Bush kuin Hitler, ainoa rehellinen ministeri sanoi

Saksan oikeusministeri on verrannut Bushia Hitleriin ja tämä nainen on ainoa joka on oikeassa.
Ja tätä aitoa ja oikeaa mielipidettä yritetään nyt saada naisministeriä perumaan tai jättämään paikkansa.
Miksi ihmeessä?
Tahtovatko maailman johtajat valehtelijoita ja mielistelijöitä, selkärangattomia haamuja ympärilleen.
Just. Tottakait he tahtovat.

Onneksi tämä nainen sanoi, mitä vähintään puoli maailmaa ajattelee.
8296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

puhut ihan asiaa, miksi pitäisi vaientaa kun puhuu totta.

Äänestä

tälläistä tää on ei päättäjät kestä kuulla totuuksia.Ja lobarit tuli duuneista tälle muijalle
koska kertoi oman mielipiteen.

Äänestä

En ole nähnyt tarkkaa alkukielistä oikeusministerin lausuntoa, mutta ainakin tämä STT:n versio kyllä antaa ymmärtää, että Bushia arvosteltiin suoraan huomion kiinnittämisestä ulkomaille sisäpolitiikan ongelmien peittelemiseksi. Toteama siitä, että myös Hitler käytti samaa keinoa, ei parhaalla tahdollakaan saa ainakaan minua ymmärtämään, että ko. herroja verrattiin keskenään. Ajatelkaapa, jos Bush joskus kertoisi, että hän kuuntelee mielellään Wagnerin musiikkia. Niinhän teki Hitler myös mielellään.

Äänestä
  • Kyllä noissa ukoissa yhtymäkohtia löytyy.
    Bush hävittää muslimeja ja Hitler hävitti juutalaisia.
    Kumpikin puhuu tulipalopuheita ja saavat tappamisen kuulostamaan pyhältä ristiretkeltä, ja tietenkin Bushilla on suostumus itseltä isä Jumalalta.
    Ei hän paljon välitä YK:sta eikä muistakaan rauhanliitoista.
    Sotahulluja herroja.

    Äänestä

  • ritsa kirjoitti:

    Kyllä noissa ukoissa yhtymäkohtia löytyy.
    Bush hävittää muslimeja ja Hitler hävitti juutalaisia.
    Kumpikin puhuu tulipalopuheita ja saavat tappamisen kuulostamaan pyhältä ristiretkeltä, ja tietenkin Bushilla on suostumus itseltä isä Jumalalta.
    Ei hän paljon välitä YK:sta eikä muistakaan rauhanliitoista.
    Sotahulluja herroja.

    on myös yksi Bushia ja Hitleriä yhdistävä tekijä. Bush nuorempi taisi joutua, osin oman heikkolahjaisuutensa vuoksi, liian ankararien vaatimusten ja odotusten kohteeksi isä-Bushin taholta.

    Kyvyttömyys kohdata omaa itseä tulee sitten näkyviin vahvana projektiivisena taipumuksena. Siitä tuo oman pahuuden ulkoistaminen: Suuri Saatana on tuo Saddam tuolla jossain. (Eikä tällä ole sitten mitään teklemistä sen kanssa onko Saddam de facto saatana vai ei. Bushilla on oma ongelmansa joka on ihan riippumaton siitä mistä pahuuden projisointiin tarvittava saddami löytyy.)

    Muuten: myös Hitler rakasti koiria enemmän kuin ihmisiä.

    Äänestä

  • isäsuhde kirjoitti:

    Minkähän ihmeen takia Saddam Hussein kaasutti
    tuhansia Kurdeja hengiltä,oliskohan kyseessä ollut
    rakkaus koiriin.Ja Arafat,hän näyttää selvästi
    nauttivan,kun israelilaisia räjäytetään hengiltä.
    Aivan oikein arvasitte,Arafatilla on ollut koira
    pienen,pieni villa-koira,mutta kun tämä pieni
    vintiö alkoi käyttää Arafatia kusipuuna (kuka nyt
    ei sitä tekisi) niin sillon oli Arafatin mitta täysi,hän antoi Hamasin räjäyttää koiran ilmaan.

    Äänestä

  • Kale kirjoitti:

    Olisit vaan hiljaa, juutalainen rasisti...

    Äänestä

  • äääh kirjoitti:

    Olisit vaan hiljaa, juutalainen rasisti...

    sinua "äääh"???...en ole juutalainen enkä ole
    rasistikaan.
    Veikkaan,että olet paatunut kommunisti,koska ett
    halua,että Saddam Husseinin hirmutekoja vedetään
    päivän valoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ritsa kirjoitti:

Saksan oikeusministeri on verrannut Bushia Hitleriin ja tämä nainen on ainoa joka on oikeassa.
Ja tätä aitoa ja oikeaa mielipidettä yritetään nyt saada naisministeriä perumaan tai jättämään paikkansa.
Miksi ihmeessä?
Tahtovatko maailman johtajat valehtelijoita ja mielistelijöitä, selkärangattomia haamuja ympärilleen.
Just. Tottakait he tahtovat.

Onneksi tämä nainen sanoi, mitä vähintään puoli maailmaa ajattelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu