Naisista hieman

En voi ymmärtää, kuinka yksikään nainen voi kannattaa islamia. Uskontoa, jossa nainen on täysin miehen alistama (positiivistesti ajatellen mies on kyllä naisen turva islamissa). Mutta katsokaapa vaikka kivittämisvideoita netistä. Kuolemaantuomitut naisparat ovat varmaankin syntiä tehneet (ainakin miespuolisten kansalaisten silmissä). Moista barbaarista mielivaltaa ja ihmisen häväisemistä ei länsimaisessa yhteiskunnassa ole tapahtunut sitten 1600-luvun noitavainojen. Onkohan moiset menot todella allahin tahto?

"Naiset pitävät yllä Somalian taloutta ja arkea


Naiset ovat olleet kauan somalialaisen perheen ydin, ja heillä on ollut tärkeä asema yhteisössään. Sodan aikana he kantoivat huolta kaikesta ja käyttivät vahvuutensa pelastaakseen perheen ja suvun. He ylläpitivät koko maan taloutta. Ilman naisten neuvokkuutta perheiden elämä ei olisi sujunut. Nyt 90 prosenttia kaikesta Somaliassa tehdystä on naisten tekemää.

Tästä huolimatta naisilla ei ole ollut asiaa politiikkaan. Heitä pidetään edelleen tietämättöminä kotirouvina.

Useat naiset kokevat olevansa hyvin uupuneita ja he kaipaavat entistä elämäänsä. Menneisyyteen ei ole kuitenkaan paluuta.

Madina Magi on sitkeä sekatyöläinen

Yöllä satoi. Aamulla kello puoli kuusi 35-vuotias yksinhuoltaja Madina Magi seisoo majansa ulkopuolella.

Hän on väsynyt ja toivoton. Hän kertoo arjestaan: – Minulla on kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Menen aamulla kuudelta torille töihin ja palaan iltakuudelta. Nuorin lapsista on seitsemän ja vanhin viidentoista.

Lapset ovat joskus mukana töissä. Me keräämme miesten pois heittämiä khatin lehtiä. Lapseni puhdistavat ne ja myyvät edelleen. Siitä saamme osan toimeentulostamme.

Hän on rakentanut perheelleen majan kadun varteen. Sitä ei tarvitse vartioida, koska siellä ei ole mitään varastettavaa. Hän ei ole käynyt koulua, eivät myöskään lapset ole koulussa.

Hän ajattelee, etteivät lapset sitä tarvitsekaan.

– Onneksi minulla ei ole ongelmia työasioissa. Ansaitsen rahaa myös tekemällä kotitöitä perheissä, siivoan ja pesen pyykkiä. Työnantajani ovat ystävällisiä. He tietävät, että elämämme on surkeaa, hän sanoo.

Hän ymmärtää, että perheen tilanne on huono. Lapset elävät sekavissa oloissa. Jos he eivät ole hänen mukanaan, he viettävät aikansa leirillä miten sattuu.Kukaan ei huolehdi heistä, kun äidin koko aika menee ravinnon hankkimiseen.

Dhuuh Dhagajare käy hiilikauppaa

Aamulla kello kuusi torille kerääntyy iloinen naisjoukko. He ovat hiilikauppiaita ja he keskittyvät aamuvarhaisesta lähtien houkuttelemaan asiakkaita oman hiilisäkkinsä äärelle.

Dhuuh Dhagajare on 39-vuotias kauniisti hymyilevä hiilikauppias. – Olen naisyrittäjä ja saan toimeentuloni hiilestä. Hiilentuottajat toimittavat hiilet minulle ja myyn ne edelleen katukauppiaille.

Olen ollut ammatissani jo neljätoista vuotta, sisällissodan alkamisesta lähtien. Meidän naisten piti aloittaa perheidemme elättäminen, sillä miehet eivät siihen enää pystyneet.Aloittaessani minulla ei ollut minkäänlaista työkokemusta, hän selvittää.

Myös hän kertoo olevansa hyvin väsynyt.Hänellä on kymmenen lasta, nuorin on puolitoistavuotias. Hän tekee koko ajan työtä ja synnyttää joka vuosi. Synnytyksen jälkeen hän lepää 40 päivää ja palaa sitten torille.

–Mies ei pärjää hiilibisneksessä. Ei hän osaa keittää ruokaakaan.

Hän on melko hyödytön. Ainoa hyöty on, että hän hoitaa kotia ja vahtii, etteivät lapset juokse kadulle. Naimissa olemme olleet 19 vuotta.

Yleensä miehet ovat tyytyväisiä oloonsa.Kun nainen tulee töistä, hän asettaa miehelle pyyhkeet ja pesuveden valmiiksi, valmistaa ja tarjoilee ruoan. Mies ei tee kotitöitä, vaikka vaimo raataa.

– Ei, ei, islamin usko on joitakin asioita vastaan, ja minä palvelen edelleen miestäni entiseen tapaan. Teen mitä tahansa, jotta lapseni voivat käydä koulua ja perheeni pysyy koossa.

Hän toivoo, että jonakin päivänä, kun maahan syntyy kunnon valtio ja järjestys palaa, miehet saavat ottaa perheiden elättämisen harteilleen ja hänkin voi palata kotielämään.

Keskustelun aikana hänen säkkinsä hiilivuori pienenee ja suttuisten shillinkinippujen läjä kasvaa.

Banadirin kaupunginosassa, pölyisen ja kuoppaisen kadun varrella kuuluu koraanikoulun kovaäänisten oppilaiden lausuntaa. Opettaja ei ole tyytyväinen, vaan hutkii lapsia ankaralla kädellä. Koraanin säkeet vaihtuvat itkuksi.

Hawa Khadar opettaa käsityökoulussa

Aaltopeltisen koraanikoulun vieressä on siististi maalattu portti ja sen takana aivan toisenlainen koulu.

Portin päällä lukee Sagal Income Generating. Se on käsityökoulu, jossa nuoret naiset opiskelevat ompelemista, neulomista, olkitöitä, virkkausta ja ruoanlaittoa. Opiskelijoita on kolmekymmentä.

Koulun pihalla mies kutoo puna-keltaraidallista kangasta, josta hän valmistaa perinteisen pitkän huivin.

Pihan toisella puolen värjätään batiikkikangasta. Keniassa oppinsa saanut nuori mies toimii värjääjämestarina, ja oppilaina on joukko naisia.

Luokkahuoneissa keskitytään virkkaamiseen. Tuntuu, että se on ainoa hiljainen paikka koko Mogadishussa.

Keskuksen opettaja, 40-vuotias Hawa Khadar on koulutukseltaan kotitalousopettaja. Hänen miehensä työskenteli pankissa. Ennen sotaa puolison palkka riitti perheen elämiseen ja hän sai käyttää palkkansa miten tahtoi. Nyt mies on työtön ja hän elättää perheen opettamalla naisille käsitöitä, ruoanvalmistusta ja ravitsemustietoa.

Perheessä on yhdeksän lasta, vanhimmat ovat opiskelijoita. – Toivon, että täällä opiskelevat naiset hyötyvät aikanaan koulutuksesta, jos joutuvat samanlaiseen tilanteeseen kuin itse jouduin. He voivat myös saada tuloja myymällä kadulla, kotiensa edustalla, tuotteita, joita oppivat täällä valmistamaan.

Sodan aikana perhe joutui myymään omakotitalonsa Mogadishussa ja pakenemaan hänen kotikaupunkiinsa Somalian keskiosaan. Siellä hän perusti pienen kalastamon, oli välillä raskaana ja synnytti lapsensa. Kun lapset kasvoivat, perhe muutti Mogadishuun taatakseen lapsille kunnon koulutuksen.

– Sodan jälkeen me äidit olemme pelastaneet somalialaisen perheen ja yhteiskunnan.

Olemme sitkeitä, kovia tekemään työtä ja kantamaan vastuuta.

Niin ei välttämättä ollut aikaisemmin. Nykyisin miehet istuvat kahviloissa puhumassa politiikkaa, mutta mikään ei puheista huolimatta näytä muuttuvan, hän puuskahtaa.

¦ Kirjoittaja on Suomessa asuva somalialainen vapaa toimittaja, joka vieraili kotikaupungissaan Mogadishussa huhti-toukokuussa.

Matkan aikana hän tutustui pienten kansalaisjärjestöjen toimintaan ja naisten mahdollisuuteen toimia mediassa.

Shukri Omar,



"Somalia nyt

Mogadishu on ollut aina Somalian sydän ja aikanaan kaunis merenrantakaupunki.

¦ Neljätoista sisällissodan vuotat on tuhonnut kaupungin. Koulut, valtion virastot, yliopisto, kaupat ja torit on tuhottu.

¦ Maalle on kaksi kertaa valittu väliaikainen presidentti, mutta molemmat ovat epäonnistuneet sovinnon ja järjestyksen rakentamisessa.

¦ Kolmas valittu presidentti, Abdullahi Yusuf, on taustaltaan sotilas ja heimopäällikkö.

¦ Keniassa asuva hallitus on jakautunut kahteen ryhmään. Presidentti ja häntä tukeva Etiopia väittävät Mogadishun olevan Al Qaidan ja terroristien pesäke. Etelän heimopäälliköt eivät niele tätä väitettä.

¦ Mogadishun katujen varsille on noussut satoja pieniä pakolaisleirejä, joissa asustaa tuhansia maan sisäisiä pakolaisia. Asukkaat ovat menettäneet omaisensa, kotinsa ja toivonsa.

¦ Tawfiiqin leiri perustettiin kahdeksan vuotta siten. Leiri on täynnä pieniä majoja, joiden välissä kiemurtelevat kapeat kujat.

¦ Leiriläisten käytössä on kolme käymälää, vesi noudetaan leirin ulkopuolelta.

¦ Joka kuukausi leirille syntyy uusia asukkaita ja uusien perheiden perustamista juhlitaan."

Aamulehti Perjantai 20. toukokuuta 2005