Ihan sujuvasti toimi tuokin yhtälö 1970 luvulla.
Kokoomus/NKP/KGB
lihavien suomisten perhe
3208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moskovan juoksupoikia kumpikin.
Ja puoluekanta kansallinen kokoomus.
eivät oikein aina tiedä omasta puolueestaan mitään. Mut hyvä kun niitä vähän valistetaan asioilla. =D
"Ben Z.voisi tulla vihdoin ulos kaapista ja myöntää 70-lukulaisen neuvostoystävällisyytensä.
Tuo parjattu ihannointi kun ei ollut vain vasemmiston yksinoikeus, kyllä kokoomuksenkin piirissä oli myös "taistolaisensa", jotka pitivät yhteyksiä Tehtaankadun suuntaan.
Benin lisäksi Ilkka Kanerva ja Pertti Salolainen tulevat ekoina mieleen."