Taneli Kekkosen lisäksi KGB:llä oli Suomessa muitakin vakoilijoita. Hannu Rautkallio on kirjassaan ”Laboratorio Suomi - Kekkonen ja KGB” vedonnut vuonna 1961 länteen niinikään Suomen kautta loikanneen Anatoli Golitsynin vuonna 1984 julkaistuihin muistelmiin.
Kirjassaan Golitsyn nimeää Kustaa Vilkunan (agentti ”Ahti”) ja kuulusteluissaan lisäksi TPSL:n puheenjohtaja Emil Skogin, Aarre Simosen ja poliisikomentaja Gabrielssonin. Rautkallion mukaan yhteysmiehenä toimi myös Eero A. Wuori eli ”Mooses”.
Pääagentti oli kuitenkin presidentti Urho Kekkonen eli agentti ”Timo”, joka oli värvätty jo 1940-luvun lopulla. Jo sota-aikana Kekkonen oli väitteiden mukaan toimittanut suoranaisia sotasalaisuuksia länsivalloille, joilta ne kulkeutuivat myös Neuvostoliiton tietoon. KGB:n vaikutusvallassa oli myös RKP:n puheenjohtaja Jan-Magnus Jansson.
Myös Gordievskyn mielestä Urho Kekkonen oli KGB:n oma mies.
Kirjassaan Golitsyn nimeää Kustaa Vilkunan (agentti ”Ahti”) ja kuulusteluissaan lisäksi TPSL:n puheenjohtaja Emil Skogin, Aarre Simosen ja poliisikomentaja Gabrielssonin. Rautkallion mukaan yhteysmiehenä toimi myös Eero A. Wuori eli ”Mooses”.
Pääagentti oli kuitenkin presidentti Urho Kekkonen eli agentti ”Timo”, joka oli värvätty jo 1940-luvun lopulla. Jo sota-aikana Kekkonen oli väitteiden mukaan toimittanut suoranaisia sotasalaisuuksia länsivalloille, joilta ne kulkeutuivat myös Neuvostoliiton tietoon. KGB:n vaikutusvallassa oli myös RKP:n puheenjohtaja Jan-Magnus Jansson.
Myös Gordievskyn mielestä Urho Kekkonen oli KGB:n oma mies.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Rehtori"
>>Ilkka Suominen ja Ilkka Kanerva olivat Nkp:n yhteyshenkilötä. Kanerva toimitti tietoja KGB:lle (Neuvostoliiton tiedustelupalvelu). (Hannu Rautkallion tutkimus: Neuvostoliiton asialla/NKP:n vaikutus Suomessa 1960-luvulla, Tammi 1993.) >Paavo Väyryselle Kekkonen testamenttasi 1970-luvun lopussa KGB:n pääyhteysmiehen tehtävät.
Matti Taneli Vanhanen ei varmaankaan ole kovinkaan innostunut esittämään minkään arkiston aukaisemista, koska tietää varmasti, että hänen ihanteensa Kekkosenkin raadollisuus paljastuisi koko karmeudessaan, jos kaikki vedetään esiin.
KGB ja NKP:n kanssa juonitteli maalaisliitto-kepu enemmän kuin SKP ja SKDL yhteensä.
Demareilla puolestaan oli yhteyksiä enemmänkin länteen ja CIA:an.
On sanottu, että Kekkonen valittiin vain kerran demokraattisesti presidentiksi.
Se tapahtui 1956, kun Kekkonen valittiin ensimmäisen kerran.
Sen jälkeen Kekkonen jatkoi mitä ihmeellisin tavoin ja Neuvostoliiton tuelle ja rahoituksella maamme presidenttinä.
Neuvostoliitolle oli tärkeätä pitää Kekkosta vallankahvassa, koska se pystyi ohjailemaan Kekkosen toimia mielin määrin.
Jos NL olisi tahtonut, Kekkonen olisi tipahtanut presidentin pallilta milloin vain.
Siksi Kekkonen joutui olemaan mielinkielin itänaapurin suhteen.
Kuvaavaa oli se, että Kekkosen ja NL:n pelätessä tappiota Vennamolle, Kekkonen runnoi NL:n avustuksella poikkeuslain, jonka avulla vaaleja, joissa Kekkonen pelkäsi häviävänsä Vennamolle, ei pidetty lainkaan.
Ei tarvitse yhtään ihmetellä, miksi heti, kun Kekkosdiktatuuri päättyi, haluttiin rajoittaa presidentin valtaoikeuksia.
Siperia oli opettanut jo silloin, vaikka Esko Aho toi tuon lausahduksen vasta myöhemmin eri yhteyksissä esiin.
Miten presidentti olisi valittu tuolloin, jos valitsijamiesten äänet olisivat menneet tasan?
Tuolloinhan Kekkonen voitti äänin 151/149.
Arvallako, kuten nykyään, jos äänimäärä on sama?
Neukut olisivat määränneet Kekkosen presidentiksi.
Jos äänet olisi menneet tasan, ei varmasti isänmaalliset demarit olisi hyväksyneet ehdokkaansa syrjäyttämistä sillä, että isänmaanpetturi Kekkosesta olisi tehty presidentti ikiaikaisen vihollisemme, silloisen Kekkosen tukijan neukkulan tuella.