"Yhteiskunnan syöpä"
Harmaa talous on Metalliliiton puheenjohtajan Erkki Vuorenmaan mukaan järjestäytyneen yhteiskunnan syöpä ja hyvinvointivaltion tuhoaja. Hän sanoi maanantaina Kuopiossa, että kasvaessaan harmaa talous horjuttaa työmoraalia ja vääristää kilpailua. Vuorenmaan mukaan harmaan talouden toimijat ovat tulleet entistä röyhkeämmiksi.
- Nyt tarvitaan työntekijä- ja työnantajajärjestöjen, verottajan ja rikospoliisin vahvaa ja sitoutunutta yhteisrintamaa harmaan talouden torjuntatalkoisiin. Rintamalle on annettava konkreettiset ja toimivat välineet, joilla valvontaa tehostetaan ja harmaa talous saadaan kuriin, Vuorenmaa vaati harmaan talouden seminaarissa.
. . . . . . .
Meppi näyttää mallia harmainen kulukorvauksineen
parlamentin jäsenille maksetaan sama palkka kuin kunkin maan omille kansanedustajille. Suomalaiset mepit saavat 5 600 euroa kuukaudessa ja maksavat siitä veroa niin kuin muutkin suomalaiset.
Eläkettä suomalaismepeille karttuu samoilla perusteilla kuin eduskunnan jäsenille. Sen lisäksi on mahdollista ostaa vapaaehtoinen lisäeläkevakuutus, jonka kuluista meppi maksaa kolmanneksen (948 euroa kuukaudessa) ja parlamentti kaksi kolmannesta.
Sairauskulut korvataan laskujen mukaan.
Mepeille maksetaan kulukorvausta 3 785 euroa kuukaudessa ilman että rahojen käytöstä kuluihin tarvitsee esittää kuitteja.
Asumis- yms. kulut korvataan 268 euron päivärahalla.
Työhön liittyvien matkojen korvauksiin kuitteja vastaan on tarjolla 3 736 euroa vuodessa.
Suurimman osan tuloistaan suomalaiset ja muut pitkien etäisyyksien takaa tulevat parlamentin jäsenet saavat lentämällä. Kun lennetään turistiluokassa mutta saadaan matkakulut business-luokan mukaan, mepit voivat ihan laillisesti systeemin mukaan panna lippujen hintojen erotuksen omaan taskuunsa. Korvaus Helsingin ja Brysselin väliltä (mukaan lukien ns. etäisyyskorvaus) on 2 233 euroa per matka.
Kikkailu lentämisellä

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hassi ei vedä välistä. Hän matkustaa aina halvimmilla paikalla ja lahjoittaa kaikki ylimääräiset rahat taistelulle luonnon puolesta.
Eikä omista kuin vain 5-asuttavaa asuntoa, joissa itse asuu, eikä maksa veroakaan kuin vain 12000€ käteen jäävästä summasta kk, 16%
Ja taistelee luonnonpuolesta, tosi on, noin kääntäen
Jos kaikki olisimme hasseja , jo kesään mennessä saataisiin lähteä kerjuulle, olisi valtion kassa tyhjä
Jos kaikille jäettaisiin öljykiintiöt, hassi ei pääsisi enäänn' lentämään, saisi maksaa lentelyjään pitkään takaisin, kiintiöinä vähemmän haaskaajille, ihan kuin Kiotossa
Mutta Kioto ei koskekkaan Hassia, eikä muitakaan Hass'eja, he kun omistavat Kioto lait