Soossujen mustat

listat

Paljon on syyttömästi irtisanottu
ja työttömäksi joutunut. Tiedän erittäin varmasti, että demareilla on mustat listat käytössä. Siitä ei voi olla kahta puhetta. Olen usein sattunut sellaiseen tilanteeseen vuosien kuluessa, kun demarit alkaa kysellä epäsuorasti, että "onhan teillä sellainen ja sellainen työntekijä". Ja jatkoivat juttuaan sanomalla: sillä tuli edellisessä työpaikassa kuumat paikat jne. Ja kysymyksessä on useimmiten kansandemokraati/kommunisti. Oikeistoon, mutta erityisesti Kokoomukseen kuuluvat johtavat saavat demareiltä tulkintoja, kuinka he häpeävät kansandemokraatteja tai vasureja turhasta välien rikkomisesta. Demarit ovat tienneet myös edellisen työpaikankin. Olen todella vakuuttunut demareiden käyttämästä mustalistasysteemistä. Tämä ei koske vain yksityistä sektoria, vaan yhtä hyvin valtion ja kunnan palveluksessa olevia.
***
Kirjallista tiotoa on Tapani Kahrin muistelmissa: "Viheltääkö pilli". SDP/SAK:n mustat listat on toimineet jo yli neljäkymmnetä vuotta, mutta niille ei ole oikealla pantu suurta painoarvoa.
***
Yksi syy siihen, ettei mustia listoja ole nostettu päivänvaloon on siinä, että demarit on niillä puijanneet ensisijaisesti kansandemokraatteja ja erityisesti kommunisteja.
Mutta tilanne on aikojen kuluessa muuttunut liian räikeäksi ja petolliseksi. Asiasta löytyy paljon tietoa ja kirjoitettavaa.

SDP:ä on edelleen käytössä MUSTAT LISTAT VARMASTI. Demarit/SAK vakoilevat jatkuvasti nuoria ja tutkivat heidän syntyperäänsä. Näin on näreet.

3

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuli tutuksi jo 1960-luvulla.Silloin demarit toi vaalimarkkinoille "Jo riittää"- julisteet SKDL:ää päävihollisena pitäessään!!
      vom

    • nimierkki5

      Puhut vähän, mutta asiaa.

    • ktso peiliin

      Näyttää olevan Sossuilla samanlaiset tavat kuin Vasurikommareillakin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe