa kääntyä. Kaikesta kun ei aina puhuta omille vanhemmille. Luuleeko joku edelleen, että lapsi kaipaa tavaroita? unohdetaan ne lahja-automaatit ja annetaan rakkautta.
Kyllähän kummius jatkuu eron jälkeenkin! Omatkin kummini ovat eronneet, ja molemmat silti pitäneet yhteyttä. Itse pyytäisin pariskunnasta molemmat kummeiksi. Mielestäni on vähän loukkaavaa, jos toista ei pyydetä.
tehdä näin:
Olen alustavasti pyytänyt ystävääni kummiksi ja hän on suostunut. Otan asian uudelleen esille kun lapsi on syntynyt ja aion sanoa että hän saa itse päättää "ottaako miehen mukaan" vai haluaako yksin tulla.
En usko,että kummiksi pyytänyt väheksyy avoliittoasi, vaikka vain toista kummiksi pyysikin.
Meillä on myös kummeista keskusteltu alustavasti ja hyvin toden näköistä on, että pariskuntia ei kummiksi pyydetä. Haluamme kummankin puolelta läheisimmät ihmiset ja vieläpä sellaiset,joista olemme yhtä mieltä.. Ja tuo eroasia kun on valitettavan mahdollista, niin pyrimme välttämään kiusallisia tilanteita tulevaisuutta ajatellen. Tosin itse ristiäisiin kutsumme varmasti avopuolisotkin,vaikkeivät he kummeja olisikaan :) Itse ihmettelin aikoinani,kun ei silloinen avomieheni kutsua saanut kummipoikani ristiäisiin,mutta sekin oli vanhempien oma asia, joten en asiaa sen enempiä murehtinut. Kyllä minusta se on vanhempien valinta, kenet kummiksi haluavat, ei meidän kummien päätettävissä :)
niin sinulla ei kirkon mielestä ole miestä. Ystäväsi teki viisaasti kun pyysi vain toisen teistä. Eipähän sitten tarvitse selitellä papille mitään. Jos olette vakaassa suhteessa, niin se kannattaa laillistaa. Vasta silloin voitte vaatia, että kaikki ihmiset suhtautuvat teihin kuin aviopariin.
Kyllä ne papit tässä kirkossa harvassa ovat, jotka kummien avio- tai avoliittoa tutkivat ja sen perusteella kummiutta sallivat tai kieltävät. Ja vielä vähemmän on sellaisia vanhempia, jotka niin ajattelevat.