kun olet poissa

Tiesin että lähtisit, mutta en sitä että milloin. En halunnut käsittää sitä, en myöntää sitä, enkä ainakaan murehtia etukäteen. No, nyt olet poissa ja se tuntuu juuri niin pahalta kuin pelkäsinkin. Kävit katsomassa minua ennen lähtöäsi, mutta minä en tajunnut sitä. Ehkä halusit jättää sanattomat jäähyväiset, ehkä vain kohdata katseeni viimeisen kerran. On epäreilua että sinä tiesit ja minä en. Ehkä olisin silloin toiminut toisin. Jos saisin sinut luokseni edes sekunniksi, kertoisin että sinulla on maailman kauneimmat silmät ja ihanin, hämillinen hymy. Sinulla on niin pehmeä ääni että siihen uppoaa ja niin takerruttava katse, ettei siihen kiinni jäävällä saaliilla ole pienintäkään eloonjäämistoivetta. Ainoa lohtuni tällä hetkellä on se, että sinä tiedät sen minkä minäkin. Sinä olet nähnyt, kuullut ja kokenut saman ja et, kuten minäkään, voi sitä unohtaa. Miten voisi unohtaa sen kun syttyy tuleen pelkästä katseesta? Kun toisen läheisyys humalluttaa niin että töistä lähtiessä on pakko jättää oma auto parkkiin? Kun yksi hymy riittää ravinnoksi ties miten pitkään?

Ole poissa niin kauan kuin sinun täytyy. Tiedät että meidän rakkaus on.