OIKEISTON TYÖNSULKU

Suomen oikeistoa edustavien tulisi ilmaista huolensa nykysuomen menosta kattavalla työnsululla.

Eli kaikki tehtaat, liikkeet, yritykset ja toiminnot seis, ja työntekijät kotiin ainakin kahdeksi kuukaudeksi.

On nimittäin aika näyttää että lakkoilua vastaava polittinen painostus on käytössä myös työnantajien ja yritysten puolella.

Perusvaatimukset olisivat Lauri Ihalaisen siirtäminen sivuun SAK:n johdosta, Paavo Lipposen siirtäminen pois eduskunnan puhemiehen paikalta sekä tarvittaessa hallituksen hajottaminen sekä uuden kasaaminen.

Eiköhän tälläinen toimenpide palauttaisi kansalaisten mieleen sen tosiasian, että pelkät vasemmistolaiset eivät yksin tätä maata voi johtaa.

Punainen talous ei pyöri ilman valkoista taloutta.
5217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

yritä jo (looseri) hyväksyä vaalitulos. Kansa on puhunut ja pulinat persiiseen!

Äänestä
  • Tässä hyvään aloitukseen vasemmistolaisen nettiagitaattorin keskustelua tukahduttava poliittinen lausunto.

    Äänestä

Kuinkahan äkkinäisesti se alkaa?
Tarvinneeko keskiviikkoiltana mennä yövuoroon?

Äänestä

Ainoa vika suunitemassa on että oikeisto ihan oikeasti kantaa vastuuta Suomen hyvinvoinnista ja kansasta. Vaikka joskus vituttaakin ja tekisi mieli sanoa ettei työpaikoille ole tulemista ja ensikuun liksaa ei sitten makseta, on meillä porvareilla sentään kuitenkin halu estää ihmisiä joutumasta ahdinkoon. Sen takia nielemme kaikki vasemmiston itsekkäät vaatimukset ja yritämme vaan tehdä lujemmin töitä. Kilpailu on kovaa ja ei vastuuta kantaqva voi jättää työntekijöitään pulaan vaikka haluaisikin uhitella SAK:n hirmuvaltaa vastaan. Työsulku ei onnistu koska yrittäjä ei saa lakkoavustusta, ei kaikilla ole varaa heittäytyä pois töistä.

Äänestä

joo sopii ku vaan pystyt tekeen ne mun punaset työt.siinä kyllä tulee hiki ja kädet likaantuu ja voit olla illalla niin väsyny,ettet jaksa mennä sinne sun trendikuppilaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LAKKO ALKAA! kirjoitti:

Suomen oikeistoa edustavien tulisi ilmaista huolensa nykysuomen menosta kattavalla työnsululla.

Eli kaikki tehtaat, liikkeet, yritykset ja toiminnot seis, ja työntekijät kotiin ainakin kahdeksi kuukaudeksi.

On nimittäin aika näyttää että lakkoilua vastaava polittinen painostus on käytössä myös työnantajien ja yritysten puolella.

Perusvaatimukset olisivat Lauri Ihalaisen siirtäminen sivuun SAK:n johdosta, Paavo Lipposen siirtäminen pois eduskunnan puhemiehen paikalta sekä tarvittaessa hallituksen hajottaminen sekä uuden kasaaminen.

Eiköhän tälläinen toimenpide palauttaisi kansalaisten mieleen sen tosiasian, että pelkät vasemmistolaiset eivät yksin tätä maata voi johtaa.

Punainen talous ei pyöri ilman valkoista taloutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu